maanantai 14. tammikuuta 2013

Ei aina iloisia ajatuksia.

Tuhannet kiitokset uskomattomasta kannustusmäärästä joita olette minulle välittäneet. Jos näiden avulla ei jaksa töhöttää positiivisin mielin eteenpäin niin millä sitten?
Erityisesti olen ilahtunut siitä kuinka positiivinen ajatusmaailmani on välittynyt myös teille lukijoille. Positiivisuus ja iloisuus on niin iso osa elämääni ja toivoisin sen olevan myös osa mahdollisimman monen muun elämää. Uskokaa minua kun sanon, että tavallisen tylsästäkin elämästä löytää paljon hyvää kun jaksaa ajatella positiivisesti.

Matkallani on kuitenkin myös hetkiä ja asioita joita minäkään en osaa ajatella niin kirkkaina. Yksi niistä on "elämä rintasyövän jälkeen" - vaihe. Olen yrittänyt siirtää murhettani tuonnemmas ja kirjoittanutkin ettei tällaisia asioita kannattaisi murehtia etukäteen, mutta kuten arvata saattaa, se on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt ajattelin kuitenkin nostaa kissan pöydälle ja kirjoittaa aiheesta koska se on viime päivinä ollut paljon mielessäni.

Ennen levinneisyystutkimuksia olin täysin varma että syöpäni on levinnyt. Olin varautunut pahimpaan enkä usko että toisenlaiset tulokset olisivat enää mullistaneet maailmaani. Kun sain levinneisyystutkimuksista puhtaat paperit olin ihmeissäni ja helpotuksen tunne oli kuitenkin melkoinen.
Nyt olen taas saanut päähäni että syöpäni tulee varmasti uusimaan. Toisinaan en edes näe muuta vaihtoehtoa - kuten silloin kun odotin levinneisyystuloksia. Koen, että olen saanut vain reilusti jatkoaikaa ja olen onnellinen siitä. 
Ristiriitaisen tästä tunteesta tekee kuitenkin se, että vaikka pelkään syövän uusiutumista, en pelkää kuolemaa. Enemmän ahdistun ajatuksesta, että joutuisin käymään nämä hoidot uudelleen läpi.

Toinen mielen matalaksi vetävä aihe on geneettinen puoli. Kannanko rintasyöpägeeniä? Minulla on tytär joten  tuntuisi valtavan kamalalta, että tyttäreni joutuisi jo nuoressa iässä olemaan tarkkailun alla tai pahimmassa tapauksessa miettimään tulevaisuudessa mahdollisesti terveiden rintojensa poistamista. Tämä nyt on jo "ääripää" mutta toki näitä miettii jos riski periytyä osoittautuu suureksi. Geenitutkimukset ovat vielä edessäpäin ja tutkimustuloksien valmistuminen voi kestää vuosia. Maltti on siis valttia - jälleen.

Tässä siis näette, ettei minunkaan positiivisuuteni aivan loputtomiin kanna. Pääpiirteittäin ajatukset ovat kuitenkin kirkkaat ja iloiset. Pyrin pitämään nämä murheellisemmat ajatukset poissa ja keskittyä enemmän hyviin hetkiin.

Jotta tämän päivän kirjoitukseni ei menisi aivan synkistelyksi niin fiilistellään vielä tällä uskomattoman ihanalla aamulenkkikuvalla. Ulkoilu ihanien maisemien ympäröimänä on niin terapeuttista. 
Lämpimästi suosittelen kaikille! :)
Nautiskelua
Nyt on aika ottaa viikonlopun univelkoja takaisin päiväunien merkeissä. Huomenna tiedossa on hemmottelua, sillä olen menossa kasvo-, ja jalkahoitoon. Tämän iloisen ajatuksen myötä haluan siis toivottaa teille kaikille oikein ihanaa päivää <3



20 kommenttia:

