sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Juhlahumua ja jälkiviisautta

Täällä ollaan taas - pitkästä kirjoitustauosta huolimatta! On ollut päivät taas melko kiireisiä joten aikaa kirjoitushetkelle ei ole ollut. Itselläni on meinaan ollut tällainen pikkuinen rojekti tuolla pihamaalla kesken ja vaikka homma ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä niin pysyy se kuitenkin pystyssä. Pienenä vinkkinä: Se ei ole arkku ;)
Olen tällainen "tämä pitää valmistua hetinytte" - eikä puhettakaan piirustuksista tai suunnittelusta. Ruuvinväännin vaan kouraan ja ruuveja sohimaan! (ja sen kyllä huomaa)

Mitä lie sinne kasvaa!
Olimme eilen viettämässä naapuriystävien 10 -vuotis hääpäiväjuhlia iloisissa tunnelmissa ja olipa varsin upea juhla. Seinille oli teetetty yli 400 valokuvaa parin yhteisistä vuosista, häävideo pyöri nonstoppina ja pihaa koristi isot teltat ruokailua, juomailua ja jopa karaokea varten - hääparin upeudesta puhumattakaan :)

Huomasin heti saavuttuamme paikalle että olen jättänyt astmalääkkeeni kotiin ja unohtanut ottaa päivän annoksen, joten naapuri luotti käsiini heidän mönkijän lääkkeenhakureissua varten. Ikinä en ole ajanut mönkkärillä, tai mopolla tai muullakaan "vaihdepelillä" - jos autoa ei lasketa. Alku oli melkoista kengurumeininkiä mutta kyllä se siitä sitten lähti ja pakko myöntää että se oli kyllä huikeen mahtavaa! Mönkkäri siis mulle heti nytte ;)

Palattuani alkoikin sitten "seurajuomien" kulauttelu ja senhän nyt sitten arvaa jo mitä siitä seuraa - hirrrrvittävä humala! Noin - nyt olen sen ääneen myöntänyt. Minä, syöpämuija, joka en yleensä juo suuria määriä alkoholia, enkä sekoile kännissä, join eilen itseni hirrrrveeseen humalaan ja vaikka en (kai) mitään mielipahaa tai hämmennystä sen enempää muille aiheuttanutkaan, on se suomalainen nainen vaan kännissä niin kaunista katseltavaa että olis voinut jäädä juomattakin..... Hohhoi! Syöpämuijasta tais tulla kertaheitolla SyöpäNuija.

Tästä viisastuneena sanonkin nämä kuuluisat sanat: "En juo enää ikinä - ennen seuraavaa kertaa" ;)
Tiedossa itseasiassa olisi jo yksi saunailta ja vakavasti harkitsen kuskin roolia ravintolaan lähdettäessä.... Olen kuitenkin sellainen tyyppi, että ravintolailta on hauska ihan pelkällä syntymähumalallakin <3

Mutta minkälainen "eilen pikku hutikat" ottanut syöpämuija näyttää aamulla? WAU ;) En edes tiennyt että pikkuhiukseni taipuu jo näin hyvin joka suuntaan <3

UH - ihhana syöpäNuija ;)


Ja ettepäs arvaakkaan mitä tänään tapahtuu! Minäpäs kerron koska ette varmaan tosiaan arvaa ;)
Minä lähden tästä raivaamaan onnettomasta pihavarastosta uutta kotia kanasille. Meille tulee kuulkaas KANOJA! <3 Olen haaveillut kanoista jo useamman vuoden, mutta olemme vain jahkailleet koko hommaa ihan liian pitkään. Nyt naapurin kanssa tuli puhetta, että heidän tarvitsisi luopua omistaan joten mehän sitten adoptoimme nämä mahtavat otukset! <3 Minusta tulee siis KANAEMO <3 eh.....

Näihin ihastuttaviin tunnelmiin on hyvä päättää tämä päivitys. Mitään maata mullistavia henkisiä painolasteja ei siis ole tässä viimeisen "kuolemakirjoituksen" jälkeen tullut (vaikka äitini kovasti jo pelästyi tuhoisista ajatuksistani kun kirjoitustauko on venynyt "liian pitkäksi" :)

Nauttikaahan elämästä <3

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kupsahtaakko nyt vai myöhemmin?

Kuumaa kuumaa kuumaa - edelleen. Tänään mittari heitti lukemia kepoisesti yli 30 asteen. Aivan hullua!
Helteet ovat myös tuoneet mukanaan ainakin meidän perheeseen jokailtaisen tokaisun: "NY RILLATAAN!" Olemme siis todellakin grillanneet joka päivä.... Eikä siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä olekaan, mutta olisi mainiota keksiä välillä jotain muutakin laitettavaa sinne grilliin kuin makkara, kebakko, kanavartaat ja maissi. Ehdotuksia _terveellisiin_ grillattaviin? <3

Toimitin tänään autonkuljettajan virkaa mieheni mummolle jotta hän pääsi pitkästä aikaa ostosreissulle. Ikean pihalla laitoin autoni tavalliseen tapaan parkkiin ja olin jo lähdössä onnellisena ostoksille, kunnes luojan kiitos vilkaisin vielä taakseni - auto oli parkkeerattu todelliseen "syöpämuijaparkkiin" - aivan vinkkelis vonkkelis. 
Ei puhettakaan mistään parkkiviivoista..... Palatessani autolle ja nolona korjaillessani auton "asentoa" mietin, kuinka kätevää olisi omistaa myös "syöpäkortti" autoa varten. Ei muuta kun ikkunaan vain tarra:
"... mutku mulla on tää syöpä".....

