keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Osastolta terveisiä

Täällä ollaan taas. Niin jämptisti eilen vannoin marssivani naikkarille vaatimaan dreenin poistoa mutta enpäs aavistanut mitä tapahtuu. Lääkäri määräsi minut osastolle saamaan antibiootteja suoraan suoneen. Täällä sitä nyt makoillaan hiljaisuudessa yksinäisyydessä ihastuttavat vaaleanpunaiset vaatteet päällä ja dreeni se on vaan ja pysyy!
Lääkäri puhui "muutaman päivän osastohoidosta"mutta hoitaja veikkasi että pääsen viimeistään lauantaina pois. Tähtään itse kuitenkin perjantaihin. Olen saanut vasta yhden tiputukseen antibioottia ja hurjan määrän muita lääkkeitä ja nyt alkaa jo olo helpottamaan huomattavasti. Pahaa oloa ei ole ja voimiakin tuntuu olevan enemmän - sikäli kun niitä tässä pötköttäessä hirvittävästi tarttis.
Tulehdusarvot olivat koholla mutta lukemat eivät olleet kuitenkaan päätähuimaavia joten kotiinpaluu toiveet ovat realistiset :)

Outi kävi taas ilahduttamassa olemassaolollaan mikä oli tosi ihanaa ja äitikin viihtyi oikein vierailuajan ylikin :) Iskäkin antoi mulle ipadin tänne mukaan ettei tylsyys iske. On ne vaan ihania <3

Nyt soitto kotiin kuinka mies pärjää lasten kanssa (aivan kuin siitä nyt olisi jotain epäselvyyttä. Mutta kun me äidit ollaan niin korvaamattomia ;)
Täytyy kyllä miehelle näin julkisestikin hattua nostaa kun on niin uskomattoman hyvin jaksanut lapset kuskata sinne tänne muun kiireen ohella <3 

Hauskaa iltaa kaikille:)

P.s. Kiitos naapurit kun otitte Venlan taas koulusta hoitoon <3
Kiitos myös Susann kärsivällisyydestä koiranhoidon kanssa. Korvaamaton kasvattaja <3

tiistai 30. lokakuuta 2012

Vähän valitusta...

Nyt on pakko tulla kirjoittamaan tästä karmeasta ja avuttomasta olosta jotta aika ei kultaisi muistoja täysin ;)
Olo on siis ihan karmea... fyysisesti. Kipuja kainalossa ja rinnassa. Hirveää kiristystä ja oikean käden voimattomuutta. Tuntuu ihan typerältä olla täysin avuton.

Tulehdus on mielestäni pahentunut ja huomasin itse tarkemmin rintaa tutkiessani että tulehtunut kohta ei olekaan itse leikkaushaava vaan tuo dreenin sisäänmeno -kohta. Lääkärihän ei kurkannut teippien alle lainkaan enkä tiedä olisiko sillä ollut merkitystäkään.
Jokatapauksessa olo on nyt niin kertakaikkisen tukala että minä marssin huomenna uudestaan Naistenklinikalle ja vaadin saada tuon dreenin pois. Ei tästä tule muuten yhtään mitään!
En saa edes saippuaa pumppupullosta painettua ilman järkyttäviä kipuja. Saatika edes nostettua kättä sille kyseiselle pumppupullolle. Todella todella toivon että tämän on vain hyvin väliaikaista.

Huomaattekos, kaikesta ei tarvitse aina löytää positiivisiakaan puolia vaan jos tuntuu siltä että ottaa päähän niin silloin valitus on kertakaikkisen sallittu!

Toivottavasti huomenna paremmilla fiiliksillä ILMAN olkalaukkua......!

Uskomaton päivä!

Hyvin nukuttu yö takana.
Kainalonseutu alkoi illalla kipuilemaan siihen malliin, että epäilin vahvasti tulehduksen lähestyvän. Asian vahvisti punoittava iho. Kipuun nappasin panacodin koska tiesin ettei uni muuten välttämättä kivun kanssa tule. Kiitos panacodin yö oli oikein onnistunut.
Aamulla soittelin naistenklinikalle ja tiedustelin olisiko syytä tulla näytille. Hoitaja oli ehdottomasti sitä mieltä että ripeästi vain paikanpäälle. Sinne siis!
Tulehdushan se oli mutta olen kuulemma hyvissäajoin liikenteessä joten tulehdus ei ole ehtinyt mennä vielä pahaksi. Antibioottikuurin resepti kouraan ja kotiin. Koko käynnissä meni yhteensä ehkä n. 15 min. Nopeeta toimintaa!
Tänään piti olla myös dreenin poisto mutta kuten vähän aavistelinkin poisto siirtyi perjantaille tämän tulehduksen takia. Nyt rinta ja kainalo nimittäin erittää kudosnestettä entisestään.
Tämä on sikäli hieman ristiriitaista, että dreeniä ei tulisi pitää 7 vuorokautta pidempään juuri infektioriskin takia ja nyt kun infektio on jo aiheutettu niin dreeniä pidetään yhä edelleen kolme päivää lisää? Rehellisesti sanottuna kävisin mieluummin punktiossa vaikka päivittäin kun kuljen tämän ällöttävän nyssykän kanssa.
 
Kotimatkalla, lähes kotona huomasin että olen unohtanut avaimet kotiin. Ei muuta kuin soittoa naapuriin ottaisivatko minut "hoitoon"ja hehän ottivat. Siellä minä olin täysylläpidossa muutaman tunnin ja tyttökin tuli taksilla koulusta suoraan naapuriin. Naapuri ei ollut kuitenkaan varautunut kokopäivähoitooni joten saimme vielä kyydin hakemaan poikaa päiväkodista. :)
Meilläpäin kun välimatkat ovat siis suuria eikä ilman autoa ole toivoakaan päästä naapuria pidemmälle. Lähimpään kauppaankin on matkaa n. 9 km joten helppoa ei avaimettomalla ja autottomalla ole.
Kaiken kruunasi tietysti mies joka ilmoitti että joutuu olemaan töissä iltaan asti. Soppa oli valmis!
Emme kuitenkaan jääneet toimettomaksi vaan päätimme lähteä maaseutumatkalle bussilla mummolaan ja täällä ollaan! Loppu hyvin kaikki hyvin. Itseasiassa paremmin kuin hyvin sillä sain tänään myös sähköpostia koulusta johon olin hakenut - Minut on valittu opiskelemaan!!!!
 
Päivä ei enää tuntunut yhtään niin katastrofaaliselta. Oikeastaan mahtavalta.
Voi tätä onnen ja riemun tunnetta. Nyt täytyy vain alkaa suunnittelemaan että aloitanko opiskelun tammikuussa vai pitääkö hoitojen takia siirtää syksyyn.
Tällä hetkellä tuntuu siltä että haluaisin aloittaa tammikuussa ja mikäli voimat eivät riitä, jatkaisin syksyllä.
 
Mutta nyt on vähän kiire joten tulen kirjoittelemaan myöhemmin lisää!
JIPPII! <3
 
P.S. Kiitos ihanainen naapuri joka majoitit meidät "kodittomat" tänään <3


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Irtiotto

Olo on väsynyt mutta onnellinen!
Oltiin eilen veljen ja veljenvaimon tupareissa ja oli kertakaikkisesti aivan ihana irtiotto tämän kaiken keskellä.
Tarkoitus oli mennä vain käymään, mutta koska olo oli todella pirteä ja fiilis muutenkin niin hyvä niin päätettiin jäädä pidemmäksi aikaa. Lähdetiin juhlista vasta yhden jälkeen ja ajoin itse kotiin. Hyvinhän se autolla-ajokin sujui jos nyt ei lasketa sitä että mies joutui vaihtamaan aina ykkösvaihteen ja pakin. Yhteistyöllä ;)

Sain tänään mieluisia vieraita kylään ja minut vapautettiin taas myös ruoanlaitosta<3
Lapsetkin saivat oikein toimituksen kotiovelle asti, joten palvelu pelaa vähän liiankin hyvin. Kiitos Pauliina, Riitta, Isi ja Äiti <3
 Koti on pikasiivottu, takassa on tuli ja kynttilät palaa. Taustalla soi tietysti myös musiikki. Taas on tämä ihana rentouttava tunnelma luotu ja mieli on onnellinen.

