keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sytostaatti nro 4

Täällä ollaan ystävät hyvät - hengissä toistaiseksi. Sytostaattitiputus nro 4 meni oikein mainiosti. Äitini oli tukenani ja tunnelma oli iloinen. Mitä nyt yhden kerran hoitaja unohti minut "huuhtelutiputukseen" ja pikaisen suonihuuhtelun sijaan imin koko liuospullon. Nyt on ainakin nesteytys kunnossa.
Sytokaverikuva
Tiputuksen aikana ei ilmennyt suuria oireita. Ainoastaan ensimmäisen sytopullon aikana nenään tuli tunne, kuin olisin imaissut kloorivettä syvälle sisuksiini. Tiedättehän sen tunteen? Tämä meni ohi seuraavan pullon koittaessa. Tämä CEF - sytostaatti annettiin siis kolmessa erässä sillä tiputukseen sisältyy kolmea eri lääkeainetta. Jokaisen pullon välissä suoni huuhdellaan. Ennen ensimmäistä sytopulloa annettiin kuitenkin pahoinvointilääkettä ennaltaehkäisevästi suonensisäisesti. Kätevää!

Melkoista pullotaidetta
Tässä tämän päivän tunnelmia. Perinteeksi muodostunut "jäähanskaheilautus" on syrjäytetty sillä jäähanskat ovat historiaa, eikä niitä enää tarvita tämän sytostaatin kanssa. Olisin mieluusti halunnut jäähanskojen sijaan heilauttaa "oksennuspussia" mutta koska sellaista ei ollut tarjolla, päätin tehdä tästä "tippakäden heilautuksen".

Tippakäden heilautus osa 1 o/
Äitini on tunnetusti hyvin vahva "jännittäjä" persoona ja on äärimmäisen hyvä kyseenalaistamaan mm. hoitajien toimintaa ollessaan huolissaan tyttärestään. Äitini päivän lause siis kuuluikin: "Tippuu aika kovaa... kuuluuko sen tippua noin kovaa?" Ja tässä kuva kertomaan äidin pohdinnoista:

Aika kovaa tippuu
Äitini otti myös kaiken huomioon ja mahdollisen matkapahoinvoinnin vuoksi varautui äärimmäisen kätevällä Ikea -pussilla, johon mahtuisi isompikin ykä.
Ikeapussista on moneksi
Kotimatka sujui kuitenkin ilman ykää, mutta kieltämättä kuvotuksen tunne alkoi heti matkalla. Kipasin matkalla vielä apteekin kautta hakemassa stydimpääkin pahoinvointilääkettä varmuuden vuoksi. Aion ottaa täyden satsin jokaista tarjolla olevaa droppia välttyäkseni oksennukselta. 
Toinen näistä kotona syötävistä pahoinvointilääkkeistä (Primperan) saattaa aiheuttaa kuulemma "ylivilkkautta". Se tästä nyt vielä puuttuikin - laitetaan normaalistikin vilkkaaseen tyttöön vähän lisää potkua. Taivas varjele mitä sieltä tulee.

Tällä hetkellä olo on edelleen "kuvottava" mutta oikein siedettävä. Näin kun jatkuu niin voi olla tyytyväinen.
Tällä hetkellä minulla ei ole teille muuta sanottavaa kuin, että kiitos tuestanne ja oikein ihanaa päivää jokaiselle <3

20 kommenttia:

  1. On sulla ihana äiti <3, ei ole tainnut omena kauas puusta pudota :D Toivotaan ettei tule enempää ykäoloja :(

    VastaaPoista
  2. Primperan on mulla ainakin toiminut päinvastoin, mä oon saanut koko lääkkeen vaikutusajan kestävän väsymyksen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä täällä kyllä piisaa myös. Mutta mieluummin väsymys kuin oksennus :))

      Poista
  3. Olet sinä urhea nainen <3 Ja äitisi, niin ihana ja huolehtiva :) Olen kuullut Ikea-kassille kaikenlaisia käyttötarkoituksia, mutta oksennuspussi (paremminkin oksennusKASSI) on ihan uutta. Suojaa näppärästi roiskeiltakin :D Onneksi sitä ei nyt tuohon tarkoitukseen tarvittu!
    Kovasti voimia ja hyviä vointeja sinulle!
    Olet niiiiiiin mahtava tyyppi <3

    Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain että Ikean kassista on moneksi :) Kiitos kannustuksestasi <3

      Poista
    2. ikeakassi ei muuten ole nestetiivis sitten ;)

      Poista
  4. Minä söin Primperania pieninä murusina tarvittaessa raskauspahoinvointiin (joka oli siis aamun sijaan ympärivuorokautinen). Silloin en ainakaan huomannut minkään sortin vilkkautta, mutta toisaalta sinun annostuksesikin on varmaan aikalailla toinen.

