maanantai 6. toukokuuta 2013

Paha paha sokeri!!

Tulipas viikonlopusta univelkaa kun jouduin tänään palaamaan aamulla uudelleen petiin. Nyt on kuitenkin levännyt olo ja aamulenkkikin koiran kanssa suoritettu. Aurinko paistaa joten nyt on aihetta hymyyn :)

Sädehoidot sen kun vähenevät (JIHAA) ja sädetetty iho on kyllä myös sen mukainen... Perjantain sädehoidon jälkeen sädetysalue muistutti keitetyn ravun väritystä joten olen ahkerasti laittanut kevyttä bepanthenia kärähtäneelle alueelle. Uskomatonta tavaraa tuo kyseinen rasva koska nyt punoitus on todella paljon vähäisempää kuin perjantaina. Alue oikeastaan muistuttaa enemmän rusehtavaa väriä kuin punaista. Huojentava tunne koska pahinta mitä ennen tulevaa Rodoksen matkaa saattaisi tämän tilanteen kanssa tapahtua on että iho kärähtäisi vesikelloille - tai pahimmassa tapauksessa alkaisi märkimään. HYIPS!
Sitä me emme halua.

Ihailin aamulla taas peilistä kasvavaa tukkaani ja odotan innolla sitä hetkeä kun saan laitettua tukan kiinni. Edes minimaaliselle pompulalle. Tässä siis tunnelmia tältä aamulta ja huomatkaa jo erottuva "sivujakauksen" paikka <3

hiuksia hiuksia hiuksia!!
Otin viikonloppuna taas sellaiset sokeriöverit josta ei tullut kuin karmeat morkkikset. Täten siis päätin taas lähteä googlen ihmeelliseen maailmaan lukemaan vähän faktaa sokerin aiheuttamista vaaroista syövän suhteen. Faktahan on se, että syöpä käyttää ravinnokseen sokeria joten mikäpä muu olisi syövälle parempi elinympäristö kuin (minun) keho joka ahdetaan jatkuvasti täyteen sokeria. 
Täten kaivoin taas rakkaalta siskolta saamani kirjan esiin ja päätin alkaa taistelemaan tätä viheliäistä vierasta vastaan JÄLLEEN kerran ruokavalion avulla.
Kun avasin kirjan ensimmäisen sivun niin näin siskoni kirjoittamat sanat:


Tässä kohtaa silmäni kostuivat - olin unohtanut nämä tärkeät ja kauniit sanat tyystin. Niin sumussa sitä on ollut mutta ihanaa että sain palata näihin sanoihin uudelleen vain avaamalla tämän tärkeän kirjan :)

Suosittelen terveillekin jotka haluavat pienentää sairastumisen riskiä :)
Nyt vihreä teeni jo poriseekin joten lähden nauttimaan VIHREÄN teen hetkestäni.
IHANAA maanantaipäivää kaikille <3

14 kommenttia:

  1. Ihana tuo lause tuossa kirjassa! Ei muutaku hyvää taistelua herkullisten ruokien kera! TErveellinenkin voi olla hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös? :) Kiitos <3 ja tottahan tuo on että kun oppii ja on mielikuvitusta niin terveellinenkin on hyvää! :)

      Poista
  2. Muista ettet voi matkallasi ottaa kovinkaan aurinkoa. Täällä päin sanotaan ettei vuoteen saisi ottaa aurinkoa sädetyksen ja sytostaattien jälkeen. Voi aiheuttaa ihoreaktioita.
    Mutta kaikkea hyvää viimeisille metreille ja rentouttavaa lomaa...♥

    Terv. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muistan - sädehoitohenkilökunta läksytti minua jo tulevasta lomasta ;) <3 Kiitos Päivi! :)

      Poista
  3. Eipä liity tähän mutta kysyn kuitenkin.Onko siellä missä sä sait sytot,luvallista ottaa seuralainen tiputuksiin?Kun sun kuvissa näkyi monesti joku seuralainenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilahden syöpätautien klinikalla kävin ja siellä jopa kannustettiin ottamaan tukihenkilö mukaan kaikille mahdollisille käynneille <3

      Poista
    2. Mööö! Satakunnan keskussairaalaan ei saa (ainakaan etukäteistietojen mukaan) ottaa sytoihin "ylimääräisiä"mukaan.Hittolainen!

