Onkologin tapaaminen meni tänään erittäin mainiosti, sillä hänellä oli (odotetusti) erittäin hyviä uutisia. Sydämen gammakuvaustulokset ovat mitä mainioimmat, samoin EKG, sekä onkologin omin sanoin verikokeiden tulokset "täyttä priimaa" :) Ei siis huolta huomisesta! Herceptin -hoidot jatkuvat vuodenvaihteeseen saakka sovitusti. Mikä helpotus!
Keskustelimme myös tulevasta vuosikontrollista, jonka tulisi olla lokakuussa (kun leikkauksesta tulee vuosi täyteen) mutta lääkäri sanoi, että minusta otetaan vuoden lopussa TT -kuvat, joten samaan käyntiin voitaisiin laittaa myös vuosikontrolli (mammografia-, sekä ultraäänitutkimus) sekä lähete terveen rinnan poistoon. Kummastelin hieman tuota TT -kuvaa, että joko taas meinaavat työntää syöpämuijan putkeen ja kuvata koko kropan, vai oliko tarkoitus kuvata vain rinnan alue tulevaa leikkausta varten? Se jääköön nähtäväksi, mitäpä minä sillä tiedolla nyt teen? En niin mitään!
Tiedustelin myös rinnanpoiston mahdollista aikataulua ja onkologi kertoikin sen tapahtuvan varmasti ensi kesään mennessä.
BUHAHA syöpäperkele! Etpäs kohta pääse iskemään enää toiseen rukkaseen!!
Katselin tänään kuvia syöpämatkani alkutaipaleelta ja muistelin ihan ensimmäisiä tapahtumia. Yksi niistä oli hiusten lyhennys - ikäänkuin pehmeämpi lasku kohti kaljua. En ole ikinä omistanut oikeasti lyhyitä hiuksia, koska minulla ei ole ollut rohkeutta kokeilla. Kun sain syöpädiagnoosin, ystäväni äiti (kampaaja) soitti minulle ja toivoi saavansa leikata hiukseni ihan lyhyeksi. Annoin siunauksen kyseiselle toimenpiteelle ja olin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Nyt kun löysin tämän kuvan pitkästä aikaa, tajusin että nykyinen hiusmallini ei ole kovinkaan kaukana tuosta "kokeilusta." IHAN huikeaa!!
Mitä nyt tuossa on tummaksi värjätty, kiiltävä ja SUORA tukka, kun tällä hetkellä harmahtava, kuiva ja kihara ;) Mutta melkein on metri rannasta..... <3
Lokakuu 2012 - huomatkaa olalla lepäävä "dreenilaukku" :) |
Olisiko siis aika kaivaa suoristusrauta ylähyllyltä esiin? ;)
Ilta onkin mennyt sitten ulkopuuhissa! Itse raivasin paikkaa tulevalle kanalalle ja mies naputti varaston runkoa pystyyn! Ei kauaa nokka tuhise kun pihassamme nököttää ehta varasto (+ kanala) <3
Kiitos tuksut ja nauttikaahan illasta! Huomennahan on jo PEEERJAAANTAAIIII! <3
P.S. Tiedättehän että olette tärkeitä? Ilman teitä tämä olisi tylsähkö monologi <3
Aivan ihana on tuo sinun tukkasi tuossa lokakuun kuvassa, siis tosi cool! Ja kauniit on teillä molemmilla silmätkin, ihanaiset nappisilmät <3
VastaaPoistaKIITOS Ansku! <3 Ehkä tässä pitää sittenkin alkaa kohta harkitsemaan värjäystä ;)
PoistaVoi tuota elämänasennetta! :)
VastaaPoista<3
PoistaIhanaa Noora, mikä ilo ja positiivisuus sinusta huokuu pelkän tekstin välityksellä! Muistan kyllä sen ihanan tunteen, kun sen suoristusraudan sai kaivaa kaapin kätköistä ja pyyhkiä pölyt! Oot ihana!!! t: Hanna
VastaaPoistaKiitos Hanna <3 Tää on aika mahtava fiilis kun suoristusrauta lähenee ;)
PoistaIhania uutisia! Ja jälleen pakko kertoa: oot niin superkaunis<3
VastaaPoistaPs: onhan kanoilla pian liukumäki? ;)
Tea-Ti
<3 Voi Tea-Ti KIITOS! Sitäpaitsi ehkä OLIN kaunis vuosi sitten, nyt on tapahtunut jotain.... Olen harmaa kiharatukkainen ja näppylänaamainen syöpämuija! Ehkä tästä vielä joku päivä nuortuu ;) tai sitten ei! <3
Poistap.s. FIUUUUUUU! Unohdin suunnitella liukumäen! DAMN! ;)
JEE! Nacho kiitos! <3 Oispa jo tämmönen ;)
VastaaPoistaMihi mun kommentti katos? Sensuuri iski? :D
PoistaKyllähän sitä ihminen vähemmästäkin höykytyksestä harmaantuu ;)
VastaaPoistaOlet sinä vaan mahtavan ihana tyyppi, tykkään sinusta ja asenteestasi <3
Hienoa, että sait hyviä uutisia!!
Kata
Voi Kata kiitos <3 Olet aina niin kannustava!
PoistaIhana uutinen...onnea♥
VastaaPoistaTodella kaunis kuva. Sinulle sopii lyhyt tukka...:)
Kiitos irmastiina <3
PoistaMoikka!
VastaaPoistaLöysin eilen blogisi ja luin sen melkein kokonaan alusta asti, joten oli pakko nyt jättää joku viesti sentään. Olen 25-vuotias, diagnoosin sain kesän alussa. Tällä hetkellä toivun rinnan poistosta ja rekonstruktiosta kotosalla. Toivottavasti jaksan itse pysyä yhtä reippaana hoitojen aikana kuin sinä, vaikka olen kyllä niin nössö että tuskin... jo nämä leikkauskivut ja -vaivat ovat pistäneet kiukuttelemaan, vaikka pahempaakin on kaiketi luvassa.
Kiitos tästä blogista, tämä on minulle juuri nyt parasta vertaistukea.
uusi vakkarilukijasi Amelia
Voi Amelia- kiitos kommentistasi! Olen todella pahoillani puolestasi, että jouduit tälle samalle tarpeettomalle matkalle.... Jos olet vertaistukea vailla, laita minulle sähköpostia norppa85@gmail.com <3
PoistaTSEMPPIÄ!!!!
Sinä olet kyllä hurjan kaunis kaljunakin.. :) Olen tänään lukenut lisää tätä blogia. Voi mikä voima ja energia vaikka varmasti on ollut rankkaa ja väsyttänyt. Kiitos näistä sanoista ja tiedoista mitä olet jakanut kaikille meille.
VastaaPoista