Nyt tunteita on herättänyt taas uusi aihe nimeltään mies ja hänen suhtautuminen tilanteeseen.
Sen verran minun miehestäni että siinä missä muut läheiseni ja ystäväni itkee ja huolehtii vuokseni, minun mieheni tekee töitä entiseen malliin (melkein nukkuessaankin) ja antaa halin kun sitä pyydän. Hän ei kanna murhetta tästä hetkestä eikä tulevasta.
Mies ei herkisty eikä pelkää puolestani ja toisinaan olen erehtynyt miettimään eikö hän välitä?
Tänään olen keskustellut asiasta mieheni sekä vertaissiskojeni kanssa ja saanut uusia ihmeellisiä näkökulmia asiaan.
Yritän päästä mieheni pään sisälle ja miettiä kuinka hän tätä asiaa käsittelee ja olen onnistunutkin siinä tänään yllättävän hyvin - kiitos tästä kuuluu vertaissiskoilleni sekä miehelleni - joka ei ole tunteista puhumisen maailmanmestari.
Se on vain käsittämätöntä miten erilaisia miehet ja naiset ovat - tässäkin asiassa.
Lopputulos tässä keskustelussa oli kuitenkin se, että mies rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen ja pysyy rinnallani koko matkan läpi.
Hän tukee minua omalla tavallansa.
Todellisuudessa en edes tiedä mitä häneltä sitten odotin? Itkua ja pelkoa?
Uskon että sellainen tilanne olisi ollut paljon kamalampi  Nyt hän on ainakin järkevä, rauhallinen ja tarvittaessa läsnä.

Olen itsekin sanonut, että kun läheiset itkevät vuokseni, tuntuu siltä että olisin jo kuollut tai saanut kuolemantuomion. Nythän minä olen matkalla kohti tervettä elämää josta yksi vaihe on jo takana.

Tulipahan tunteiden vuoristorata rustattua kirjallisena, mutta tätähän tämä on :)

Ihanaa sunnuntaita kaikille <3





perjantai 26. lokakuuta 2012

Ihanaa olla kotona

Vihdoin kotona koko perheen kera (jos pikku Kinaa ei lasketa.)  Tuntuu että olin kauemminkin poissa :)

Viime yö sairaalassa meni aika katkonaisesti. Jostain syystä tällä hetkellä ei kuitenkaan väsytä lainkaan ja mieli on hyvä. 
Tulihan tuossa kotimatkalla parit itkutkin taas miehelle tirautettua, mutta kai kuulunee asiaan.
Aiheena lähinnä "puuttuva tissi ja tuleva kalju pää" - joiden ei edes pitänyt olla minulle mikään ongelma. Naisellisuus siis saa sittenkin osumaa vaikka kovasti olen vakuutellut että olen täysin sinut asian kanssa.

Ailahtelevaahan tämä tuntuu olevan mutta nyt kun asia on miehen kanssa käsitelty ja mies on enemmän kuin ymmärtäväinen asian suhteen, mieli on itselläkin taas korkealla.
Sitäpaitsi nyt kun näitä "rintoja" toisiinsa vertaa, niin eipä tuo poistettu puoli paljon tuolle terveelle "tyhjälle kansallispuvuntaskulle" häviä ;)
Kyllähän siinä itseäkin nauratti kun sairaalan pienin väliaikainen pumpuliproteesikin oli minulle liian suuri :D
En siis ole menettänyt mitään suurta :)

Yhden riesan sain kyllä sairaalasta kotiin mukaan vietäväksi. Nimittäin tällaisen "dreenin" joka valuttaa kudosnestettä tuollaiseen ihastuttavaan pussukkaan jota kannan tässä olallani ainakin tiistaihin asti.
Tässä hieman osviittaa tästä uskomattomasta kantolaukusta kera letkun:


Kainalon tyhjennyksestäkin on ilmaantunut jo pientä riesaa, sillä oikea käsivarsi on täysin tunnoton. Kuuluu kuulemma asiaan ja voi olla vuosienkin riesa. Kunhan nyt ei tulisi niitä turvotuksia niin kaikki olisi hyvin. Sain ajan fysioterapiaan jossa sitten alan käymään säännöllisesti "kuntouttamassa" tuota oikeaa kättä.

Tässä vielä tunnelmia kun äidin kanssa pipoja soviteltiin:


Ja näin pikkuisella ensilumella se aamu alkoi kun sairaalan ikkunasta kurkkasin:



Unhotuihan sieltä jotain olennaista...

Hei ensilumi on satanut.. JUURI TÄNÄÄN! :)
Ulkona on pimeää, lumista ja kaunista.

Kuten eilen uumoilinkin jotain olennaista jäi sanomatta leikkauksesta kun vartijaimusolmukkeet tutkittiin, niin selvisi että syöpä-pirulainen olikin jo ehtinyt levitä kainaloon jonka takia kainalo jouduttiin myös tyhjentämään.
Nyt pitää vain toivoa, ettei tästä koidu kovinkaan suuria käsiongelmia jatkoa ajatellen kun kyseessä on kuitenkin oikeakätisen oikea käsi vai pitääkö tässä nyt vasuriksi kohta alkaa ;)

Kirurgi on tulossa kohta kierrokselle niin katsotaanhan sitten mitä hänellä on vielä sanottavaa eilisestä :)

Ihanaa ensilumista päivää kaikille! Ajakaahan varovasti te autolla liikkuvat <3


Paha on poissa

Leikkaus on ohi ja olen vihdoin kykeneväinen kirjoittamaan kuulumiset. Juuri nyt klo 1.46 yöllä.
Koska koin äsken onnistumisen hetken haluan jakaa sen teidän kanssa. Kävin nimittäin vessassa AIVAN omin jaloin :) Miksi se on saavutus johtuu siitä, että olen ollut sängyn vanki leikkauksesta lähtien. Pelkkä istuminen on saanut huimaamaan niin että ylösnousu on ollut vain haave ja istumisenkin johdosta olen saanut todella pahan olon. Otan siis kaiken ilon irti pelkästä -ei niin mielenkiintoisesta- vessareissusta :)

Leikkaus siis meni hyvin ja nyt se on paraneminen on sitten konkreettisesti alkanut. Tässä sitä nyt porskutetaan menemään yksitissisenä - Eikä muuten tunnu edes pahalta!
Mielen on vallannut lähinnä helpotuksen tunne - kuten kanssasiskoni osasivat jo etukäteen kertoa. Tältä se siis tuntuu kun "paha on poissa".

Uskomaton hetki tapahtui eilen kun makoilin osastolla juuri leikkauksesta päässeenä ja yksi vertaissiskoni marssi sisään kukkien ja herkkujen kanssa. Olin niin häkeltynyt ja onnellinen "siskojen" muistamisesta että kysyin ovatko he oikeasti edes olemassa? ;)
Olemassa ovat ja täällä juuri nyt meitä vastasairastuneita varten <3

Tämän lisäksi sain vieraita äidistä, isästä, sekä ystävistäni Pauliinasta ja Outista. Päivä ei siis tosiaankaan käyynt tylsäksi ja illalla olinkin niin väsynyt että nukahdin jo klo 18.
En toki päässyt niin helpolla että olisin tähän asti nukkunut suoraa huutoa, sillä väliin mahtui niin särkylääkettä, pahoinvointilääkettä kuin oksennustakin. Sitä sattuu mutta siitä viis, nyt olo on hyvä.

Henkilökunta on ihanaa ja tuntuu että olen saanut prinsessan kohtelua. Vaikka muuten olo ei ole kovin prinsessainen näiden letkujen keskellä ;)
Olen varmasti unohtanut tekstistäni jotain olennaista mutta kirjoitellaan sitten ehkä päivemmällä kun ajatus on kenties selkeämpi.

