Miehet....

Aurinkoista sunnuntaipäivää! Kävimme miehen kanssa perjantaina nauttimassa keväisestä ilmasta peltolenkillä ja tässä yksi fiilistelyotos auringon aiheuttamasta mielihyvästä:

Nuuh... haistuu keväältä! 

Kesken matkan oli vain pakko pysähtyä, ottaa pipo pois päästä ja nauttia kevään fiilistä oikein koko kropalla kaljua myöten. Tiedättekö miten vapauttava tunne se on? Jos ette, kokeilkaa joskus... ja hullutelkaa vaikka vähän pienellä tanssilla <3 (Ei nyt välttämättä hiuksia tarvitse ajaa ....)

Pakko jakaa teille yksi tapahtuma viikonlopustamme jossa tapahtuman tarkoitus on kertoa teille siitä hetkestä, kun tuntuu ettei miehestä ole tarpeeksi suurta tukea näin vakavankaan asian äärellä ja miten ketkuja miehet osaakaan olla. 

Pohjustan hieman asiaa kertomalla että mieheni on hyvin perus suomalainen mies joka puhuu ja pussaa vain sen verran kuin on pakko. Tiedätte varmasti minkälaisesta miehestä puhun... Joskus heidänkin on kuitenkin laitettava itsensä peliin pitääkseen vaimo saman katon alla.

Sain "matkaan kuuluvan" tunnemyllerryksen keskellä perjantaista päivää. Olin loukkaantunut miehelleni ja avauduin hänelle siitä ettei hän ole tarpeeksi kiinnostunut sairaudestani tai sen aiheuttamasta tunnemylläkästä jota käyn ajoittain läpi. Samaan hengenvetoon puhisin etten enää edes halua kertoa hänelle näitä fiiliksiä koska tuntuu ettei hän edes kuuntele minua. Mies vakuutti lyhyesti ja ytimekkäästi että olen väärässä: "No äläs nyt.... ei se niin ole" - sen enempää selittelemättä. Repesin itkuun ja toistin tuntemuksiani kunnes mies sai minut vakuutettua että ilman muuta minun tulee kertoa hänelle syöpään liittyviä tuntemuksia ja asioita. Ja ilman muuta hän on kiinnostunut ja on kyllä kuunnellut huoliani oikein ajatuksella. Näillä puheilla rouva oli taas tyytyväinen. Kunnes....

Myöhemmin päivällä mies tuli luokseni, halasi minua ja ylpein elein polleasti kysyi minulta (muka) kiinnostuneena: "Noo miten on sädehoidot mennyt?". Katsoin miestäni epätodellisen ilmeen kera ja purin hammasta. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kunnes sain suustani vain parkaisun: "MITKÄ SÄDEHOIDOT???? EI MULLA OLE SÄDEHOIDOT VIELÄ ALKANUTKAAN JA TIETÄISIT SEN JOS OLISIT KUUNNELLUT" Tässä kohtaa huutokonserttiani mies repesi jo nauramaan tajutessaan epäonnistuneensa totaalisesti. Ajatus oli kaunis mutta toteutuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Pakko myöntää että vaikka tässä oli valmiit ainekset "mielensä pahoittamiseen" niin sain tästä tapahtumasta niin makeat naurut lopulta itsekin ja se todella pesee huonot fiilikset mennen tullen.

Mutta mitä mies oppi tästä? Ei todennäköisesti yhtään mitään :)

Mitä treeneihin ja ruodussa olemiseen tulee niin olen ollut flunssassa ja sen myötä "rappiolla" koko viikonlopun. Nyt flunssa alkaa pakenemaan ja toivon pääseväni ruotuun taas huomenna. Pientä morkkista ilmassa mutta huomenna uusi viikko ja uudet kujeet.

Kiitti ja kuitti <3

Pääsiäisterveiset

Se olisi tänään torjantai - eli melkein kuin perjantai. Lapset ovat lähteneet mummuloimaan pariksi päiväksi ja minä odottelen miestä saapuvaksi kotiin jotta voimme lähteä kerrankin yhdessä koiran kanssa peltolenkille. Näitä pienen ihmisen pieniä iloja. <3

Otin tänään myös törkeän varaslähdön pääsiäiseen ja kaupasta kärryyni tarttui jotain tällaista:

ups.

Huomenna on tiedossa aamunavaus kuntosalilla ja sillä onkin hyvä aloittaa pääsiäinen. Tarkoitus olisi pitää lepopäiviä loppuviikko mutta ties vaikka sitä vielä innostuukin tuossa viikonloppuna hurauttamaan vielä yhdet treenit.

Sitten koskettavampaan aiheeseen. Sain vertaiseltani linkin joka ei oikeastaan selitystä kaipaa. Katsokaa nämä uskomattomat kuvat ja nauttikaa elämästä (kyynelvaroitus):

http://mywifesfightwithbreastcancer.com/

Näihin kuviin ja tunnelmiin

<3 ONNELLISTA PÄÄSIÄISTÄ <3

Onnellinen syöpämuija

Onkologin vastaanotolta on kotiutunut onnellinen syöpämuija.

