tiistai 26. helmikuuta 2013

Onnellisuus on itsestä kiinni.

Fysioterapia takana ja tuon tullessani hyviä uutisia. Tämä näyttäisi jäävän viimeiseksi käynniksi ainakin kiristyksien osalta. Mikään ei enää kiristä eikä purista. Nyt täytyy vain toivoa ettei uusia vaivoja leikatulle puolelle tule. Jippii! :)
 
Luin äsken äärimmäisen hyvän artikkelin Helsingin Sanomien verkkosivuilta ihmisten onnellisuudesta. Otsikkona oli: "Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan". Linkki artikkeliin löytyy TÄSTÄ. Kirjoituksessa oli erittäin hyvin sanottu seuraava lause: "Vaikeuksia ei voi kukaan välttää, mutta itse voi valita, miten niihin suhtautuu." Allekirjoitan lauseen täysin.
Voi olla, että saan nyt mielipiteelläni aikaan tunnemyrskyn, mutta olen aina ihmetellyt miksi ihmiset yleisesti valittavat niin paljon milloin mistäkin. Mitä sillä saavutetaan ja miten se voi helpottaa vaikeasta tilanteesta selviämistä?
 Olen ollut pääpiirteittäin itse positiivisesti ajattelija aina, enkä jaksa jäädä murehtimaan elämän pieniä vastoinkäymisiä. Sairauteni myötä olen oppinut asiasta vielä lisää, eikä näinkään iso asia kuin rintasyöpä ole saanut positiivista mieltäni horjumaan kovinkaan montaa kertaa. Voin sanoa olevani todella onnellinen - syövästäkin huolimatta.
Elämässä on niin paljon mahtavia asioita joiden takia kannattaakin olla onnellinen. Omat "kannattimeni" ovat perhe, ystävät, (mukaan lukien vertaiseni)koti ja työpaikka jossa viihdyn. Minua odottava opiskelupaikkakin on vain suuri bonus tässä kaikessa.
On paljon muutakin mikä minut tekee onnelliseksi, mutta lista on niin pitkä ettei blogini kirjoitustila riittäisi niiden luettelemiseen. En minäkään suinkaan täydellinen ole ja tottakai on huonojakin hetkiä, mutta niihin ei pidä jäädä makaamaan vaan löytää kaikesta hyviäkin puolia - vaikka sitten mustalla huumorilla.
 
Neuvoni siis kaikille on, että elämästä pitää nauttia koska aika on rajallista. Kurjimmastakin suosta nouseminen helpottuu huomattavasti kun laitetaan asenne kohdilleen.
Näihin tunnelmiin <3

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Uusia käyntejä.

Täällä ollaan taas ja hyvin fiiliksin varustettuna. Olimme eilen juhlimassa tutun 30 -vuotis syntymäpäiviä ja sihautin itsekin muutaman siiderin juhlan kunniaksi. Univelkaa on tältä viikonlopulta kertynyt melkoinen määrä mutta kaikki oli kyllä sen arvoista. Huomenna voidaan ottaa univelkoja sitten takaisin.

Sain viime viikolla postitse ajan sädehoitoklinikan lääkärin tapaamiseen maaliskuulle. Tarkoitus on ilmeisesti laatia suunnitelma sädehoitoa varten. Olen kyllä jo tietoinen että leikatun rinnan alueen "käräyttämistä" tullaan harrastamaan 25 kertaa, mutta ajankohta on vielä hieman epäselvä. Uskoisin aikataulun siis selviävän ensimmäisellä käynnillä. Tiedossa on myös perinnöllisyyslääkärin tapaaminen maaliskuun alussa ja sitä ennen minun pitäisi tehdä "sukukartoitus" perinnöllisyyteen liittyen. En ole kuullut että suvussamme olisi yhtään rinta-, tai munasarjasyöpätapausta joten sikäli kartoituksen tekeminen tulee olemaan "helppoa". 

Ruokahalu on edelleen äärimmäisen hyvä ja jostain syystä mieleni tekee mieli juuri näitä epäterveellisiä rasvaisia ja suolaisia ruokia. Olen päättänyt, että niin kauan kuin minua "myrkytetään" sytostaateilla, niin kauan syön justiinsa sitä mitä mieli tekee. Sen jälkeen laitan itseni elämäntaparemonttiin ja teen kaikkeni myös ruokavalion ja liikunnan suhteen ettei tämä viheliäinen kutsumaton vieras pääse palaamaan takaisin. Se, että teen kaikkeni ei tarkoita totaalikieltäytymistä näistä "kielletyistä herkuista" mutta niitä rajoitetaan kyllä erittäin rajusti. Jokainen minut tunteva tietää ettei itsekurini riittäisi mitenkään täydelliseen "herkuttomuuteen".

Nyt kiitän kaikkia kannustajiani antamastanne tuesta ja siirryn sohvanpohjalle isännän kainaloon <3
Ihanaa iltaa kaikille!

p.s. pertsa pääsi taas mukaan juhliin:

perjantai 22. helmikuuta 2013

Ristus mikä reissu!

Nyt on vietetty parin päivän irtiotto arjesta ja teki enemmän kuin hyvää. Olin siskoni kanssa tyttäriemme kanssa Ruotsin risteilyllä ja lyhyesti sanottuna: "Ristus mikä reissu!" :) Nyt on syöty, tanssittu, herkuteltu ja syöty kuin viimeistä päivää. Ei päässyt nälkä reissulla yllättämään kun varattuna oli buffet pöytä mennen tullen. NAMS!
Pääsin tekemään myös parempaa tuttavuutta pertsani kanssa ja voisin sanoa että alamme olla nyt sujut. Alkuun pertsa hiosti, puristi ja näytti mielestäni luonnottomalta mutta kun sitä hieman asetteli ponnarin kanssa ja kaikesta huolimatta vain käytti, niin mielestäni lopputulos oli ihan ok. Toki hytissä pään vapauttaminen pertsasta oli myös uskomattoman vapauttava kokemus.

