Blogini on saanut uusia lukijoita ja se herättää minussa iloisia ajatuksia. Olen ollut aika ristiriitaisin tuntein siitä, kuinka avoimesti blogiosoitettani levitän. Tähän asti blogini on ollut lähinnä "puskaradion" kantama, mutta pari päivää sitten rohkaistuin ja mainitsin blogista julkisella keskustelupalstalla. En tiedä miksi juuri tämä "askel" oli niin jännittävä ja miksi sitä epäröin, koska olen alusta asti ollut sitä mieltä että julkinen kirjoittaminen juuri tästä aiheesta on hyvä juttu. Ilman teitä lukijoita tämä ei välttämättä kantautuisi heidän tietoonsa, jotka tästä voisivat saada tukea ja apua omalla matkallaan.
Olen saanut paljon positiivista palautetta ja kannustusta sairauteni julkisesta kirjoittamisesta ja näiden palautteiden kuuleminen tuo todella palkitsevan tunteen. Kun tiedän että tästä todella voisi olla apua jollekin saman kokevalle, tiedän tehneeni oikein. Kiitos siis teille ihanille lukijoille - hiljaisille ja äänekkäille.
Tukenne ja kannustuksenne on todella tärkeitä ja arvostan niitä todella.
<3
Huomenna on extraihana ilta sillä pari tärkeää ystävääni on tulossa luokseni saunomaan ja viettämään iltaa. Mikäli oikein villiksi heittäydymme, lähdemme oikein kylän paikalliseen aiheuttamaan kaljuhämmennystä.
Kokeilin eilen pertsaa sillä mielellä, että jos kaljun sijaan laittaisinkin sen ensimmäistä kertaa päähäni julkisesti, mutta se ei vain tunnu omalta. (YLLÄTYS!)
Siispä kalju ja pipolinjalla jatketaan - vaikka sitten yöelämässäkin.
Nyt sohvanpohjalle katsomaan Emmerdalet nauhalta. JES! :)
Huippumauahtavaa iltaa kaikille <3
P.S. Ei oireita <3
Minusta tuntui alkuun tungettelevalta jättää viestiä ja lukea tarinaasi. Tekstisi on niin henkilökohtaista, tuli tunne, että nyt ollaan toisen yksityisalueella ja salaa lukemassa päiväkirjaa... :)
VastaaPoistaMutta jos se on ok, niin täällä roikutaan mukana kannustamassa ja tsemppaamassa matkalla eteenpäin.
On Sinulla vaan mahtavat ystävät ja perhe <3
Kata
Kiitos kommentistasi Kata :) On kyllä totta, että ennen sairastumistani en olisi koskaan kirjoittanut julkisesti omia ajatuksiani näin henkilökohtaisella tasolla, mutta mielestäni se on erittäin tärkeää juuri tässä tilanteessa jotta blogini tarkoitus toteutuisi mahdollisimman hyvin.
PoistaTsemppia sulle. Olen yhden sytön verran sinua edellä. Eli olen jo saanut ensimmäisen cef:in. Ehkä syöminen cefin kanssa niin nautinnollista, mutta kyllä sen kestää. Vaikka elämämme ei enää palaudu ennälleen, kevät silti koittaa... Tsemppia
VastaaPoistaKäyn taas lukemassa, mitä sulle kuuluu
OS
Kiitos kommentistasi OS :) Toivotan täältä OIKEIN suuresti tsemppiä loppurutistukseesi! Olet oikeassa, asiat eivät palaudu täysin ennalleen, mutta paljon uutta ja hyvääkin on matkaltani tarttunut mukaan. :)
PoistaMusta tää on kyllä aihe mistä pitää puhua ja se on hyvä että blogisi saa näkyvyyttä!:) Tälläset asiat saa monet ihmiset miettimään asioita mm.minutkin. Sä oot sellainen super tyttö <3
VastaaPoistaKiitos Perhoinen <3 Tuli hyvä mieli :)
PoistaTunnustan löytäneeni tänne juuri sen "julkisen keskustelupalstan" kautta. Luin blogisi parissa tunnissa alusta loppuun, kyyneleiltä ei voinut välttyä ja nyt huomaan käyväni vähän väliä kurkkaamassa, oletko postannut jotakin uutta.
