lauantai 21. syyskuuta 2013

Tankkaus osa 2

Tankkaus osa 2 käynnissä ja ehdoton edellytys tälle tankkaukselle oli, että homma hoidetaan kotiin täysin ohjeiden mukaisesti.
Noh - ensin lienee tunnustuksen paikka sillä olen soveltanut kyseistä päivää jonkin verran. Johtuen ensinnäkin "kiireisestä päivästä" (seliseli) ja siitä ettei tankkausmenu ole kovinkaan isosti omaan mieleen.

Eilisen inbody mittauksen tuloksien takia en koe kuitenkaan tässä nyt tapahtuvan mitään katastrofaalista. Hiilihydraattien tarpeellisuus on kuitenkin paikallaan ja niitä on tälle päivälle riittänyt - jotain opin kuitenkin viime kerran tankkauksesta, että ihan perse edellä puuhun ei olla nyt menty.

Olen toimittanut tänään siskoni luona "lapsenlikan" virkaa ja saapuessani tänne koin melkoisen yllätyksen keittiössä. Siskon mies oli kuullut että tänään on pyhä tankkauspäivä ja oli HIEMAN ylimitoittanut tarpeeni.

öööö NAMS!
Luojan kiitos tänään on myös lasten namipäivä niin saan jakaa syntini ;) Voihan näitä jättää napsimattakin mutta rehellisyyden nimissä paljastan jo varastaneeni kuormasta! Järki on kuitenkin pysynyt tällä kertaa mukana ja harha-askelia on vain muutama.

Kaikkein suurimman nautinnon sain kuitenin (täysin sallitusta) palasta tuoretta ranskalaista patonkia <3

slurps!
Huomenna on tiedossa UPEA päivä - nimittäin BC - porukan yhteistreenit mukaanlukien valmentajamme Satu ja Jutta <3 En ehkä malta odottaa.... kunnon rääkki todennäköisesti tiedossa!

Tarkoitukseni oli hurauttaa siskoni luota kätevästi kohti Tamperetta (Minttu -välietapin kautta) mutta kuinka ollakkaan olen unohtanut treenikengät kotiin. NIIN minun tuuria! Eihän siitä tule kuin 50 ylimääräistä kilometriä kun haen kengät GRRRRRR! Noh - huonosta muistista kärsii koko muija!

Olen nyt vuorokauden sulatellut ja hypistellyt Personal Trainer tarjousta hyppysissäni ja yhä enemmän kallistun kyseiseen vaihtoehtoon. Henkilökohtainen treeniohjelma ja ruokavalio kuulostavat todella houkuttelevalta eikä olisi pelkoa siitä, että treenaan väärällä tekniikalla.
Mieskin kuulosti ymmärtäväiseltä (lue = ei kommentoinut) :D <3

Näillä mennään!

Nousee nousee pikkuhiljaa.....

3 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä!! Tsemppii :) juli

    VastaaPoista
  2. Mukavaa Tampere-päivää! Itseltäni se jää väliin päällekkäisten PT-opintojen vuoksi. :D ajatus personal trainerista on hyvä - varmasti saat uutta ja erilaista intoa treenaamiseen. Itselläni ei ole PT:tä ollut koskaan, mutta tän vasta alkumetreillä olevan koulutuksen myötä oon oppinut jo todella paljon ja ymmärtänyt kuinka hakoteillä olin yksin treenatessani.

    VastaaPoista
  3. Moi nunnuliina!
    Olen itsekin bc:ssä ja olisin kysynyt tuosta personal trainer tarjouksesta, onko minulla mennyt jotain ohi, onko meille jokin erityinen tarjous vai mitä hä? Olisin itsekin kiinnostunut jatkamaan bc:n jälkeen henkilökohtaisella ohjelmalla.
    t. Anu

    VastaaPoista