torstai 4. lokakuuta 2012

Mitä tähän nyt sanoisi?

No tämä kirjoitus on nyt sitten omistettu vain ja ainoastaan teille rakkaat ystävät <3

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen mm. siksi että saisin purettua omia ajatuksia ja mustaa valkoiselle koska voin olla takuuvarma, että jos minulta kysytään tämän taiston jälkeen ajatuksia mitä koin alku vaiheessa, ei minulla ole aavistustakaan mitä se pitää sisällään.

Toiseksi toivon, että vielä joku päivä joku muu voi saada mahdollisesti samassa tilanteessa tukea/apua/vastauksia kysymyksiin näistä kirjoituksista ja ajatuksista. Siksi blogini on julkinen.

Kolmanneksi vielä siksi, että olen tässä nyt muutaman päivän aikana käynyt uskomatonta puhelin ja viestirumbaa ja yritän pitää läheiset ajan tasalla tilanteesta. Näin saan jaettua uudet tiedot samalla rytäkällä koko porukalle :) (älkää silti lakatko soittamasta :)

Julkaisin äsken blogini facebookissa ja olen lähes sanaton saamastani tuesta! Koko facebookkini muuttui kertaheitolla vaaleanpunaiseksi ja voitte vain kuvitella, miten liikuttavaa tämä on!

KIITOS <3


ps. Määrätietoinen ystäväni Maija sanoi, ettei osaa lohduttaa, mutta jos sytostaatit tulevat ajankohtaiseksi ja minä menetän hiukseni, hän vetää "tukikaljun"! Mitä tähän voi sanoa <3


2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kirjoitat täällä, pysytään me tukijoukotkin joka hetkessä mukana. <3 Ja en muuten hetkeäkään epäile etteikö Maija myös tekisi kuten lupaa! :)

    Laura

    VastaaPoista
  2. Kaikki sytot ei edes vie hiuksia, mun äidillä hoidettiin kohdunkaulan syöpää ja tukka pysyi päässä :) Tsemppiä kovasti!

    VastaaPoista