keskiviikko 28. elokuuta 2013

Takakireetä flunssaa pukkaa!

Aamu alkoi niinkin "ihastuttavalla" tavalla kuin hampaan juurihoidolla. Kyllä siinä meinasi syöpämuijankin naama vähän venähtää, kun ystävällinen hammaslääkäri kysyi: "Haluatko puudutuksen?" - Voisinko olla haluamatta? Voisiko KUKAAN olla haluamatta? Haluan! Mielellään tuplasti jos mahdollista!! Ja puudutus tuli.
Hammaslääkärin jälkeen lähdettiinkin sitten puoli naamaa "halvaantuneena" kohti syöpäklinikan fysioterapiaa. 

Fysioterapeutin ilmeestä kyllä näki, että nyt on muijassa joku muukin vikana kuin turvonnut kainalo, joten valaisin tilannetta kertomalla hammaslääkärikäynnistäni ja siksi aavistuksen epäselvästä puhetyylistä.
Kun sössön sössö -asia oli käsitelty, pääsimmekin itse asian ytimeen, eli käsien ympäryksen mittaukseen. Kuin ihmeen (ja onnen) lailla, olen säästynyt suuremmilta käsiturvotuksilta, joka on imusolmukkeiden poiston johdosta varsin yleinen vaiva meillä rintasyöpäpotilailla. Olen myös elänyt siinä uskossa, että tämä treenaaminen saattaa rasittaa kättä ja aiheuttaa lisäturvotuksia, mutta treenit saikin yllättävää kannatusta fysioterapeutin puolelta - JES! Hän sanoi, että kyseinen liikunta tekee hyvää näille imusuonikiristyksille - TOINEN JES <3
Ei tuo käsi tai pikemminkin kainalo nyt ihan virheetön ollut, sillä siellä lymyää melko vaivalloinen ja suuri "strangi", jota fysioterapeutti ei kunnon runnomisesta huolimatta saanut avattua. Uutta aikaa pukkasi siis ensi viikolle ja silloin sopii toivoa parasta jotta saadaan ylimääräiset kiristykset auki :)
Se siitä siis!

Sitten treeniasioihin - tai oikeastaan niiden "puutteeseen", eli tarkemmin ottaen flunssaan. Täällä sitä ollaan flunssan kynsissä sohvalla villapaidan ja kaulaliinan alla kuumetta "piilossa". 
Eräätkin lukijat saattavat tällä hetkellä saada muikeat hymyt kasvoilleen kera ajatusten: "Mitäs minä sanoin - se kostautuu vielä". Olkoon tämä sitten se "suloinen kosto" - mutta vain väliaikainen sellainen! Lauantaina tulee nimittäin olla kunnossa, koska kauan odotettu Midnight Run -koittaa! Kyllä sitä on nyt odotettu, joten tämä flunssa ei tule minun suoritustani kaatamaan! NIH!
Kuumaa juomaa, C-vitamiinia ja sinkkiä on nyt tänään ladattu jo koneeseen - huomenna kenties lisää aseita tätä "flunssakettua" vastaan!!

Vielä ei hymy hyydy....
Tänään on siis se päivä kun toivoisi telkkarista tulevan jotain ihanaa hömpänpömppää, jota voisi vain käpertyä sohvan syövereihin lämpimän peiton alle katselemaan. Kaiken kruunaisi vielä takkatuli, mutta valitettavasti nyt ei nämä hommat mene niin kuin strömsössä. Ensinnäkin - telkkarista EI tule tänään hömpänpömppää ja toiseksi, takka ei ole lämmennyt aikoihin, koska piippu kaipaisi nokipoikaa, mutta turvallinen pääsy katolle on vielä vaiheessa. Höh - ajatuksena se oli niin kivaa!

MUTTA nyt ei ole aikaa siirtyä takakireeksi, sillä sain juuri tietooni Bikini Challengen tulevan TANKKAUSPÄIVÄN (haaalllelujaaaaaa!!!!) ja ohjeet kyseiselle viikolle treenien suhteen. Luvassa on lepoa (ihan kun sitä ei olisi jo väkisin nytkin?) ja HERKKUJA! Voi ettien että - nyt on pakko alkaa suunnittelemaan tankkauspäivän kulku! <3
Kaikesta tästä fiilistelystä huolimatta olen ajatellut mennä tankkauspäivänkin jossain määrin järkevästi - pieniä lipsahduksia lukuunottamatta.... 