Lääkäri oli tapansa mukaan myöhässä mutta ehdin pohtimaan odotellessa, että mieluummin odotan vaikka kaksi tuntia ylimääräistä kunhan vain pääsen juuri kyseisen lääkärin vastaanotolle. Hän on ollut niin mahtava koko matkani ajan.

Tänään keskustelimme tulevasta Herceptin -jaksosta ja tuli ilmi että aikataulun mukaisesti minulla olisi pitänyt olla tiputuspäivä tänään mutta minulle oltiin unohdettu kertoa, eikä itseasiassa minulle oltu paikkaa päiväosastolta varattukaan. Herceptin siirtyi siis huomiselle ja jatkuu siitä eteenpäin kolmen viikon välein.

Verikokeet näyttivät priimaa joten siitäkin on erittäin huojentunut olo.

Sitten aiheisiin jotka tekivät minut äärimmäisen onnelliseksi: Kysyin mahdollisuutta päästä vielä uudelleen "levinneisyystutkimuksiin" (TT-kuva) nyt kun sytostaatit ovat ohi. Viime kerran sijaislääkäri mainitsi kyseisestä mahdollisuudesta ja nyt uskaltauduin avata suuni. Lääkärini oli oikein myötämielinen asian suhteen ja sanoi pyytävänsä minulle kuvaukset muutaman viikon sisälle. Miten huojentavaa. Olen kehitellyt itselleni etäpesäkkeitä oikeastaan kropan jokaiseen kohtaan milloin minkäkin tuntemuksen takia. Tätä tämä nyt sitten on - loppuelämän.

Esitin myös toisen mieltäni askarruttavan pyynnön - nimeltään terveen rinnan poisto. Lääkäri sanoi kyseisen operaation onnistuvan kohdallani jo nuoren ikäni takia ja sanoi laittavansa lähetteen eteenpäin kun leikkauksestani on kulunut vuosi. Tämä tarkoittaa että lähete lähtee eteenpäin tämän vuoden Lokakuussa. Uskomattoman huikea fiilis ja ennen kaikkea helpottunut olo <3

Päivä lähti muutenkin käyntiin mielettömällä powerilla kun päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä aikataulun mukaisesti salille heti aamusta. Siellä sitä oltiin klo 7.15 pumppaamassa rautaa. Voin vakuuttaa että aamusali antaa kyllä sellaisen energialatauksen ettei päivä kertakaikkisesti voi mennä kuin putkeen. 

I love it <3

Loppuun vielä ripsiterveiset: Niin se vain yllätti tänäkin aamuna totaalinen ripsikato. Joutuu siinä ripsiväri kädessä todella miettimään että mihin kohtaan laittaisi sukien - ja silloinkin osuu todennäköisemmin luomeen kuin yksinäisenä keikkuvaan ripseen.... Mutta ei haittaa - OLEN ONNELLINEN <3

Toivotan kaikille vähintään yhtä iloisia päiviä kuin omani oli tänään <3 

Treenit ja ripsien vähyys

Syöpäklinikalla jälleen käyty visiitillä ja gammakuvaus sujui odotetusti. Puolisen tuntia ja homma oli pulkassa. Suoneen tykitettiin jälleen pikkuannos radioaktiivista ainetta ja nyt täällä sitten säteillään loppupäivä. Lapsia ei saa sylitellä nyt vuorokauteen. Katsotaan kuinka vaikeaa tulee olemaan kun ei meidän kohta 4 vuotias poika oikein tuppaa hoksaamaan tai muista tällaisia sääntöjä. Tässä hieman taas päivän tunnelmia syöpikseltä:

Ensimmäinen kuntosalitreeni on nyt takana ja oli melkoisen uuvuttava kokemus. Koko kroppa vain vapisi kun treeni oli ohitse. Ja miten ailahteleva on kidutetun mieli - osa minusta tahtoo lisää ja toinen osa anelee armoa. Pienikin aika kuitenkin kultaa "kidutusmuistot" ja huomenna edessä siintää jo uusi treeni. Mikä fiilis <3

Tätä siis LISÄÄ!

On se vaan joka aamu yhtä yllättävää kuinka vähän ripsiä enää onkaan jäljellä. Aina tarttuessani ripsiväriin joudun hieman taas yllättymään että mihin sitä oikein tyrkkisi. Vasemmassa silmässä on huikeat 11 ripseä. Niitä ei kuitenkaan sovi moittia sillä nämä 11 ripseä ovat olleet äärimmäisen sinnikäitä siinä missä muut surkeat ovat luovuttaneet ja pudottaneet itsensä pois - petturit.

Tässä ripsi-, ja tukkatunnelmia ja siitä voi jokainen itse haituvat laskea:

Saanen huomauttaa että tukkakin menee jo pipon alla "länään".

Näihin vähemmän karvaisiin tunnelmiin <3

Syöpiskäyntejä

Tekisipä mieleni aloittaa tämän päivän kirjoitus taas auringon hehkuttamisella. On se vaan niin onnellista aikaa tämä kevät. Oli pakko käydä koiran kanssa tallustelemassa kuivalla asfaltilla ja nauttimassa säästä.