  1. Sinun tilanteessasi on ihan luonnollista, ettei aina jaksa olla positiivinen tai edes halua olla sitä. Tottakai synkät ajatukset pyörivät päässä varmasti, mutta on hienoa ettet jää lillumaan noihin ajatuksiin vaan käsittelet ne ja jatkat sen jälkeen matkaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sanoit juuri ne tärkeät taikasanat onneen. Eli "ettet jää lillumaan noihin ajatuksiin vaan käsittelet ne ja jatkat sen jälkeen matkaa". Siinä taikasanat :)

      Poista
  2. Bongasin blogin fb.stä. Itse olen menossa viikon päästä kuvauksiin patti rinnassani. Sä valat uskoa tulevaan, oli mulla sitten syöpä tai ei. Kiitos sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ja toivon sydämeni pohjasta että sinun kohdallasi kyseessä on väärä hälytys. Hienoa, että olet kuitenkin hyvillä mielin <3

      Poista
  3. Apua! Mitä sulle kuuluu? "Huono äiti" oli eilen laittanut sun blogi linkin naamakirjaan ja siitä asti lukenut sun kuulumisia, et meinasin aamulla töistä myöhästyä...
    Nyt sitten tämäkö on muka viimeisin? Tammikuulta? Onko kaikki ? Vai onko täällä joku (salainen linkki) mistä pääsee uusimpiin kuulumisiin, kun fasesta en sinua löytänyt jos olet kaikki sinne siirtänyt. Niin ja mulla joku tilikin on olemassa mut enhän mä sitä muista et saisin tämän muuten kuin anonyyminä laitettua et jep jep.

    Toivottavasti kaikki hyvin ja sinusta kuullaan <3
    Mä olen ihaillut kateudesta vihreänä sinun hyvistä ystävistä (symmpis kalju on jotain aivan liikkistä) ja sukukin mukana joka käänteessä =)

    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nythän mä sekoon.
      Täähän on tältä päivältä =)))

      Miia edelleen

      Poista
    2. Kiitos Miia viestistäsi. Olet ihan reaaliajassa lukemassa kuulumisiani :) Tänään olen viimeisen päivityksen (juuri tämän) laittanut. Yhteenvetona: Kaikki hyvin :)

      Poista
  4. Tuleva varmasti pelottaa. Perusturvallisuus, että kaikki menee hyvin on saanut kovan kolhun ja menee pitkään, että siitä toipuu. Elämää kuitenkin on rintäsyövänkin jälkeen, jokin on kuitenkin muuttunut.

    Julkikaljuilusta mun pitikin laittaa, että mä olisin joskus halunnut laittaa lapun kaulaan, että syöpä eikä rekkakuskilesbo. Varsinkin vauvan vaunuja lykkiessä sain joskun pitkiä katseita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! Ja tuollaisen lapun mäkin mielelläni ottaisin kaulaani ;) Loppupeleissä sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mitä muut ajattelevat. :)

      Poista
  5. @ Adelhaid; niin, lesbothan on kaikki rekkakuskeja. :) Tiedoksi vain, meille "rekkakuskeille" huudellaan jatkuvasti kaikkea kehittävää, oli kalju tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi hyvä kun laitoit nyt meille jauhot suuhun. Taas ajattelemisen aihetta tässäkin. :-) Mutta kuten jo sanoinkin toisten ajatuksilla ei ole väliä. Vain sillä mitä itse ajattelemme on :-) Tässä sitä tulee koettua itse ripaus teidän elämäänne. Pakko sanoa että pidemmän päälle ottaisi kyllä pannuun vai tottuuko siihen?

      Poista
    2. Siis jatkuviin kommentteihin tai herjauksiin?

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin oman kommenttini jonka osoitin vahingossa väärälle henkilölle :)

      Poista
  7. Kun kerran olet sairastanut rintasyövän, niin tuo uusiutumispelko taitaa kulkea mukana aika pitkää. En tiedä pääseekö siitä pelosta koskaan täysin eroon, mutta toivon että sen kanssa oppii elämään ainakin niin, ettei sitä ihan joka kurvissa ajattele. Itsellänikin on niin lyhyt aika vielä hoitojen päättymisestä, että tuo uusitumis "peikko" kulkee vielä aika vahvasti mukana olkapäällä.
    Mutta toisaalta hoitojen jälkeen elämää rupeaa täyttämään taas muut asiat kuin rintasyöpä, eli ei sitä voi ainakaan koko aikaa ajatella.
    Minulla on kuukausi sitten otettu verikoe geenitestiä varten ja nyt vain odotellaan vastausta. Kestää kuulemma 2 kuukautta. Toivon todella paljon, että perinnöllisyysgeeniä ei löytyisi.
    Ja kyllä ne ajatukset saa välillä olla synkkiäkin, koska ihmisiähän tässä vaan ollaan.

