perjantai 15. helmikuuta 2013

Unettomuutta

Hieman huonompi yö takana mutta aamulla oli taas mahdollisuus korjata yön univelkaa. Heräsin klo 02.00 ja valvoin tunnin verran kun uni ei vain tullut. Seuraavan kerran avasin silmäni klo 06.00 ja taas valvoin tunnin verran ennen kuin nousin ylös. Pyrin ottamaan pahoinvointilääkkeet jo sängyssä jotta välttyisin kaikelta ylimääräiseltä etovalta ololta. Tähän asti systeemi on toiminut äärimmäisen hyvin eikä varsinaisia oksetusoloja ole ollut. Olen ihmeissäni.
Aloitin aamuni kuitenkin huonon yön johdosta eritavalla kuin yleensä. Laitoin ihanan hömppäleffan (Hääheila) pyörimään ja lössähdin sohvalle peiton alle. Leffan jälkeen palasin vielä sänkyyn ottamaan aamupäiväunia sillä olin todella väsynyt. Kun univelat oli kuitattu oli aika siirtyä koiran kanssa peltolenkille ja vaikka vauhti ei päätä huimannut niin kaikenkaikkiaan lenkistä tuli hyvä olo.
Oikeastaan ainoat oireet tällä hetkellä ovat vatsan totaalinen jumitus sekä paineen ja ahdistuksen tunne keuhkoissa. Toivottavasti on ohimenevää.
Näistä oloista kun pääsee vielä ohi niin jäljellä on enää yksi sytostaatti. YKSI!
En voi uskoa sitä :) Kyllä tässä on nyt hehkutettu näitä sytojen vähenevää määrää mutta että vain  yksi jäljellä..... Kuulostaa jopa aivan uskomattomalta ja niin ihanalta!
 
Nyt olen myös päättänyt että kunhan näistä lievistäkin oloista pääsen eroon niin aion suunnata Helsingin keskustaan hankkimaan itselleni vanhemmiltani saamallani lahjakortilla proteesibikinit tulevaa ulkomaanmatkaa varten. En siis ole saanut aikaiseksi vieläkään hommata niitä vaikka aikaa on ollut syksystä asti. Nyt siis taas itseään niskasta kiinni.
 
Tämän "koiraterapia" -kuvani myötä haluan toivottaa kaikille mukavaa päivänjatkoa <3
 
 


8 kommenttia:

  1. Mahtavaa, yksi enää!!!!
    Jestas miten iiiiihana koira!! Mikä rotu on kyseessä?

    Kata

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että olet voinut tällä kertaa paremmin.
    Ihana koiruli kainalossa♥
    Ihanaa, kun on matka tiedossa...minäkin ostin tänään uimapuvun....käyn kaksi kertaa viikossa uimassa ja uimapuku sanoi yhteistyön irti...mokoma ei vielä niin moooonnntttaa vuotta ollutkaan vanha...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan itsekin kovasti jo uimaan pääsyä :-) ei enää kauaa kun on jo sallittua :-)

      Poista
  3. Kyseessä on englanninspringerspanieli <3 Terapeuttinen tapaus!

    VastaaPoista
  4. Yksi vain! Huippua! Nyt uteliaana kysyn että mikä on proteesibikinit? Vaan toinen puoli topattu? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Proteesibikinit ovat bikinit joissa on proteesin mentävä aukko sisuksissa jotta saadaan vähän täytettä toisellekin "tyhjälle" puolelle :)

      Poista
  5. Hei ! Olen ollut jonkun aikaa jo lukijana mutta nyt uskallan kommentoida. ;D en voi kun ihailla vahvuuttasi taistelussa ! Ja mahtavaa että enää yksi sytostaattikerta !

    -Anni

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavaa enää yksi jäljellä ja tuo kuva on niin niin ihana teistä.

    Susann

    VastaaPoista