Jehna mikä viikonloppu takana!
Tein oman elämäni historiaa (jälleen) ja lähdin viettämään täydellistä lauantaita LAHTEEN. Itselleni täysin vieras kaupunki osoittautuikin paaaaljon suuremmaksi kuin olisin osannut kuvitellakkaan. Kunnon CITY <3
Tyttöjenpäivä + ilta koostui huikeasta porukasta. Vanhasta työkaveristani Mintusta, josta on vuosien hiljaiselon jälkeen kuoriutunut äärimmäisen hyvä (ja hullu) ystävä ja sitten Niina, johon tutustuimme Mintun kanssa yhdessä Bikini Challengen yhteistreeneissä Tampereella syksyllä. About vartti tapaamista sai meidät kaikki huomaamaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Kyllä apina toisen apinan tunnistaa - ja kolmannenkin <3
Kurvasimme Mintun kanssa Niinan luokse heti lauantai aamupäivästä ja lähdimme tutustumaan Lahden ostosmahdollisuuksiin. Eihän me päästy kuin Lahden keskustaan asti, kun nälkä oli jo vallannut jokaisen leidin mielen. Lahden Santa Fe:n sitten syömään jättiburgereita ja ribsejä ja ja ja ..... <3
NAMS!
Maittavan aterian jälkeen koitti ostosreissu Lahden sydämessä, jonka jälkeen uskomattomalle jälkiruoalle Niinan luokse. Voi sitä herkkujen (ja turvotuksen) määrää.... eikä loppua näkynyt...
nammmmm!!! |
Otettiin siinä sitten ruoan päätteeksi pikku päikkärit, jotta kisakunto olisi huipussaan illalla yökerhossa.
Lähtötunnelmista nautittiinkin sitten oikein useampi tunti tutustuen ja jutellen niitä näitä. Aivan mieletön ilta kertakaikkiaan <3
Kolme apinaa <3 |
Lähtötunnelmia |
Sissi <3 Unikaverihalinalle.... |
Kunnon hehkutusta, mutta illasta tuli ihan täydellinen. Tanssia, iloa, hyvää seuraa - ihan mahtavuutta <3
Uusi päivä jo kehitteillä...
Joulu kolkuttelee ovella, ja minä normaalisti henkeen ja vereen jouluihminen en ole vielä koskenut yhteenkään joulukoristeeseen. Tässä kohtaa on pakko kyllä kosauttaa "huonoäiti" leima otsaan, koska tunnelma ei vain ole ollut yhtään "jouluinen".
Onneksi lasten isä on kuitenkin hoitanut "hyvän vanhemman" tehtävää kunniallisesti ja haki omalta tontilta eilen lasten kanssa kuusen jonka sitten koristelivatkin <3
Omassa mielessäni on vain muuttolaatikot ja tuleva rumba. Paljon hankittavaa ja liian vähän rahaa = stressi.
Tässä kohtaa otetaan iskän "kaikki järjestyy" -neuvot käyttöön <3
Ihan varmasti järjestyy.
Lasten kanssa on puhuttu ja puhumista tulee riittämään jatkossakin. Yllättävän hyvin ovat tulevat muutokset ottaneet, mutta varmasti vastoinkäymisiäkin on vielä tulossa.
Pääasia lienee kuitenkin se, että olemme lasten isän kanssa äärimmäisen hyvissä väleissä ja pyrimme asettamaan lapset nyt etusijalle <3
Ihan jännityksellä jään odottamaan, mitä tuleva vuosi tuo elämääni tullessaan... Toivottavasti jotain tätä vuotta arkisempaa kiitos <3
Neuvo, jonka haluan nyt antaa teille kaikille: Nauttikaa siitä tavallisesta ja tylsästä arjesta <3
Joulustressiä pukkaa täälläkin. Muutto puolitiessään ja pikkuhiljaa koti alkaa vasta näyttämään omalle. Päätös tuntuu kuitenkin jo nyt muutamam viikon jälkeen ainoalle oikealle ja hyvälle. Jaksamista.
VastaaPoistaIhana kuulla! <3 Paljon jaksamista myös sinulle tuitu <3
PoistaJoulustressiä pukkaa täälläkin. Muutto puolitiessään ja pikkuhiljaa koti alkaa vasta näyttämään omalle. Päätös tuntuu kuitenkin jo nyt muutamam viikon jälkeen ainoalle oikealle ja hyvälle. Jaksamista.
VastaaPoistaÄiti huitelee hepeneissään yökerhoon.Muuttamassa pois.Lapset "ihmeen hyvin ymmärtävät"! Hohhoijaa! Onneks isä on sentään kotona,ajattelee lapsia ja jouluakin.Ei kai syöpä yksin voi ihmistä näin itsekeskeiseksi tehdä!?
