tiistai 16. huhtikuuta 2013

Jännitystä ja muistelua

Aamulenkki suoritettu melkoisen synkässä säässä mutta mieli kuitenkin paljon säätä valoisampi. Pientä jännitystä kuitenkin edelleen ilmassa keuhko-oireiden takia sillä tiedustelin eilen sädehoitajilta voisiko oireet johtua juurikin sädehoidosta. Valitettavasti kumpikin sädehoitajista tiesi kertoa ettei hoitojen aikana minkäänlaisia keuhko-oireita pitäisi tulla, joten minun tulisi olla yhteydessä omaan lääkäriini. Kyllähän se hieman harmittaa koska olin jotenkin kovasti toivonut että syy löytyisi säteistä. Nyt en vain tiedä onko minun mitään järkeä olla yhteydessä onkologiini tässä vaiheessa, koska minulle on joka tapauksessa tulossa TT -kuvat viikon kuluttua. Voinhan keskustella hänen kanssaan puhelinajalla sitten kun saan kuulla tuloksista. 

Muistan uhonneeni "välijuhlilla" kun sytot päättyivät mutta enpä ole vieläkään saanut aikaiseksi juhlistaa hoitojen puoliväliä - tai pahimpien myrkkyjen päättymistä. Nyt siis otankin seuraavaksi etapiksi nuo levinneisyystutkimusten tulokset ja mikäli sieltä saadaan puhtaat kuvat niin sitten taitaa olla juhlan paikka. Pakko myöntää että en ole montaa kertaa koskenut alkoholiin hoitojaksoni aikana koska jotenkin koen "ruokkivani" syöpää alkoholilla. Nyt on kuitenkin taas ilmestynyt uusi tutkimustulos jonka mukaan alkoholi ei pahenna rintasyövän ennustetta. Artikkeli löytynee TÄÄLTÄ. 
Eli KIPPIS sille <3

Pakko sanoa että tämä sairausaika on mennyt ihan uskomattoman nopeaa vauhtia. Tuntuu että vasta hetki sitten valittelin että miten tulen selviämään sytoista jotka kestävät monta kuukautta. Muistan kuinka harmistelin sitä että minulla on seuraavan kerran hiuksia vasta keväällä jne... ja nyt se aika on koittanut - ihan tuosta vain. Näissä tunnelmissa olin 4 kuukautta sitten - NELJÄ! Aivan järjetön aika ja niin nopeasti - tai niin sumussa :)


Ihanaa että tuo aika on enää muisto vain <3 

KIITOS kaikille tuesta - teitä lukijoita ja tukijoita on tullut taas suuri kourallinen lisää. KIITOS <3

2 kommenttia:

  1. Jälkeenpäin tuntuukin, että aika menee todella nopeasti....kun taas, jos miettii vaikka vuotta eteenpäin, aika tuntuu pitkältä...:)
    Mukavaa, että olet hyvillä mielin...:))

    VastaaPoista
  2. Hyvin kaikki menee <3
    Onneksi kuvaukset on jo viikon kuluttua, ei tarvi loputtoman pitkää aika odotella.
    Kovasti tsemppiä lähetän täältä Sinulle!

    Kata

    VastaaPoista