Vertaistuen kaipuu

Tänään käyty tuulettamassa ajatuksia taas talleilla ratsastuksen merkeissä.

Ainahan se helpottaa eikä yhden kokonaisen tunnin aikana mieti kertaakaan tätä kaikkea sirkusta.

Pakko myöntää, että mitä pidemmälle mennään sitä enemmän tämä alkaa tuntumaan. Jonkin verran tuleva taas hirvittää. Lukemattomat sairaalakäynnit ja leikkaus yms. Tottuukohan siihen koskaan?
Vertaistuen kaipuu on myös suuri. Olisi ihanaa löytää samaa ikäluokkaa oleva selviytyjä tai taistelija. Meitä vain ei ole kovin moneksi ja hyvä tietysti niin...
Onkohan meille syöpäläisille olemassa jonkinlaisia tapaamisia?

Mutta sitten positiivisiin fiiliksiin. Koulun haastattelu on ohi ja omasta mielestäni se meni oikein hyvin. Kerroin rehellisesti tilanteestani kuitenkin toivoen, että minulla on mahdollisuus päästä opiskelemaan kaikesta huolimatta.

Haastattelija vakuutti ettei sairaus vaikuta valintapäätökseen. Tämä helpotti mieltä suuresti!

Huomenna on jo keskiviikko ja menen ystävälleni Outille yökylään. Tiedossa saunaa, ruokaa ja paljon hyviä keskusteluja. 

Kyllä tämä tästä :)

p.s. Otetaanko hieman keveämpää tunnelmaa?

Päätin ilahduttaa siskoani ja paria ystävää tänään kauniilla kuvallani:

"Häh? Onks mulla syöpä?"

Ja aivan hirvittävät naurut sain kun siskoni vastasi viestiini:

"Voisko se tosiaan olla?"

Kiitos rakas sisko ja valmiit pahoittelut kuvasi julkaisusta, mutta kun tämä teki minut niin onnelliseksi, etkä sinä voi "kuolevalle siskollesi" nyt sanoa mitään <3