Hyvää yötä kaikille ja miljoonasti kiitoksia tuesta <3

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Gammakuvauksia ja nähtävyyksiä

Nyt kaikki tutkimukset ennen leikkausta ovat takana ja leikkauspäivä on vihdoin huomenna!
Maija oli tukihenkilönäni tänään koko päivän ja saan olla siitä todella onnellinen. Kyllä olisi aika käynyt pitkäksi ilman Maijaa <3

Tapasin aamulla ensin _todella pikaisesti_ kirurgini joka sujautti merkkiainepistoksen rintaan "suit sait" ja tussilla yhtä rivakasti piirsi leikkauskohdat ihoon.
Merkkiaineen laiton jälkeen tapasin "omahoitajani" ja sain hieman lisätietoa leikkauksesta. Fysioterapeutin "pikaluennolla" sain sitten jumppaohjeita leikkauksen jälkeiseen elämään.
Kun merkkiaine oli saanut livistää tarpeeksi pitkän matkan vartijaimusolmukkeisiin niin pääsin gammakuvaukseen joka kesti vain 10 min. 
Uskomatonta tämä nykytekniikka kun tuosta vain kymmenessä minuutissa saatiin uskomattomia asioita tietoon. Nyt minut on rastittu mustalla tussilla huomista operaatiota varten sieltä ja täältä.

Tuntuu että olin jonkinlainen nähtävyys rintasyöpäpotilaiden keskuudessa, koska "ikäjakauma" oli melko yksipuolinen - Muutama vanhempi rouva ja minä. Nähtävyyspisteitä ropisi varmastikin myös oletuksesta että olisimme Maijan kanssa parisuhteessa. :)

Nyt olen saapunut äidin ja iskän luokse yökylään kun huomenna pitää olla sairaalassa jo klo 6.45. Minut leikataan kuulemma ensimmäisenä mikä kuulostaa todella hyvältä.
Aamupalaksi tarjoillaan Diapamia ja syvää unta :)

Tarkoitus olisi päivittää blogi vielä huomenna illalla mikäli olen jotakuinkin tolkuissani.

Oikein ihanaa iltaa kaikille ja tästä alkaa paraneminen <3

Päivän tukihenkilö, ei hänkään järin terve.....





tiistai 23. lokakuuta 2012

Ruokamuutoksia

Päivät vähenee ja leikkaus lähenee...
Jännittää melkoisesti mutta pelkoa ei ole vielä näkyvissä. Toivottavasti ymmärtääkin pysyä poissa.

Kävin eilen aivan uskomattoman mielenkiintoisen keskustelun yhden vertaistukiryhmän "siskon" kanssa joka on perehtynyt hoitomuotoon nimeltään "ruokavalio." Ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan sain niin paljon konkreettisia neuvoja ruokavalioni parantamiseen ja tuntuu että olen motivoituneempi kuin koskaan. Onhan nyt tietysti tärkeämpi syykin koska aion saada itseni vielä terveeksi muun hyvän olon lisäksi.
Ruokavalioni menee nyt kertaheitolla uusiksi ja kaikkeni yritän jotta saisin jätettyä liikasokerit pois. Onneksi tummasuklaa (yli 70%) on sallittujen listalla niin on edes jotain terveellistä ja hyvää karkin korvaajaa :)

Paino on pudonnut -3kg muutaman viikon aikana mikä on sikäli todella hassua, koska olen kyllä mässännyt herkkuja oikein olan takaa. Diagnoosin saatuani ruokahalu oli kyllä hetken poissa ja pahaa oloa oli aika usein, mutta nyt ne ajat ovat ohitse ja paino laskee silti vain.
Toivon, että tällä uudella ruokavaliolla saan myös painoa takaisin nousuun vaikka ei tässä nyt vielä mitään akuuttia hätää painon kanssa sentään ole. Olihan minulla vielä viime viikolla reisiä, joista uusi rintakin onnistuisi rakentaa ;)

Nyt on alkanut tämä ihastuttavaakin ihanampi kynttiläkausi ja nyt sisäkynttilöiden polttamisen lisäksi olen hurahtanut myös ulkokynttilöihin. Tässä hieman tunnelmaa pihalta:

Takapihan lyhtyjä

Lyhty äidiltä :)



lauantai 20. lokakuuta 2012

Onnellinen päivä

Tänään on ollut onnellinen päivä.
Aamulla heräsin jo hyvällä fiiliksellä ja lähdin kohti hiustenleikkuuta.
Kun ensimmäiset "pitkät" suortuvat pätkittiin pois niin fiilis oli aika jännittynyt. Oikeastaan kaduin tulevaa kynimistä jo hieman valmiiksi etukäteen matkalla....
Kaikesta jännityksestä huolimatta minä tein sen! (tai no Riitta teki, mutta minä sitten henkisesti selvisin siitä)
ja olen TODELLA tyytyväinen lopputulokseen!
Lopputulos on räväkkä, hurja ja räväkkä... ja räväkkä. Eipä minulla ole koskaan ollut tällaista kuontaloa ja tässä se nyt tulee. Ennen ja jälkeen :)

Ennen

Jälkeen
Olo on kuin uudestisyntynyt. Kuulostaa ehkä hieman typerältä, mutta tuntuu että uuden "asenne" -kuontalon myötä sain myös asennetta taisteluun. Iloa ainakin ja asenne sekin :)

Hiustenleikkuun jälkeen lähdettiin Pauliinan kanssa I love me- messuille katsomaan mm. "Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut" -näyttelyä.
Näyttely oli todella koskettava ja jopa niin koskettava että Pauliina herkistyi itkuun. Tulihan siinä itsellekin kyyneleet silmiin kun näki ystävän itkevän.
Välillä tosiaan tuntuu että tämä on kovempi paikka läheisilleni kuin itselleni ja sainkin todella osuvan neuvon perhetutulta, jolla on omakohtaista kokemusta: "Kun jaksat läheisten järkytykset, niin loppu menee omalla painollaan"
Totta kuin kirkon rotta! 
Kaikista pahimmalta tuntuu nähdä läheiset itkemässä takiani... On vaikea selittää rakkaille että "minä kestän tämän kyllä, kestä sinäkin."
Tarvitsen minäkin aikaa miettiä eikä ajatukset ole aina positiivisia mutta lopputulos on aina sama - Murehtiminen ei minua pelasta, mutta positiivisuus antaa edes toivoa!
Synkkinä hetkinä voin ajatella, että olen elänyt juuri sellaista elämää kuten olen halunnutkin. Minulla on työ, aviomies, ihanat lapset, oma koti maalta, kissa ja koira. Tätähän minä juuri halusin :) 
Tämä nyt kuulostaa siltä että kuolo minut pian korjaa mutta vaikka en oikeasti usko siihen niin näitä asioita vaan pyörittelee mielessään silloin tällöin.
Eräänäkin päivänä pyörittelin asioita mielessäni ja hiljaisuuden keskellä löysin itseni sanomasta ääneen "POLTTOHAUTAUS!"
Onhan se aika raakaa, mutta jos minä haluan näitä asioita pohtia niin sitten minä myös pohdin!

No sitten taas iloisempiin aiheisiin....
Tapasin näyttelyssä uusia vertaistuki"siskojani" ja tämä kruunasi messupäivän täysin. Minut otettiin niin lämpimästi vastaan ja tuntui kuin olisin tuntenut "siskot" aina. Uskomatonta että saan kokea jotain tällaista.
Olo tuntuu ainutlaatuiselta kaiken tämän tuen ympäröimänä. Kiitos on siis taas paikallaan <3

Lähdettiin vielä illalla miehen kanssa Saloon katsomaan Jaakko Saariluoman -stand up showta Provinssiteatteriin. Aivan uskomaton show. Naurettu on niin että mahaan sattuu ja posket on jumittunut hymyasentoon. Suosittelen lämpimästi!

Tässä vielä kaverikuva messuillta ;)





perjantai 19. lokakuuta 2012

Tyhjä pää

Tänään on ollut onnellinen päivä tai ainakin on tuntunut siltä.
Ajoin viemään Kaapoa mummille hoitoon ja huomasin hymyileväni autossa ihan muuten vain.
Tuli sellainen tunne, että kyllä tämä tästä. Mä selviän. Me selvitään.