Sitten "vakavampiin" hetkiin. Eilen illalla sohvalla pötkötellessäni aloin tuntemaan pientä kipua rinnassa aika-ajoin. Kipu oli sellainen nopea "pistos" ja toistui n. 10 sekunnin välein aivan keskellä rintaa (mieleni tekisi sanoa "tissien välissä" mutta se on kohdallani melko mahdoton yhtälö. Oikeahko muoto lienee tissin ja arven välissä?) ASIAAN!
Tänään kipu alkoi uudelleen ja pakko myöntää että hetkellisesti tuli sellainen olo, että nytkö se pelätty keuhkoveritulppa ilmoittelee itsestään, koska heitin viimeksi tulppaepäilyn täysin huviksi. Todella mietin, että tämä lienee kosto. 
Päätin kuitenkin etten vielä huolestu koska kipu ei ollut mitenkään kovaa, enkä todellakaan halunnut lähteä tutkimuksiin JÄLLEEN turhaan. Päätin myös, että vasta jos oireet pahenevat millään tavalla tai uusia oireita ilmenee niin sitten hakeudun päivystykseen.
Aloin siinä sitten siivoilemaan ja nakuttelemaan elämäni ensimmäistä "nikkarointiprojektia" (= kukkalaatikon kaltainen hökellys) ja koska keskittyminen lähti kivusta täysin pois niin muutaman tunnin kuluttua huomasin kivun olevan jopa poissa. Melkoinen helpotus kertakaikkiaan! 

Varovasti vähän myönnän miettineeni jo pahimmat ajatukset siitä kuinka kupsahdankin tuosta vain keuhkoveritulppaan, enkä ehdi hyvästelemään ketään. Tämä siis vahvistaa mietteitäni siitä, että kuoleminen rintasyöpään äkkinäisen onnettomuuden sijaan on omalla kohdallani "toivottavampaa" - niin karulta kuin se nyt tuntuu "ääneen" sanoakin. Nämä kuitenkin ovat ajatukseni ja olen näitä asioita myös miettinyt. Tekisipä mieleni sanoa että "onneksi se ei ole ajankohtaista nyt" - mutta valitettavasti asia ei ole meidän käsissämme. 

Sen verran haluan kuitenkin sanoa, että mikäli kuolo minut aiemmin korjaisi, niin voin rehellisesti sanoa, että olen elänyt JUURI sellaisen elämän kuin olen halunnutkin. Konkreettisia asioita joita olen aina toivonut on mm. perhe, talo maalta, koira, tärkeitä ystäviä yms - nämä perushömpät. Olen saavuttanut elämässä nämä kaikki asiat. 
Sen lisäksi olen kuitenkin saanut vielä paljon enemmän sekä konkreettisia asioita, että erityisesti henkistä hyvää. Voin siis sanoa, että mitään en jäisi katumaan - nyt ainakin tuntuu siltä :) (Mutta älä nyt kuolo minua silti vielä korjaa koska paljon haluan vielä kokeakin - aamen ;)

Ja sitten takaisin iloisempiin aiheisiin - nimittäin TATTADA DAAA - kiitoksiin!
Eilisen "tukkaläks" -videopostauksen jälkeen olen saanut todella paljon ihania, koskettavia ja kannustavia viestejä! Uskon siis että kokemani fiilikset todella välittyivät videon läpi myös teille - mahtavuutta! Olette niin täysillä messissä - vaikka tätäkin olen jo monesti hokenut, mutta kun se on vaan niin supersiistiä!
Kirjoittaminen on lähellä sydäntäni ja kuten olen sanonut aiemminkin: Tämä on terapeuttista, mutta erityisen hauskaa tästä tekee se, etten kirjoita vain itselleni, vaan te siellä todella luette näitä pölinöitä ja vielä jaksatte kaiken päälle kannustaakin! KIITOS! <3

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kun tukka läks -fiiliksiä!

Ugh - ulkona vallitsee kammottava lämpöaalto! Onhan se ihanaa kun on kesä, mutta jotain rajaa näihin helteisiin. Tämä tietänee myös todennäköisesti _ei toivottuja_ ukkosia - HYRR!
Kävin eilen läpi kuvia sairauteni alkuvaiheista ja vaikka siitä ei ole kauaa kun kuvat on otettu niin jotenkin niin moni asia on jo muuttunut. Uskomattoman paljon tapahtui lyhyessä ajassa. Nyt sitä vasta osaa katsoa tuota aikaa jotenkin "rauhallisin" silmin kun ei ole enää itse tilanteessa (ja sytopöllyissä) läsnä.
Kaikkein eniten tunteita herättävä löytö oli kuitenkin video, jossa hiukseni ajetaan pois. Koska en vielä eilen saanut kysyttyä kaikilta videossa näkyviltä henkilöiltä lupaa julkaista videota niin päätin tehdä pikaisen kuvasarjan tunnelmista:
Nyt olen kuitenkin saanut luvan julkaista videon ja haluan jakaa sen teille. Toivottavasti ilon ja jännityksen tunteet välittyvät myös ruudun sille puolelle. Videon kuvaushetki oli yksi ikimuistoisimmista koskaan.
Jollekin tämä saattaa olla vain video siitä kuinka "yks muija vedetään kaljuksi", mutta minulle se on paljon enemmän.
Olen NIIN kiitollinen että tämä tapahtui juuri ystävieni läsnäollessa - se teki tästä paljon helpompaa ja hauskempaa! <3
Tässä kohtaa haluan kiittää tuhannesti parturiani Saria sekä ystäviäni Maijaa, Pauliinaa, Lauraa, Ristoa, Jania x 2 + kaikkia hengessä mukana olleita! <3
Video löytynee täältä (enkä saanut tätä videota jostain syystä tähän omaksi ikkunaksi):