Kävin aamulla Syöpäklinikalla sädehoitojen suunnittelututkimuksessa (TT- kuvaus) jossa paikannettiin tarkat sädetyskohdat ja rajattiin ylimääräiset osat (keuhkot, sydän yms) pois alueelta. Ymmärsin kuvauksen annetut ohjeet hieman väärin ja onnistuinkin sitten sössimään koko kuvauksen laskemalla kesken kaiken kädet toiseen asentoon. Tästä johtuen kuvaus jouduttiin tekemään uudelleen. HUPS!

Toisella yrittämällä kuvaus saatiin kuitenkin onnistuneesti pulkkaan ja minuun tatuoitiin kolme pistettä rintakehään jotta olen sädehoidossa täysin samassa asennossa ja sädetyskohdat on selvillä. Enpä vielä vähän aikaa sitten tiennyt että nämä kyseiset pisteet todella tatuoidaan oikealla tatuointivärillä ja neulalla. Pääsevät hoitajatkin toteuttelemaan salaisia tatuointitaitelijan kykyjään ;)  Tuossa ne pisteet nyt nököttävät sitten muistona sädehoidoistani.

Viikonloppu meni oikein mukavissa tunnelmissa. Ystäväpariskunta oli viettämässä lauantaina luonamme iltaa ja sain käydä ostamassa viikonlopun kunniaksi oikein irtokarkkejakin. Kyllä oli mukavata!

Tänään onkin sitten taas paluu ruotuun ja arkeen. Iltapäivällä on tiedossa kuntosaliohjelman suunnittelua sekä tietysti päivän treeni.

Huomenna ohjelmassa on sydämen gammakuvaus. Tarkistetaan että pumppu on kunnossa jotta voidaan aloittaa Herceptin -tiputukset suunnitelman mukaisesti. En erityisesti pidä tästä gammakuvauksesta jo sen aiheuttaman säteilyn vuoksi. Myös moni vertaisistani on saanut gammakuvauksen sijaan ultratutkimuksen jonka itsekin mieluummin ottaisin. Oma onkologini oli kuitenkin sitä mieltä että en tarvitse ultraa. :(

Jotta ei kuitenkaan anneta tämän lannistaa mieltä toivottaisin teille tämän "iloisen" (ja vähemmän järkevän) kuvan myötä oikein mukavaa alkuviikkoa <3

Joskus aika käy pitkäksi.....

Onnistumisen iloja!

Terveisiä sädehoitoklinikalta! Lääkäri oli puoli tuntia myöhässä ja käynti oli mielestäni jopa melkoisen turha. Lääkäri vain kertoi saman minkä hoitajakin - sädehoito aiheuttaa vain paikallisia iho-oireita (kuten punoitusta tai palamista) ja sitä ennen tehdään TT - kuva jotta sädehoidosta pystytään rajaamaan mm. keuhkot pois sädetysalueelta. Sädehoitoa annetaan sekä leikatulle rinnan alueelle että myös leikatun puolen kainaloon. Mutta mikä tärkeintä - sädehoito alkaa 3.4. Nyt ehdin siis kerätä voimia vielä puolitoista viikkoa. Paitsi että ensi viikolla on tiedossa verikokeita, käynti onkologille sekä TT -kuvaus.

Eilen pääsin illalla rentoutumaan miehen ja ystäväpariskunnan kanssa elokuvateatteriin. Leffa ei tosin ollut mitenkään erityisen rentouttava (8-pallo) mutta äärimmäisen hyvä kuitenkin. Ja sitten tulee leffasaavutukseni kohokohta. Tein nimittäin oman elämäni historiaa: EN OSTANUT KARKKIA ELOKUVIIN! Voitteko kuvitella? Minäkään en meinaa voida.... Näillä mentiin ja niillä myös pärjättiin - HALLELUJA!

Aamen

Olin myös tänään liikunnallisesti aktiivinen sillä kävin naapurini kanssa kahvakuula -tunnilla. Tunti oli yhtä kidutusta - vaikkakin hyvällä tavalla. Lopputunnista en kyennyt kannattelemaan edes koko himpuran kahvakuulaa. Treeni oli siis mitä mainioin. Kotiin päästessäni olisin mieluusti uponnut sohvan uumeniin mutta yksi iloinen koira odotti kuitenkin ovella jo lenkille pääsyä. Siispä lähdimme vielä nauttimaan aurinkoisesta säästä metsän ja pellon siimekseen koirani kanssa. Ihanan nautinnollista! <3

Tänään onkin sitten tiedossa vertaissiskojeni tapaaminen ruokailun merkeissä. Olen niin onnellinen tavatessani "siskot" jälleen kerran - ja vielä ruokailun merkeissä pitkän kaavan mukaan. Tiedossa on myös suklaakakkua joten pääsen palkitsemaan itseni herkuttomasta viikosta. Nyt siis valmistautumaan iltaan ihan uskomattoman hyvillä fiiliksillä.

Samaa fiilistä teille lähettäen - IHANAA VIIKONLOPPUA! <3

Sokerihiiren onnea.

Neljäs herkuton päivä takana eikä tunnu edes pahalta - WAU!

