keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Sädehoitoa ja tärkeitä karkkiasioita.

Terveisiä sädehoidosta. Ensimmäinen käräytys takana ja sehän tarkoittaa automaattisesti yhtä sädetystä vähemmän - jihaa!
Kaikki meni oikein hyvin lukuunottamatta tunnin aikataulumuutosta. Kyseinen sädetyskone oli mennyt aamulla rikki ja sen vuoksi ajat olivat tunnin myöhässä.
Sain myös "saarnan" yhdeltä sädehoitajalta tulevasta Rodoksen matkastamme. Hän sanoi että ajankohta on huono ja minun tulisi peittää koko yläkroppa paidalla (esitti poolopaitaa). Sen lisäksi hän mainitsi että Rodoksella on kyllä toukokuussa TODELLA kuuma joten siksikin ajankohta on huono. Täytyy myöntää että tuli kyllä melkoisen surkeat fiilikset tulevasta lomasta. En nyt ole muutenkaan mikään suuri auringonpalvoja ja rusketuksen sijaan muistutan kesäisin lähinnä keitettyä rapua mutta olisi silti kiva nauttia auringosta ilman poolopaitaa. Tämän jokainen varmaan ymmärtää ;)
Sain kuitenkin vertaisiltani positiivisempia ajatuksia ja vinkkejä lomalle joten en aio lannistua. Hoitaja oli myös ilmeisesti hieman liioitellut suojattavaa aluetta.... Loma on kuitenkin aurinkoa tärkeämpää <3

Sitten on aika synninpäästön.
Ratkesin eilen ostamaan merkkari -karkkipussin ja onnellisena söin muutaman syntisen karamellin. Siinä autoa ajaessani ja karkki suussa muljutessa kävin pohtimaan omaa tapaani syödä karkkia. Nyt on kuulkaa sellainen aihe etten voi olla tätä omaa karkkihetkeäni jakamatta.

Ensinnäkin - ostan aina karkkipussin jossa täytyy olla sekä hedelmiä että salmiakkeja. Valitsen pussista aina ensin salmiakin ja sen jälkeen hedelmän - vuorotellen. En voisi missään nimessä kuvitella laittavani salmiakin jälkeen suuhuni toista salmiakkia - ei ei ei - aina pitää hedelmän tulla salmiakin jälkeen. Jos (ja kun) jompi kumpi loppuu pussista aiemmin, on vain äärimmäisessä hätätilanteessa pussi mahdollista syödä loppuun. Muussa tapauksessa (ilman hätätilannetta) pussi siirretään kaappiin ja seuraavalla kerralla ostetaan uusi pussi. (Tietyt) ystäväni syövät nämä jämäpussini loppuun tullessaan kylään ;)

Tämän lisäksi olen kiinnittänyt huomiota seuraavaan käytäntöön: Siinä vaiheessa kun yksi karkki on laitettu suuhun, on mahdollisesti seuraavat 2 tai 3 seuraavaa karamellia ladattu jo käteen valmiiksi. Tulee suorastaan kiire nielaista suussa pyörivä salmiakki jotta saisin jo maukkaalta näyttävän hedelmän suuhun, jonka jälkeen tietysti uusi salmiakki polttelee jo kädessä hedelmän pyöriessä suussa  - ja kierre on valmis. Missä nautinto? EI MISSÄÄN. Lopputulos on paha olo ja morkkis. Näin ollen tätä asiaa pohtiessani olen päättänyt että tästä lähtien herkkupäivinä pätee seuraavat säännöt: 
Karkin muljuessa suussa on keskityttävä sen pitkään kestoon ja makuun. Uusia karkkeja EI SAA ladata käteen valmiiksi eikä vanhaa nielaista ennen aikojaan. Kun viikonloppu koittaa aion selvittää onko tällainen mahdollista. Tässä todella tärkeää pohdintaa muille sokerihiirille ;)

Tähän loppuun vielä kuva kohta tuulessa hulmuavasta tukastani (ja näköjään auringon taikomista pisamista, puhumattakaan uskomatoman väkkyröistä ripsistäni) :



15 kommenttia:

  1. Hei Nunnuliina. Mun sädehoidot loppui syyskuun lopulla 2011 ja lokakuun alussa lähdimme miehen kanssa Kreetalle. Aivan pahin porotus siihen aikaan ei ole mutta aurinkoa kuitenkin enemmän kuin Suomen kesässä. Tosi tiukkaa ohjeistusta sain minäkin Radiuksesta, sädehoitoalue on aivan oikeasti peitettävä auringolta vaatteella, ei millään aurinkosuojalla. Minulla toimi hyvin isot huivit, solmu vain toiselle olkapäälle. Toisaalta sädehoidon raja oli minulla aika alhaalla(ja näkyy edelleen), kainalosta viistosti alaspäin. (en kyllä tiedä meneekö se kaikilla samalla tavalla). Sädehoidon jälkeen ihoni oli kyllä siinä kunnossa että eipä tullut mieleenikään ottaa aurinkoa sille alueelle. Suunnittele lomaa hyvällä mielellä, hiukan kikkailua vaatii suojautumisen kanssa mutta syöpäläisen elämässä pikku juttu.
    Terveisin Päivi

    VastaaPoista
  2. Nauti sinä lomastasi...ilman pooloa...olet sen ansainnut!!!
    Ihan selvästi sinulle ON tukkaa ja ripsetkin näkyvät....ja ihanat pisamat...:)

