keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Onnellinen syöpämuija

Onkologin vastaanotolta on kotiutunut onnellinen syöpämuija.
Lääkäri oli tapansa mukaan myöhässä mutta ehdin pohtimaan odotellessa, että mieluummin odotan vaikka kaksi tuntia ylimääräistä kunhan vain pääsen juuri kyseisen lääkärin vastaanotolle. Hän on ollut niin mahtava koko matkani ajan.
Tänään keskustelimme tulevasta Herceptin -jaksosta ja tuli ilmi että aikataulun mukaisesti minulla olisi pitänyt olla tiputuspäivä tänään mutta minulle oltiin unohdettu kertoa, eikä itseasiassa minulle oltu paikkaa päiväosastolta varattukaan. Herceptin siirtyi siis huomiselle ja jatkuu siitä eteenpäin kolmen viikon välein.
Verikokeet näyttivät priimaa joten siitäkin on erittäin huojentunut olo.

Sitten aiheisiin jotka tekivät minut äärimmäisen onnelliseksi: Kysyin mahdollisuutta päästä vielä uudelleen "levinneisyystutkimuksiin" (TT-kuva) nyt kun sytostaatit ovat ohi. Viime kerran sijaislääkäri mainitsi kyseisestä mahdollisuudesta ja nyt uskaltauduin avata suuni. Lääkärini oli oikein myötämielinen asian suhteen ja sanoi pyytävänsä minulle kuvaukset muutaman viikon sisälle. Miten huojentavaa. Olen kehitellyt itselleni etäpesäkkeitä oikeastaan kropan jokaiseen kohtaan milloin minkäkin tuntemuksen takia. Tätä tämä nyt sitten on - loppuelämän.

Esitin myös toisen mieltäni askarruttavan pyynnön - nimeltään terveen rinnan poisto. Lääkäri sanoi kyseisen operaation onnistuvan kohdallani jo nuoren ikäni takia ja sanoi laittavansa lähetteen eteenpäin kun leikkauksestani on kulunut vuosi. Tämä tarkoittaa että lähete lähtee eteenpäin tämän vuoden Lokakuussa. Uskomattoman huikea fiilis ja ennen kaikkea helpottunut olo <3

Päivä lähti muutenkin käyntiin mielettömällä powerilla kun päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä aikataulun mukaisesti salille heti aamusta. Siellä sitä oltiin klo 7.15 pumppaamassa rautaa. Voin vakuuttaa että aamusali antaa kyllä sellaisen energialatauksen ettei päivä kertakaikkisesti voi mennä kuin putkeen. 
I love it <3

Loppuun vielä ripsiterveiset: Niin se vain yllätti tänäkin aamuna totaalinen ripsikato. Joutuu siinä ripsiväri kädessä todella miettimään että mihin kohtaan laittaisi sukien - ja silloinkin osuu todennäköisemmin luomeen kuin yksinäisenä keikkuvaan ripseen.... Mutta ei haittaa - OLEN ONNELLINEN <3
Toivotan kaikille vähintään yhtä iloisia päiviä kuin omani oli tänään <3 

12 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja uutisia♥
    Kyllä tuokin "täällä on etäpesäke ja täällä" hellittää, kunhan aikaa kuluu...:)

    VastaaPoista
  2. :D kevät aurinko tekee ihmeitä <3

    VastaaPoista
  3. Ja sinähän se supernainen tässä olet! Omat tavoitteet tuntuu aika naurettavilta kun näitä sinun juttujasi lukee. Oot huikee! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan piristävä postaus! Onnellisuus on onneksi suht pitkälle ainoastaan asenteesta kiinni :]
    Kaikkea hyvää sinulle<3
    -n

    VastaaPoista
  5. Upeaa, mahtavaa! *tuulettaa virtuaalisesti pompomeilla*

    <3

    VastaaPoista
  6. Sä olet kyllä itse yksi aurinko <3. Kun lukee näitä tekstejä ja näkee miten onnellinen sä osaat olla, ei voi kuin itsekin olla onnellinen :).

    VastaaPoista