sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Löytöjä - treeniä - lepoa!

Supuppiduu ja täällä ollaan!

Eilen olin ahkera ja aloitin aamuni tunnollisesti treenillä. Tiesin, että olemme lähdössä iltapäivällä veljeni syntymäpäiville, joten iltatreeni ei tietenkään olisi tullut kysymykseen.
Treenin ensimmäiset 10 minuuttia sujui kuin rasvattu - tuntui että treeni kulki jotenkin erityisen hyvin. Vaan yhtäkkiä kädestä kuuluu "piippidii" - ja hanskat olivat onnistuneet sulkemaan sykemittarin kesken kaiken! KYLLÄ KUULKAA OTTI PÄÄHÄN - vaikka tiedän ettei ne lukemat mitään merkkaa jos on muuten hyvä flow. 
Noh, ei auttanut jäädä ottamaan lukemia ylös vaan lykätä mittari uudestaan käyntiin ja jatkaa treeniä yhtä kovaa loppuun asti!
Olen yrittänyt pitää tunnollisesti kirjaa jokaisen treenin sykemittarilukemista, mutta minulla ei ole ollut mitään selkeää vihkoa tai taulukkoa, mihin olisin lukemat kirjaillut. Yritin löytää internetin ihmeellisestä maailmasta ihan treenipäivyreitä (sellaista joka olisi fyysisesti käsissäni) ja sainkin sitten lopulta vihiä BC- tytöiltä täydellisestä löydöstä!

www.fitnessguru.fi
AIVAN kertakaikkisen passeli juuri minun tarkoitukseeni - ja mikä tärkeintä - PINKKI <3
Tilaukseenhan se meni...

Vasemmalla treenimuija - oikealla juhlamuija. Melkeen näyttää samalta ;)




















Treenin jälkeen oli ihan huikea motivaatio taas lähteä illanviettoon kieltäytymään kaikista ihanista herkuista ja alkoholista. Jälleen kerran tuli todettua, että olipa onnistunut ilta vesilinjalla <3 Kiltisti grillasin kanaa kasviksilla ja paistelin iltapalaksi vielä proteiinipannariakin mansikoiden kera! Nams! <3

Tänään piti olla viikon viimeinen treenipäivä, mutta koska aloitin viikkoni flunssan jälkeen vasta tiistaina ja olen täten tehnyt neljä treeniä jo putkeen, päätin pitää tänään lepopäivän. Muutenkin tuntuu, ettei jalat ole vielä palautuneet edellisistä treeneistä tarpeeksi hyvin. 
On se ihmismieli kuitenkin sen verran pöllö, että jokin takaraivossa jollottaa huonoa omaatuntoa asiasta vaikka pääasia lienee kuitenkin se, että tiedän tehneeni oikean ratkaisun jalkaparkojeni puolesta.

Tein tänään Prismasta vielä yhden herkullisen löydön, jolla saan korvata yhden välipalan päivässä:

Erittäin NAM!
Todella kätevä napata kiireiseen päivään mukaan! Tykkään <3
Nyt lähden napsimaan viikon "edistyskuvat" ja lössähdän sohvalle katsomaan Emmerdalet nauhalta!
Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!
<3

P.S. Luin tämän kirjoitukseni vielä kerran läpi ja JÖSSES miten monta kertaa voi ihminen toistaa sanaa TREENI yhdessä kirjoituksessa. (13 kertaa.......!!! EIH - mä taidan olla aika syvällä jo.... ;)

2 kommenttia:

  1. Onko tämän linkin takana oleva teksti tuttua?
    http://www.medifi.fi/index.php/asiakkaiden-kokemuksia/

    VastaaPoista