Kutsumaton vieras - Syöpämuijalta lähtee tukka

Tässä myös rakkaan tukikaljuystäväni "leikkuuvideo" joka harmillisesti katkeaa ennen kuin kuula koristaa päätä akun loppumisen johdosta. Laitoin kuitenkin kuvia loppuun niin tulee homma selväksi ;) <3

P.S. Jos taustalla näkyy harvinaisen mauttomiin asuihin pukeutuneita henkilöitä, se johtuu vain illan teemasta ;)
Tähän hätään ei muuta! Pakko vaan nyt fiilistellä näitä jännittäviä muistoja!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Se on sukuvika kun naurattaa!

Hui hai ja ihanaa "jälkijuhannusta" kaikille! Toivottavasti olette jo vesiselviä kohti uutta viikkoa ja ennenkaikkea olette pysyneet pinnan yllä <3
Oma juhannukseni oli mitä mahtavin. Perjantaina vastaanotimme ystäviä luoksemme juhlistamaan juhannusta perinteisesti grillaten, seurustellen ja kävimme piipahtamassa paikallisessa kylätapahtumassakin kokko katsastamassa. Kylläpä vaan oli mukavaa - lukuunottamatta 4 vuotiaan poikani hetkellistä katoamista... Kyllä siinä oli syöpämuijalla melkoinen hätä kun huomasin poikani hävinneen, ja voin sanoa että pienikin hetki tuntuu ikuisuudelta. Hyrrr - kaikki hyvin loppu hyvin kuitenkin :)

Eilen päätimme lähteä vielä yökyläilemään (ja uusintagrillaamaan) siskoni luokse - ja sekös kruunasi sitten koko juhannuksen. Viikonloppu oli siis tapahtumantäyteinen ja äärimmäisen leppoisa - syöpämuija tykkää <3

Sisko ja sen sisko

Samasta puusta veistetty?
Ei kai meistä mitenkään huomaa, että ollaan pudottu samasta puusta? ;) Toivotaan että sisko ei kuitenkaan ole saanut samoja syöpägeenejä - ei tartteta nimittäin yhtään uutta syöpämuijaa enää tähän sukuun! 
Toivon olevani vain jokin "maanantaikappale" ja että siskoni olisi saanut supergeenit supermummultani, joka on nyt 83 vuotiaana terve kuin pukki, hiihtää "kesät talvet" -  tekniikan osaamisesta puhumattakaan. Kyllä sujuu sähköpostit ja facebookitkin näppärästi iPadilla naputtaen. Mutta mikä mummussani on huikeinta - en ole IKINÄ kuullut hänen valittavan mistään! Mummu se on yhtä hymyä vain eikä anna iän painaa! Niin että terkkuja vaan mummuseni (kun tiedän sinun tätäkin lukevan juuri iPadillasi ;) 
Olen saanut sinulta paljon eväitä omaan elämääni <3

Niin, että jos kysytte mistä olen positiivisen elämänasenteeni perinyt niin voin kertoa että se on sukuvika. Näkisittepä äitini, isäni ja sisarukseni - kaikki yhtä suurta hymyä :)
Menikö jo överiksi? Ehkä - mutta tosi kun vesi!
NII - KERTA!

torstai 20. kesäkuuta 2013

IHANAA JUHANNUSTA!

Ihan meinaan unohtaa, että kaikki lukijat eivät olekaan Facebookissa. Suuret pahoittelut siis teille uskolliset lukijat jotka olette pidättäytyneet Facebookin (koukuttavasta) maailmasta! 

IHANAA JUHANNUSTA!


En voi uskoa - jo tuhatviisisataa
Te tukijat teette tästä supermahtavaa
Ilot ja surut kun teille jaan
Aina te saavutte tsemppaamaan

Niin paljon teitä tahdon kiittää
mut nyt saa jo tää lälly riittää
Hauskaa Juhannusta jokainen
toivoo syöpämuija epävakainen ;) <3

p.s. Jos vesillä aiotte juhlistaa
veteen ei kannata molskahtaa
Nautiskelkaa siis maltilla
pelastusliivit iholla

PUS! <3

"Herkku"päivä!

