Olo on väsynyt mutta onnellinen!
Oltiin eilen veljen ja veljenvaimon tupareissa ja oli kertakaikkisesti aivan ihana irtiotto tämän kaiken keskellä.
Tarkoitus oli mennä vain käymään, mutta koska olo oli todella pirteä ja fiilis muutenkin niin hyvä niin päätettiin jäädä pidemmäksi aikaa. Lähdetiin juhlista vasta yhden jälkeen ja ajoin itse kotiin. Hyvinhän se autolla-ajokin sujui jos nyt ei lasketa sitä että mies joutui vaihtamaan aina ykkösvaihteen ja pakin. Yhteistyöllä ;)
Sain tänään mieluisia vieraita kylään ja minut vapautettiin taas myös ruoanlaitosta<3
Lapsetkin saivat oikein toimituksen kotiovelle asti, joten palvelu pelaa vähän liiankin hyvin. Kiitos Pauliina, Riitta, Isi ja Äiti <3
Koti on pikasiivottu, takassa on tuli ja kynttilät palaa. Taustalla soi tietysti myös musiikki. Taas on tämä ihana rentouttava tunnelma luotu ja mieli on onnellinen.
Nyt tunteita on herättänyt taas uusi aihe nimeltään mies ja hänen suhtautuminen tilanteeseen.
Sen verran minun miehestäni että siinä missä muut läheiseni ja ystäväni itkee ja huolehtii vuokseni, minun mieheni tekee töitä entiseen malliin (melkein nukkuessaankin) ja antaa halin kun sitä pyydän. Hän ei kanna murhetta tästä hetkestä eikä tulevasta.
Mies ei herkisty eikä pelkää puolestani ja toisinaan olen erehtynyt miettimään eikö hän välitä?
Tänään olen keskustellut asiasta mieheni sekä vertaissiskojeni kanssa ja saanut uusia ihmeellisiä näkökulmia asiaan.
Yritän päästä mieheni pään sisälle ja miettiä kuinka hän tätä asiaa käsittelee ja olen onnistunutkin siinä tänään yllättävän hyvin - kiitos tästä kuuluu vertaissiskoilleni sekä miehelleni - joka ei ole tunteista puhumisen maailmanmestari.
Se on vain käsittämätöntä miten erilaisia miehet ja naiset ovat - tässäkin asiassa.
Lopputulos tässä keskustelussa oli kuitenkin se, että mies rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen ja pysyy rinnallani koko matkan läpi.
Hän tukee minua omalla tavallansa.
Todellisuudessa en edes tiedä mitä häneltä sitten odotin? Itkua ja pelkoa?
Uskon että sellainen tilanne olisi ollut paljon kamalampi Nyt hän on ainakin järkevä, rauhallinen ja tarvittaessa läsnä.
Olen itsekin sanonut, että kun läheiset itkevät vuokseni, tuntuu siltä että olisin jo kuollut tai saanut kuolemantuomion. Nythän minä olen matkalla kohti tervettä elämää josta yksi vaihe on jo takana.
Tulipahan tunteiden vuoristorata rustattua kirjallisena, mutta tätähän tämä on :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille <3
Lapsetkin saivat oikein toimituksen kotiovelle asti, joten palvelu pelaa vähän liiankin hyvin. Kiitos Pauliina, Riitta, Isi ja Äiti <3
Koti on pikasiivottu, takassa on tuli ja kynttilät palaa. Taustalla soi tietysti myös musiikki. Taas on tämä ihana rentouttava tunnelma luotu ja mieli on onnellinen.
Nyt tunteita on herättänyt taas uusi aihe nimeltään mies ja hänen suhtautuminen tilanteeseen.
Sen verran minun miehestäni että siinä missä muut läheiseni ja ystäväni itkee ja huolehtii vuokseni, minun mieheni tekee töitä entiseen malliin (melkein nukkuessaankin) ja antaa halin kun sitä pyydän. Hän ei kanna murhetta tästä hetkestä eikä tulevasta.
Mies ei herkisty eikä pelkää puolestani ja toisinaan olen erehtynyt miettimään eikö hän välitä?
Tänään olen keskustellut asiasta mieheni sekä vertaissiskojeni kanssa ja saanut uusia ihmeellisiä näkökulmia asiaan.
Yritän päästä mieheni pään sisälle ja miettiä kuinka hän tätä asiaa käsittelee ja olen onnistunutkin siinä tänään yllättävän hyvin - kiitos tästä kuuluu vertaissiskoilleni sekä miehelleni - joka ei ole tunteista puhumisen maailmanmestari.
Se on vain käsittämätöntä miten erilaisia miehet ja naiset ovat - tässäkin asiassa.
Lopputulos tässä keskustelussa oli kuitenkin se, että mies rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen ja pysyy rinnallani koko matkan läpi.
Hän tukee minua omalla tavallansa.
Todellisuudessa en edes tiedä mitä häneltä sitten odotin? Itkua ja pelkoa?
Uskon että sellainen tilanne olisi ollut paljon kamalampi Nyt hän on ainakin järkevä, rauhallinen ja tarvittaessa läsnä.
Olen itsekin sanonut, että kun läheiset itkevät vuokseni, tuntuu siltä että olisin jo kuollut tai saanut kuolemantuomion. Nythän minä olen matkalla kohti tervettä elämää josta yksi vaihe on jo takana.
Tulipahan tunteiden vuoristorata rustattua kirjallisena, mutta tätähän tämä on :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille <3
Ihan parhautta että tulitte ja jaksoitte olla mukana menossa <3
VastaaPoistaSe on jännä, miten erilailla sitä reagoi. Meillä sairastaja on mies, mutta reaktioiden (varsinkin ensireaktion) perusteella voisi luulla että se olisin minä. Mieheni on sitä tyyppiä joka ei myöskään kanna huolta huomisesta ja nytkin vaan porskuttaa normaalisti eteenpäin. Minulla taas otti aikaa käsitellä ja ennenkaikkea hyväksyä tilanne ja sen hetättämät tunteet. Hyvä että miehesi pystyy olemaan rauhallinen ja järkevä, se rauhoittaa varmaan myös sinua. Itse taisin alkuun vaan pahentaa tilannettamme tunnemyrskyineni :) Toisaalta ymmärrän myös kuinka hassua on kun tuntuu, ettei asia hetkauta toista suuntaan tai toiseen..
VastaaPoista