Huomaan, että parhaat kirjoitusfiilikset tulee kun olen luonut kotona tietynlaisen tunnelman.
Ulkona on pimeää, takkatuli ja kynttilät palaa. Taustalla soi musiikki, joka on tällä hetkellä Jippu.
Pitää olla rauhallista joka tarkoittaa yleensä sitä että lapset ovat jo pedissä.
Nyt lapset ovat hoidossa ja kotona vallitsee uskomaton hiljaisuus.

Tänään aion herkutella ja  katsoa leffaa miehen kainalossa. Nauttia...
Kerätä voimia.

Huomenna on odotetut I love me - messut ja hiustenleikkuu. Odotan molempia todella paljon.

Noniin, juuri kun erehdyin kertomaan ihanasta kirjoitusfiiliksestä pää tyhjeni samantien.
Siispä hyppään suoraan nautiskelemaan illasta.

Ihanaa iltaa kaikille :)


torstai 18. lokakuuta 2012

"Rikottu mutta kokonainen"

Olen aloittanut lukemaan kirjaa jonka sain äidiltäni "Nainen ja rintasyöpä - Rikottu mutta kokonainen".
Vaikuttaa todella hyvältä mutta saa aikaan myös lieviä tunteen purkauksia.

Kirja sai minut huomaamaan että vaikka nyt olisi reipas olo niin jonain päivänä koittaa vielä ne vaikeat ajat. On vain niin vaikeaa antaa itselleen lupa olla heikko.
Pelottavaa ajatella että jokin päivä olisin vielä "toimintakyvytön" kuten tarinat sytostaateista antavat ymmärtää. Niin väsynyt, etten jaksaisi edes nousta sängystä. Sitä en kertakaikkisesti halua.
Asia ei tietysti ole minun päätettävissäni ja sekös tästä tekeekin niin vaikeaa.
Paraneminen on tietysti päämäärä mutta sinne on vielä niin pitkä matka...

Monta kertaa olen miettinyt palaavani ennen leikkausta töihin ja koen syylisyyttä sairaslomastani. Enhän minä vielä kipeä ole?
Pakko kuitenkin myöntää etten pystyisi antamaan tällä hetkellä 100% keskittymistä itsestäni työn parissa.
Kumpi siis parempi? Se että menen puoliteholla töihin vai jätän vain menemättä kokonaan?
Onneksi työkaverit ovat ymmärtäväisiä...

Tänään olen kuitenkin jo harjoitellut rentoutumista. Aamulenkin jälkeen tein kunnon siivouksen ja nyt istun nojatuolissa takkatulen ääressä, musiikkia kuunnellen ja kynttilöiden palaessa ympärillä :)
Pakko myöntää, tässä mieli lepää.

Kohta Maija tulee kylään ja tuo tullessaan ihanaakin ihanampaa kaalilaatikkoa. Voitteko siis kuvitella, minut on vapautettu tänään myös ruoanlaitosta. Tätä rentouttavampaa päivää ei siis voi olla :)

Laitan vielä kuvan esimerkiksi, kuinka meillä on tänään rentouduttu.


Tästä mallia ja mukavaa iltaa kaikille :)






Joulukausi on nyt avattu

Olen pitänyt parin päivän kirjoitustaukoa koska ei ole ollut oikein mitään järkevää kirjoitettavaa.
Ei tässä nytkään mitään suuria mullistuksia ole tulossa mutta kirjoittelenpa nyt taas ihan terapian vuoksi.

Olin toissayönä ystäväni Pauliinan luona yökylässä ja oli kyllä kertakaikkisen rentouttava ilta.
Syötiin, juteltiin ja katsottiin "Kimmo" -ohjelmia netistä josta seurasi isot naurut.
Avattiin myös perinteinen "joulukausi" ajoissa ja tässä tulos:

Glögiä, kynttilöitä ja joulutorttuja
Kai sitä nyt pimeiden iltojen kunniaksi saa vähän joulua jo etukäteen "haistella ja maistella".
Itse olen koko sydämestäni jouluihminen. Joulu on oikeastaan koko kylmän talven pelastus.
Olen miettinyt, että onko joulu tänä vuonna erilainen? 
Onko tunnelma "haikeampi" tai voinko huonosti sytostaattien vuoksi?
Ei kai... Sama perinteinen joulu on varmasti tiedossa ja ainoa mikä on toisin, on hiukset. Tai lähinnä niiden olemattomuus :)

Hiuksista puheenollen. Ystäväni Pauliinan äiti soitti eilen ja pyysi saada leikata hiukseni lyhyeksi. Siinäpä oli loistoidea! Kun sytot alkaa ja hiukset alkavat lähtemään, pelästys ei ole ehkä niin suuri kun hiustupot ovat pienempiä. Ja nyt on loistoaika alkaa kokeilemaan niitä radikaaleja kampauksia mitä ei ole koskaan aiemmin uskaltanut kokeilla. Olen oikeastaan aika innoissani!
Lauantaita siis odotellessa. Silloin tämä kana kynitään kunnolla.

Nyt ajattelin hieman siivoilla ja sen jälkeen rentoutua musiikin ja kynttilöiden äärellä.
Iloista päivää kaikille! :)

Ja tähän loppuun vielä kuva ihanaakin ihanammasta ruusukimpusta jonka sain Veikko-enoltani <3





maanantai 15. lokakuuta 2012

Maanantai koitti!

Maanantai koitti sittenkin ja meni paremmin kuin osasin odottaa.

Ennen kun kuitenkin kirjoitan lääkärin höpötyksistä niin haluan kertoa miten onnellinen olen, kun olen löytänyt kaltaisiani... Tai itseasiassa kaltaiseni löysivät minut tämän blogin kautta.
Kyse on vertaistukiryhmästä, jolla on muuten tulevana viikonloppuna valokuvanäyttely aiheesta "Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut" I Love Me -messuilla.
Aiomme mennä äidin kanssa messuille katsomaan näyttelyn ja moikkaamaan "siskojani" :)

Mutta sitten takaisin lääkärikäyntiin.
Tapasin siis tänään kirurgin Naistenklinikalla. Magneettikuvista tuli ilmi, että varsinainen patti on 2,5cm kokoinen mutta sen ympärillä on havaittavissa mikrokalkkia, joka myös syöpää - n. 5 cm alueella.
25.10 tiedossa on oikean rinnan kokopoisto ja samalla tehdään tutkimus vartijaimusolmukkeista kainalossa. Mikäli leikkauksen aikana imusolmukkeista löytyy syöpää, kainalo tyhjennetään kokonaan saman leikkauksen yhteydessä.

Leikkauksen jälkeen saan proteesin käyttöön tulevaksi (tissittömäksi) vuodeksi ja vuoden kuluttua ruvetaan suunnittelemaan uuden rinnan rakennusta.
Vaihtoehtoina olisi, että reidestäni otetaan lihas-, ja rasvakudosta uuden rinnan rakennusta varten mutta operaatio kuulostaa mielestäni paljon kamalammalta, kuin pelkän implantin laitto. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä....

Vuoden päästä on todennäköistä, että myös vasen rintani poistetaan kokonaan ja tilalle rakennetaan uusi rinta. Tämä koska olen niin nuori ja syövän uusiminen toiseen rintaan on liian iso riski.

Äitini kysyi kirurgilta, että mikäli imusolmukkeet kainaloissa ovat puhtaat, onko syöpä voinut levitä muualle kehoon. Vastaus oli että on mahdollista ja jopa todennäköistä että näin on tapahtunut. Koko kropan magneettikuvausta ei kuitenkaan ole syytä tehdä, sillä alle 5 mm :n kokoisia kasvaimia ei pystyttäisiin havaitsemaan edes magneettikuvassa joten sytostaattihoidoissa tämä vaihtoehto otetaan huomioon. Sytostaatti puree myös etäpesäkkeisiin. Toivomme siis, ettei etäpesäkkeet ole ainakaan kovin isoiksi ehtineet kasvaa jos sellaisia on.