Ennen reissua tein kuitenkin mieltä virkistävän havainnon jonka haluan tuoda teille nyt kuvan muodossa esiin:


Katsokaa mitä sieltä kasvaa: TUKKA! Ei sitä nyt ihan valtavan tiheästi kasva mutta sen verran että tukaksi voi kutsua. JEE! Päätin siis että annan tämän nyt kasvaa ja katson että mitä siitä tulee. Nähtäväksi jää :)

Tämä oli tällainen pikapäivitys koska minut valtasi hirvittävä nälän tunne. Siirryn siis jääkaapille ja palaan asiaan myöhemmin. <3

tiistai 19. helmikuuta 2013

Matalalentoa

Matalalento on toivottavasti vihdoin päättynyt. Pari edellistä päivää on edelleen mennyt ahdistavissa olotiloissa ja onhan se myönnettävä, että tämä on ollut selvästi vaikein sytosatsi menneistä. Aamut ovat selvästi vaikeimmat. Tuntuu ettei päivät lähde käyntiin millään ja joudun palaamaan sänkyyn useammankin kerran. Tänään aamu alkoi mielestäni jo aika hyvin kunnes onnistuin aamupalaa tehdessäni viiltämään naurettavan pienen viillon sormeeni. Tästä seurasi välittömästi kalpea naama ja vähintäänkin oksettava olo. Voin kuvitella mikä näky olen ollut laastari sormessa sohvalla makaamassa jalat kattoa kohti ojentuneina - etten vain vuotaisi kuiviin. Verta ei tullut nimeksikään vaikka pää antoi ymmärtää toisin. Selvisin siis hengissä näinkin järkyttävästä kokemuksesta ;)

Seuraavaksi haluaisin antaa pienen hetken ajatuksistani käsittämättömälle ja äärimmäisen hallitsemattomalle nälkätilalle. Aloitin eilen aamuni sytokrapulahimoissani kaupan hampurilaisella - kaikilla herkuilla tietenkin. Ehdin hädin tuskin lounasaikaan kun uusi hampurilainen jo poltteli mielessä. Tein lounaaksi uuden hampurilaisen - kuinkas muutenkaan. Päivällisellä nautiskelin jo mielessäni kolmatta hampurilaista, mutta koska ajatus oli mielestäni järjetön, päätin jättää hampurilaisen kaappiin. Iltapalalla himo äityi kuitenkin niin käsittämättömäksi että menin ja söin päivän kolmannen hampurilaisen tuosta vain. Mitä liikkuu sytoilla huurutetun ihmisen päässä? EI MITÄÄN!
Olen normaalisti varsinainen sokerihiiri ja makea kuin makea pyörähtelee kurkustani alas tuon tuosta, mutta nyt jostain syystä nämä suolaiset himot ovat nousseet pintaan. Karkkia en ole syönyt juuri lainkaan CEF:n alkamisen jälkeen ja ihmettelen tätä suuresti. Nähtäväksi jää mitä kaikkea muuta uutta sytot ehtivät tuoda vielä mukanaan. Toivottavasti ei ainakaan lisää hampurilaishimoja....

Mieli on ainakin nyt jo paljon virkeämpi kuin sunnuntaina ja olen taas alkanut nauttimaan elämän pienistä iloista. Ystävänikin kävi lapsiensa kanssa kylässä ja sekös olikin ihanan piristävää. Näitä hetkiä mieli tarvitsee <3

Ystävykset




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hoitouupumus osa 2

Nyt alkaa taas olla aika perinteiselle hoitouupumukselle. Viime yö meni erittäin epämiellyttävissä vatsakrampeissa ja koko eilinen päivä oli jotenkin todella ahdistava. Pelkästään löhöily kotona ei miellyttänyt joten yritin keksiä jotakin kevyttä ohjelmaa perheen kanssa jotta en jäisi ihan sohvanpohjalle vain valittelemaan oloja. Lähdimme sitten käymään kaupoilla vielä iltasella, mutta reissu osoittautui virheeksi koska sain todella epämiellyttävän "ahdistuskohtauksen" kaupassa. Olisi pitänyt vain jäädä möllöttämään sohvan syövereihin.
Tänään aamu meni sitten yön vatsakramppien jäljiltä melko väsyneissä olotiloissa joten kävin vielä aamulenkin jälkeen uudelleen nukkumaan.
Hieman pelkoja on myös aamuihin tuonut mukaan erityisesti oikealle alasekään painoittuva kipu herätessä. Tätä on nyt ollut jo jonkin aikaa ja syvästi toivon että kyseessä on vain huonosta nukkuma-asennosta johtuva ongelma. Otan tämän lääkärin kanssa puheeksi ensi kerralla kun tapaamme. Fysioterapeuttikin voisi toki olla oikea taho puhua asiasta. En vain oikein tiedä miten nukkuma-asentoa voisi kohentaa?
 
Palatakseni tuohon aloittamaani hoitouupumukseen - alan olemaan totaalisen kyllästynyt jälleen näihin hoitoihin vaikka juuri olen hehkuttanut että vaín yksi sytostaatti on enää jäljellä. Tällä hetkellä vain tuntuu etten jaksaisi enää ainuttakaan hoitoa. En yhtäkään sivuoiretta enää. Suurin osa näistä sivuoireista on vielä sellaisia joita ei pysty selittämään. Yhtenä hetkenä olen kuin duracell pupu täynnä virtaa ja jo muutaman minuutin kuluttua saatan maata raatona sohvalla tuntien että teen kuolemaa. Kuinkahan sitä saisi kerättyä virtaa vielä viimeiseen rutistukseen?
Tässä kohtaa on varmaan hyvä antaa ajatus heille, joiden syöpähoidot eivät ole vain kertarutistuksia. Täten siis lähetän teille uskomattoman vahvoille taistelijoille lämpimän ajatuksen <3
 
