torstai 14. marraskuuta 2013

Oikea löytöjen löytö!

Mihin nämä päivät oikein katoaa, kun tuntuu että justiinsa kirjoitin ja kuitenkin kirjoitustauko venyi useampaan päivään? PÖH!

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään elämää mullistavaa. Päivät on koostuneet normaalista arjesta töiden, perheen ja treenien äärellä.
Tiistaina kävin tekemässä jalkatreenin ja nyt voi kyllä sanoa että perille meni. Jalat on yhä jumissa ja mieli on tietysti hyvä kun treeni tuntuu.
Tänään koittaa taas PT tapaaminen ja ymmärsin, että yläkroppa jaetaan nyt kolmeen osaan, jotta saadaan jonkinsortin voimaa lisättyä tähän muuten niin heikkoon yläkroppaan. Jännityksellä ja innolla odottaen....

Tänään on myös HERCEPTIN päivä ja tämän hoitokerran jälkeen jäljelle jää enää KAKSI hoitoa <3 JIPPIJAIJEEEEEEE ja SUPUPPIDUU! <3

Ja nyt mullistavia uutisia "ruokapuolelta" <3
Laitoin tänään testaukseen tämän Cocovin kookosöljyn ja mieleni valtasi vain sana HALLELUJA <3


Miksei kukaan ole koskaan aikaisemmin kertonut tällaisesta monikäyttöisestä ihanuudesta?
Tiesittekö, että tätä voi laittaa ruoan lisäksi myös ihoon ja hiuksiin?
Kokeilin tätä tänään suihkun jälkeen jalkoihini ja voi taivas että jää ihanan pehmeä tunne iholle, miellyttävällä kookoksen tuoksulla höystettynä <3 Ja miten normaalisti niin kuivat jalkani kiiltääkään!
Ainoa miinuspuoli on perässä kulkeva koira, joka yrittää lipsuttaa jalkojani... Enkä ihmettele!!


Lämpimästi siis suosittelen kaikille! Googlaamalla sanan "kookosöljy" käyttötapoja löytyy PALJON!

Tämä tulee jäämään päivittäiseen elämääni, joten tästä lähtien haistun sitten kookokselta - jottas tiedätte!
<3

Raakasuklaan valmistus on nyt hieman viivästynyt, kun tuntuu että jokainen ilta on niin julmetun kiireinen. Makeannälkä kuitenkin nostaa jo sen verran rankasti päätään, että kauaa en voi enää siirtää kyseistä tapahtumaa. Kirjoittelen siis pian myös raakasuklaanvalmistuksen merkeissä.
 <3

No nyt on jaeltu sydämiä melko rutkasti tämän kirjoituksen aikana, mutta kertokoot se hyvästä fiiliksestä joka mielessä vallitsee. Moon kuulkaa aika onnellinen - ja onnekas noin niinkun elämässä yleensä!
Näillä mennään mitä on annettu <3

12 kommenttia:

  1. Hei nunnuliina!
    Ihana lukea ja seurata sun blogia, olet kyllä kova mimmi! :)
    Toi kookosöljy juttua jäin pohtimaan, kerro mulle miten sitä voi käyttää ruoanlaitossa? En tykkää oliiviöljyn mausta ja haluisin vastineeksi kokeilla kookosöljyä mutta maistuuko kaikki ruoat sitten kookokselta? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Itse en ole vielä suuresti perehtynyt, mutta tietääkseni sitä voi käyttää ruoanlaitossa ihan MITEN vaan :) Eli paistaessa, maunlisääjänä yms... Vain mielikuvitus on rajana!!

      Poista
  2. Minä myös olen hurahtanut täysin kookos öljyyn.Käytän sitä iho voiteena koko kroppaan.Ja paistan kananmunat siinä.Tulee ihana häivähdys kookosta kaupan päälle.Ja kun teen marjoista tai hedelmistä smootieita päivittäin niin sinne lusikallinen kookos öljyä,se on niin parasta!!!

    VastaaPoista
  3. Kookosöljyllä voi poistaa myös meikit, jopa silmämeikit! :)

    VastaaPoista
  4. Kookosöljy on ihan ykkönen!! Maustamattomat kanafileet kun siinä paistelee, niin avot!! Ja suklaan valmistuksessa <3

    VastaaPoista
  5. Vitsit! Kaikki hehkuttaa tuosta kookosöljystä ja mä sain siitä vaan karmean ripulin! Kolme kertaa oon varovasti kokeillu ja aina sama juttu - mun masu ei vaan kestä sitä! höh.. Tiina

    VastaaPoista
  6. Kiitti vinkeistä, pakko se on kokeilla kans! :)

    VastaaPoista