Pääsin myös keskustelemaan ihanan syöpähoitajan kanssa kirurgin melko täpäkän vastaanoton jälkeen ja kaikenkaikkiaan minulle jäi käynnistä todella hyvä mieli.
Oikeastaan päälimmäinen ajatus on helpotus.
Helpotus siitä, että nyt tiedän mitä minulle tehdään ja voin alkaa käsittelemään sitä.
Tietenkin tulevaisuus on epävarmaa mutta se mikä tieto minulla on nyt ja tässä, on arvokasta.

Viis tisseistä ja kaljusta päälaesta kunhan tämä kutsumaton vieras saadaan häädettyä!
Olen sitä paitsi kuullut että kalju pää on vallan merkki ;) 
Minä siis aion voittaa tämän taistelun.... yhteistyössä kaljuni kanssa <3

En varmaan muistanut edes kaikkea kirjoittaa mutta sekavaa tämä elämä nyt muutenkin on niin olkoon blogikin sitten sen mukainen.

Kiitos äidille mitä parhaimmasta tuesta <3

lauantai 13. lokakuuta 2012

Roosanauha

Aloitetaas eilisestä mukavasta päivästä.
Foreverilla vietettiin Roosanauha- päivää joten jäsenet saivat ottaa ystäviään tunneille mukaan. Lähdimme siis tyttöporukalla kahvakuulatunnille ihka ekaa kertaa ja olipa varsin rankka kokemus.
Tunnin jälkeen menimme ystäväni Johannan luo saunomaan, syömään ja parantamaan maailmaa. Oli aivan ihana päivä!! Kiitos tytöt! :)
Ja kaikille minusta huolehtiville ilmoitus : Ei mitään hätää! Siskoni nimittäin hommasi minulle lääkityksen kohdalleen:


Jos näillä en parane, niin en sitten millään :)

Tänään sitten toinen ihana päivä. Lähdettiin lähes samalla tiimillä Roosanauha -lipaskerääjiksi Helsingin Narinkkatorille aamusta. Oli kylmä mutta tuli niin uskomattoman hyvä mieli kun ihmiset kävivät "kantamassa kortensa kekoon" pienillä teoilla. Nuorten miesten osallistuminen yllätti positiivisesti.

Tässä meidän huipputiimi:


Tänään meillä olisi ollut naapurissa juhlat mutta tuli jo tuossa viikolla sellainen olo etten ole hirvittävän suurella juhlatuulella ja tiesin naapureidemme ymmärtävän tilanteen joten päätimme jättää juhlat tällä kertaa väliin. Lapset ovat kuitenkin hoidossa joten päätimme miehen kanssa että nautimme tänään rauhasta kahdestaan. Nämä hetket ovat ainutlaatuisia. Kiitos siis äidille ja anopille :)
Nyt tunnelmaa luo kynttilät ja takkatuli. Siispä siirryn kullan kainaloon nauttimaan tästä harvinaisesta hetkestä <3

Oikein ihanaa iltaa kaikille ja ystäville haluan taas lähettää isot kiitokset!

Tässä lopuksi haluan vielä muistaa rakkaan ystäväni kissaa, joka nukkui tänään pois.

Lepää rauhassa Pikku-Kitty

torstai 11. lokakuuta 2012

Koska tulee maanantai?

Olen keksinyt vaikka ja mitä tekemistä jotta saisin muuta ajateltavaa kun maanantainen lääkäri. Kuitenkin tuntuu että aika on pysähtynyt. Maanantai ei vain tule!
En tosin vielä ole päättänyt että odotanko maanantaita vai pelkäänkö sitä.
Jos hyvin käy, kaikki menee niinkuin olen jo valmiiksi päässäni suunnitellut - Leikkaus + hoidot. 
Maanantai voi kuitenkin tuoda tullessaan myös lisää tietoa ja tietohan tunnetusti lisää tuskaa. Miksi siis odotan maanantaita, enkä vain nauti tästä kaikesta "huolettomasta" nyt?
Kohta se rumba alkaa ja ehdin murehtimaan ihan tarpeeksi muutenkin.
Äiti lähtee tukihenkilöksi lääkärikäynnille mikä on erittäin järkevää. Jos mies lähtee mukaan olen aivan varma että meiltä molemmilta menee tieto toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Äiti osaa varmasti ottaa tiedon talteen jotta voin sitten kysellä myöhemmin "mitä lääkäri sanoi" :)

Olin yökylässä Outin luona ja mieli sai taas uutta virtaa. Saunottiin, juteltiin, naurettiin, juteltiin jne <3

Kiitos kaikille jotka olette vinkanneet näistä vertaistukisivustoista. Olen lukenut niitä nyt innolla ja uskaltautunut itsekin kirjoittamaan. Marraskuussa olisi tulossa Rintasyöpäyhdistyksen nuorten tapaaminen johon aion osallistua, mikäli leikkauksen puolesta siinä kunnossa olen että kykenen menemään.
Toiveeni on siis kuultu :)

Nyt jatkan nautiskelua takkatulen äärellä pojan nukkuessa -> rauhan vallitessa :)
Ah tätä hiljaisuutta!

Iloista päivää kaikille! <3

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vertaistuen kaipuu

Tänään käyty tuulettamassa ajatuksia taas talleilla ratsastuksen merkeissä.
Ainahan se helpottaa eikä yhden kokonaisen tunnin aikana mieti kertaakaan tätä kaikkea sirkusta.

Pakko myöntää, että mitä pidemmälle mennään sitä enemmän tämä alkaa tuntumaan. Jonkin verran tuleva taas hirvittää. Lukemattomat sairaalakäynnit ja leikkaus yms. Tottuukohan siihen koskaan?
Vertaistuen kaipuu on myös suuri. Olisi ihanaa löytää samaa ikäluokkaa oleva selviytyjä tai taistelija. Meitä vain ei ole kovin moneksi ja hyvä tietysti niin...
Onkohan meille syöpäläisille olemassa jonkinlaisia tapaamisia?

Mutta sitten positiivisiin fiiliksiin. Koulun haastattelu on ohi ja omasta mielestäni se meni oikein hyvin. Kerroin rehellisesti tilanteestani kuitenkin toivoen, että minulla on mahdollisuus päästä opiskelemaan kaikesta huolimatta.
Haastattelija vakuutti ettei sairaus vaikuta valintapäätökseen. Tämä helpotti mieltä suuresti!

Huomenna on jo keskiviikko ja menen ystävälleni Outille yökylään. Tiedossa saunaa, ruokaa ja paljon hyviä keskusteluja. 

Kyllä tämä tästä :)

p.s. Otetaanko hieman keveämpää tunnelmaa?
Päätin ilahduttaa siskoani ja paria ystävää tänään kauniilla kuvallani:

"Häh? Onks mulla syöpä?"

Ja aivan hirvittävät naurut sain kun siskoni vastasi viestiini:

"Voisko se tosiaan olla?"

Kiitos rakas sisko ja valmiit pahoittelut kuvasi julkaisusta, mutta kun tämä teki minut niin onnelliseksi, etkä sinä voi "kuolevalle siskollesi" nyt sanoa mitään <3

Ihana aamu!

Aamu alkoi mitä mainioimmalla tavalla. Mummulta oli tullut sähköpostia minkä luin vielä pötkötellessäni sängyssä ja tuli niin hyvä mieli ennen kuin edes nousin ylös.
Erityisesti ilahduin mummun terveisistä kun hän kirjoitti seuraavan:

"Miksi tämän täytyi tapahtua juuri sinulle, olisin itse ollut niin joutilas sairastamaan. Mutta eihän me anneta periksi. Kyllä tämä "vieras" nyt erehtyi pahan kerran kun luuli saavansa tuosta hyvän saaliin, mutta saakin pitkän nenän" <3

Kiitos mummu. Tämä piristi aamuni heti kertaheitolla :) 

Aamunaloitus sai myös mukavaa jatkoa kun lähdin Kinan kanssa tuonne pirtsakkaan ilmaan aamulenkille. Huomasin hymyileväni monta kertaa lenkin aikana ihan vaan siitä hyvästä tunteesta mitä Kinan kanssa ulkoilu saa aikaan.
Toinen menee häntä heiluen pusikosta toiseen vailla minkäänlaisia murheita ja huolia.
Ja kaiken lisäksi tuli suuri onnistumisen tunne kun normaalisti kiskova koira olikin tänään harjoittelutuulella ja oppi tallustamaan takastullessa hienosti vierellä kulkien. Voi tätäkin onnistumisen tunnetta!