Nyt kerään itseni taas kasaan ja menen viettämään aikaa perheeni kanssa. Kiitos kannustuksistanne - yksin tähän ei vain kykenisi. <3

perjantai 15. helmikuuta 2013

Unettomuutta

Hieman huonompi yö takana mutta aamulla oli taas mahdollisuus korjata yön univelkaa. Heräsin klo 02.00 ja valvoin tunnin verran kun uni ei vain tullut. Seuraavan kerran avasin silmäni klo 06.00 ja taas valvoin tunnin verran ennen kuin nousin ylös. Pyrin ottamaan pahoinvointilääkkeet jo sängyssä jotta välttyisin kaikelta ylimääräiseltä etovalta ololta. Tähän asti systeemi on toiminut äärimmäisen hyvin eikä varsinaisia oksetusoloja ole ollut. Olen ihmeissäni.
Aloitin aamuni kuitenkin huonon yön johdosta eritavalla kuin yleensä. Laitoin ihanan hömppäleffan (Hääheila) pyörimään ja lössähdin sohvalle peiton alle. Leffan jälkeen palasin vielä sänkyyn ottamaan aamupäiväunia sillä olin todella väsynyt. Kun univelat oli kuitattu oli aika siirtyä koiran kanssa peltolenkille ja vaikka vauhti ei päätä huimannut niin kaikenkaikkiaan lenkistä tuli hyvä olo.
Oikeastaan ainoat oireet tällä hetkellä ovat vatsan totaalinen jumitus sekä paineen ja ahdistuksen tunne keuhkoissa. Toivottavasti on ohimenevää.
Näistä oloista kun pääsee vielä ohi niin jäljellä on enää yksi sytostaatti. YKSI!
En voi uskoa sitä :) Kyllä tässä on nyt hehkutettu näitä sytojen vähenevää määrää mutta että vain  yksi jäljellä..... Kuulostaa jopa aivan uskomattomalta ja niin ihanalta!
 
Nyt olen myös päättänyt että kunhan näistä lievistäkin oloista pääsen eroon niin aion suunnata Helsingin keskustaan hankkimaan itselleni vanhemmiltani saamallani lahjakortilla proteesibikinit tulevaa ulkomaanmatkaa varten. En siis ole saanut aikaiseksi vieläkään hommata niitä vaikka aikaa on ollut syksystä asti. Nyt siis taas itseään niskasta kiinni.
 
Tämän "koiraterapia" -kuvani myötä haluan toivottaa kaikille mukavaa päivänjatkoa <3
 
 


torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä ja pertsaterapiaa

Ihan tähän alkuun haluan toivottaa teille jokaiselle tukijalleni oikein onnellista ystävänpäivää! Omani on alkanut ainakin todella onnellisesti, sillä minulla ei ole oksettavaa oloa. Olen aivan ihmeissäni miten voinkaan päästä tällä kertaa näin helpolla vai tuleeko tämän sanottuani vielä takapakkia - toivottavasti ei.
Eilen illalla tuli vain etovaa oloa vaikka edellisen tiputuksen jälkeen olin kammottavissa oksetusoloissa. HIPHEI!
Lääkkeitä kyllä uppoaa vinhaan tahtiin mutta parempi vain pitää paha olo poissa kuvioista. Tänään lääkkeeni koostuvat seuraavista:
1x Emend
6 x Primperan
2x Granisetron
4x Kortisoni
1x Neulasta
1x Somac
Onhan siinä jo melkonen kasa nappeja.
 
Aloin ottamaan toissapäivänä taas peruukkiterapiaa. On se jännä miten peruukin vain kaivaa uudelleen ja uudelleen esiin ja toivoisi sen juuri sillä kerralla sopivan paremmin. Jostain syystä alan tottumaan pertsakuvatukseeni ja olen päättänyt ottaa pertsan laivalle mukaan. Haluaisin vähän vaihtelua tälle karvattomalle päälaelle. Tässä hieman fiiliksiä pertsaterapiastani:
 
Pertsaterapiaa
 
Sain eilen syöpäklinikalta taas uusia lippulappusia mukaan tulevista tutkimusajoista. Maaliskuussa minulta otetaan taas sydämen gammakuvaus kun uusi herceptinjakso alkaa ja haluamme varmistaa, ettei sydämessäni ole vieläkään esteitä herceptinin antamiselle. Viimeksi näytti ainakin pumppaavan mallikkaasti joten samaa toivomme vastedes. :)
 
Tähän väliin minulla ei olekaan muuta mielenpäällä, joten tulen taas kirjoittelemaan kun ajatuksia pulpahtaa mieleeni. Mukavaa ystävänpäivää kaikille. Muistakaa kertoa rakkaillenne kuinka tärkeitä he ovat <3

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Sytostaatti nro 5 ja pöhnä!

Sytostaattipäivä nro 5 on nyt takana ja mieli on varsin hyvä mutta tokkurainen. Sain nimittäin pahoinvointiin myös "rauhoittavan" pillerin (Temeste?) ja käyn tällä hetkellä melkoisen hitaalla. Pahoinvointia ei ole vielä näkynyt mutta etova olo alkaa hiipiä pikkuhiljaa. Tässä tunnelmaa tämän päivän tiputuksista:


Kirjoitin ensimmäisen osion heti kotiin tultuani ja tässä välissä otinkin sitten päiväunet koska torkahtelin tähän blogini ääreen joten nyt "uudella virralla" taas kirjoittelemassa. Heräsin päiväunilta työterveyslääkärini soittoon ja kuinka ollakkaan koko eilen kiukuttelemani asia hoitui yhdellä puhelinsoitolla. Työterveyslääkäri kysyi mikä hoitotilanne minulla on nyt menossa, mitä syöpäklinikalla on sanottu sairaslomastani ja miltä minusta itestäni tuntuu. Lopputulos oli se, että hän kirjoittaa lausunnon sairaslomaani varten joka tulee jatkumaan kesäkuuhun asti. Kaiken hyvän lisäksi saan tämän kyseisen raportin postitse, joten minun ei tarvitse näissä syto-oloissa lähteä raahautumaan toiseen kaupunkiin keskustelemaan aiheesta. Nyt voin sanoa olevani onnellinen ja annat täydet pisteet työterveyslääkärilleni <3
Ehdotti jopa, että miettisin työhönpaluuta sitten kesäkuussa "osa-sairaspäiväraha" - systeemillä. Eli en lähtisikään töhöttämään suoraan täyttä päivää. Katsotaan sitä sitten ja juttelen asiasta esimiesteni kanssa.