Lipsahduksesta puheenollen, jouduin tekemään tänään radikaalin ratkaisun ja kurvaamaan McDonaldsin DriveIn -kaistalle. Kyllä siinä hampurilaisten kuvia katsellessa iski vääränlainenkin nälkä, mutta hammasta purren tilasin kuitenkin kanasalaatin ilman kastiketta. Ei muistunut mieleeni, että kyseisessä annoksessa kastike ei ole ainoa pahuus, joten jouduin välittömästi nyppimishommiin!


Illalla olin kuitenkin jo normaalin kotiruoan äärellä ja löysinkin taas ihania uusia makuelämyksiä:


Kuvassa herkullinen kasvispannu, joka oikeiden mausteiden kanssa maistui taivaalliselta! 
Alakuvassa taivaallinen ja yksinkertainen herkku syntyi niinkin jännittävistä raaka-aineista kuin raejuusto ja itsepaahdetut (ja suolatut) cashewpähkinät <3 NAM!!

Kasvispannu tällä höystettynä NAMMMM!
Nyt ei auta kuin vetää peitto korviin ja toivottaa kaikille ihastuttavat illanjatkot <3 
Täältä vielä noustaan!!!

12 kommenttia:

  1. Ihme, että tuolla menolla on ehtinyt kireyksiä tulemaan....olet sinä energinen tapaus...:)

    VastaaPoista
  2. Pakko udella, että mitä kasviksia tuossa pannussa on? Näyttää niiiiin hyvältä, slurps!!!!
    Nyt potkit flussapöpöä persuksille, sillä ei kyllä ole mitään lupaa tulla ja pilata sinun suunnitelmia.

    Parane pian! <3

    Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannussa on sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa ja valkosipulia :) Kiitos Kata <3

      Poista
    2. Ja tänään täytyykin minun mennä kauppaan...

      Poista
  3. Morjenstas taloon :) oon viettänyt tämän illan vuoroin tillittäen, vuoroin räkättäen... eli lukien SUN blogias (alusta tähän päivään)! Tää on eka syöpäblogi, jonka lukemisessa oon päässyt etusivua pitemmälle, kiitos sulle :). Eli kuten arvannet, samaa rotua olen... rintasyöpä todettu heinäkuun lopulla, leikkaus takana, hoidot edessä. Kirjoitat aidosti ja avoimesti... otteella joka ei ahdista liikaa... juurikin mun makuun. Jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuokkavieras <3 Niin hyvä mieli tulee tällaisesta palautteesta - ei kuitenkaan suinkaan hyvä mieli diagnoosistasi. Toivon sinulle paljon voimia taisteluusi <3

      Poista
  4. Hei oikeesti! Jos oot keskiviikkona peittojen alla flunssassa niin älä ees haaveile mistään juoksuista lauantaina! Ja tällä ohjeistuksella nyt ei oo mitään tekemistä sun syövän ja mahdollisen liian treenin kanssa,Tää on ihan faktaa ettei oo järkeä jatkaa rääkkiä vielä lauantaina.Paranemisia anyway! Toni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toni kyllä täällä nyt vain vielä odotellaan ihmeparantumista! Treenejä ei tälle viikolle tungeta, mutta juoksun haluaisin hoitaa mikäli olen kykeneväinen. Katsotaan katsotaan :)

      Poista
  5. Vähän olen minäkin huolissani lauantain ohjelmastasi. Kaikella hyvällä, ei pahalla, mutta Herceptin+kuume+juurihoito= ei la vielä mitään rääkkiä.

    Kiva kun laitat noita kuvia. Ihanat sörsselit olet tekaissut, Taidan myös kokeilla tuota kasvispannua. Oli sen verran maukkaan näköistä.

    Pikaista paranemista kuitenkin. Malta nyt mielesi lauantain suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin ehkä hieman huonosti, mutta minulla siis EI ole ollut kuumetta - olin kuumetta nimenomaan PIILOSSA siellä peiton alla ;) Ja eilinen juurihoito ei kuulemma ole mikään este lauantain juoksulle :)
      Ihmeparantumista vielä odotellen! :)
      p.s. Tänään jo paljon parempi olo kuin eilen JES!

      Poista
    2. Varmaan luin huolimattomasti. Hyvä, että vointisi ja paranemaan päin. Tsemppiä mitä sitten päätätkin lauantain suhteen :)

      Poista
    3. Kiitos! <3 Kyllä tässä nyt pitää järkikin pitää mukana, joten ymmärrän huolesi! Katsotaan miltä lauantaina näyttää <3

      Poista