Viikonlopuksi on nyt ohjelmat suunniteltu. Olemme menossa lauantaina Helsinkiin naisporukalla Roosanauha -lipaskerääjiksi. Oltiin viime vuonnakin ja nyt aihe osuu vielä syvemmälle. Toivottavasti en herkisty.... :)
Sepäs olisikin näky kun lipaskerääjä itkeä vollottaa lipas kädessä keskellä Helsinkiä.
Kaikesta huolimatta HYVÄN ASIAN PUOLESTA! <3

maanantai 8. lokakuuta 2012

Magneettikuvaus

Nyt on sitten yksi askel siirrytty taas eteenpäin kun kävin tänään magneettikuvauksessa.
Pelko, jännitys ja poskien kuumotus on nyt takana.
Hirvittävä sokkelo se Meilahden sairaala-alue kyllä on ja etsimme miehen kanssa aivan turistina kartat kädessä oikeaa rakennusta ja sisäänkäyntiä. 
Ehdittiin kuitenkin ajoissa.

Päästiin ilmoittautumisen jälkeen todella nopeasti sisään ja minulle laitettiin ensin kanyyli varjoainetta varten. Siihen piikitykseen ei kyllä varmaan koskaan totu vaikka syytä tässä pikkuhiljaa olisi mikäli sytostaatti tulee ajankohtaiseksi.
 Kanyylin laiton jälkeen menin mahalleen makaamaan "magneettipöydälle" ja rinnat laitettiin omiin "lokeroihin". Siinä oli kyllä tilaa vähän isommillekin kannuille :)
Sain kuulokkeet korville ja radion päälle. 
Uskomatonta, mutta radiosta alkoi soimaan välittömästi Anna Puu - Kolme pientä sanaa.
Olen kuunnellut tuota biisiä monta kertaa tässä parin päivän aikana kun on niin valtavan hyvä ja antaa paljon mietinnän aihetta moneenkin liittoon.
Tämä kokemus on kyllä ainakin meidän liittoa vahvistanut kuten arvata saattaa, mutta toivottavasti monet oppisivat arvostamaan omaa liittoansa ilman tällaisia tapahtumia. Muistakaa sanoa toiselle "ne kolme pientä sanaa" -päivittäin <3

Hienosti lähti ajatus harhailemaan joten palataan tutkimukseen:
Kun tutkimus oli ohi hoitaja kysyi että olihan minulla lääkäriaika jo varattuna. Kerroin, että aika on vasta viikon päästä joten voisiko hän antaa jotain tietoa mitä kuvissa näkyi. Hoitaja oli omasta mielestäni todella vakava vastaessaan että "en valitettavasti voi sanoa mitään, lääkäri kertoo sinulle kyllä".
Omaan korvaani tuo kuulosti siltä, ettei hyvältä kuulostanut mutta päätin, etten nyt stressaa asiasta koska en voi sille mitään tehdä. Nyt yritän saada viikon kulumaan nopeasti ja ajatuksia toisaalle.

Huomaan, että näiden tutkimusten ja oikeastaan näiden välttämättömien tapahtumien jälkeen hermo on huomattavasti kireämmällä ja tunteet pinnassa. Tunnen syyllisyyttä siitä etten kestä lapsilta mitään ylimääräistä meteliä, riehumista tai härdelliä. Juuri nyt, kun minun pitäisi arvostaa tätä kaikkea ja rakastaa heidät ruttuun, voimia vain ei ole. Tiedän, että pahin on vielä edessä joten on pakko kerätä voimia jostain.
Nythän tämä sairasloma vasta kunnolla alkaa, niin on hyvää aikaa kerätä pattereita tätä kaikkea varten.






sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tohinaa ja jännitystä

Onpahan ollut tohina päivä.
Aamu alkoi ihanalla aamulenkillä koiran kanssa auringonpaisteessa. Tuli aivan sellainen olo ettei tässä mitään hätää ole. Elämä on oikeastaan aika ihanaa.
Pysähdyttiin matkalla ihmettelemässä ensin ihania lehmiä naapurin pellonlaidalle ja sen jälkeen vielä käytiin katsomassa hevosia ja heidän ihastuttavia varsoja. Koira teki ensituttavuutta näihin kaikkiin yllättävän mallikkaasti.

Tässä hieman tunnelmia lenkiltä:



Aamulenkki venyikin useampaan tuntiin ja lenkiltä palattaessa otettiin koko perhe pikku nokoset.
Tai minä ainakin nukahdin :))

Käytiin mummon luona syömässä tuoreita munkkeja ja hakemassa omenahilloa ja kotimatkalla vein koiran yöhoitokokeiluun kasvattajan luokse.
Tarkoitus on kokeilla kuinka koira pärjää muun lauman kanssa jotta voisin viedä hoitoon uudelleen leikkauksen tullessa ajankohtaiseksi. Tämäkin on niin huikean ihana asia, että tässäkin meitä autetaan! 
En voi siis kylliksi kiittää sinua Susann.
Olen niin onnellinen siitä että ihmiset ojentavat auttavia käsiään. On niin suuri rikkaus että on tällainen lähipiiri kuin mitä meillä on.. Tätä en voi liiaksi toistaa!

Nythän meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja arki menee päivä kerrallaan. Tällä hetkellä avun tarve ei ole vielä suuri mutta koska tiedän, että apua tulemme vielä varmasti joinain hetkinä tarvitsemaan, on ihana tietää että apua on ympärillä. Toivottavasti voimme olla myös itse avuksi läheisille ja ystävillemme silloin kun he sitä tarvitsevat. Toivottavasti kuitenkin erilaisissa merkeissä....

Huomenna koittaa magneettikuvaus jota jännitän aika lailla. Mies tulee tueksi ja lapset menevät mummolaan siksi aikaa.
Kyllä tämä tästä :)

Päivä kerrallaan.....


lauantai 6. lokakuuta 2012

Kun tilanne konkretisoituu....

Olisin halunnut tulla kertomaan ensisijaisesti ihanasta päivästä jonka tänään vietin, mutta valitettavasti ilta ei ollut enää niin mahtava ja on pakko tulla purkamaan fiiliksiä.

Tähän asti olen ollut omasta mielestäni vahva. En ole edes tullut ajatelleeksi, että jossain vaiheessa tämä tulee konkretisoitumaan jollain tavalla. Kuvittelinko, että tämä pysyy oireettomana loppuun saakka?
Patti on tietenkin oire, mutta koska se ei tullut yllättäen, niin siihen olen ehtinyt jo tottua.

Tässä sohvalla istuessani tunsin oikeassa rinnassa ikävää tunnetta. Ei se kipua varsinaisesti ollut, mutta vähän kuin pientä painetta. Aloin tarkkailemaan ja paikallistamaan tätä kummallisen tuntuista kohtaa kunnes rinnasta alkoi valua verta.
Tässä kohtaa tämä murtuminen sitten taas tapahtui.  Koko sairaus taas konkretisoitui kertaheitolla ja pelästyin todella paljon. 
Otin puhelun tietysti äidille ja juttelin vielä ystäväni Outin kanssa tilanteesta. Tämä lopulta rauhoitti.

Tilanne kuitenkin sai aikaan sellaisen paniikin jossa minulle tuli tunne, että sairaus olisi edennyt valtavaa vauhtia ja leikkaus on liian myöhään vaikka varsin hyvin tiedän, että tämä kuuluu taudin kuvaan.
 En varmaankaan saa mielenrauhaa ennen kuin saan soitettua Naistenklinikalle huomenna tai maanantaina.