Ruokapuolikin on ollut todella terveellinen ja olenkin ratsannut syömisiäni välillä kiloklubin avulla tietääkseni että syön oikein. Hyvältä siis näyttää. Tilannettani helpottaa se että mieheni aloitti juuri oman laihdutusprojektinsa joten yhdessä tällainen herkuttomuus sujuu paljon paremmin. Kysymys vain nyt kuuluu että kuka tulee syömään meidän kaappiin jo kertyneet herkut? 

Tällaisia olisi tarjolla....

Kuva kenties kertoo minkälainen sokerihiiri täällä ruudun takana kirjoitteleekaan...

Fiilikset on siis aivan katossa ja olo onnellinen. Päivä päivältä sitä tajuaa yhä paremmin että sytostaatit todella ovat takanapäin. Mieletön fiilis! Nyt kun saadaan vielä sädetykset pois päiväjärjestyksestä niin on aika palata jotakuinkin normaaliin arkeen. Herceptin -tiputukset eivät tule enää lannistamaan mieltäni vaikka kestävätkin vielä pitkään. Mitä tahansa muuta mutta ei sytomyrkkyjä <3

Kävin eilen hemmottelemassa itseäni kasvohoidon merkeissä. Kiitos siitä kuuluu ystävälleni Outille <3 Nyt on iho taas saanut virkistystä ja pää rentoutusta. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Huomasin muuten että ripsien ja kulmien "sulkasato" on tullut hieman viiveellä. Sen sijaan että ne alkaisivat jo kasvaa ne ovatkin alkaneet pudota. Kulmakarvoja jää tämän tästä käteen kun yritän laittaa niihin väriä ja ripsiväriäkin saa laittaa ahkerasti niihin muutamaan haituvaan mitä on jäljellä. Kohta onneksi myrkyt poistuvat kehosta kokonaan ja uusi "turkki" alkaa taas rehottaa. Sitä odotellessa...

Tänään on aika sädehoitolääkärille ja toivon saavani aikataulun rinnanalueen käräytykselle. 

Sitä ennen lenkki auringonpaisteessa tämän päivieni ilon kanssa:

<3 Ihanaa päivää kaikille!

Hyvinvointia.

Ihanaa aamua kaikille - aurinko paistaa yhä vain. JES!

Kävin eilen rääkkäämässä olemattomia lihaksiani Bodypump -tunnilla ja jälleen sain todeta miten rapakunnossa olenkaan. Tällä kertaa haastoin itseäni hieman enemmän ja lisäsin 1 kg pikkupainot molempiin päihin normaaleiden lisäksi, mutta ahneella oli sitten "paskanen loppu" koska jouduin kesken sarjojen poistamaan nämä ylimääräiset painolastit. Tunnin päätteeksi vain vapisin. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa...

Tänään minulla piti olla kuntosaliohjelman suunnittelu päivällä mutta pojalleni nousi illalla kuume niin jouduin siirtämään tapaamista. Toivottavasti saan uuden tapaamisajan pian.

Olen niin onnellinen kun olen saanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut jopa nauttimaan liikkumisesta. Se on kuitenkin todella iso ja tärkeä osa paranemisprosessia. Liikunnalla voidaan myös kuulemma pienentää uusiutumisriskiä.

 

Löysin myös Kauppakeskus Willan Henriks - hyvinvointikaupasta tällaisen terveellisen raakasuklaapatukan. Kaakaota on yli 81 % ja makuina Goji -marja sekä appelsiini. Raakasuklaaksi tämä maistui todella hyvältä. En ole oikein löytänyt maukasta raakasuklaata mutta nyt löytyi. Tämä on kuitenkin valitettavasti todella hintava kokoisekseen.

 Suosittelen kuitenkin maistamaan!

Ehdin jo avata pakkauksen ennen kuvausta - nams!

Yritän nyt tehdä itselleni edelleen myös ruokaremonttia kun sytot ja niiden aiheuttamat himot ovat ohi. Olen päättänyt että viikonloppuna saan herkutella mutta viikolla yritän pysyä ruodussa. Katsotaan miten selviän.

 

Asiasta tisseihin:

Bongasin loistavan paitatekstin netistä jos toinenkin tissi menee jossain vaiheessa "vaihtoon" tai päädyn korjausleikkaukseen:

 

"Yes, they're fake! My real ones tried to kill me" <3

Aurinko Aurinko!!

IHANA AURINKO!

Niin onnellista on herätä siihen kun aurinko paistaa silmiin. Tulee niin keväinen olo heti jo sängyssä. Peltolenkit ovat olleet nyt suosiossa tämän ihanan valoilmiön ansiosta.

 

 

Olot on olleet mitä parhaimmat kunhan vain olen saanut ottaa "kauneusunet" tarvittaessa. Päiväunet kyllä kuuluvat lähes poikkeuksetta jokaiseen päivääni ja siltikin illalla uni tulee jo kymmenen aikaan. Se kenties kertoo siitä ettei tässä nyt ihan normaaleilla vesillä vielä liikuta.

 

Perjantaina oli ihana päivä. Yksi vertaisistani vei minut "turistikierrokselle" Hyvinkään uuteen kauppakeskukseen. Tuli tehtyä pieniä löytöjä ja parannettua maailmaa.