Sitten takaisin tähän pöhnätilaan joka minut on vallannut. Kävin tosiaan päiväunille kesken blogin kirjoituksen ja herätessäni työterveyslääkärini soittoon olin aivan pihalla. Ihmettelin mitä ylipäänsä tein nukkumassa ja missä olin nukkumassa. Niinkin jännittävässä paikassa kuin omassa sängyssäni. IIK! ;)
Olin hiestä märkä ja kun mies yritti tiedustella mahdollista kauppalistan sisältöä en saanut sanottua siihen mitään. Hölmönä vain tuijotin eikä sanaa suusta vain tullut. Päiväni on siis koostunut tähän asti lähinnä lauseista: "Huhhuh mikä pöhnä" "Onpahan olo... ihan kun ois muutaman ottanut liikaa" "Mitä ihmettä tässä pitäis tehdä... Voi hyvänen aika mikä olo". 
Vielä ei kuitenkaan okseta mitenkään erityisen pahasti joten hienoa jos tämä "rauhoittava" lääke tekee sillekin asialle jotain.
Tässä perinteinen heilautus kuva ja tällä kertaa heilautetaan..... kas lempiruokaani - karkkipussia:
 
Karkkipussiin heilautus sytokädellä o/
Tässä vielä tunnelmaa tästä yhdestä vänkän värisestä sytostaatista:


Kiitos tälle päivälle kuuluu miehelleni joka oli tukenani tiputuksessa ja hoivaa minua nyt kotona kunnioitettavasti. Vain yksi pirulainen enää jäljellä ja sen jälkeen on aika juhlaan. Mieheni eilen tiedusteli koska hiukseni alkaisivat kasvaa ja ehdotti, että otamme "hiustenkasvatuskilpailun" viimeisen syton jälkeen. Miten mainio idea! Ajamme samaan aikaan viimeisen kerran hiukset vielä kerran pois ja sitten vain jännittelemään kumman tukka kasvaa nopeammin :) Saas nähdä kuinka pitkään mies aikoo olla mukana kisassa ;)
Olisiko nyt aika jatkaa pöhnäilyä ilman kirjoittamisen haastetta ja toivottaa kaikille oikein mukavaa päivää <3

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kiukkuterapiaa

Nyt on pakko tulla purkaamaan kiukkuani tänne blogin terapeuttiseen maailmaan. Tänään postiluukusta kolahti nimittäin kirje KELA:lta, jossa lukee näin: "Olemme joutuneet keskeyttämään sairauspäivärahan maksamisen 1.2.2013 alkaen. Päivärahan maksamista varten tarvitsemme työterveyshuollon lausunnon mahdollisuuksistasi jatkaa työssä".
OLEN IHMEISSÄNI!?
Olen toimittanut syöpädiagnoosin saatuani syöpälääkärini kirjoittaman B - lausunnon sairaslomatodistuksineen Kelaan heti alkuvaiheessa, mutta tämä ei ole Kelan mielestä enää riittävä. Viime kesänä on kuulemma tullut uusi laki, jonka mukaan tarvitaan työterveyslääkärin lausunto mahdollisesta työkyvyttömyydestä jos sairasloma on jatkunut yli 90 päivää. Herää kysymys, että miten ihmeessä työterveyslääkärini lausunto on pätevämpi kuin syöpälääkärini, joka on käynyt läpi kanssani tätä syöpämatkaa alusta asti? Työterveyslääkärilläni ei ole minkään valtakunnan käsitystä sairauteni kulusta, työkyvystä nyt puhumattakaan. Eiväthän he ole edes tietoisia minkälaisia hoitoja olen saanut tai tulen saamaan. Ei minkäänlaista käsitystä oireista, joita olen käynyt läpi. Tuskin ovat edes perehtyneet koko sairauteen.
Onhan se nyt tietenkin selvää ettei työterveyslääkäri voi evätä minulta sairaslomaa kesken hoitojen, mutta koko tämä systeemi on täysin naurettava.
Työterveyslääkärin on siis vain kuunneltava ja uskottava minun sanaani vaikka syöpälääkärini oikeasti tietää kuinka sairauteni ja hoitoni ovat minuun ja työkykyyni vaikuttaneet. Missä siis järki ja kuka välkky tämänkin säännöksen on nyt keksinyt?
UGH! Olen puhunut.
 
Se olisi huomenna taas sytopäivä ja tällä kertaa mukaani lähtee oma aviomies. Hän on jopa ottanut koko päivän vapaaksi mikä on varsin mahtavaa joten tulemme yhdessä sitten tiputuksesta kotiinkin. Kävin tänään tilaamassa Neulastan valmiiksi apteekkin ja hain samalla uuden pahoinvointilääkkeen (Emend) jonka toivon auttavan paremmin kuin muiden aikaisempien. Laskin tänään, että joudun parina ensimmäisenä päivänä ottamaan tabletteja pelkästään pahoinvointiin yhteensä 32 kpl. Voisikohan tähän siis sanoa että: "Uskomattomat ovat sytojen voimat" :)
 
Nyt kun kiukut on purettu niin voi taas jatkaa varsin mukavaa päivää. Sitä siis kaikille myös toivotellen <3

maanantai 11. helmikuuta 2013

Välilääkäri

Lääkärissä käyty ja tuon sieltä tullessani mahtavia uutisia. Sytostaatit voidaan antaa aikataulussa. JEE! Tämän lisäksi tulen mitä todennäköisimmin saamaan Neulasta- piikin jotta valkosolut eivät pääsisi romahtamaan uudelleen. Tämä tietää sitä että risteily tulee onnistumaan suunniteltuun tapaan. Saan lähteä matkaan "omalla vastuullani". No kenenkäs muun sitten? :)
Saan myös pahoinvointiin Emend -lääkettä joten katsotaan pääsenkö pahoinvointien suhteen helpommalla tällä kertaa. Toivotaan.
 
