tiistai 23. lokakuuta 2012

Ruokamuutoksia

Päivät vähenee ja leikkaus lähenee...
Jännittää melkoisesti mutta pelkoa ei ole vielä näkyvissä. Toivottavasti ymmärtääkin pysyä poissa.

Kävin eilen aivan uskomattoman mielenkiintoisen keskustelun yhden vertaistukiryhmän "siskon" kanssa joka on perehtynyt hoitomuotoon nimeltään "ruokavalio." Ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan sain niin paljon konkreettisia neuvoja ruokavalioni parantamiseen ja tuntuu että olen motivoituneempi kuin koskaan. Onhan nyt tietysti tärkeämpi syykin koska aion saada itseni vielä terveeksi muun hyvän olon lisäksi.
Ruokavalioni menee nyt kertaheitolla uusiksi ja kaikkeni yritän jotta saisin jätettyä liikasokerit pois. Onneksi tummasuklaa (yli 70%) on sallittujen listalla niin on edes jotain terveellistä ja hyvää karkin korvaajaa :)

Paino on pudonnut -3kg muutaman viikon aikana mikä on sikäli todella hassua, koska olen kyllä mässännyt herkkuja oikein olan takaa. Diagnoosin saatuani ruokahalu oli kyllä hetken poissa ja pahaa oloa oli aika usein, mutta nyt ne ajat ovat ohitse ja paino laskee silti vain.
Toivon, että tällä uudella ruokavaliolla saan myös painoa takaisin nousuun vaikka ei tässä nyt vielä mitään akuuttia hätää painon kanssa sentään ole. Olihan minulla vielä viime viikolla reisiä, joista uusi rintakin onnistuisi rakentaa ;)

Nyt on alkanut tämä ihastuttavaakin ihanampi kynttiläkausi ja nyt sisäkynttilöiden polttamisen lisäksi olen hurahtanut myös ulkokynttilöihin. Tässä hieman tunnelmaa pihalta:

Takapihan lyhtyjä

Lyhty äidiltä :)



3 kommenttia:

  1. Ruokavalio on kyllä kaiken a ja o :) täällä toinen hulluna lyhtyihin . Joko saa laittaa jouluvalot ulos ? :D

    VastaaPoista
  2. Ti Gu: Ehdottomasti saa laittaa. ja suorastaan PITÄÄ laittaa ;)
    Heti kun pimeys yllättää! Itse en ole vielä löytänyt tälle vuodelle mieleisiä.... :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kynttilöitä <3 Syksy <3

    Mulla meni kanssa sairastumisen myötä ruokavalio ihan päälaelleen. Mä kyllä luotan myös lääketieteeseen mutta myös yritän omalta oasaltani nyt keskittyä hyvään ruokavalioon ja hyvään oloon. esim. tällanen kirja on hyvä : http://www.booky.fi/product.php?id=9789511237501&book_id=9789511237501 ja samoilta tekijöiltä jo loppuun myyty kirja nimeltä ruokavalio ja syöpä. näissä hyviä vinkkejä terveelliseen ruokavalioon!

    Silti ei me nuoret olla ruokavaliomme takia sairastuttu mutta oikeissaa valinnoissa ei ainakaan mitään haittaa ole jatkoa ajatellen ja uskon että oikeanlainen ruokavalio voi auttaa jatkossa pysymään terveenä <3 eli kaaleja ja sipuleita vaan kehiin ;)

    Mä muuten laihduin diagnoosin jälkeen parissa kuukaudessa 10kg.. ja sytojen aikana vielä lisää.. että melko hurjaa! Mutta hyvin on kyllä tullut takaisin.. korkojen kera ;)
    Marita

    VastaaPoista