torstai 13. kesäkuuta 2013

Kelle nalli napsahtaa?

Olin jo ajatellut että kirjoitan vasta huomenna koska tuntui että pää on taas kovin tyhjä ja mieli liian väsynyt kirjoittamaan "järkevää" tekstiä. Tässä kuitenkin taas olen näpyttämässä väsyneillä ajatuksillani tekstiä koska en malttanut odottaa huomiseenkaan.... 
Julkaisin hetki sitten blogini Facebook -sivulla kuvan, jossa esittelen ylpeästi kasvattamiani "nyystejä" :


Tässä ovat kolmen kuukauden aikaansaannokseni ja mikä riemu peilin edessä syntyikään kun sain pyöräytettyä ensimmäiset nyystit veden avulla sojottamaan sivuille - JIHUU! :) Toistaiseksi kuitenkin pidän nyystit julkisilla paikoilla piilossa ja annan reuhkan kasvaa luonnolliseen suuntaansa (eli sinne tänne...)

Kuvani toi esiin kommentin uskolliselta tukijaltani, jossa pohditaan tätä ikuista kysymystä: "Miksi juuri sinunlaisesi nuori, iloinen, huumorintajuinen ihminen sairastuu?" Halusin nyt tuoda tämän asian esiin koska mielestäni tästäkin asiasta olisi tärkeää puhua. 
Olen aikaisemminkin muistaakseni kirjoittanut aiheesta "miksi juuri minä?" ja edelleen pysyn kannassani: Miksi mieluummin joku "henkisesti heikompi" joka ei jaksaisi kantaa tätä syövän tuomaa taakkaa? Miksi minua vanhempi ihminen - olisiko se oikeudenmukaisempaa? Miksi minua "negatiivisempi"? 
Ei tätä kukaan ole ansainnut, mutta kuten aiemminkin olen sanonut, kannan tämän mieluummin itse omalla tavallani - pääasiassa nauraen, mutta välillä itkien -  kuin antaisin tätä itseäni heikommalle - ja tähän asti se on ainakin riittänyt. Päivä, kuukausi ja (toivottavasti) vuosi kerrallaan.
Rakas tukikaljuystäväni on ainoa ihminen joka sen sanoi suoraan: "Onneks sä sairastuit enkä mä - mä en ois kestänyt" - Kerrankin suoraa puhetta syöpämuijalle :D

Ja kuten yksikin blogini lukija sanoi hyvin: "Rintasyöpä ehkä korkeintaan syventää huumorin mustaksi huumoriksi :) Itse en ole tavannut vertaissiskoissa kuin keskivertoa positiivisempia ihmisiä" - ja totta joka sana! En tosiaankaan ole ainoa laatuani tällä mustalla huumorilla ja iloisella asenteellani - meidän vertaisryhmä on pullollaan tämän asenteen omaavia - siksi meillä kai niin hauskaa yhdessä onkin <3
Aika nurjaa olisi kun vertaistapaamiset koostuisivat lähinnä surkeista syöpämuijista kohtaloaan valittamassa...

Olen nyt aika monta kuukautta kirjoitusteni ja runojeni kautta yrittänyt saada "ilon sanomaa" eteenpäin ja NIIN syvästi toivon että jokainen käy miettimään elämäänsä jo ennen kuin sairastuu vakavasti. 
Toteuttakaa unelmianne, lopettakaa kiukuttelu ja nauttikaa elämästä <3

AAMEN <3

14 kommenttia:

  1. Oot sie kyllä uskomaton muija! Ja kyllä sitä itsekin aina pohtii...miksi juuri sinä tai minä, onneksi ei itse tehdä niitä valintoja eikä tiedetä kenelle napsahtaa!

    Onnea nyysteistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on tämä ihmismieli - jatkuvaa pohdintaa :) Kiitos Ansku <3

      Poista
  2. Ei tästä paskasta selviä jollei osaa nauraa, musta huumori kukki, välillä niin kovasti että ympärillä olevat ihmiset ei tienneet miten reagoida, mutta itsellä oli "hauskaa". Kuinka lukemattomia vitsejä ja heittoja olen keksinyt mielessäni esimerkiksi tästä yksitissisyydestä, mutta voisi sanoa, että ihan ympäristön paineesta johtuen en ole niitä ilmoille laukonut vaan säästänyt ne kuulijoille jotka minua ymmärtävät. Eli saman läpikäyneille siskoille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Olen itsekin huomannut saman - ihmiset eivät osaa reagoida jos nauraa omalle syövälleen. Eivät uskalla nauraa mukana :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Uskon että kaikille on tarkoitus. Jäin 34 vuotiana leskeksi ja sain 41 vuotiana syövän. Miksi minä ja mitä perhana olen tehnyt niin paha, että sain rangastukset. Pohdittua tämän löisin paljon hyvääkin. Olen onnelisesti naimisissa uudesta, olen hengissä ja elän taas ns normi arkea. Mulla on ihanat lapset. Mitä voi vielä toivoa, no tietenkin pitkää ikää. Mutta antoi se syöpä jotain hyväkin, en ole enää niin pikkumainen, osan nauttia ihan tavallisista asioista ja arvostan eri juttuja nyt, rakastan työtä ja saan olla töissä. Mitä ihminen voi enempää saada. Mutta tajusin sitä vasta kaiken jälkeen. Olen samaa mieltä kanssasi, nautikaa ihmiset pienestä asioista älkää murehtikaan turhista...
    OS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella on tarkoituksensa - uskon siihen täysin. Olet kokenut kovia ja ihanaa kuulla että myös selvinnyt vastoinkäymisistä <3 Kiitos kommentistasi ja ihanaa kesää!

      Poista
  4. Juuri eilen puhuttiin ystävän kanssa syövästä ja siitä, että miten usein juuri nämä ihmiset jaksavat olla niin positiviisia. Tsemppiä sinulle ja koitetaan olla positiivisia. Sanon aina, että pienistä asioista ei tarvitse valittaa... voi valittaa vaan todella isoista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistäkin toki voi valittaa, mutta niistä pitää päästä vain pikaisesti yli :) Paljon helpompaa kaikille! Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Kyllähän lapsiakin sairastuu ja menehtyy syöpään, miksei sitten kuka tahansa aikuinenkin voisi sairastua.
    Yli 10 v sitten olin ensimmäisellä kierroksella rintasyövästä ja ajattelin kun hiukset kasvaa takaisin, en enää koskaan valita hiuksista ja muista pikku asioista. Kuinkas sitten kävikään :) Jossain vaiheessa alkoi olla tukka huonosti jne :) Ajattelin huvittuneena, että nyttenkö sitä on ns. terve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tuota aikaa minäkin odotan - aikaa kun koen olevani täysin terve <3

      Poista
  6. Jostakin sitä ihminen saa voimaa, vakavasti sairastuttuaan. Halu taistella vastaan. Mieheni ensimmäiset sanat, kuultuaan, että sairastaa syöpää olivat, että tämä ei suinkaan ole sitten tässä...periksi en anna..Eikä ole periksi ananut...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edesmennyt vertaiseni tapasi sanoa ne viisaat sanat: "Periksi ei anneta ennen kuin sydänkäyrä on suora" - ja tässä ajatuksessa aion pysyä minäkin :) <3

      Poista