VastaaPoistaTässä taas nähdään varsin tyypillinen esimerkki siitä, miten muut ihmiset tietävät elämästämme aina paremmin. Ei liene tarvetta kommentoida tätä enempää. Kaikkea hyvää sinulle täydelliseen elämääsi;-)
VastaaPoistaMiksi eroatte jos olette niin hyvissä väleissä? Liian usein syöpä tai muu tauti hajottaa liiton sen jälkeen kun se on selätetty. syynä se, että kauhea stressi lievittyy. Avioero ei ole mitään muuta kuin järkyttävää itsekkyyttä. Lapset kärsivät, oli mikä tilanne tahansa. Menkää vaikka terapiaan tai jotain, hoitakaa välit kuntoon. Lasten paras on yhdessä olevat vanhemmat.
VastaaPoistaen aio puida eroa tai sen syitä julkisesti - nyt enkä myöhemmin. Kaikkea hyvää :-)
PoistaToiselle Anonyymille; Lapsen paras on vanhemmat, jotka ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, olipa se sitten yhdessä TAI erikseen.
PoistaAamen! <3
Poistaeipä sitä puida tarvitsekaan blogissa, kunhan keskenänne järjestäisitte asiat niin että liitto jatkuisi. itsekkyys pois ja lapset ja avioliitto etusijalle.
VastaaPoistaMinusta on myös itsekästä tulla tänne anonyyminä aukomaan päätään. Vuosi sitten porukka luki tätä blogia sydän syrjällään, että kuoleekohan se ja voi kauheeaa. Kenelläkään ei ollut mitään pahaa sanottavaa, että hahhaa siitä sait kun olet elänyt epäterveellisesti tms...
VastaaPoistaNyt tämä kaikki saa ikävän käänteen, kun sinä jäitkin henkiin ja voitit syövän. Kukaanhan ei tiedä onko eronne esim miehesi toive tai liittyykö eroon esim jotain sellaista mitä ei pysty antamaan anteeksi.
Syövän voittaminen on varmasti avanut silmät ja osaa elää jokaisen päivän täysillä ja arvostaa sitä mitä on. Se, että et ole onnellinen on itsensä ja muiden huijaamista ja myöskään et voi jakaa onnellisuutta jos et ole itse onnellinen.
Alkuun jo mietin, että ompa harmi kun lopetat tämän blogin, mutta nyt olen täysin sinun puolella, että se lienee järkevää.
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla ;-)
Aamen <3 Ja kiitos!!! Ei lisättävää <3
VastaaPoistaAvioerolapsena voin sanoa, että ero oli paras päätös minkä äitini on koskaan tehnyt ja säästi minut ja kaikki muutkin osapuolet varmasti monelta, monelta kärsimykseltä. Elämä ei ikinä ole niin mustavalkoista, että sokeasti voi ajatella ydinperheen olevan paras kasvupaikka lapselle.
VastaaPoistaIiiiso tsempit! Joulukoristeet eivät hyvää äitiä tee, ensi vuonna on varmasti helpompi rakentaa sitä uutta, omaa joulua niin tämän voi hyvillä mielin käyttää sellaiseen ihmettelyjärjestelyyn ja asioiden sulatteluun <3 kaikki todellakin järjestyy ja sie jos kuka selviät ihan mistä vaan!
Kiitos Jenny <3 taas....niin asiaa! Sinä järjen ääni! :)
PoistaItse syövän läpikäyneenä, pienen tytön äitinä, avioliiton rippeitä kiinni pitäen haluan vain sanoa, että elämässä pitää tehdä mitä sydän sanoo. Voimia siulle, olkoon vuosi 2014 täynnä rakkautta, iloa, naurua, ystäviä, aurinkoa, kontrolleja (pakollinen paha) ja elämää. <3
VastaaPoistaKiitos - <3 *sanaton* Kaikkea hyvää myös sinulle <3
PoistaTunnistinkin sinut Lahden yöelämässä, hetken piti miettiä että ompa tutun näköiset kasvot :) Tsemppi muuttoon ja hyvää joulua! :)
VastaaPoistaIIIK! Syöpämuija bongattu humalassa ;) Kiitos E ja oikein ihanaa joulua myös sinulle!
