keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Voi KANA ja vähän syöpää :)

Iloista keskiviikkoa kaikille!
Eilen oli mitä mahtavin päivä, sillä kävimme hakemassa paljon odotetut kanat kotiin. Täytynee myöntää että kanat ovat kyllä himpuran nopeita vaikka eivät lentää osaakkaan. Lentokyky siitä nyt vielä olisi puuttunutkin... (paitsi Kukko Kekkonen on kyllä osoittanut yllättäviä lentotaitoja)
Saimme siis vain yhden kanan kiinni ja kahden muun kohdalla jouduimme odottamaan että siirtyvät orrelle levolle ja haettiin nämä "sinnikkäimmät karkurit" sitten vasta iltasella :) 
Kanat kotiutuivat mitä mainioimmin ja pakko myöntää että aamulla olo oli kuin pikkutytöllä jouluna kun avasin takapihan oven. Tiukka potpotus kuului jo kanalasta kun menin päästämään kanaset pihalle. Kukko Kekkonen päätti ilmoittaa koko lähitienoolle sitten klo 6 aamulla että hän ja kanat ovat kyllä heränneet;) 
Voi tätä kanaemon onnea <3 

Nyt vain odotan jännityksellä työpäivän loppumista jotta pääsen kurkistamaan olisiko vielä yhtään munaa saatu aikaiseksi....
Sovitaanko että alatte ravistelemaan minua tämän kanahulluuden kanssa siinä vaiheessa, kun ajantajuni muuttuu lähinnä muotoihin: "Sitten kun kanat istuvat orrella" tai "Kukonlaulun aikaan" ;)

Tässä nyt kuitenkin yksi fiilistelykuva meidän kanojen "väliaikakodista" :)

Kekkosen valtakunta
Aamulla tuli sellainen olo, että olisi syytä tarkistaa koska seuraava käynti syöpikselle olisi tulossa ja kuin yllätyksen lailla tajusin sen olevan tänään. Tässä kohtaa on taas hyvä muistutella itseään, että miksi sitä kalenteria ei käytä, kun se on olemassa? Ei muuta kun miettimään kuinka saan työni järjestymään järkevästi, jotta ehdin myös verikokeisiin, sydämen gammakuvaukseen sekä EKG:en. 
Asioillahan on tapana järjestyä ja tälläkin kertaa niin kävi. Hilpaisin kesken työpäivän syöpäklinikalle sovittuihin verikokeisiin ja EKG:n (joka on muuten valtavan kutittavaa puuhaa) ja sen jälkeen taas radioaktiiviset aineet suoneen ja pötköttämään gammakuvauslaitteen alle.
Mikäs siinä pötkötellessä - sain otettua ihan mojovat päivätorkutkin. 
Sen enempää en tuloksista osaa vielä itse sanoa muuta, kuin että sydänkäyrä ei ollut vielä suora... Se tietänee melko hyvää?

Ensi viikolla pukkaa taas onkologin käyntiä ja siellä sitten selviää tarkemmin onko täsmälääkehoito Herceptin aiheuttanut mitään sydämen vajaatoimintoja ja voidaanko lääkehoitoa jatkaa. Todennäköisesti kaikki on hyvin, mutta ainahan tässä pieni jännitys ilmassa on näinä hetkinä.

Nyt syöpämuija taas kiittää ja kumartaa, koska päässä vilisee vain ajatukset "kana kana kana kana kana kana" ....parempi sekin kuin "syöpä syöpä syöpä syöpä syöpä" ;)  <3

2 kommenttia:

  1. No ihan varmasti on parempi miettiä kanoja...:))
    Tuo kontrollin unohduskin on vaan hyvä juttu, kun kerran loppujen lopuksi muistit mennä.

    VastaaPoista
  2. Olisipas hauskaa olla kanaemo :)

    Aika jännä kun olen saanut 8 Herceptinia ja meidän sairaanhoitopiirissä ei ole kukaan kiinnostunut sydämeni toimimisesta tai toimimattomuudesta. Onko näin paljon eroa sairaanhoitopiireissä, hmm.

    Syöpiksen ajan melkein unohtamisestahan vaan tulee ilmi, ettet liikaa anna sairauden vaivata mieltäsi.

    VastaaPoista