Turistimatkamme ehdottomin kohokohta oli "Ilmaisia pikakampauksia" -piste jossa suunnittelimme istuvamme pokkana kaljuina tuoleihin ja sanovamme tytöille: "Loihtikaa mitä ihanin arkikampaus" ;)

Siinä olisikin ollut tytöillä työnsarkaa....

Syömään mennessä saimme joukkoomme myös kolmannen kaltaisemme ja tunnelma parani aina vaan. Se on niin uskomatonta miten vertaissiskot voivatkin tuntua sellaisilta ystäviltä jotka olisin tuntenut aina, vaikka olemme nähneet vasta pari kertaa. Ja aika loppuu aina kesken....

 

Tämä oli tällainen pikapäivitys koska mitään ihmeellistä ei tosiaan ole suuntaan eikä toiseen tapahtunut. Ajatuksetkin ovat pysyneet jotakuinkin "järkevinä" joten mitään laajoja tunneskaaloja ei näihin muutamaan päivään ole mahtunut. Siispä tulen kirjoittamaan lisää kun on enemmän asioita mielenpäällä.

 

Nauttikaa auringosta ihanaiset <3



Ollako geenivirhe vai eikö olla?

Perinnöllisyysklinikalta terveisiä! Sain tarkan selostuksen piirustusten kera kuinka geenit ja mahdolliset geenivirheet jakautuvat. Tiedustelin onko todennäköisempää että tällä sairas-, sekä sukutaustallani kannan geenivirhettä vai olen kantamatta. Olin helpottunut kuullessani että on todennäköisempää etten kanna kyseistä geenivirhettä. Perinnöllisyyslääkäri arvioi riskini olevan n. 30 % mahdolliseen geenivirheeseen. Onhan siinä vielä prosentteja väärällä puolella mutta sen verran vähemmän ettei ole syytä lannistua.

Verikokeet otettiin tutkimuksia varten ja tuloksien saamiseksi tulee odottaa useampi kuukausi. Voisi kuvitella että tämä olisi minunlaiselleni hätähousulle ylitsepääsemätön hetki mutta tässä kohtaa ymmärsin itsekin etten tee tiedolla aikaisemmin hevon kukkua. Mitään se ei juuri nyt muuttaisi.

Puhuimme toki myös mahdollisesta geenivirheen löytymisestä ja sen tuomista riskeistä. Jos geenivirhe löytyy on minulla reilusti kohonnut riski sairastua uudelleen rintasyöpään tai saada kokonaan uusi - munasarjasyöpä. Näitä varten on sitten olemassa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä kuten terveen rinnan sekä munasarjojen poisto. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle kun eivät ole ajankohtaisia nyt. Myönnän kyllä mielessäni jo suunnitelleeni omat operaationi.  Luonteeseeni kun kuuluu tällainen "mitä pahimmillaan tapahtuu" -ajattelutapa joka kuitenkin hyvin äkkiä käännetään "ei murehdita sitä nyt" -ajattelutavaksi. Simsala BIM!

 

Päivä muutenkin on ollut oikein mukava. Vaihdoin ronskisti Zumban mokkapaloihin joita päätimme lasten kanssa leipoa. Hupsista!

Ja AURINKO - se tekee aivan ihmeitä ihmisen (vähän vääntyneellekin) mielelle. Rakastan kevättä aivan valtavan paljon. Se fiilis kun huristelee autolla auringon kuivattamalla asfaltilla <3 Tai pelkästään se tunne kun aurinko paistaa ikkunoista kotiin sisään (olettaen että pölyt on pyyhitty). Nyt vielä kun lumet sulaisi....

Auttakaa siis kesää - syökää lunta ;)

 

Näihin meidän kodin maisemiin <3

 

 

Nuolaisu ennen kuin putos.

Tuli nuolaistua ennen kuin tipahti sillä eilisen välietappihehkutuksen jälkeen yö ei mennytkään suunnitellusti. Sain päivällä kuningasidean ja kävimme hakemassa paikallisesta pizzeriasta koko perheelle iltaevästä. Pakko myöntää että tulin syöneeksi melkoiset pizzaöverit - lähes kokonaisen pizzan. Illalla nukkumaan mennessä jo tunsin että vatsa tanssii melkoista salsaa mutta en osannut odottaa mitä yö tuo tullessaan.

 

Heräsin kolmelta kammottavaan pahoinvointiin. Yritin väkisin saada uudelleen unta koska ajatus pöntön halaamisesta tuntui ylitsepääsemättömältä. Taistelin seuraavien vaihtoehtojen kanssa: Haenko sytojen pahoinvointiin tarkoitetun Primperan -lääkkeen toivoen parasta vai luovutanko ja menen oksentamaan saadakseni välittömästi paremman olon? Turvauduin Primperaniin mutta palattuani petiin jouduin käyttämään myös toisen oljenkorren. Plops - pönttöön meni primperan kaiken muun pizzahötön mukana. (Pahoittelut tarkasta selostuksesta)

 

Aamulla olo oli todella heikko ja pahoinvointi jylläsi edelleen takaraivossa. Tästä johtuen jouduin perumaan tämän päiväisen sydämen gammakuvauksen sekä sädehoitolääkärin. Ajatus pitkästä automatkasta syöpäklinikalle ei kuulostanut järin houkuttelevalta.