    Tsemppiä, jälleen!

    - Lilith

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en minkäänlaista vilkkautta ole huomannut. Päinvastoin olen ollut hyvin väsynyt :)

      Poista
  5. Ihanaa katsella kuvia ja nähdä iloiset nauravat kasvot <3 en voinut olla purskahtamatta nauruun ton ikea kassin nähtyäni :D kassista todella on moneksi ni ku ikean mainoksessa mainostetaan :)

    Lämpimin terkuin mami_2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Eiköstä vain olekin Ikean kassi monipuolinen :) Kaikkea uutta sitä kokeekin :))

      Poista
  6. Väsymys on kyllä haittavaikutus primperaanilla. Lisäksi jotkut saavat siitä hyvin ahdistuneen olotilan (itse kuulun siihen joukkoon). Ylivilkkaus on kyllä minulle uutta. Tärkeää on ottaa se voimakkaampi pahoinvointilääke ajoissa aamulla jo vuoteessa. Varaa vähän syötävää vuoteesi viereen ja syö ennenkuin nouset ylös. Lisäksi syö pieniä määriä ruokaa, mutta usein, ettei pahoinvointi pääsisi yllättämään. Mikäli menet ulos lenkkeilemään, varaa taskuusi sellaista naposteltavaa, mikä maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä, aloitin aamuni näkkileivällä ja lääkkeillä sängyssä ja tällä hetkellä olo on mitä mainioin :)

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja naiset ja ihana äitisi♥ Toivottavasti ei tulekaan etovaa kummempaa oloa ja tosiaan tässä hommassa sankarimitaleita jaella - rohdot peliin, että jaksaa vääntää! Jospa se vilkastusvaikutus kompensoisi muitten aineitten väsytysvaikutusta ja tulisi semmoinen seesteinen rauha?8) Tosin mummielestä kaikissa lääkkeissä on, että aiheuttaa piristystä ja väsytystä ja ripulia ja ummetusta - ihan just päinvastaisia. Ja jos minulle tulee jotain sivuvaikutuksia niin ne sitä, että pahentaa sitä mikä vika oli jo ennen kun toivoisi, että se niin kuin tasais:) Mutta ei mitään, toivon sinulle mahdollisimman hyvää vointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Totta puhut - sivuvaikutukset ovat yleensä ristiriitaiset! Kiitos hyvistä voinneista, tänään alkaa elämä jo voittaa :)

      Poista
  8. ihana oli tuo Ikea-kassikuva,sopisit suoraan ikean mainokseen <3 Toivotaan että pahoinvointi jää vähäiseksi! Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja itsellesi myös oikein ihanaa loppuviikkoa :)

      Poista
  9. Höh, etkö saanu Noora primperania taxoissa? Mä sain meinaa! Ja nyt saan cefin kaa emendiä! Kummaaa, kummaaaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarvinnut primperania taxoissa koska siihen ei liittynyt pahoinvointia. Mutta emendiä aion pyytää ensi CEF:n kanssa :)

      Poista
  10. Moi nunnuliina.
    Tulin kattomaan googlesta löytyiskö täältä flunssa & Sytot "yhdistelmää"(mulla nyt flunssa ja ti pitäis saaha kolmas satsi).
    Jäinkin lukemaan tätä sun blogia.
    Itte sain eka kerral Cisplatin lääkettä pahoinvointiin. Lisäks Primperan ja Emendii...
    Seuraava l-toka kerta sanoin lääkärille, et tahtoo tehokkaampaa ja laitettiinkin suoneen 5pvää vaikuttava pahoinvointilääke. Toki sain ekakerral myös ihan ekaks sen pahoninvointilääkkeen ennen mitään muuta.
    Ja pahoinvointia ei oo ollu minkäänlaista.
    Muuten olo on ihan järkky viikon tiputuksen jälkeen. Mulla on parantumaton syöpä, vaan ei tiedetä missä?
    Keuhkoista löyty etäpesäkkeitä, mut ite pääpiru on jemmassa edelleen.
    No, tulee se vastaan viimeistään ruumiinavaukses ;)
    Toivon sulle ja tietty mulle, kuin kaikille tän taudin kans taisteleville kaikesta huolimatta aurinkoista kevään odotusta.

    Ps. Mulle on moni, siis todella moni sanonu, etten voi kuolla, koska oon niin huumorintajunen iloinen ihminen :O
    Jos näin ois, täällois melkosen paljo jengii nauramas näit juttui....
    Voimii sulle viel kerran. Nyt lähen kuukkelii kattomaa löytyyks sielt mitää, voiks sytoi antaa, ku on karrrrmee flunssa.

    VastaaPoista