VastaaPoistaPaljon tsemppiä ja jaksamista! Muista myös levätä.
T: Lilith ;)
Kiitos Lilith! :) Voi teitä ihania kun olette tulleet esiin!
PoistaNousin juuri päiväunilta, joten lepo kuuluu päivittäisiin toimiini :)
Mä löysin tänne sen kuuluisan puskaradion kautta ja olenkin lukenut blogiasi jo useamman kuukauden. Itselleni blogisi oli herätys maailmaan et tää ei olekkaan niin reilu paikka, mitä vaan voi tulla eteen niin hyvässä ku pahassa. Jotenkin kun täällä myötä elää sinun hoitoja tulee tarkkailtua itseäni paremmin. Aiemmin oli kuitenkin ajatusta et ei se mua koske, nyt on ajatus et se voi joskus koskea mua, mut toivotaan että ei koske (sukurasite on kyl olemassa). Mut tsemppiä jatkoon, olet ajatuksissa ja lähettelen sulle "bitti"voimia.
VastaaPoista-Tixutus-
Kiitos kommentistasi ja "bittivoimista" :) En olisi minäkään uskonut että joudun miettimään näin nuorena näin suuria asioita, mutta tulipahan herättyä karuun todellisuuteen. Sen, miten sen kanssa elää, on sitten toinen juttu. Itse päätin ettei tämä minua kaada :) Oikein "turvallista" jatkoa sinulle :)
PoistaItse bongasin tämän blogin myös "feisbuukista". Kirjoitat todella sydäntäraastavan rehellisesti. Itsestäni tuntuu myös kuin lukisi toisen salaista päiväkirjaa (ja vaikka olen utelias luonne, se on silti asia, jota en tekisi iki-kuuna-päivänä). Ja vaikka välillä tekisi mieli keskeyttää lukemisen, tahtoo kuitenkin tietää miten tarina jatkuu. Varsinkin kun olen melkein samanikäinen kuin sinä (ja kahden lapsen äiti) ja tuli tällainen "sehän voisin olla vaikka minä??"-fiilis (itsehän aina uskoo että kaikki pahat asiat sattuu muille, ei koskaan itselle) Uskon satuihin ja uskon (ja toivon) että tämäkin tarina päättyy onnellisesti! Voimia ja kiitos että jaat ajatuksesi <3
VastaaPoistaKiitos kovasti kannustavasta viestistäsi ja kiitos että olette tulleet esiin <3
PoistaKuulun itse ihmisiin, jotka selvittävät päätään puhumalla. Luulen, että läheiseni saavat hetken enemmän rauhaa mietteiltäni, kun voin pohdiskella asiaa täälläkin... Salaaminen ei ole minun juttuni, vaikka toisaalta vedänkin mukaani monta muuta, joita se nyt koskettaa. Toisaalta en ole itse pahan kosketusta pelännyt ja halunnut vältellä muidenkaan kohdalla omina hyvinä aikoinani, joten jätän valinnan heille - kestämätön voi ottaa etäisyyttä, läheiset eivät voi valita.
VastaaPoistaTällainen kokemusperäinen tieto on arvokasta saman kokevalle - vaikka emme kaikki pode samalla tavalla, voimme silti saada vinkkiä toisiltamme sekä itsehoidosta, kuinka selvitä pahoista oloista, että mitä ehkä tapahtuu seuraavaksi. Ja siitä kuinka koko tapahtumaan voi asennoitua.
Lisäksi sinun juttujasi on hauska lukea:) Mutta auts, tuo bloggerin kirjaintarkistus on aivan kamala, etkö haluaisi kokeilla ilman sitä? Omaan blogiini ei ole pariin vuoteen tullut läpi yhtään roskapostia, kun bloggerin perusroskasuodin toimii niin hyvin...
Hei, kiitos blogistasi (jonka löysin vasta nyt, oman sytostaattirumbani jälkeen - se loppui viime marraskuussa)! Hauska lukea, kun itse on käynyt läpi niin monia juuri samanlaisia ajatuksia. MJa mnä niiiiin ymmärrän tuon, ettei peruukki tunnu omalta, en sitä itsekään kerta kaikkiaan kyennyt käyttämään, vaikka muka sellaisen hankin... :)
VastaaPoista