torstai 28. marraskuuta 2013

Pikavisiitti

Ihan ensiksi isot pahoittelut, että kirjoitustauko on venynyt luvattoman pitkäksi. Kaikenlaista on ehtinyt elämässä viikon aikana tapahtumaan, mutta niitä en toistaiseksi ala tässä availemaan... 
Tästä johtuen pää ei ole oikein toiminut tämän blogin "hyväksi" joten päätin pitää pienen kirjoitustauon.

Täsmällinen ruokavalio ja treenit ovat olleet myös tauolla, joten niistäkään ei ole mitään uutta kirjoitettavaa. Ainoa "uutinen" lienee -3 kg painonpudotus - ei hyvä.

Sen sijaan fiilistelen aivan valtavasti viikon päästä koittavasta TOKAVIKASTA Herceptin -hoidosta. Uskomatonta, miten lähellä maalia jo olen. Lähellä lähes normaalia tervettä elämää <3
Tässä jos jossain on siis aihetta iloon! <3

Täten siis tulin ilmoittamaan, että kirjoitustauko tulee venymään nyt vielä lisää, sillä pää on aika tyhjä kaikista ajatuksista.
Kuten aiemminkin olen sanonut - "näillä mennään mitä on annettu" <3

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki on hyvin, rivien välistä näkyy, että jotain ikävää on sattunut. Voimia sinulle <3

    Kata

    VastaaPoista
  2. Samaa ajattelin täällä! Et ansaitse nyt ainakaan enää mitään ikäviä yllätyksiä! Ja miksi tuo painokin on vielä tippunut? Eikö ruokakaan maistu? parempia päiviä sulle toivoen Ella

    VastaaPoista
  3. Voimat ja resurssit sinne missä niitä tarvitaan <3 tsemppiä.

    VastaaPoista
  4. Voimia sinulle♥
    Hienoa, että hoidot ovat lupuillaan...:)

    VastaaPoista
  5. Nyt etsit vain voimia sieltä, mistä niitä parhaiten saat. Kainalosta tai kuntosalilta - tai sohvan pohjalta. Tsemppiä.
    Nyytiäinen

    VastaaPoista