sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hoitouupumus osa 2

Nyt alkaa taas olla aika perinteiselle hoitouupumukselle. Viime yö meni erittäin epämiellyttävissä vatsakrampeissa ja koko eilinen päivä oli jotenkin todella ahdistava. Pelkästään löhöily kotona ei miellyttänyt joten yritin keksiä jotakin kevyttä ohjelmaa perheen kanssa jotta en jäisi ihan sohvanpohjalle vain valittelemaan oloja. Lähdimme sitten käymään kaupoilla vielä iltasella, mutta reissu osoittautui virheeksi koska sain todella epämiellyttävän "ahdistuskohtauksen" kaupassa. Olisi pitänyt vain jäädä möllöttämään sohvan syövereihin.
Tänään aamu meni sitten yön vatsakramppien jäljiltä melko väsyneissä olotiloissa joten kävin vielä aamulenkin jälkeen uudelleen nukkumaan.
Hieman pelkoja on myös aamuihin tuonut mukaan erityisesti oikealle alasekään painoittuva kipu herätessä. Tätä on nyt ollut jo jonkin aikaa ja syvästi toivon että kyseessä on vain huonosta nukkuma-asennosta johtuva ongelma. Otan tämän lääkärin kanssa puheeksi ensi kerralla kun tapaamme. Fysioterapeuttikin voisi toki olla oikea taho puhua asiasta. En vain oikein tiedä miten nukkuma-asentoa voisi kohentaa?
 
Palatakseni tuohon aloittamaani hoitouupumukseen - alan olemaan totaalisen kyllästynyt jälleen näihin hoitoihin vaikka juuri olen hehkuttanut että vaín yksi sytostaatti on enää jäljellä. Tällä hetkellä vain tuntuu etten jaksaisi enää ainuttakaan hoitoa. En yhtäkään sivuoiretta enää. Suurin osa näistä sivuoireista on vielä sellaisia joita ei pysty selittämään. Yhtenä hetkenä olen kuin duracell pupu täynnä virtaa ja jo muutaman minuutin kuluttua saatan maata raatona sohvalla tuntien että teen kuolemaa. Kuinkahan sitä saisi kerättyä virtaa vielä viimeiseen rutistukseen?
Tässä kohtaa on varmaan hyvä antaa ajatus heille, joiden syöpähoidot eivät ole vain kertarutistuksia. Täten siis lähetän teille uskomattoman vahvoille taistelijoille lämpimän ajatuksen <3
 
Nyt kerään itseni taas kasaan ja menen viettämään aikaa perheeni kanssa. Kiitos kannustuksistanne - yksin tähän ei vain kykenisi. <3

12 kommenttia:

  1. Voi, kyllä sinä vielä kerran tuon kaiken jaksat.
    Uskon, että välillä tulee juuri tuollainen tunne, mutta yritä ajatella, että "se on viimeinen kerta, kyllä minä sen veilä kestän"....:)
    Stemmppiä sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Voi sinua, rankkaa on ollut. Päivä kerrallaan, kyllä sinä jaksat <3
    Tuli mieleen, että minkälaisella patjalla nukut? Mulla tuli aikanaan väsähtäneestä joustinpatjasta selkä ja olkapää kipeäksi.

    Tsemppiä Sinulle kera lämpimän halauksen <3

    Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä <3 Meillä on aika uutukainen sänky ja tähän asti ongelmia ei ole ollut.. Täytyy tarkkailla.

      Poista
  3. Jospa tuo olisi vaan huono nukkuma-asento. Tsemppiä vielä, vaikka tuntuu että mistään ei löydy voimia siihen viimeiseen rutistukseen, niin jostain sitä osaa kaivaa ne viimesetkin virranrippeet <3 Ajatuksella "yhdet vielä ja sitten lasku!" :) Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  4. http://m.youtube.com/watch?v=QIK7EXxxE6s


    En tiiä miks tuli tää biisi mieleen...tsemppiä <3


    VastaaPoista
  5. Tsemmppiiiii kovasti <3 oot mielessä monta kertaa päivässä.
    mulle voi lähettää virtuaalisesti vähän sivuoireita niin ei tarvii sun yksin kaikkia kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mut en mä voi sulle mun sivuoireita lähettää koska sun hurja "urakka" kaatuis välittömästi sängynpohjalle :D <3

      Poista