Täällä ollaan! Herceptin - tiputuksen aiheuttaman väsymyksen kourissa mutta en millään malttanut mennä vielä nukkumaan, koska sormet syyhysivät jo kirjoittamaan :) 

Aamu alkoi "kiireisesti" sillä tähtäsin Herceptin -tiputukseen syöpikselle klo 9.00 tytär matkassa. Siellä oltiin ovella reippaina tyttöinä klo 8.30 ja hoitaja katseli listojansa kummissaan: "Hmmm... jostain syystä sinua ei ole listassa" - ja hetken kuluttua selviääkin että minun vuoroni tulee vasta klo 12. Hupsista! Sen siitä saa kun ei ymmärrä katsoa aikatauluja etukäteen vaan luottaa "ainahan se on ollut klo 9" -fiilikseen.
Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen sillä nappasin tytön mukaani ja lähdimme viettämään laatuaikaa Helsingin ytimeen. Kävimme moikkaamassa neidin kummitätiä, kiertelemässä kauppoja ja lopulta syntisellä hampurilaisaterialla:

Kippistä!
Olimme takaisin saapuessamme edelleen tunnin liian ajoissa, mutta hoitaja oli kuin olikin ehtinyt tilata lääkkeeni jo yhdeksitoista. Siispä ei muuta kuin syöpämuija letkuihin ja homma rullaamaan!
Luulin kovasti, että tytön mukaanottaminen tulee aiheuttamaan suuren kysymystulvan mutta neiti keskittyikin nenä kiinni iPadin ruudussa vain piirrettyjen katseluun "normi päivä" -meiningillä. Arkipäivää tämä syöpä kai meidän koko perheelle jo onkin.

Tiputustunnelmaa!
Tippakäden heilautuksen sijaan tippakäden pötköttelyä.
Menin eilen muuten tekemään melkoisen havainnon. Googletin nimittäin sanan "syöpämuija" ja jumaleissön että voi google sisältää paljon omaa pärstää! Tuli hetkellisesti sellainen KÄÄK -fiilis kunnes taas muistin miksi tätä hommaa teen. Ensinnäkin olen saanut palautetta että kirjoituksistani on ollut apua muille sairastuneille, sen lisäksi olen ehkä onnistunut tehtävässäni jakaa iloista asennetta ainakin osalle lukijoita ja ainakin omasta mielestäni blogi ilman kuvia on booooooring... + että kuvilla voi monesti ilmaista asiat ihan eri tavalla kuin kirjoittaen. En esimerkiksi mitenkään olisi voinut kuvailla teille kirjoittaen mm. seuraavaa hämmästystä, yhä vain kasvavasta lukijamäärästä:

:O
NIIN että kiitos vain muunmuassa kaikille teille joiden facebookin seinälle pärähtää harva se päivä tämän näköinen naama ;) Kiitos ja anteeksi <3

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tunnustus!

Hyvät autoilevat äidit ja isit - tiedätte varmaan sen tunteen kun istutte autoon, ihanat hellantuutelilapsenne kapuavat takapenkille ja juuri kun saatte startattua auton, alkaa takapenkillä vuosisadan kahinat. Kitinästä syyttelyyn, syyttelystä tökkimiseen ja tökkimisestä huutoon (= järjetön meteli). Kun tämän saman tilanteen kokee jokainen kerta kun sinne autoon lasten kera noustaan, jossain kohtaa se raja ylittyy ja pannu kiehuu yli. Eilen se tapahtui. Iloisesta syöpämuijasta kuoriutui varsinainen "paska äiti" kun karjaisin niin kovaa kuin nielusta lähti ne lempeät sanat: NYT PERKELE LOPPU!!!!!!! Ja se tunne kun auton lähellä kävelevä ohikulkija pysähtyy kohdalle katsomaan tilannetta. Ilmeisesti autot eivät ole liiemmin äänieristettyjä.... Saas nähdä koska "paskaäiti" -leima kuluu otsasta pois - mut hei, se toimi!

Kävin eilen myös tapaamassa (ennen "the tilannetta") kummityttöäni ja katsokaapa minkä hän laittoi tukkaani - TÄMÄ TIETÄÄ HYVÄÄ!
Se PYSYY! :)
Facebookin tykkääjämäärä on noususuhdanteinen ja aina vaan monttu auki ihmettelen miten moni on tässä mukana! Te ootte ihan mahtavia ( ja niin sekasin) <3

Tulin juuri äsken salitreeniltä ja oli oikein pakko ottaa kuva kun treenihärpäkkeistä löytyi jotain "ylimääräistä". Kuva-arvoitus: 
Mikä ei kuulu syöpämuijan treeniin?

Kyllä siinä vähän hymyilytti kun olin latonut tarvittavat tavarat tuolille ;)
Nyt iltapuuhiin joten hitsin ihanaa iltaa kaikille! <3

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Onnea on....

Melkosen haipakkaa on pitänyt!
Viikonloppu meni siskon vasta valmistuvan talon viimeistelytöissä ja mukavaa oli. Täytyy sanoa, että onnea on oma sisko ja oma veli <3 (Veli ei tällä kertaa ollut mukana, mutta onnea se veli silti on.)
 

Aurinko on paistellut ja kävin pitkästä aikaa perjantaina koirankin kanssa oikein metsän siimeksessä. On se metsä vaan varsin rentouttava paikka keväisin, talvisin sekä syksyisin, mutta kesällä ötökät pilaavat koko metsän. Hämähäkinseittiä siellä täällä ja naamaa kutittaa jatkuvasti, ampiaisten surinaa ympärillä niin että vainoharhaisena joutuu koko ajan mulkoilemaan ympärilleen, kyykäärmevaarasta tai punkeista puhumattakaan - HYIPS! Avara metsä on kesäisin "ihan ok", mutta tuo meidän tiheä pusikkometsä ei kyllä tällä hetkellä houkuttele - siispä etsimme miellyttävämmät apajat karvakorvan kanssa toisaalta....
Aurinko pelasti kuitenkin retkemme....
 