Keskustelimme myös siitä mitä tapahtuu kun hoitoni ovat ohitse. Lääkäri sanoi että on hyvin todennäköistä että minulle tehtäisiin vielä kokovartalon kuvantaminen hoitojen päätyttyä normaalin mammografian ja ultran lisäksi. Tämä helpottaa mieltäni todella paljon. Olisihan se vähän Aku Ankan onnea, että levinneisyyttä olisi ilmaantunut hoitojen aikana, mutta kiva saada siitäkin asiasta mielenrauha. "Lopputarkastuksen" jälkeen mennäänkin sitten vuosi kerrallaan.
 
Tiedustelin myös terveen rinnan mahdollisesta poistosta niin lääkäri sanoi että ikäni puolesta se voi olla mahdollinen mutta nuorten tulee harkita asiaa "vuosia" ennen kuin siihen suostutaan. Jos puhutaan 2-3 vuodesta niin eikö juuri tuona aikana riski uusiutua ole suurin? Mitä järkeä sitä on enää suurimman riskiajan jälkeen poistattaa? Ymmärrän että nyt kun ns. "tilanne on päällä" niin moni nuori saattaa tehdä hätäisiä päätöksiä rintansa suhteen ja katua sitä myöhemmin, mutta omalla kohdallani en voi uskoa että tulisin ikinä katumaan tuon "ryppyisen rusinan" poistamista? Mikä ihme siinä jäisi kaduttamaan kun kyseessä on näinkin vakava asia?
En näe itseäni murehtimassa: "Miksi meninkään poistattamaan terveen tyhjän kansallispuvuntaskuni?" Ei ei ei....
 
Noh, keskustelen asiasta sitten enemmän hoitojen loputtua oman onkologini kanssa.
Nyt lähden leikkimään lasten kanssa. Mukavaa päivää kaikille <3

Viikonloppuhulinaa

Viikonloppu takana ja siitä muistoksi jäi äärimmäisen kovat univelat. Olimme lauantaina "tukikaljuystäväni" luona viettämässä laskiaista pulkkamäen, saunan ja hyvän ruoan merkeissä. Tuli valvottua aamuneljään ja lapset herättivätkin iloisesti jo klo 7 joten minun laskupääni mukaan siitä tuli huikeat kolme tuntia yöunta. Kuusi aamupalaa ja pulkkamäkeä odottavaa lasta eivät antaneet armoa. Kaikesta huolimatta meillä oli huippuhauska viikonloppu ainutlaatuisessa seurassa :)
 
Eilen kotonamme oli varsin väsynyttä porukkaa ja menimme koko perhe jo yhdeksältä nukkumaan. Vieläkin univelkaa kyllä riittäisi joten taidankin palata kohta hetkeksi vielä petiin.
 
Viikonloppuna ei ollut enää kuumetta tai minkäänlaisia huonoja olotiloja tätä jatkuvaa hengenahdistusta lukuunottamatta, mutta eilen illalla kuume nousi taas. Kyllä tämä takapakki saisi nyt jo riittää. Tänään menen verikokeisiin syöpäklinikalle ja tapaan onkologini. Toivon sydämeni pohjasta, että arvot olisivat sen verran hyvät että sytostaatit voitaisiin antaa keskiviikkona aikataulussa. Tuleva Tukholmanreissu tulee menemään täydellisesti puihin jos tiputukseni siirtyy - ja sitä en kyllä millään halua. Iskäni elämänasennetta kuitenkin lainaten: "Kyllä kaikki aina järjestyy" - ja näinhän se on :)
 
Tässä pienet välikuulumiset ja tulen kirjoittamaan lisää kunhan kotiudun syöpäklinikalta.
<3
 
P.S.  Tässä sairaalatunnelmia tukikaljun kera. Maija on ajanut hiuksiaan useamman kerran tukeakseen kaljuani pidemmänkin aikaa ja nyt on aika kasvattaa tukka takaisin. Tukikaljusta onkin kuoriutunut "tukisiili" <3
 
 
 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ilon aiheita

Pääsin kuin pääsinkin eilen vihdoin kotiin. Pientä takapakkia toi kuitenkin kuume joka nousi heti kotiin saapuessani. Siinä ei ollut itku kaukana. Soitin päivystykseen ja tiedustelin kuinka toimitaan. Sain ohjeeksi, että mikäli kuume jatkuu vielä aamulla tulen uudelleen näytille verikokeita varten. Oli todella helpottavaa tietää ettei tarvinnut lähteä enää samana iltana takaisin sairaalaan.
Tänään aamulla kuumetta todentotta taas oli ja valmistauduin lähtemään verikokeisiin. Soitin vielä etukäteen päivystykseen kysyäkseni mahdollista odotusaikaa mutta en saanut mitään yksiselitteistä vastausta joten lähdin köröttelemään sairaalaa kohti.
Verikokeet otettiin lähes samantien kun saavuin paikalle ja lääkärikin otti minut heti vastaan. Verikokeiden tulokset eivät luonnollisesti olleet vielä valmiit, mutta keskustelimme oireistani ja voinneistani. Jäin vielä odottelemaan verikokeiden tuloksia eikä niidenkään odottelu kauan kestänyt. Kaikki veriarvot olivat oikein hyvät. Tulehdusarvot olivat vielä vähän koholla, mutta lääkäri sanoi ettei sen suhteen pitäisi olla huolissaan. Pääsin siis takaisin kotiin ja aamun jälkeen kuumetta ei ole ollut :) JIPPII!
 