    VastaaPoista
  8. Kuuluuhan tuo asiaan, ettei aina jaksa olla positiivinen.. ja jos olisit, alkaisin epäilemään aitouttas! Aina on sanat "entä jos" tai "mitä sitten jos".. mutta onpa tuo JOS-sana osoittautunut usein aika hankalaksi ja pohdintaa herättäväksi. Ja tosiaan, huolet ja murheet ulos vaan (paperille tai blogiin) niin ääneen sanottua olo kevenee huomattavasti! Ainakin hetkeksi! Jännä, mulla tarttui tuo sun lause, ettet pelkää kuolemaa, vaan ahdistaa se ajatus käydä ne kaikki hoidot läpi uudestaan. Sinä pienenä hetkenä, kun pelkäsin omalta kohdaltani sitä diagnoosia, taisin eniten läpikäydä mielessäni hoitoja - enkä kuolemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Mia! Sitä vartenhan tämäkin blogi on että voin purkaa tänne kaiken hyvän ja pahan :) <3

      Poista
  9. Kuinkas se nyt menikään vanhat laulun sanat:'Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois...'

    Synkät vaiheet ja ajatukset kuuluvat elämään siinä missä hauskuus ja positiivisuuskin ja kuinkahan hauskaa pitäisi ollakaan, että hauskalta tuntuisi ellei olisi synkkiäkin hetkiä?:) Ja kaikista on hyvä puhua ja kirjuuttaa, kunhan tosiaan pääsee niistä yli ja hyvä nousee pinnalle.

    Aivan samoja aatoksia lasten suhteen minullakin ja näenkin vanhemmissa jo itsetarkkailua. Se on niitä asioita, joita ei voi elämässä valita - emme haluaisi lapsillemme sellaista perintöä antaa ja niin haluaisimme heidät näiltä suruilta säästää, mutta se ei ole vallassamme.

    Toisaalta he jatkavat elämäänsä täysillä ja omalta kohdaltani voin sanoa, että olisi hyväkin ollut olla enempi varpaillaan:olisin päässyt luultavasti vähemmällä eli maksaa ei tarvitsisi leikellä, kun olisin vain reippaasti marssinut lääkäriin valittamaan jo väsymystä.

    Kyllähän tähän liittyy koko tunteiden kirjo - ei uskalla olla uskomatta siihen, että paranee, kun kerran lumevaikutus on niin suuri lääkkeillä. Toisaalta ei uskalla täysillä uskoa paranemiseen - tulee taikauskoinen tunne siitä, että se ei toteudukaan, jos on ihan varma. Ja järki sanoo, että sillä mennään mitä lääkäri sanoi:ei mitään kuolemantuomiota vaan hoitoja on paljon ja tähtäimessä on parantuminen - ihan kuten sinullakin:)

    Mietin, että luultavasti tästä tosiaan tulee loppuelämän kumppani, tai vieras, tai vihollinen, aika näyttää mikä. Luultavasti ainakin alkuun hyökkään lääkäriin kaikista pienistäkin oireista, mutta luultavasti aika parantaa myös mieltä, voimme unohtaa asian ainakin pääasiallisesti. Nythän se täyttää pään, varsinkin minulla, kun ei ole niin arjen kiireitä.

    Tsemppiä sinulle, oikein hyviä päiviä ja mieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aktiivisuudestasi Inkivääri. Kaiken kanssa oppii elämään ja aika varmaan auttaa kuten mainitsitkin. Toivottavasti selviämme mahdollisimman vähällä <3

      Poista