Metsässä on pakko kietoutua auringosta huolimatta huppuun ja tiukkaan kaulahuiviin jotta ne vihulaiset ötökät eivät pääse liian liki ;)
Perjantai oli myös "historiallinen" päivä, sillä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, lykätä lenkkitossut jalkaan ja lähteä hölkkälenkille kokeilemaan miten tossu kulkee. Vauhti ei ollut päätähuimaava ja matkaakin hölkälle kertyi "huikeat" 4,2 km, mutta ensimmäiseksi lenkiksi sytojen jälkeen ihan kelposuoritus. (Sytot on pakko vetää näihin mukaan)
Olen ilmoittautunut ystävieni kanssa elokuun Midnight runille ja siellä olisi tarkoitus tempasta kymppi kipittäen. Oma henkilökohtainen tavoitteeni on päästä hölkäten maaliin saakka joten syöpämuija on bongattavissa jonon hänniltä - se on varma! nim. harjoituslenkki oli ehkä kolmas hölkkälenkki koko elämäni aikana....
 
Löydettiin eilen siskoni kanssa kaksi Syöpäjärjestön paitaa vuosimallia 2006 ja päätettiin irroitella oikein kuvan merkeissä. Harmillista, että kyseinen tilinumero ei ole enää käytössä, koska paidan idea on mielestäni loistava! Naureskeltiin siskonikin kanssa, että pitäisi painattaa samanlainen "syöpä" teksti omalla tilinumerolla ja alle teksti: "Suoraan kohteeseen" :D
 
1x syöpämuija, 1x onneksi ei syöpämuija :)
Kohta täytynee siirtyä nukkumaan koska huomenna alkaa taas normaali (ihana) työarki. Siispä toivotan kaikille hirrrrveen hyvää yötä ja iloa tulevaan viikkoon <3
 
P.S. Onnea on myös.....
 
PUS!

 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kelle nalli napsahtaa?

Olin jo ajatellut että kirjoitan vasta huomenna koska tuntui että pää on taas kovin tyhjä ja mieli liian väsynyt kirjoittamaan "järkevää" tekstiä. Tässä kuitenkin taas olen näpyttämässä väsyneillä ajatuksillani tekstiä koska en malttanut odottaa huomiseenkaan.... 
Julkaisin hetki sitten blogini Facebook -sivulla kuvan, jossa esittelen ylpeästi kasvattamiani "nyystejä" :


Tässä ovat kolmen kuukauden aikaansaannokseni ja mikä riemu peilin edessä syntyikään kun sain pyöräytettyä ensimmäiset nyystit veden avulla sojottamaan sivuille - JIHUU! :) Toistaiseksi kuitenkin pidän nyystit julkisilla paikoilla piilossa ja annan reuhkan kasvaa luonnolliseen suuntaansa (eli sinne tänne...)

Kuvani toi esiin kommentin uskolliselta tukijaltani, jossa pohditaan tätä ikuista kysymystä: "Miksi juuri sinunlaisesi nuori, iloinen, huumorintajuinen ihminen sairastuu?" Halusin nyt tuoda tämän asian esiin koska mielestäni tästäkin asiasta olisi tärkeää puhua. 
Olen aikaisemminkin muistaakseni kirjoittanut aiheesta "miksi juuri minä?" ja edelleen pysyn kannassani: Miksi mieluummin joku "henkisesti heikompi" joka ei jaksaisi kantaa tätä syövän tuomaa taakkaa? Miksi minua vanhempi ihminen - olisiko se oikeudenmukaisempaa? Miksi minua "negatiivisempi"? 
Ei tätä kukaan ole ansainnut, mutta kuten aiemminkin olen sanonut, kannan tämän mieluummin itse omalla tavallani - pääasiassa nauraen, mutta välillä itkien -  kuin antaisin tätä itseäni heikommalle - ja tähän asti se on ainakin riittänyt. Päivä, kuukausi ja (toivottavasti) vuosi kerrallaan.
Rakas tukikaljuystäväni on ainoa ihminen joka sen sanoi suoraan: "Onneks sä sairastuit enkä mä - mä en ois kestänyt" - Kerrankin suoraa puhetta syöpämuijalle :D

Ja kuten yksikin blogini lukija sanoi hyvin: "Rintasyöpä ehkä korkeintaan syventää huumorin mustaksi huumoriksi :) Itse en ole tavannut vertaissiskoissa kuin keskivertoa positiivisempia ihmisiä" - ja totta joka sana! En tosiaankaan ole ainoa laatuani tällä mustalla huumorilla ja iloisella asenteellani - meidän vertaisryhmä on pullollaan tämän asenteen omaavia - siksi meillä kai niin hauskaa yhdessä onkin <3
Aika nurjaa olisi kun vertaistapaamiset koostuisivat lähinnä surkeista syöpämuijista kohtaloaan valittamassa...