Iloisen fiiliksen myötä päätin kokeilla väkertää itse toffee -karkkeja. En erityisemmin edes pidä perus kermatoffeesta mutta ajatus toffeiden valmistuksesta oli mukava. Siispä ryhdyin tuumasta toimeen. Toffeet jopa jotakuinkin onnistuivat vaikkakin ovat todella makeita. Eikä ihme, sillä en tiennytkään toffeiden sisältävän lähinnä sokeria, kermaa, siirappia, sokeria ja sokeria. Karkkeja pitäisikin oikeastaan valmistaa enemmän itse niin näkisi miten karu sisältö niissä todellisuudessa onkaan. Kiitos tämän toffee -kokemuksen, jätin tänään perjantainamit ostamatta. Tämähän vaikuttaa siis hyvältä "karkkiterapialta". En siis syönyt omia tai kaupankaan karkkeja.
 
Miksi juuri nyt taas yritän päästä näistä järkyttävistä herkkuhimoista eroon johtuu siitä, että olen saanut näitä kuuluisia "sytokiloja". Sairaalassa sain aivan käsittämättömän turvotuksen ympäriinsä. En usko että olen saanut sairaalaruoalla itseäni sellaiseen paisumukseen joten hassua miksi juuri sairaalassa minulle aina käy niin. Onko nesteytyksellä kenties sormensa pelissä?
Ensin turpoaa sormet (erityisesti tippakäden) ja sen jälkeen naama. Silmänympäryksiäni koristaa valtavan paksut pussit ja posket pullottaa kuin hamsterilla konsanaan. Ja voin vakuuttaa, etten säilönyt poskiini sairaalapöperöitä ;)
Tilanne on helpottunut hieman täällä kotioloissa, mutta painoa on kyllä pölähtänyt pari kiloa lisää.
Olen siis paisunut hoitojen aloituksesta n. 6kg. HII-O-HOI!
En ole kuitenkaan huolissani niinkään painostani vaan tästä kammottavasta turvotuksesta joka on jo todella ahdistava. Tähän väliin on kuitenkin taas tsempattava itseään ja todettava, että TÄMÄ ON VAIN VÄLIAIKAISTA!
Tässä kohtaa onkin aika hehkuttaa, että YHDEN KUUKAUDEN kuluttua tähän samaan aikaan olen saanut viimeisen sytostaattitiputukseni! VIIMEISEN!
<3
Näihin tunnelmiin....
 
 


torstai 7. helmikuuta 2013

Aamun kommelluksia

Olipahan tapahtumarikas aamu. Ette arvaa mitä minulle jälleen tapahtui. No koska ette varmastikaan arvaa niin kerronpas tapahtumien kulun teille itse:
Labrahoitaja tuli aamulla ottamaan minulta verikokeita normaaliin tapaan. Olemme kaikki olleet todella ehdottomia siitä, ettei leikatun puolen käteen kosketa infektioriskin takia. Verisuonia on vasemmasta kädestä nyt todella vaikea löytää ja eilen jouduimme kanyylinkin pistämään taipeeseen - tämä vaikeuttaa labrahoitajan työtä jonkin verran. Labrahoitaja löysi kuitenkin vasemman käden taipeesta vielä yhden kelvollisen suonen verikoetta varten ja nappasi näytteet. Kun hoitaja oli laittamassa minulle laastaria niin tungin tietysti oikean käden oma-aloitteisesti "painamaan" verinäytekohtaa. En vain sattunut huomaamaan, että labrahoitajan näyteneula oli edelleen siinä otollisesti törröllään niin menin sitten työntämään oikean käden sormen suoraan neulaan melko taitavasti. Osui ja upposi! AUTS!
Se siitä oikean käden pistovarjeluksesta. Nyt toivotaan, ettei aiheudu uutta infektiota. Tämäkin vielä.
 
Odottelen tässä parhaillani "tukikaljuystävääni" vierailulle. Ihanaa! Hänellä sattuu olemaan oma käynti täällä sairaalalla tänään joten tulee etuajassa pitämään minulle ensin seuraa.
Lääkärikin kävi jo kierroksella, mutta hänellä ei ollut vielä valitettavasti verikokeideni tuloksia. Keuhkokuvaa vilkaisi vasta nyt ja sanoi, että keuhkojen "kärjissä" olisi jonkinlaista pientä nestekertymää. Ei mitenkään radikaalisti, mutta tulehdus on voinut alkaa myös sieltä. Minulla on ollut myös tänään painon tunnetta keuhkoissa joten astmani vuoksi tulen saamaan normaalin lääkitykseni lisäksi vielä jotain avaavaa lääkettä tässä tilanteessa.
Nyt jäämme vielä odottelemaan verikokeiden tuloksia ja toivotaan tietysti parasta!
 
Pidetäänkö peukkuja, että pääsisin tänään kotiin?
Tippakäsipeukku
Hauskaa päivää kaikille <3


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Osastopäivä osa 2

Ensinnäkin kiitos teille ihanille jotka olette lähettäneet minulle kannustavia kommentteja! Sain hieman iloa tähän ankeaan sairaalaelämääni <3
Sitten päivän tuomioon. Lääkäri kävi juuri kierroksella ja totesi minun joutuvan jäämään yhä edelleen osastolle. Tulehdusarvot ovat vain nousseet ja valkosoluarvot ovat edelleen liian matalat. Tämä tietää lisää antibioottia ja neupogen -piikkiä. PERKELE!
Olin jo niin toiveikas kotiutumisesta sillä yleisvointini on kohentunut eilisestä reilusti. Ainoa riesa tällä hetkellä on jomottava pääkipu joka sekin varsin siedettävää.
Kanyylinikin meni eilen illalla tukkoon antibiootin jälkeen joten kanyyli jouduttiin myös poistamaan. Tulen siis edelleen toimittamaan neulatyynyn virkaa kun ilta koittaa. Toivottavasti uuden kanyylin tulee pistämään kokenut hoitaja jotta ei tarvitsisi kärsiä montaa pistoa. 