Nyt tilanne on kuitenkin hyvä ja vointikin kohentunut. Uusia yllätyksiä ei ole näkynyt :)

 

Huomenna tiedossa on perinnöllisyyslääkärin vastaanotto ja jätin tietenkin taustapapereiden täyttämisen viimeiseen iltaan. Tuli soitettua äidille ja mummulle selvittääkseni sukulaisteni "syöpiä". Niitä ei onneksi ole kovinkaan montaa kuitenkaan sattunut sukuun. Rintasyöpätapauksia ei löytynyt ainuttakaan. Sopii siis ihmetellä että mistä minä olen omani kehittänyt?

Huominen jännittää hieman koska pelkään että mahdollista geeniperimää ei tutkittaisikaan kohdallani. Nuoren ikäni takia tutkimus on kuitenkin hyvin todennäköinen - onneksi.

 

Nyt alkaa silmäluomet painamaan sen verran liikaa että siirryn pötköttämään. Tulen huomenna kertomaan perinnöllisyyslääkärikäynnistä (hirvittävän pitkä sana).

Hyvää yötä <3



Onnea on!!

Eilen se tapahtui - mieleni valtasi uskomaton helpotuksen tunne ja tuntui kuin iso painolasti olisi pudotettu harteilta pois. Eilen oli ensimmäinen päivä kun syto-oireet eivät ottaneet minusta valtaa. Jos nälkävaltaa ei lasketa....

Ei kipuja, pahoinvointia, levottomuutta, unettomuutta, ahdistusta ja lista on loputon <3

Yhtäkkiä illalla totesin miehelle sanoin: "Ei voi olla totta! Mä en enää saa sytoja enkä oireita!" Mieletön fiilis enkä tiedä olenko koskaan kokenut mitään vastaavaa tunnetta. PAHIN ON OHI - eikä sytostaatit tappaneet minua kuten aluksi pelkäsin.

Kulmakarvat ovat haihtuneet lähtö-, sekä päätepisteestä. Keskelle on armollisesti jäänyt muutamia haivenia. Kohta on onneksi myrkyt poistuneet kehosta ja uusi karvallinen elämä on taas tervetullutta.

Huomenna on aika sädehoitolääkärille ja uusi hoitojakso alkaa. Lähden uuteen hoitojaksoon todella positiivisella fiiliksellä. Toki väsymystä on tiedossa koska jo pelkästään sädehoitoklinikalla ravaaminen päivittäin on varmasti uuvuttavaa mutta sytojen jälkeen kestän mitä tahansa.

Kiitos teille ihanat rakkaat ystävät, läheiset, perhe ja kaikki tukijat joiden ansiosta olen jaksanut tarpoa tämän sytopaskan lävitse. Tässä sitä ollaan - lähes vahingoittumana valmiina lopputaistoon!

KIITOS <3



Vielä vähän jäljellä...

Nyt alkaisi olotukset jo riittää. Kaksi edellistä yötä olen herännyt kellon tarkasti klo 03.00 ja uudelleen nukahtaminen on tapahtunut vasta lähepänä klo 05.00. Tuohon väliaikaan on mahtunut selkäkipuja, nälkää sekä koiran ulkoilutusta. Tänään heräsin lopulta 6.20 joten univelkaa on kertynyt pikkuisen. Päivän väsypiikkiä odotellessa...

Ainoa lohduttava asia tässä on se että kohta nämä ovat ohi. Vain muutama kitupäivä enää ja saan toivottavasti taas nukkua hyvin. Pöhnäolotkin ovat sitten jo historiaa.

 

Tarkoitus oli eilen tulla toivottamaan teille kaikille ihanille naisille oikein onnellista naistenpäivää mutta koska olot olivat melkoisen inhottavat ja pää ihan tyhjä niin päätin jättää kirjoittamisen välistä. Siispä toivotan teille naistenpäivää tällä tavalla myöhässä:

 

IHANAA MYÖHÄISTÄ NAISTENPÄIVÄÄ! <3 Venyttäkää naistenpäivää koko viikonlopuksi ja hemmotelkaa itseänne - olette sen ansainneet!

Itse tein kauan odotetun löydön kauppareissulla naistenpäivänä ja se on tämän näköinen:

 

 

Olen todella vouhkannut vuosia näiden "katoamisesta" ja nyt kun ne ovat vihdoin tehneet paluun voin sanoa olevani tyytyväinen. Ja olisivatko ne voineet ilmestyä kauppaan yhtään parempaan aikaan? Ei tosiaankaan. Kesken sytosuolahimo -huurujen ne sinne todella tupsahtivat. Eilen sitten hemmottelin itseäni sohvan äärellä Emmerdalea nauhalta katsoen ja näitä kauan odotettuja Kickersejä syöden <3

 

Nyt lähden valmistautumaan perheen kanssa aurinkoiselle peltolenkille sillä sain vihiä että sytohuurut poistuvat kehosta nopeammin liikunnalla. Testiryhmä siis kokoontuu ja katsomme onko väitteessä perää.