Olen nyt aika monta kuukautta kirjoitusteni ja runojeni kautta yrittänyt saada "ilon sanomaa" eteenpäin ja NIIN syvästi toivon että jokainen käy miettimään elämäänsä jo ennen kuin sairastuu vakavasti. 
Toteuttakaa unelmianne, lopettakaa kiukuttelu ja nauttikaa elämästä <3

AAMEN <3

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Työhönpaluuväsymys ja onnea :)

Kolmas työpäivä takana ja nyt on kyllä pakko sanoa että vaikka kuinka luulin olevani jo "elämäni" kunnossa niin mennyt puolivuotta on kyllä jättänyt jälkensä. Eilen töistä tullessani käperryin sohvalle ja nukahdin heti. Päiväunien lisäksi olin illalla jo aivan ennenaikaisesti unikunnossa. Nukuin siis pitkät yöunet vielä päälle ja tänään töistä tullessani sama tilanne - jalat oli oikaistava ja silmät suljettava hetkeksi. Vaikka väsymys on hetkittäin ylitsepääsemätöntä niin kaikenkaikkiaan on aivan mahtavaa olla taas töissä. Ihanaa elää taas "normaalia" elämää. <3

Vaihdoin hetki sitten farkut "kotihousuihin" ja housuja jalkaani vetäessä tuli aivan huikea muistikuva diagnoosin ensi hetkistä. Muistan kuinka kävin ostamassa nämä lököhousut ihan vain sitä varten, että tiesin seuraavien viikkojen täyttyvän lähinnä makoilusta ja kotona olemisesta - ja mikä sen mukavampaa kuin lökötellä mukavassa asussa. Väkisinkin tuli hymy huulille kun mietin miten hyvällä mallilla elämä taas on - kaikki se sekamelska on nyt historiaa! JEI! <3

Kävin alkuviikosta tapaamassa kuntosaliohjaajaani ja hän teki minulle inbody -mittauksen. Kaikki oli muuten mallillaan mutta rasvaa on kehossa liian vähän. Harmillista siinä mielessä, että treenini ei luonnollisestikaan ole voinut tuottaa juurikaan tulosta yleiskunnon kohoamista lukuunottamatta. 
Tuli ilmi, että syön päivässä aivan liian vähän ja nyt olen sitten kahden päivän ajan noudattanut tiukkaa ruokavaliota. En voi uskoa miten paljon kurkusta joutuu työntämään alas ruokaa syödäkseen terveellisesti. 
Juuri kun aamupala on ohi niin tuntuu että seuraava ruoka-aika häämöttää jo ovella. Voitteko kuvitella, että ruokavaliossani on aamupalan ja lounaan välissä vielä VÄLIPALA! Ja päivän toisella välipalalla leipien päälle tulee laittaa yhteensä 8 !!! viipaletta kalkkunaleikettä.... En voi uskoa tätä :D Voin sanoa että nälkä ei ole, eikä tule - mutta pysyypähän herkkunälkäkin loitolla ja se jos mikä on aivan mahtavaa! <3

Ja sitten pääsemmekin taas kiitoksiin. Olen saanut JÄLLEEN uusia lukijoita Facebookin kautta - iso iso kiitos teille siitä! Jopa kiukkuisena kirjoitettua runoakin oli jaettu ahkerasti. Ja mikä mahtavinta - te todella kommentoitte höpötyksiäni ahkerasti jolloin tiedän etten jaa asioita tosiaankaan yksin. Olette niin suuresti hengessä mukana! Taputtakaa siis itseänne päälaelle ja sanokaa "hyvä minä" <3

Tässä vielä viikonlopun tunnelmia - tältä näyttää onnellinen ja ylpeä syöpämuija <3

Kuva: Pirjo Jolkkonen (kiitos :)


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tunteiden vuoristorata!

Pahoittelut että kirjoitustauko venyi pitkälle... Tarkoitus oli tulla eilen kirjoittamaan huippumahtavasta päivästä, mutta koska ilo muuttuikin yllättäen suruksi niin tuntui etten saa aikaiseksi mitään järkevää. Nyt olen täällä ja kerron teille kuulumiseni.

Lauantaipäivä oli mitä mahtavin. Lähdimme vertaissiskojen kanssa piknikille Suomenlinnaan nauttimaan upeista maisemista, herkuista ja toistemme seurasta. Olemme valitettavasti saaneet taas uusia "jäseniä" mutta paskasta taudista huolimatta on niin mahtavaa tutustua näihin upeisiin leideihin. Muutama tunti meni aivan hujauksessa ja yllättäen päivä loppui taas kesken. Olin kymmeneltä illalla takaisin kotona ja rupesin leipomaan kakkua sekä pesemään koiraa seuraavan päivän koiranäyttelyä varten. Pääsin puolenyön jälkeen nukkumaan ja aamulla klo 05.00 pärähti kello. Ei muuta kuin ylös, ulos ja koiran kasvattajan kyydillä kohti näyttelyä.
Näyttelypäivä oli aivan huikea. Kina sijoittui narttujen junioriluokassa ensimmäiseksi, vaikka kilpailemassa oli 19 koiraa. (Koiratietäville JUN ERI-1, SA, VSP-JUN.) Tämä oli meidän harrastushistoriassa aivan huisi tulos koska olimme molemmat vasta toista kertaa näyttelykehässä. Siellä taputettiin, huudettiin, onniteltiin, hypittiin ja riemuittiin Kinan puolesta ja fiilikset olivat ihan katossa - kunnes puhelin soi. Sain uskomattoman tunnemylläkän keskelle suru-uutisen läheisen vertaissiskoni poismenosta ja voitte vain kuvitella miten äkkiä voi onnentunne vaihtua suruun ja kyyneliin. Ystävä on poissa :'(
Täten haluaisin lähettää vertaissiskoni perheelle rajattoman määrän voimaa <3

Enkeleitä viimeiselle matkallesi muru....