On tämä sairaalaelämä kyllä varsin ankeaa kun pitää makoilla pienessä kopissa seuranaan vain televisio ja tietokone. Toisilla ei tietysti ole näitäkään "herkkuja" joten siitä toki pitäisi olla kiitollinen. Olisi vain niin hienoa päästä edes käytävälle kävelemään mutta se ei ole nyt mahdollista. Nämä on selvästi näitä syöpämatkani vaikeimpia hetkiä jolloin on hyvin haasteellista yrittää löytää positiivisia ajatuksia. Koska en kuitenkaan jaksa vajota murhetimaan niin otetaan tämä sitten "loman" kannalta. Täällä minä vain makaan ja ruoat tuodaan nenän eteen. Pyykit pestään puolestani ja huonekin siivotaan tuosta vain. Palveluhan täällä on mitä mainioin. Henkilökunta on todella ystävällistä. Mitä siis valitan? Kyllä sitä taas kohta ehtii kotiin siivoilemaan, hoitamaan lapset, pyykkäämään, ruokaa laittamaan ja stressaamaan arjesta :)

Tässä teille tämän päivän kuvatervehdykseni sairaalasta:

Uskomattomat sairaalasukat osa 2.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Osastolta terveisiä

Terveisiä osastolta. Tuli hieman takapakkia.
Eilen koko päivän oli vähän kummallinen olo ja veikkaan että edellisen päivän selkä-, ja jalkasäryt antoivatkin jo osviittaa tulevasta. Olin kaupoilla eilen pyörimässä ja olo alkoi käydä heikoksi. Väsytti, paleli ja "lihaksia" (mitä lie niistä enää jäljellä) särki. Päästyäni kotiin rakas poikani teki minulle "pesän" peitosta sohvalle ja peitteli minut kuumemittari kainalossa siihen. <3 Kuumetta oli 38.2 astetta joten tiedossa oli päivystysreissu. Pakko myöntää että otti päähän aivan valtavasti. Olisin mieluusti jäänyt vain käpertyneenä kotiin parantelemaan. Sytostaattihoitojen yksi tärkeimmistä ohjeista on kuitenkin se, että mikäli kuume nousee yli 38 on hakeuduttava lähimpään päivystykseen.
Tehtiin työtä käskettyä ja mies lähti poikani kanssa viemään minua. Ajattelin vilauttaa syöpäkorttia päivytysjonossa mutta tuli kuitenkin todettua, että kunnallinen terveyspalvelu on varmaan ainoa paikka jossa syöpäkortin arvo on mitätön. Odotin verikokeiden vastauksia yli 3 tuntia. Kun vihdoin pääsin lääkärille sain tuomion - minun on jäätävä osastolle. Valkosolut olivat arvolla 1.0 (viitearvo yli 3.4) ja neutrofilit 0,3 (viitearvo 1.5 - 6.7) joten heikolta näytti. Tilaa kutsutaan Neutropeniaksi. 

Jäin odottelemaan vuodepaikkaa osastolta. Minulta otettiin odotellessa myös keuhkokuva joka oli varmaan puhdas kun ei kukaan ole asiasta mitään maininnut?
Koska tilanteeni on nyt se, että olen varsin infektioaltis niin minun tulee olla "suojahuoneessa" eristyksissä kaikilta pöpöiltä. Oli varsin koomista että olin istunut yli 3 tuntia muiden sairaiden ihmisten kanssa päivystyksen odotustilassa jonka jälkeen vuodeosastolle kuljetuksen ajaksi minulle laitettiin naamaan maski mahdollisia pöpöjä varten. :)
Hoitajatkin tulevat luokseni aina "välitilan" läpi jossa laittavat maskin naamaan ja hanskat käteen. On se tarkkaa - mutta hyvä niin.

Sain eilen yöllä Neupogen - piikin jonka tarkoituksena on nostaa valkosoluarvoja ja verikokeet määräävät joudutaanko tänään pistämään uudelleen. Olen toimittanut neulatyynyn virkaa äärimmäisen pätevästi. Eilen vasta kolmas kanyyli saatiin kohdilleen ja sitä ennen seurasi mm. suonen puhkeaminen ja huuhtelun valuminen kudoksiin. Voin sanoa että kipeetä teki.
Tänään verikoe jouduttiin ottamaan jalasta, sillä oikeaan leikatun puolen käteen ei saa pistää ja vasemmassa onkin sitten jo kanyyli. Enpä ole moistakaan aiemmin kokenut mutta siitäkin selvittiin. Tänään otettiin myös influenssanäyte nenästä ja nielusta - ei järin mukavaa sekään.
Muuten osastolla oleminen on varsin leppoista. Minulla on oma telkkari joten mikäs tässä levätessä telkkaria katsoen. Toivon kyllä todella että pääsen huomenna kotiin.

Tällaisia kuulumisia tänään. Katsotaan mitä osastoelämä tuo vielä tullessaan. Ihanaa päivää kaikille <3

Päivän kuva

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Viikonlopun tunnelmia.

Yleensä valitsen kirjoitushetkeni tarkoin ja varmistan että ympäristö on rauhallinen kirjoittamista varten. Tällä hetkellä tekee mieli kirjoittaa mutta rauhaa ei tämä ympäristö ole nähnyt; Poika ajaa äänekkäästi junaradalla, tyttö vinguttaa koiran lelua suurella teholla ja koira haukkuu liian korkealla vinkuvalle lelulle. Äänirumba on valmis. Harmi ettei tämä käsittämätön meteli välity blogin läpi. Kaikesta huolimatta katsotaan mitä saan ajatuksistani irti tämän metelin läpi. Kokeiltavahan se on tätäkin.