Toivottavasti huomenna saisin kirjoitettua parempia uutisia.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Ei niin loistokas päivä

Aamu alkoi vauhdikkaasti koska nukuttiin lahjakkaasti pommiin.
Normaalitilanteessa olisin varmaan pinkonut täyttä häkää aamutoimet mutta tänä aamuna en. Päätin, ettei minulla ole enää mihinkään kiire. Mies tosin saattaa olla hieman eri mieltä, mutta eipä tuo mitään ääneen uskaltanut sanoa. Ei kai nyt "kuolevalle vaimolle" :) 
Älkööt järkyttykö.. tämä nyt on lähipiirin keskuudessa mustalla huumorilla höystetty jo kertaalleen käytetty vitsi :)

Toimistolla ehdin piipahtaa toviksi ja tehdä taas muutaman rästityön valmiiksi kunnes ajatukset alkoivat taas harhailla ja työnteosta ei meinannut tulla enää mitään.
Lähdin taas kuskin hommiin loppupäiväksi ja tämä viimeinen päivä kuskin roolissa oli kyllä kaikista tuskaisin.
Joka paikkaa alkoi kolottaa ja vahvasti epäilen, että kuumekin on tulossa. 
Tämä tietysti herätti jo lievän hysterian omassa päässäni: "Mitäs se syöpä nyt tästä tuumaa?" aivan kuin jokin nyt radikaalisti muuttuisi yhden kuumeen takia. 
Äidillä oli rauhoittavat sanat tähänkin. Ei se vaadi kuin yhden puhelun ja kaikki on taas hyvin.

Jämähdimme myös ruuhkaan joten kotimatka tuntui loputtomalta. Mielessä oli vain kuva lököhousuista ja sohvasta, johon oli rakennettu peitoista juuri minulle sopivan kokoinen pesä. 
Vaadin myös takkatulen täksi illaksi. Sitä vielä tässä sohvalla köllötellessä odottelen....:)

Ainiin, unohdin kertoa että soitin taas Naistenklinikalle ja kysyin, että saanko magneettikuvauksen tulokset todella vasta 15.10 lääkärin vastaanotolla. Hoitaja sanoi, että normaalin käytännön mukaan tuloksia pitää odottaa 2 viikkoa, mutta koska olen näin nuori niin olen "etuoikeutettu" ja saan tulokset "jo" viikossa.
Kuulostaa hurjalta. Viikkokin tuntuu ikuisuudelta!
Olen tietysti onnellinen että saan olla näin "etuoikeutetussa" asemassa, mutta samalla toivon ettei kukaan muu kärsi minun etuoikeudestani. Oli nuori tai vanha.

Maanantaina sitten magneettikuvaukseen jännittävällä mutta hyvällä mielellä.



torstai 4. lokakuuta 2012

Mitä tähän nyt sanoisi?

No tämä kirjoitus on nyt sitten omistettu vain ja ainoastaan teille rakkaat ystävät <3

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen mm. siksi että saisin purettua omia ajatuksia ja mustaa valkoiselle koska voin olla takuuvarma, että jos minulta kysytään tämän taiston jälkeen ajatuksia mitä koin alku vaiheessa, ei minulla ole aavistustakaan mitä se pitää sisällään.

Toiseksi toivon, että vielä joku päivä joku muu voi saada mahdollisesti samassa tilanteessa tukea/apua/vastauksia kysymyksiin näistä kirjoituksista ja ajatuksista. Siksi blogini on julkinen.

Kolmanneksi vielä siksi, että olen tässä nyt muutaman päivän aikana käynyt uskomatonta puhelin ja viestirumbaa ja yritän pitää läheiset ajan tasalla tilanteesta. Näin saan jaettua uudet tiedot samalla rytäkällä koko porukalle :) (älkää silti lakatko soittamasta :)

Julkaisin äsken blogini facebookissa ja olen lähes sanaton saamastani tuesta! Koko facebookkini muuttui kertaheitolla vaaleanpunaiseksi ja voitte vain kuvitella, miten liikuttavaa tämä on!

KIITOS <3


ps. Määrätietoinen ystäväni Maija sanoi, ettei osaa lohduttaa, mutta jos sytostaatit tulevat ajankohtaiseksi ja minä menetän hiukseni, hän vetää "tukikaljun"! Mitä tähän voi sanoa <3


Onnea ja väsymystä

Huonosti nukuttu yö takana. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä tämän katalan sairauden kanssa vaan syyttävä sormi osoittelee nyt naperoiden suuntaan. Milloin toinen kömpi viereen ja toinen halusi vettä. Jokin lelukin oli keskellä yötä hukassa. Pieniä murheita kaiken tämän keskellä, joten sallittakoon naperoille yöllinen seikkailu :)
 
 
Sain eilen illalla tiedon, että miehen ajokieltoa ei aiota lykätä. Taustaa sen verran, että miehelle rapsahti kuukausi sitten kahden kuukauden ajokielto ylinopeuksista.
"Palataan asiaan kun leikkaus on ajankohtainen" oli poliisin vastaus. Olin todella pettynyt. Vaikka mies on kuinka itse soppansa keittänyt, niin tätä tilannetta kukaan ei osannut odottaa mitä nyt käymme läpi.
Laitoin eilen illalla uuden pyynnön ja toivoin, että poliisi ajattelisi asiaa minun kannaltani. Olen 27 vuotias kahden pienen lapsen äiti joka on juuri saanut tietää sairastavansa rintasyöpää. Kellä on tämän jälkeen jaksamista käyttää kuukauden ajan kaiket päivät autolla ajamiseen ja toisen hovikuskina toimimiseen kun pää vain pyytää hetken rauhaa.
Asumme maalla, vailla minkään valtakunnan julkista liikennettä ja lähimpään kauppaankin on 8km.
Näinkö tämä minun sairaslomani kuuluikin alkaa?
 
Hyvät uutiset tulivat kuitenkin heti aamulla. Pitkään viestiini tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus "Hän voi noutaa ajokorttinsa 8.10 maanantaina"
Voi sitä onnen ja riemun tunnetta!
Hovikuskin titteli päättyy maanantaina ja saan vihdoin aloittaa tämän pitkän prosessin läpikäymisen rauhassa vaikka kotona jos siltä tuntuu.
 
Kävin tänään viemässä miehen töihin ja yritin selvittää omia töitäni siihen malliin, että voisin hyvällä mielellä jäädä sairaslomalle. Kroppa ja pää huutaa kuitenkin rauhaa joten päätin että teen pakolliset ja lähden sen jälkeen töistä pois. Tekemään IHAN mitä tahansa muuta kuin töitä.
Kävin koiran kanssa ihanalla metsälenkillä joka kyllä jo itsessään piristi oloa.
Koiran rooli tässä tilanteessa korostuu erityisesti sillä toinen on niin vilpittömästi iloinen aivan kaikesta ja koko ajan läsnä. (Nytkin käpertyneenä jalkoihini :)
 
Nyt istun vanhempieni luona typötyhjässä talossa aivan täydellisen hiljaisuuden keskellä (jos koiran epämääräistä unituhinaa ei lasketa)
Tämä on se hetki mitä olen kaivannut. Hiljaisuus ja rauha. Aikaa miettiä ja tajuta mitä on meneillään.
Olen kysynyt itseltäni (ja hirvittävän monelta muulta :) monta kertaa, että onko normaalia että mieli on pääpiirteittäin iloinen. Iltaisin saattaa iskeä synkkyys ja pelko, mutta aamulla taas kaikki hyvin.
Purkautuuko tilanne vielä kun leikkaus lähenee?
 
Oli miten oli, nyt minä otan pikkutirsat ja lähden Maijan (ystävä) kanssa syömään ja juttelemaan.
 
Saisinko tässä kohtaa taas kiittää ystäviäni ja läheisiäni? ;) KIITOS!
 