Tämä oli minun ensimmäinen kokemukseni läheisen vertaissiskon poismenosta ja jäin todella pohtimaan että tätäkö tämä sitten tulee olemaan? Tähänkö pitäisi tottua? Valitettava tosiasia vain on se, ettei hän ole ensimmäinen - eikä tule olemaan viimeinen joka lähtee liian aikaisin. Niin väärin - ja niin surullista :(

Olin eilen illalla käymässä jo nukkumaan murheita pois, kunnes yhtäkkiä mieleeni tuli ne monet turhanpäiväiset narinat mistä monet eivät vain pääse yli. Olen ennenkin sanonut, ettei kenenkään taakkaa saa, eikä voi verrata omiin, mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju on näissäkin asioissa oltava. Pienikin murhe voi kääntyä isoksi - jos niin itse haluaa, mutta toinen vaihtoehto on päättää ettei jää murehtimaan ja junnaamaan negatiivisiin tunteisiin. Tässä siis sanat jotka vain tulvivat eilen kiukun ja surun sekoittamana päähäni:

Nyt on ystävät juttu sellainen
tehkää elämästänne itse iloinen
Jos arjen murheet harmittaa
koittakaa itseänne muistuttaa
Ei murehtimaan jäädä saa
se saattaa muitakin satuttaa

Itse olen päättänyt sen
aion olla onnellinen
Hymyllä sen helposti näyttää
ja muistaa hymyä paljon käyttää

Toivon että jokainen
lukee tätä miettien
Vain itse voitte vaikuttaa
tehdä kaikkien elämästä parempaa (...ja helpompaa...) <3

Siinä teille muruset tärkeitä asioita mietittäväksi <3

P.S. Ensimmäinen työpäivä takana ja oli todella hieno päivä. Tervetuloa normaali elämä <3


torstai 6. kesäkuuta 2013

Onnellinen päivä!

Ihana aurinkoinen päivä ja iloinen aamuherätys. Äitini oli laittanut minulle viestin joten aloitin aamuni lukiessani tämän: "Onnea 28 -vuotiaalle! Niin nuorelle, mutta niin paljon eläneelle <3 T. Äiti"
Siinä olivat tämän aamun taikasanat jotka sai minut todella onnelliseksi. Olen ollut aina tällainen "hetkessä eläjä" joten äiti puki sen nyt viestiin tällä tavalla kauniisti ;)
Tässä sitä nyt siis ollaan 28 -vuotiaana ja aika onnellinen siitä etten mennyt kupsahtamaan syöpään 27 -vuotiaana - aikamoinen saavutus tässä tilanteessa. Vuosi kerrallaan.... :)
SITÄPAITSI kävin miettimään niinkin vakavaa tilannetta kuin jos olisin kupsahtanut tuosta vain ennenaikaisesti, niin minultahan olisi jäänyt Emmerdalen monet juonenkäänteet ihan näkemättä! Huhhahhei!
nim. "lievästi addiktoitunut ja kesätauko on kohtuuton"

Sitten ruoka-aiheisiin. Löysin tänään kesän ensimmäiset pensasmustikat ja TAIVAS että oli hyvää. Enpä muistanut miten järjettömän hyviä ovat - ja vielä terveellisiäkin. Voin sanoa että pesee karkit mennen tullen. 

Nammmm!
Mietityttämään vain jäi että onkohan liialla käytöllä haitallisia vaikutuksia - tuli tänään syötyä varmaankin litra.... ups!
Ja kaalia on tullut syötyä kiltisti päivittäin - niistä tosin koituu aivan luvaton määrä erinäisiä kaasuja. Pitänee niinä hetkinä toistaa itselleen vain sanat "syöpä pois syöpä pois syöpä pois" :) 
Muutenkin ruokavalio on ollut ihan fiksu - tai sitten (lyhytkin) aika kultaa muistot.

Tapasin tänään päiväkodin käytävällä tyttäreni vanhan päiväkotitädin - joka ei ollut tunnistaa minua "kesätukan takia". Vastasin hänelle intopiukeena että "ei tämä ole kesätukka ku syöpätukka" - ja vasta sen jälkeen tajusin miten kilahtaneelta kuulostin. Naama kuin naantalin aurinko, fiilikset ihan katossa ja täräytän sanan "syöpä" ilmoille kuin minkäkin ilouutisen. Nyt jos koskaan sain tärähtäneen leiman otsaani - jos se tätä ennen on ollut jotenkin epäselvää ;)

Hetki sitten sain hoitooni siskon kolme pientä pipanaa joten iltapuuhat alkakoon viiden lapsen voimin. Tänään on ollut superiloinen päivä ja toivon yhtä iloista iltaa myös kaikille teille <3

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Onnea Tukholman kaduilla.