    VastaaPoista
  3. Pakko minunkin kommentoida tuota poolopaita asiaa. Itse lähdin viime tammikuussa kuukauden päästä sädetyksen päättymisestä Malesiaan. Voisin kuvitella, että se on tuon auringon osalta vielä pahempi paikka kuin toukokuinen Rodos. Kerroin matkastani onkologille, sädelääkärille, hoitajille ja kaikki olivat heti sitä mieltä, että hienoa sinne vaan. Lääkärit vielä erikseen sanoivat, että loma tämän hoitorupeaman jälkeen on enemmänkin kuin suositeltavaa. Itse kysyin, että tarvitseeko koko ajan käyttää (uidessakin) paitaa päällä ja olivat sitä mieltä ettei tarvitse. Sanoivat kuitenkin, ettei sädetetylle alueelle saa ottaa aurinkoa ja suosittelivat ostamaan urheilu-uikkarin, kun se nousee tarpeeksi ylös rintakehän kohdalta. Niinpä kävin ostamassa ihan cittarista urheilu-uikkarin ja sillä meni hienosta 2 viikkoa Malesian paahtavan auringon alla. Enhän minä mikään sädehoidetun ihon asiantuntija ole, mutta tuo poolopaita tuntuu hieman oudolta. Ei muuta, kun hyvällä mielellä lomalle vaan se tekee tuon hoitoputken jälkeen todella hyvää :) Pitää se vielä mainitsemani, että sain 6 viikoa sädehoitoa ja ihoni kesti sädetyksen tosi hyvin. Hoitajat nauroivatkin, että nyt on hyvä lähteä reissuun, kun on toinen tissi onkin jo valmiiksi ruskea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Luo kivasti toivoa omalle reissulle <3

      Poista
  4. Hitsi, sullahan on pian tukka silmillä... ;)
    Tässä ilmoittautuu toinen hätäpöksy karkkien kanssa. Makujen ei pidä mennä vuorotahtiin, mutta seuraava on todellakin kädessä odottamassa ja mässytyskelpoinen karkki on kiire niellä pois seuraavan tieltä :D
    Uskon, että lomareissunne sujuu hyvin ja keksit hyvän aurinkosuojan. Jätä se poolopaita kotiin... ;)

    Terkuin, Kata

    VastaaPoista
  5. Hei! Taitaa olla tuokin aika yksilöllistä miten iho tuohon sädehoitoon reagoi.Mun ystävä on aika tumma,ruskettuu aina nätisti eikä tunnu ikinä palavan auringossa.Syövän takia tehtiin rinnan osapoisto ja 25 kertaa säteet.Me puhuttiin jo etukäteen et sädehoito sit varmaan helppo juttu ja iho kestää hyvin.Mutta ihan toisin kävi! Ekat kolme viikkoa meni kyllä hienosti,mutta sit alkoi iho punottaa,kesiä,meni rikki ja oli sädehoidon loputtua tosi kurjassa kunnossa ja kipeä.Ja mikä omituista niin ihon kunto vaan paheni vielä pari viikkoa hoitojen loputtuakin.Ei puhettakaan että ois pystyny mitään urheilutoppeja tai uikkareita päälleen pukemaan.Kulki ylisuurissa t-paidoissa joiden alle ei pystyny laittamaan yhtään mitään.Niin me sitten peruttiin suunnitellut uimahallikäynnit,teatterireissu (ei halunnu lähteä kun ei voinu laittaa rintsikoita ja proteesia) ja muutkin menot.Joten ymmärrän kyllä hoitajan kommentit kun on varmaan tuollaisia tapauksia enemmänkin nähnyt.Ja ystäväni kyllä hoiti ihoaan kaikkien ohjeiden mukaan.Onneks ei ollu kesä eikä tarvinnu aurinkoa paeta,mutta siltä pitää kuulemma suojautua vielä koko ensi kesä -ihan täällä Suomen maassakin.Hoidot siis loppui jo tammikuun lopulla.Ja aurinkohan ottaa muuten veden alla ihan yhtälailla - vesi jopa lisää säteilyn vaaraa joten turvassa et ole veden allakaan.Samaa mieltä olen että ehkä myöhemmin olisit pystyny etelän lomastasi enemmän nauttimaan! Tai sitten (toivottavasti) kuulut niihin joiden iho ei ole säteistä moksiskaan!:) Kaverin iho oli nimittäin vielä tosi kipeä ja jo vaatteen kosketuskin oli tuskaista,samoin suihkussa käynti jne - siis ihan palovammoihin verrattavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo asennoitunut siihen että nautin lomasta vaikka sataisi koko viikon. Maisemanvaihto tulee tarpeeseen :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. ihana karkki-analysointi! =) tsemppiä sädehoitoihin!

    VastaaPoista
  7. Hups, meni yhdet yöunet, kun juutuin lukemaan koko blogisi läpi. Eksyin tänne tutuntuttuni blogin kautta ja bongasin ensimmäisestä postauksesta sanan "Nummela" ja myöhemmästä kuvan kirkonkylän luistinradalta. Näköjään ollaan siis samalta kylältä!

    Tsempit sädetyksiin. Toukokuinen Kreikka ei pitäisi olla vielä tolkuttoman paahteinen, ihanaa reissua teille!:)

    Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kun blogini on kiinnostanut. Ja kiitos kun jätit puumerkin <3

      Poista
  8. Oikein jättimäinen päivänvarjo vaan olalle niin ei tarvi poolopaitaa. :)
    Mieleinkiintoinen havainto karkin kiiresyömisestä. Pitääpäs keskittyä itsekin siihen miten karkkia syön. Jos vaikka vähemmän olisi joskus enemmän. :)

    VastaaPoista