PoistaKyllä minä neuvoisin sinua pysähtymään elämässäsi hetkeksi ja harkitsemaan tekojasi. Olet läpikäynyt sairastumisen ja hoitojen myötä isoja asioita ja aivan kuin sulla olisi jäänyt kiihdytysvaihde päälle. Sinulla menee nyt liian lujaa, hiljennä vauhtia ja rauhoitu. Usko minua kun sanon että eteesi voi tulla vielä joskus sellainenkin päivä jolloin kadut päiviä, iltoja joita et viettänyt lastesi kanssa.
VastaaPoistaVoi kun tekisi mieleni olla vastaamatta, mutta pakko kuitenkin vastata. Miten voit sanoa, että minulla menee lujaa, jos olen yhden illan viikosta ollut viettämässä LAATUAIKAA tyttöjen kanssa? Olen äiti vuoden jokaisena päivänä, eikä irtiotto tästä kaikesta tee minusta (ainakaan omasta mielestäni) millään tavalla huonoa äitiä. Miten ihmeessä voit sanoa, etten ole harkinnut päätöstäni, kun et tiedä minusta tai elämästäni mitään? En voi kuin ihmetellä, miten joku voi kuvitella tuntevansa minut vain blogin perusteella... Minusta ei siis tarvitse olla huolissaan. Pärjään kyllä ja taivas varjele sekä minä että mieheni kykenemme tekemään omat ratkaisumme <3
PoistaIhmetyttää, ihmetyttää ihmisten neuvomisen tarve. Voiko kenelläkään, joka tietää kirjoittajan vain tämän blogin perusteella, olla minkäänlaista realistista käsitystä siitä, kuinka kyseinen henkilö arkeaan viettää tai minkä verran hoitaa lapsiaan? Tai onko vauhti päällä vai ei? Tänne kirjoitetut asiat ovat murto-osa "oikeasta" elämästä. Olen satunnainen blogin lukija, joka on seurannut tilannetta sydän syrjällään silloin aikanaan... En ole ennen kommentoinut, mutta nyt meinaa mennä hermot. Näköjään elämästä nauttiminen ja eteenpäin katsominen ovatkin sitten itsekkyyttä, kun syövästä on selvinnyt. Miten kukaan voi käydä neuvomaan, kun ei tiedä mitään eron syistä tai arkipäivistä, joita taatusti mahtuu hoitojen (ja sen yhden yökerhossa käynnin - HUH, miten paheellista ;-)) väliin aika paljon... (tai voihan se tosiaan olla, ettei mitään normiarkea olekaan, vaan pelkkää reissuamista ja yökerhoissa liihottelua :-D) Ja harvoin on eropäätös nopeasti + kevein perustein tehty yhden ihmisen aikaansaannos. Kun vielä sattuu olemaan nainen ja äiti, näköjään herättää helposti pahennusta, jolle ei ole mitään syytä. Äitejä on näköjään muutenkin joku "yleinen oikeus" syyllistää ja ihmetellä, jos tekevät asioita kodin ulkopuolella tai käyvät reissussa. Miesten reissuamista ei ihmettele kukaan koskaan, tai kysele naiselta "kuinka sinä nyt siellä lasten kanssa pärjäät, kun mieskin on taas poissa". Kirjoittajalle tsemppiä <3 olet nuori, kaunis ja selviytyjä, kyllä teidän perhe selviää tästäkin. Olisi maailma aika täynnä epävakaata porukkaa, jos vanhempien ero pilaisi elämän lopullisesti.
VastaaPoista-Pauliina
Suuri ja lämmin kiitos ajatustesi jakamisesta! <3 Ihanaa kun puette omat ajatukseni sanoiksi! AAMEN <3 !!!! *herkistyy ihan*
PoistaKiitos <3 Voimia ihan kaikkeen ja anna joidenkin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
Poista...."syövästä on selvinnyt"... Väärin. Kerran syöpä = aina syöpä.
VastaaPoistaTällä tavalla itse en aio asiaa nähdä. Koen voittaneeni syövän, enkä jaksa leimautua ikuiseksi syöpäpotilaaksi. Jos syöpä uusii, se uusii ja sitten eletään se uudelleen, mutta juuri nyt haluan olla TERVE kunnes toisin todistetaan <3
PoistaHienoa, että näet asian noin. Olen vakuuttunut siitä, että saan sukurasituksesta johtuen rintasyövän, vaikkei sitä vielä olekaan todettu. Käsitykseni mukaan se viisivuotisjakso on aika oleellinen sitä "terveeksi" itsensä kokemista ajatellen, eikä senkään jälkeen ole varmuutta pysyvästä paranemisesta. Tämä on vain asiantuntijan ankea näkemys, toivon sinulle iloa ja onnea elämääsi. Tärkeintä on elää tätä päivää niin, ettei tarvitse katua elämättä jäänyttä elämäänsä joskus myöhemmin...
