sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mahtava viikonloppu!

Iiiihana viikonloppu takana. Lähdimme tosiaan perjantaina mieheni kanssa Tampereelle katsomaan Niko Kivelä & Sami Hedberg -showta ja täytynee myöntää että tulihan siinä taas vuosia lisää kun naurulle ei meinannut tulla loppua. Shown jälkeen paahdoimme iltamyöhällä vielä Tampereelta Turkuun ja sinne majoituimmekin koko viikonlopuksi. 
Nautiskeltiin koko viikonloppu auringosta syöden ja vähän juodenkin. Erityismaininnan haluaisin antaa ravintolalaiva Bruno II:lle jossa oli todella hyvä pihvi kastikkeineen (mm. valkosipulismetanaa) - NAMM - hyvästä palvelusta puhumattakaan <3 Suosittelen lämpimästi!
Lopulta päädyimme karaokebaariin laulamaan. Karaokebaarissa joku ystävällinen mieshenkilö tuli sanomaan että minulla on "äärimmäisen makee tukka" ja siitäkös tuli tosi hyvä fiilis. Kiittelin kovasti ja kerroin että kyseessä on pakon sanelema kampaus joten tuntui todella kivalta kun joku tuli tuolla tavalla kannustamaan ihan livenä :) Te nyt olette pitäneet muutenkin huolta siitä etten arastele kulkea ilman huiveja <3

Sitten iho -asiaan. Syöpäklinikalta kehoitettiin kulkemaan ilman rintaliivejä jotta iho saisi nyt parantua ennen seuraavaa sädetystä. Toteutus nyt ei ihan mennyt nappiin koska en tosiaankaan aikonut järkyttää Turun kansaa titlooppi -tyylillä. Siispä väkertelin hätäratkaisun suuresta rasvakerroksesta ja haavataitoslappusista rintaliivien alle. Ilmeisesti siitä on ollut apua, koska jo tulleet vesikellot alkavat parantua. Toivottavasti olen sädetyskunnossa huomenna.

Kippistä!
Tykkääjämäärä Facebookissa on taas kasvanut. Teitä on siellä uskomattomat 1152!! Tähän väliin taas KIITOS olisi paikallaan <3 Olette mahtavia!

Näihin tunnelmiin - ihanaa sunnuntai-iltaa! Ja mitä huomiseen tulee - te itse päätätte sen asenteen millä haluatte lähteä uuteen viikkoon. Itse ajattelin lähteä maanantaihin taas hymyssä suin <3

4 kommenttia:

  1. Mukavaa,et teillä oli kiva viikonloppu ja toivotaan todella,et ihosi parantuisi sädetyskuntoon.Sun hiuksia kehunut mies ei todellakaan ollut väärässä,ne on ihanat ja sulla on niin upea pään muoto.Jospa itsekin tänäkesänä taas ajais tuollaiseksi ja musta väri tietty:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi ja anna rohkeasti mennä vain. Tämä tukka on NIIN helppo <3

      Poista
  2. Ihana viikonloppua teillä!
    Pidetään peukkuja huomisen suhteen...:)

    VastaaPoista