Reissusta palattu lämpimään Suomeen - Tukholmassa oli ihan hirmu kylmä (15 pirun kylmää astetta) :)
Kolmårdenin reissu oli todella onnistunut ja tietyt eläimet tekivät minuun jälleen suuren vaikutuksen. Oli temppuja osaavia norsuja, delfiinejä ja muuten vain hellyyttäviä maatilan eläimiä joita pääsi rapsuttelemaan. Yhtäkin pässiä rapsutellessani oli jo toinen puskemassa selästä ja ihan pikkuruinen vetämässä paidanhelmaa <3 
Erityismaininta kuitenkin magnusteille joita olisi voinut tuijotella koko päivän. Kaksi heistä kökötti koko vierailumme ajan puun nokassa (katse kohti taivasta) vartijoimassa laumaansa ilmeisesti petolinnuilta? Ja sitten oli ne vallattomat pienet magnustipoikaset jotka olivat mielettömän söpöjä vain taapertaessaan eteenpäin... voih <3

"Tsekkaa sä vasen mä tsekkaan oikeen"
Nää herkistää aina!
Sain aika söpön kaverinkin :)
Tää oli myös heti mun kaveri... toosi söpö (joku poro kai?) :)
Siinä vähän tunnelmia reissusta :) Oli siis oikein onnistunut kokemus ja nyt alkaa viimeinen viikko kotosalla. Työarki - täältä tullaan! 

Kävin eilen muuten ostoksilla YKSIN Tukholmassa (sillä aikaa kun anoppi, mies ja lapset olivat Skanssenissa) ja huomasin välillä hymyileväni ihan muuten vain kujia kulkiessani. Tajusin jälleen kerran - kesken lomareissun miten onnekas olenkaan. Lisää voimaa onnentunteeseeni sain huomatessani yhden nuoren tytön jonka epäilin käyvän samaa taudinkulkua läpi - hänellä oli nimittäin pääasiallisesti kalju pää ja siilitukkaa kasvoi vähän siellä täällä. 
Syy miksi tulin näystä onnelliseksi oli se, että hän oli liikkeellä ystävänsä kanssa ja he naureskelivat äänekkäästi ja olivat muutenkin jotenkin todella onnellisen oloisia - ehkä hänkin oli saanut mielenrauhan? Noh - syitä hiusten puuttumiselle on tietysti monia mutta minä jotenkin jäin siihen uskoon ja ajatukseen että ehkä hän oli kohtalotoverini. Ja miten voimaannuttavaa, että hän kulki sellaisen "hiustyylin" kanssa pokkana ilman huiveja ja pipoja, oli syy mikä hyvänsä <3

Nyt on aika lähteä tästä koneen äärestä nauttimaan auringosta takapihalle! Tulen kirjoittelemaan viimeistään huomenna lisää muita fiiliksiä :) <3 IHANAA aurinkoista päivää ja kiitos olemassaolostanne! <3

p.s. 3 kk  sytoista - tukka :)

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Matkatunnelmia ja kyyneleitä.

Kalenteri se taas tänään kilahti kertoen että huomenna pukkaa taas lomamatkaa - tällä kertaa naapuriimme Ruotsiin. Lähdemme perheen kesken (+ 1x anoppi) katsastamaan Tukholmaa sekä Kolmårdenin eläinpuistoa. Olemme olleet Kolmårdenissa yhdessä kerran aikaisemmin silloin, kun meillä ei ollut vielä lapsia - itse olin muistaakseni huikeat 17 vuotta. 
10 vuotta on hujahtanut tuosta vain...Muutosta viimekäyntiin on + 2 paria jalkoja ja -1 tissi... :) <3  Mihin tämä aika menee? 

Olin eilen taas ahkera ja kävin polkemassa 13 km pyörälenkin naapurin kanssa. Kyllä tuli taas hyvä mieli. Se on kyllä jännä miten olen jossain vaiheessa ihmetellyt kuinka joku voi sanoa liikunnan olevan kivaa ja koukuttavaa - olin kyllä jäänyt niin paljosta paitsi. Tänä päivänä voin sanoa sen olevan kivaa ja koukuttavaa. Jatkuvasti mietin uusia lajeja mitä olisi hauska päästä kokeilemaan - onneksi maailma on täynnä erilaisia liikuntamahdollisuuksia joita sitten silloin tällöin voi toteuttaa :) Eli sohvaperunat - menkää, kokeilkaa ja koukuttukaa <3

Tänään oli esikoisen ensimmäinen koulukevätjuhla ja olin todella reipas äiti katsoessani koululaisten esiintymisiä hymyssä suin ilman kyyneleitä - kunnes.... alakoulun päättävät kuudesluokkalaiset aloittivat laulamaan Johanna Kurkelan - Ainutlaatuinen. Itselleni syöpämatkalta todella tärkeäksi muodostunut kappale. Sieltä ne kyyneleet sitten valahtivat <3 
Muistin ja tunteen "virkistämiseksi" (kyynelvaroitus):


Tähän kohtaan haluan huokaista syvään - ja kiittää teitä kaikkia läsnäolostanne <3
Voi olla että kirjoitustauko venähtää muutamaan päivään mutta lupaan käydä facebookin puolella kirjoittamassa terveiset Ruotsin puolelta.
Muistakaa iloita pienistä arkisista asioista!

<3