VastaaPoistaHoijakkaa!
VastaaPoistaOlihan rankkaa tykitystä, mikäs se on nimettömänä huudella ja arvostell...
Blogissahan kerrotaan vain murto-osa elämästä ja sen käänteistä, kukaan ei voi sen perusteella tuomita ja tietää todellista arkea kaikkine lieveilmiöineen.
Pidä vain rohkeasti pääsi ja ole oma itsesi.
Pahinta mitä itselleen voi tehdä on katkeroitua, jäädä vihan koukkuun sätkimään ja unohtaa itsensä. Räpiköi vastaan kaikin tavoin. Kyllä se elämä siitä vielä kuoriutuu uutena puhtaampana tulevaisuutena;-)
Hurjasti voimia;-) kaikkeen!
Tiinalta
En ajatellut ensin kommentoida vaikka sauhu alkoikin nousta korvista näiden muutamien "ohjeiden" takia, mutta nyt on kuitenkin pakko kun näitä uudelleen lueskelin.
VastaaPoistaItse myös avioerolapsena en voisi olla tyytyväisempi äitini ratkaisuun aikanaan. Isä huiteli muilla mailla työn (ja naisten) perässä ja äitini käytännössä yksinhuoltajana hoiti 3 lasta vaikka naimisissa olikin. ENKÄ sano että tässä olisi kyse vastaavasta tapauksesta missään nimessä, mutta JOS äitini olisi silloin jäänyt siihen elämään pelkästään lasten takia niin veikkaan että koko perhe lapsia myöten olisi katkera, äiti kaikista eniten. Lähinnä pointtina siis se, että pelkästään tämän blogin kirjoitusten perusteella ei todellakaan voi tietää valinnan syitä, eikä se kenellekään kuulu ja kaikkein vähiten kuuluu kenellekään muulle alkaa opastaa mitä muiden pitää elämässään tehdä. Eikä se yhdessä pysyminen ole aina paras vaihtoehto. Väitän, että maailma on ihan liian täynnä näitä "oikein eläviä" ja aviossa pysyneitä, HELVETIN katkeroituneita ihmisiä jotka nyt kateellisina katsovat kun joku muu tekee elämällään niinkuin sydän sanoo kun salaa toivovat että olisivat itse uskaltaneet joskus tehdä samoin. Tunnen myös hyvinkin läheltä erään eläkeikäisen pariskunnan, jonka olisi pitänyt erota vähintään vuosikymmen sitten, nyt edelleen aviossa purkavat katkeruuttaan toisiinsa SEKÄ lapsiinsa että lapsenlapsiinsa, se jos mikä on surullista ja siinä kärsii ihan vaan kevyesti jokainen!
Arvostan ratkaisuanne todella paljon, valinta ei varmasti ole ollut helppo teille eikä lapsille, mutta uskon että pitkällä tähtäimellä se on oikea. Äitinä ja puolisona helposti "unohtaa itsensä" kuten edellisessäkin kommentissa mainitaan ja näin ei saisi tapahtua, tervettä itsekkyyttä tarvittaisiin varmaan kaikki lisää jotta jaksettaisiin paremmin elämässä!
Paljon tsemppiä ja pelkästään hyvää sinulle ja teidän koko perheelle! :)
aNNiKa
itse en eroaisi kuin siinä tapauksessa, että mies a) pettäisi, b) alkaisi alkoholistiksi c) alkaisi pahoinpitelemään minua/lapsia. Kaikesta voi selvitä mikäli tahtoa löytyy. Ei siinä alttarilla luvata rakastaa silloin kun siltä tuntuu,vaan siinä luvataan TAHTOA. niin harmittavan usein se tahto tuntuu unohtuvan kun ristiriitoja tulee elämään...oli se ristiriita sitten sairaus tai jokin tyhmä erimielisyys. "kasvettiin erilleen" just joo ja höpönlöpön. Mutta, kukin tyylillään...avioero ei ole mitään muuta kuin itsekkyyttä. halutaan elää ja mennä yksin omaan suuntaan. jotkut jopa eroaa siksi, että saisi sitten välillä "lapsivapaata" kun lapset ovat toisella osapuolella...ja nyt EN sano että tässä tapauksessa niin olisi. Vaan ihan yleisesti. Kaikista paras olisi jos voisi vain mennä itseensä itse kukin ja pysähtyä miettimään, miksi alunperin meni naimisiin. Ja pitää siitä aviolupauksesta kiinni. ja TAHTOA. Kaiken pystyy selvittämään, mikäli sitä tahtoa löytyy.
VastaaPoista