 


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Aikatauluja

No nyt on tämä syöpä saanut aikataulun.
8.10 menen magneettikuvaukseen, jossa selviää kasvaimen tai kasvaimien lukumäärä sekä sijainti.
Sitten alkaa taas viikon odotus jonka jälkeen pääsen lääkärin puheille. 15.10 keskustellaan leikkauksesta, sekä muista mahdollisista toimenpiteistä, kuten hoidoista yms.
Leikkausaika on varattu 25.10 jonne tuntuu olevan ikuisuus aikaa. Järki kuitenkin kertoo, ettei tässä ajassa nyt tilanne paljon voi ainakaan pahentua. 

Olen myös hakenut opiskelemaan ennen kuin minulla oli aavistustakaan tästä kaikesta. Kävin tänään kaikesta huolimatta koulussa valintainfo- tilaisuudessa ja ensi tiistaina olisi soveltuvuushaastattelu.
Toivon sydämeni pohjasta, että pääsen kouluun. Esteenä vain saattaa olla tulevat hoidot eikä asiaa auta se, etten tiedä aikatauluista mitään.

No mutta jos ei tällä kertaa tärppää niin ehkä ensi vuonna viisaampana sitten uudestaan hakuun, toivottavasti terveenä.

Tänään on ollut olosuhteisiin nähden hyvä päivä. Johtunee myös mahdollisesti "vauhdikkuudesta" kun ei tässä sairaslomalle näytä olevan sijaa.
Ruokahalu on vähentynyt huomattavasti, mutta se on varmaankin henkistä vikaa.

Nyt laittamaan lapset nukkumaan ja sen jälkeen sohvalle telkkarin ääreen.

Ja teille rakkaimmilleni :
EN VOI KYLLIKSI KIITTÄÄ ja haluaisin kiittää teitä joka päivä tästä kaikesta tuesta jota minulle annatte <3

Ruusunpunaiset lasit putosi silmiltä.


Piti aloittaa tämän kirjoittaminen jo aiemminkin, mutta viime viikko oli sellainen tunteiden vuoristorata, että oli vaikea yrittää pysähtyä miettimään omia fiiliksiä ihan todella.

Kaikki siis alkoi, kun muutama viikko sitten löysin "ylimääräisen" patin rinnastani. Aluksi huolestuin, mutta päätin vielä odottaa josko se lähtisi vielä itsestään pois. Mitähän oikeastaan ajattelin?
Näistä naisten fyysisistä "ongelmista" kun ei ikinä tiedä.
Meni pari viikkoa ja päätin soittaa lääkärille. Otin yhteyden kunnalliseen terveyskeskukseen, mutta sain ajan vasta yli kuukauden päähän. "Ei se sitten mitään vakavaa voi olla" - ajattelin kun kerta eivät ottaneet minua kiireellisemmin vastaan.

Niin meni pari viikkoa ja koitti tiistai 25.9.2012 kun päätin mennä Mehiläiseen näyttämään pattia.

Lääkäri laittoi lähetteen ultraan ja sainkin ajan samalle päivälle Nummelaan. Ei muutakuin suuntana Nummela ja vielä ihan hyvillä mielin tutkimuksiin. 
Kuvittelin, että tämä on taas väärä hälytys, mutta ammattitaitoisen lääkärin ilme kertoi muuta. Ultrauksessa oli tullut ilmi että kyseessä ei ole harmiton kysta, vaan löydöksessä on verenkiertoa sekä mikrokalkkia, mikä voi viitata syöpään. 
Nyt se iski - paniikki ja tuhannet kysymykset. "SYÖPÄ? MINULLA? Näin nuorella ihmisellä, jolla ei ole minkäänlaisia perintötekijöitä, ja tilastollisesti minun ei tulisi kai edes sairastua. Olen imettänyt kaksi lasta, tupakkaa ja alkoholiakin kuluu vain harvoin. Tässä on varmaan virhe.
Soitin äidilleni itkunsekaisin tuntein. Äiti on työskentelee asian parissa, joten osasi valita oikeat sanat minun rauhoittelemiseen. Yhtäkkiä ympärilläni oli joukko läheisiäni kantamassa huolta ja tukemassa minua. 
Tämä tuntui korvaamattomalta!

Sain kiireellisen lähetteen mammografiaan, sekä paksuneulanäytteen ottoon. Lääkäri oli vähäsanainen ja itse olin todella hermostunut. Tärisin, voin pahoin ja pelotti. Lääkäri osasi kuitenkin rauhoitella toimenpiteen ajaksi, mutta ei kertonut löydöksistä sen enempää. Lupasi tulokset seuraavalle viikolle.

Tiistaihin mennessä olin tuijottanut puhelintani lukemattomia kertoja ja odottanut ihmettä. Lääkäri soittikin maanantaina pyynnöstäni mutta ei hänellä ollut antaa lopullista vastausta.
Kertoi vain jotain, mitä tutkiva lääkäri ei ollut kertonut : "Kyllä se syöpäkasvaimelta näyttää... eikö lääkäri kertonut?" lääkäri sanoi.
Ei kertonut ei. Halusiko lie säästää tunteitani nyt kun mikään ei ole vielä 100% varmaa. Ehkä hänen kuuluu toimia niin.
Toivo eli edelleen.... Mietin jo, että olinko tehnyt asiasta itse päässäni suuremman kuin se todellisuudessa onkaan?

Koitti tiistai (eilen) ja vein tytön työpäivän jälkeen Mehiläiseen rajun silmätulehduksen takia ja ohimennen tiedustelin näkyisivätkö omat tulokseni jo koneella. Lääkäri katsoi ja oli hiljaa, hiljaa ja hiljaa... aika tuntui ikuisuudelta ja tässä vaiheessa jo arvasin ettei hyvää ole luvassa.

Päässä vain kaikui lääkärin sanat "ei minulla sinulle valitettavasti hyviä uutisia ole..."
Tuli ilmi, että minulla on rintasyöpä. Tuntui epätodelliselta, tuntuu vieläkin. Olen 27 vuotias ja minulla on syöpä. Koko RINTASYÖPÄ -sana kuulostaa aivan uskomattomalta ja ensimmäisen kerran joku sanoi sen todella ääneen.

Hetken ehdin vielä toivoa että kyseessä olisi ns. "helppo" syöpä johon pelkkä leikkaus riittää mutta ei. Kyseessä on etäpesäkkeitä lähettävä syöpä ja kainaloon on ilmestynyt jo ilmeisesti yksi.
Tästä johtuen minulta poistetaan mahdollisesti ainakin oikea rinta kokonaan.
Aluksi se tuntui kamalalta ajatukselta, mutta järjellä kun alkoi ajattelemaan ei se oikeastaan tuntunut enää miltään. Jos sillä saadaan hävitettyä tämä katala "kutsumaton vieras" pois niin sitten olkoon niin.

Itkin ja rauhotuin vuorotellen. Tyttö oli mukana joten jouduin skarppaamaan oikein todenteolla.
Kun olin vienyt tytön iso-mummolle, purskahdin autossa lohduttomaan itkuun. Tuntui että on aika päästää kaikki pelko ja jännitys ulos.
Siinä autoa ajaessani annoin tunteen purkauksen tulla ja kotiin saapuessani olin jo rauhoittunut.
Mies otti minut avosylin vastaan ja lupasi että selviämme tästä. Lupasi myös pysyä tukenani loppuun asti.
Mitä ikinä meidän loppu sitten tarkoittaakaan...

Nyt on mielessä vain miljoona kysymystä. Mitä sitten? Koska leikataan? Koska hoidot alkavat? Mitkä hoidot?
Lista on loputon mutta uskon saavani vastauksia ajan kanssa.

Lähipiiri on ollut valtava tuki ja turva tämän muutaman raskaan päivän ajan. Lukemattomia puheluita ja viestejä. Kaikki haluavat olla avuksi. Tuntuu hyvältä kun tietää että on niin paljon ystäviä lähellä.

Nyt on aika aloittaa prosessi parantumiseen. Mustaa huumoria ja rutkasti positiivista mieltä niin kyllä me tällä selvitään.