 

Ihanaa päivää kaikille ja kiitos taas kannustavista kommenteistanne <3



Vastoinkäymisten kautta voittoon.

Niin ihana tiistai kääntyi aivan päinvastaiseksi lähtiessäni hakemaan tyttöä luokkakaverinsa syntymäpäiviltä. Kesken matkan nimittäin poikani oksensi takapenkille kuudesti yhden reissun aikana. Mieleni tekisi kuvailla yksityiskohtaisesti sitä tavaran määrää, mutta säästän teidät siltä kamaluudelta. Sen verran voin sanoa että auton takapenkillä on yllättävän paljon pieniä koloja johon nestettä pääsee valumaan..... Katastrofin tästä tilanteesta teki oksennuksen sijainnin lisäksi se että mies oli työmatkalla toisella paikkakunnalla tarkoituksenaan palata kotiin vasta keskiviikkoiltana. Poika ei tietenkään ollut keskiviikkona päiväkotikunnossa ja itselläni oli taas viimeinen sytostaattitiputus aamulla. Mies siis joutui palaamaan kotiin suunniteltua aiemmin.

Tiistai-ilta meni siis autoa siivotessa ja mies jatkoi hommaa sitten vielä keskiviikkona. Verhouspesuun käy kuitenkin auton tie ja siitähän pölähtää useamman sadan euron paukku. Olisihan näille pienille sairaspäivärahoille muutakin käyttöä ollut....

Mutta tämä on vain elämää ja raha vain rahaa joten eiköhän täältä taas nousta :)

 

Viimeinen syto on takana ja nyt on pakko myöntää että voittajafiilis on vallannut kehoni ja mieleni. Eilinen päivä oli tuskainen. Voin pahoin ja olin väsynyt mutta pääsin simahtamaan yöunille jo ennen yhdeksää joten sain oikein maittavat yöunet. Tänään heräsin virkeänä pitkän yön jälkeen ja ilman karmeaa pahoinvointia. Nappasin pahoinvointilääkkeet ennen ylösnousua ja sen myötä jaksoin käydä koirankin kanssa puolen tunnin peltolenkillä. Ulkona paistaa aurinko joten päivä ei oikeastaan voisi olla parempi.

Kuten aiemmin mainitsinkin tällä kertaa minua tukemassa oli rakas oma isi:

 

 

Kiitos isi <3

 

Nyt olo on helpottunut ja seuraava kuva kuvastaakin tunnelmiani vielä lisää:

 

Väsynyt mutta onnellinen

SINNE JÄI SYTOSTAATIT ja takaisin ei ole tulemista! Nyt nokka kohti sädehoitoja ja täsmähoitoja - ilman kammottavia sivuoireita!

Kiitos teille jotka olette tsempanneet minua niin valtavalla voimalla <3 Toistan itseäni mutta en tosiaankaan olisi tässä näillä fiiliksillä jos ette olisi olemassa!

KIITOS <3

Jumppaa ja kiitollisuutta

Uskomattomia ristiriitoja taas mielenpäällä. Jatkuvasti puhutaan siitä miten syöpä tulee ja muuttaa elämämme lopullisesti. Ei päivääkään etteikö asia olisi mielessä. Ja sitten olen minä, jolla tämä syöpä tuntuu unohtuvan siinä missä muutkin asiat. Tänään nimittäin unohdin käydä verikokeissa sytoja varten. Tuli oikein puhelua syöpäklinikalta että missä tyttö luuraa. Tämä on niin tyypillistä minua mutta pakko kai tämä on ajatella myös positiivisena asiana. Ihanaa että tämänkin asian voi joskus hetkellisesti unohtaa.

Edellisellä kerralla unohdin koko sytostaattihoidot ja menin varaamaan itselleni Ruotsin risteilyä ajattelematta lainkaan miten ajankohta osuu hoitojen kanssa yhteen. Hupsis!

 

Kuntoilu on alkanut iloisesti sillä kävin eilen ensimmäisessä bodypumpissa. Aivan käsittämättömän rankkaa mutta selvisin. Pidin painoina lähes koko tunnin vain 2 x 2,5 kg paitsi kyykkyihin uskaltauduin laittamaan 2 x 5kg. Muutaman kerran jouduin pitämään pari liikettä taukoa. Tunnista jäi kuitenkin kaikenkaikkiaan todella hyvä fiilis ja nyt on lihakset sopivasti kipeät.

Tänään sitten päätin nauttia vielä yhdestä "hyvä olo" - päivästä ennen sytoja ja menin nauttimaan Zumban rytmeistä. Hiki valui kuin pienellä sialla mutta olo on todella onnellinen. Zumban jälkeen tapahtui kuitenkin jotain minulle hyvin tyypillistä. Annoin jälkiruoaksi pojalleni puolikkaan Mars -patukan vähän niinkuin lohdutukseksi siitä että sisko saa herkutella luokkakaverinsa syntymäpäivillä. Poikahan ei tietenkään tykännyt tästä herkullisesta patukasta (äidin onneksi) joten mitä tekee juuri Zumbasta kotiutunut äiti: "No voi hitsi, äiti voi syödä sen". Kyllä taas kannatti zumbata ;)

 

Kesken tämän blogini kirjoituksen oveemme koputettiin. Kipaisin avaamassa ja ovella seisoi naapurimme tällainen yllätys mukanaan:

 

 

Kyllä taas vetää sanattomaksi. Aivan puun (tai tien) takaa tulee ennalta-arvaamatonta konkreettista tukea. Osaankohan ikinä itse olla yhtä huomaavainen? Kuinka teillä ystävät kalliit tulee tällaisia asioita edes mieleen? Olen sanaton (mutta en hiljaa) <3 Uskomaton on välittämisen voima.