Aika oireetonta on ollut yhä jatkuvaa väsymystä lukuunottamatta. Jalkojen särkyä on ilmennyt nyt parina päivänä mutta en tiedä johtuuko sytoista vai kenties jostain muusta, mutta ovat oireina todella lieviä. Tuntuu oikeastaan enemmän siltä että jalat vain väsyvät helpommin kuin normaalisti. Nenäverenvuotoa on ilmennyt ja vatsa on pahemman kerran jumissa. Suosittelen lämpimästi kaikille sytorumbaan alkaville erittäin tehokkaita vatsansuojalääkkeitä kehiin ajoissa. A-J-O-I-S-S-A.

Ne edellisessä kirjoituksessa hehkuttamani "merkkarit" ovat nyt näyttävästi ollut virheostos. Tuntuu että pussi kestää loputtomiin ja suussani on nyt viimeisen kolmen vuorokauden aikana muljunut lähes tauotta merkkari. Menin vielä eilen Apassionata - tunnelmissani ostamaan uuden pussin edellisen vihdoin loputtua. (Ei se ensimmäinen siis loputtomiin kestänytkään mutta tämä toinen näyttää kestävän) Kuinka ääliö voi ihminen olla? Hampaani sanovat sopimuksensa irti varmaan tuossa tuokiossa. Sitä odotellessa...

Kävimme siis tosiaan tyttäreni kanssa eilen katsomassa Apassionata - shown Hartwall areenalla. Oli aivan käsittämättömän upea show. Haluan ehdottomasti ensi vuonna uudelleen. Hevosikävä nosti vahvasti taas päätään ja olisi ihanaa päästä taas ratsastamaan. Tähän hetkeen sopisikin ihanan terapeuttinen issikkavaellus uskomattomin talvimaastoin <3

Tässä pieni tunnelmaotos eiliseltä:
Apassionata 2013 
Menimme esityksen jälkeen mummuni luokse yökylään ja saimmekin taas mitä mainioimman ilta-, sekä aamupalatarjoilun. Oli taas niin mukavaa höpötellä mummun kanssa ja huikeinta on kuulla aina tarinoita siitä ajasta kun mummuni on ollut nuori ja kauhistella näitä kuuluisia "kuinka hiihdimme kouluun kesät-talvet" -kategorian juttuja ;) Ei sitä vain pysty välillä käsittämään miten erilaista on aika ollut.

Torstaina on tiedossa onkologin tapaaminen enkä oikeastaan tiedä mitä siellä käsitellään. Kai sen tarkoitus  on olla jonkinsortin välietappi jossa käydään yleisesti hoitojaksoa tähän asti läpi. Nähtäväksi jää mutta oikein mielelläni olen tapaamiseen menossa.
Sytostaatit lähenevät loppuaan ja ajattelin juhlistaa sytojen loppumista jonkin sortin "välijuhlalla" kunhan viimeinen tiputus on takana. En ole tosin vielä päättänyt mitä tällainen välijuhla pitäisi sisällään. Jotain extraihanaa <3
Nyt olen puhunut tältä päivältä pääni tyhjäksi ja on aika toivottaa kaikille mukavaa illanjatkoa <3

perjantai 1. helmikuuta 2013

Arjen rentoutumista

Eilen oli mitä mainioin päivä. Ei oireilua ja vain arjesta irtautumista. Miehellä oli työmenoa Tampereelle joten lähdin miehen mummon kanssa samalla kyydillä Lempäälän Ideaparkiin ostoksille koko päiväksi. Kävimme syömässä Martina - ravintolassa ja pakko myöntää että ruoka oli aivan taivaallista. Ei ollut makuoireista tietoakaan vaan possunpihvi tattikastikkeella maistui aivan loistavalta itseltään <3 
Muutamia ostoksia vain itseänikin varten tuli tehtyä. Terapeuttista! Väsymys oli kyllä valtava kun kotimatka alkoi. Ei ole tämä rouva tottunut moisiin monen tunnin ostosreissuihin näissä olosuhteissa.
Tein myös mahtavan karkkilöydön - nimittäin löysin paljon puhutun "uusvanhan" merkkaripussin. Tälläkin hetkellä merkkari muljuu suussa ja kyllä on herkullista <3 Voi näitä syötäviä onnenhetkiä.

Päätin pitää pojan tänään kotona koska olotukset ovat niin hyvät ja tekee hyvää viettää ihan kaksinkin laatuaikaa pikkuisen kanssa. Aamu meni tosin siivoillessa mutta kun koti saatiin puhtaaksi oli aikaa muulle puuhastelulle. On muovailtu ja käyty ulkona laskemassa mäkeä. Nyt poika on unilla joten saan hetken hengähtää - ja syödä merkkareita.

Tänään on siitä harvinaislaatuinen ja ihana ilta että pääsemme miehen kanssa ystäväpariskunnan kera elokuviin illalla. Kiitos vanhempieni ja Pauliina -ystäväni jotka ottavat lapset hellään huomaansa. Lähdemme katsomaan suomalaisen "Vuonna 85" - elokuvan. Toivottavasti olisi hyvä. Meikäläiseen yleensä suomalaisten elokuvien huumori uppoaa oikein tosissaan. Iltaa siis odotellessa <3

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään suurta mielenpäällä. Tällaista diipadaapaa taas mutta sekin on varmaan vain hyvä asia. Ei mitään mikä painaisi mieltä :)
Lähden siis jatkamaan "omaa aikaa" vielä hetken ajan ja toivotan kaikille mukavaa päivän jatkoa <3

p.s. Katsokaa miten ihanan mukin sain veljeni vaimolta ilahduttamaan teehetkiäni: