tiistai 12. maaliskuuta 2013

Nuolaisu ennen kuin putos.

Tuli nuolaistua ennen kuin tipahti sillä eilisen välietappihehkutuksen jälkeen yö ei mennytkään suunnitellusti. Sain päivällä kuningasidean ja kävimme hakemassa paikallisesta pizzeriasta koko perheelle iltaevästä. Pakko myöntää että tulin syöneeksi melkoiset pizzaöverit - lähes kokonaisen pizzan. Illalla nukkumaan mennessä jo tunsin että vatsa tanssii melkoista salsaa mutta en osannut odottaa mitä yö tuo tullessaan.
 
Heräsin kolmelta kammottavaan pahoinvointiin. Yritin väkisin saada uudelleen unta koska ajatus pöntön halaamisesta tuntui ylitsepääsemättömältä. Taistelin seuraavien vaihtoehtojen kanssa: Haenko sytojen pahoinvointiin tarkoitetun Primperan -lääkkeen toivoen parasta vai luovutanko ja menen oksentamaan saadakseni välittömästi paremman olon? Turvauduin Primperaniin mutta palattuani petiin jouduin käyttämään myös toisen oljenkorren. Plops - pönttöön meni primperan kaiken muun pizzahötön mukana. (Pahoittelut tarkasta selostuksesta)
 
Aamulla olo oli todella heikko ja pahoinvointi jylläsi edelleen takaraivossa. Tästä johtuen jouduin perumaan tämän päiväisen sydämen gammakuvauksen sekä sädehoitolääkärin. Ajatus pitkästä automatkasta syöpäklinikalle ei kuulostanut järin houkuttelevalta.
Nyt tilanne on kuitenkin hyvä ja vointikin kohentunut. Uusia yllätyksiä ei ole näkynyt :)
 
Huomenna tiedossa on perinnöllisyyslääkärin vastaanotto ja jätin tietenkin taustapapereiden täyttämisen viimeiseen iltaan. Tuli soitettua äidille ja mummulle selvittääkseni sukulaisteni "syöpiä". Niitä ei onneksi ole kovinkaan montaa kuitenkaan sattunut sukuun. Rintasyöpätapauksia ei löytynyt ainuttakaan. Sopii siis ihmetellä että mistä minä olen omani kehittänyt?
Huominen jännittää hieman koska pelkään että mahdollista geeniperimää ei tutkittaisikaan kohdallani. Nuoren ikäni takia tutkimus on kuitenkin hyvin todennäköinen - onneksi.
 
Nyt alkaa silmäluomet painamaan sen verran liikaa että siirryn pötköttämään. Tulen huomenna kertomaan perinnöllisyyslääkärikäynnistä (hirvittävän pitkä sana).
Hyvää yötä <3


8 kommenttia:

  1. Sait sitten sen yksätaudin,höh!onneksi ohi jo ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä oli mutta yhdellä oksulla selvittiin :)

      Poista
  2. Minulla ei ole lähisuvussa yhtään syöpään sairastunutta sukulaista, mutta perinnöllisyystutkimus tehtiin kuitenkin. Perinnöllisyyslääkärin mukaan kaikki alle 35-vuotiaat tutkitaan heidän niin halutessaan. Eiköhän sinutkin siis tutkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta ja näinhän siinä kävikin että tutkitaan <3

      Poista
  3. Sinulle taisi iskeä vatsatauti kaiken muun lisäksi...:( Onneksi ne yleensä menevät nopeasti ohi.
    Odotan jo seuraavaa postaustasi...:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle tästä mielenkiintoisesta ja positiivisesta blogista. Olen seuraillut sinun vointiasi kolme kuukautta ja olen saanut samalla erittäin hyviä vinkkejä mm. sytojen sivuoireiden hallintaan. Sinä olet sytoista jo selvinnyt voittajana, onneksi olkoon. Minulla on eka tiputus vasta takana ja viisi edessä. Jaksamista sinulle ja koko perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun jätit kommentin koska on todella hienoa kuulla että blogistani on ollut oikeasti jotain hyötyäkin (toivottavasti ei haittaa;)
      Tsemppiä sytomatkallesi! <3 Jos olet vailla vertaistukea niin laita sähköpostia minulle norppa85@gmail.com

      Poista