      Poista
  4. Tuttu ja viheliäinen pahe onkin!!! Toivottavasti sinäkin onnistut <3

    VastaaPoista
  5. Haudoppa sädetettyä aluetta kamomillateehen kastetulla pyyhkeellä. Viilentää ja ihon punoituskin laskee, toimii ainakin minulla.
    Voimia ja jaksamista <3

    VastaaPoista
  6. Rakkaat "sokerihiiret" ja "maitovasikat",
    nyt minunkin pitää purkaa huoliani. Olen lukenut teidän himoistanne, enkä enää voi vaieta. Vuonna 2007, kun istuin luontaislääkärini odotushuoneessa lukemassa hänen mappiaan, johon hän aina kerää huomiota herättäviä tutkimustuloksia, törmasin Dr. Aurelia Loujse Jones'in artikkeliin aspartamista. Kirjoitus alkaa näin: "Lyhyesti sanottuna: Aspartam tuhoaa aivot, näköhermot ja keskushermoston ja sillä on suunnaton vaikutus kaikkiin elimiin...."
    Ja mm. siinä kerrotaan näin: "...jos sitä kuumennetaan yli 250°C hajoaa aspartamin metanooli ensin formaldehyydiksi ja sitten muurahaishapoksi,jotka tahollaan aiheuttavat ylihappoisuuden (metaboolinen acidose). Formaldehyydi kuuluu samaan ryhmään kuin syanidi ja arseeni. Ne ovat tappavia myrkkyjä, jotka aiheuttavat kaikenlaisia hermo-ongelmia ja tappavat hitaasti...."
    Ja edelleen:"...aspartam aiheuttaa, että himoitsee hiilihydraatteja..."
    Olen kauan etsinyt suomenkielistä sivua, jossa tämä selitettäisiin hyvin. Eilen löysin, ja sisältö on melkein samoin kirjoitettu kuin tuo saksankielinenkin linkki.Vaikka tuo artikkeli onkin pitkä, lukekaa silti loppuun saakka - jännitys vai nousee, mitä pidemmälle lukee.
    Tämän suomalaisen sivulla on myös maidosta mielenkiintoinen artikkeli, joka selitti minulle, miksi kotilääkärini kehoitti minua lopettamaan lehmänmaidon juomisen.
    Vielä makeutusaineista: saccariiniä tuotetaan kuulemma myrkyllisestä toluolista, jota käytetään liimoihin, lakkoihin ja painoväreihin. Ja cyclamaattia tuotetaan kuulemma cyclohexylamiinista, jota käytetään torjunta-aineiden ja korroosionestoaineiden tuotannossa.
    Ja glutamaatti on hermosolumyrkky.
    EIKÖ MEIDÄN SIIS PITÄISI VÄHÄN ENEMMÄN KATSOA, MITÄ SYÖMME!!! NÄITÄ AINEITA ON MELKEIN KAIKISSA VALMISTUOTTEISSA.
    Itse olen jo 1 1/2 vuotta myrkkyjenpoistokierroksessa. Mahtaako onnistua kokonaan.
    Anteeksi nyt vuodatukseni, mutta tuntui siltä, että pitäisi vähän teitä nuorempia ravistella.
    Linkki saksaksi: http://www.rainbowway.de/Infos/Aspartam.html
    ja suomeksi: www.elinahytonen.fi/2013/01/uusimpien-tutkimusten-mukaan-aspartaami-tekee-sairaaksi/
    sekä tämä linkki: www.elinahytonen.fi/2013/03/murheita-maidosta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannanotostasi. Omalla kohdallani kyse on kuitenkin vain nimenomaan KARKINsyönnin lopettamisesta/vähentämisestä joten en suinkaan ole koko sokeria pois ruokavaliosta jättämässä. Tämä minun valintani lienee ihan terveellinen vaihtoehto ;)
      En siis ole korvaamassa karkkeja millään makeutusaineilla ;)

      Poista
  7. Tarkoitus olikin saada teidät kaikki katsomaan tuotteiden sisällysluetteloa. Miehelläni oli esim. juuri kurkkukipu ja hänelle lääkäri määräsi kurkkutabletit GeloRevoice. Niissäkin on Aspartamia. Sitä on kekseissä, marmelaadeissa, säilykkeissä, valmisruuissa jne., siis muissakin kuin karkeissa.
    Pidetään silmät auki, eikö niin? Ja yritetään kokata itse ruokamme.

    Muuten sinulle on tulossa tosi tiheä tukka, melkein kadehdin, kun omani alkaa jo keskellä päätä ohentua. Olet taistellut hienosti ja ansaitset kunnon loman. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - ymmärsin ajatuksesi ensin väärin :) Tässä siis ajattelemisen aihetta <3

      Poista
  8. Puoli vuotta meni kaljuna. Sitten kasvoi uusi entistä tiheämpi, koska kaikki poislähteneet hiukset yhdessä alkoivat kasvaa, jopa hieman oli kiharaakin; entinen piikkisuora. Iloinen yllätys oli!
    Nyt kun vuosien kuluttua alkoi luustooni ilmestyä metastaaseja, on sokeri suussani, samoin entinen mielilimsani tosi kamalan makuisia ja joudun sylkemään ne pois. Luonto ei tunnu ottavan vastaan. Sen sijaan hedelmät marjat sellaisinaan kohtuudella menevät. Kumma juttu! Puolukat, mustikat, peruna hyvänmakuisia.

    VastaaPoista