Sisältö tietysti kiinnostaa monia ja viitaten edelliseen blogikirjoitukseeni vinkkiä on selvästikin otettu sieltä:

 

 

Leffoja aikuisille ja lapsille sekä vielä lukemistakin sohvan pohjalle. Jos tällä ystävän eleellä ei pärjää viimeisten sytohuurujen läpi niin millä sitten? Olen niin kiitollinen <3

Mitä tähän enää voi sanoa.... Näihin herkkiin tunnelmiin <3



Viimeinen syto lähestyy...

Hyrrr mikä valtavan kylmä ilma meidän jo tulevan kevään on vallannut. Nyt äkkiä kehiin aurinkoa ja lämpöä!

Viikonloppu menikin oikein mukavissa tunnelmissa koska olimme yllättämässä ystävämme 30 -vuotis juhlien kunniaksi. Juhlat olivat onnistuneet ja vasen kankku kyllä muisti aamulla kertoa että twisteriä on tullut pelattua tosissaan.

Tänään on se päivä kun tarkoitus olisi lähteä allekirjoittamaan kuntosalijäsenyyden sopimus. Uskomattoman iso kynnys sitoutua seuraavaksi 12 kuukaudeksi "kuntoilemaan" vaikka tarkoitushan tässä on jatkaa kuntoilua koko loppu elämä - tavalla tai toisella. Ei muuta kuin nyt itseä niskasta kiinni ja kohti terveempää elämää. IIK!

 

Keskiviikko lähestyy kovaa vauhtia ja tiedossa olisi viimeinen sytostaattitiputus. Tällä kertaa "tukivarauksen" on tehnyt oma iskä jotta minun ei taaskaan tarvitse mennä yksin. <3

Tällä hetkellä olo sytojen suhteen on kuitenkin todella negatiivinen. Vaikka kyseessä on viimeinen sytostaatti josta pitäisi olla hyvin iloinen niin oloni on kuitenkin vallannut "mä en jaksa enää yhtäkään" -tunne. Olen tätä samaa varmasti ruikuttanut aiemminkin mutta kun olo on ja pysyy.

Päätin että selviän tästä viimeisestä "sytokoomasta" vain sillä että varaan itselleni sohvaan tarpeeksi pehmeän pesän, paljon leffoja ja jääkaapin täyteen RUOKAAAAAAAA. Ei sovittuja menoja - ei minkäänlaista aikataulua.

Sillä siitä selvitään <3

 

Tässä nyt tunnelmaa viime viikon säästä jota odottelen saapuvaksi mahdollisimman pian uudelleen:

 

 

<3

 

Kunto missä olet?

Aivan ihanaa kun on saanut nauttia aurinkoisista "keväisistä" päivistä. Vein tyttäreni eilen issikkatallille lastenratsastukseen ja toimin itse taluttajana. Sain haettua hevosista taas lisävoimaa ja hymyä naamalle. <3

Kyllä taas huomasi miten on kunto päässyt rapistumaan hoitojen myötä. Tuli todettua, ettei kunto riitä ravaavan tai laukkaavan issikan vierellä kovinkaan kummoista matkaa. Oli se sellaista räpiköintiä hengitysvaikeuksista ja hien määrästä puhumattakaan. Olenhan minä käynyt ahkerasti reippailla kävelylenkeillä koiran kanssa joten en edes halua kuvitella missä kunnossa olisin ilman koiraa.

 

Tätä kuntoasiaa olen nyt sitten pohtinut ja tullut siihen lopputulokseen että olisi järkevää liittyä jäseneksi meidän paikalliseen kuntoklubiin. Fysioterapeuttikin kehoitti aloittamaan liikunnan sytostaattihoitojen jälkeen vahvistaakseni sydäntä ja kroppaa. Herceptin -täsmähoito voi olla raskas paukku sydämelle joten siksikin olisi todella tärkeää pistää itsensä kuntoon.

Ja hei, nyt kun minulla ei ole tuota toista rintaa niin siihen täytyy ilman muuta kasvattaa tilalle valtava rintalihas jota voin sitten "nykiä" bodarimiesten lailla ;) Tai sitten ei....

 

Kulmakarvat ovat harventuneet todella paljon. Olen kuitenkin todella tyytyväinen että se tapahtuu vasta nyt. Ei enää kauaa kun kaikki myrkyt ovat poistuneet kehostani jolloin toivottavasti saan "karvani takaisin" :)

Hiuksetkin ajoin tänään vielä kerran pois koska olivat kasvaneet niin harvakseltaan että aloin muistuttaa lähinnä tätä:

 

Oli pakko vaihtaa kuvaa kun löytyi osuvampi :)

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin <3