Kunnes toisin todistetaan

Kävin tänään onkologin vastaanotolla kuuntelemassa levinneisyystutkimusten tulokset. Mies oli tukena ja minua jännitti todella paljon. Jännitystä ei helpottanut se että lääkäri oli tunnin myöhässä aikataulusta.

Kun pääsimme sisään lääkäri sanoi "Anteeksi että jouduitte odottamaan mutta minulla on teille hyviä uutisia" 

Tässä kohtaa jännitys pakeni täysin.  Kokovartalon kuvat olivat puhtaat ja verikokeiden tuloksetkin täyttä priimaa.

Teki mieli huudahtaa että "JIHUU OLEN TERVE."

No ei kai tässä nyt ihan terveitä olla vielä mutta tämä on suuri erävoitto.

Jotta ei kuitenkaan anneta taas täyttä aihetta juhlaan niin pientä jännitystä tuo vielä leikatun puolen kainalossa lymyilevä patti jonka huomasin eilen. Lääkäri tutki ja sanoi sen muistuttavan normaalia imusolmuketta mutta koska minulta on tyhjenetty kainalosta "kaikki" imusolmukkeet sain vielä lähetteen ultraan joka on keskiviikkona.

En aio olla huolissani koska lääkäri oli hyvillä mielin uudesta löydöksestä ja koska haluan kokea mielenjuhlaa tästä erävoitosta jonka kuvausten tulokset minulle toivat.

Olen siis lähes terve kunnes toisin todistetaan!

Tänään kiinnitin huomioni ensimmäistä kertaa syöpäklinikalla ihmisten hiuksiin - tai niiden olemattomuuteen. Peruukit ovatkin yhtäkkiä aivan tunnistettavissa. Ennen en olisi huomannut mitään.

Mietin että siinä on paikka jossa voisin kävellä huoletta pää paljaana eikä kukaan ihmettelisi mitään. Sääliviä katseita tosin ropisee vanhemmilta ihmisiltä pipo päässäkin. Tuntuu niin omituiselta että yhden rakennuksen sisällä kaikki tietävät toisistaan jotain. Kaikki ovat siellä vain yhdestä syystä - lukuunottamatta tukihenkilöitä ja henkilökuntaa.

Olin eilen ostoksilla Sellon kauppakeskuksessa ja kävin sovittelemassa hm:ssä pipoja. Ensin suunnittelin kerääväni kasan pipoja sovituskoppiin mukaan koska en halunnut järkyttää kanssashoppailijoita kuulallani. Hetken asiaa kuitenkin mietittyäni tulin siihen lopputulokseen että asia olisi minulle paljon isompi juttu kuin ympärilläni oleville. Aivan kuin minut jotenkin erityisesti huomattaisiin kaljuni takia vaikka todellisuudessa monikaan ei edes huomannut. Luulin olevani nähtävyys - luulin liikoja.

Nappasin pipon pois päästä ja sovittelin uusia. Yksi askel on nyt otettu ja se tuntui oikeastaan aika ihanalta.

Ei kukaan tuijottanut ja vaikka olisikin, mitä sitten?

Kävimme Outin kanssa shoppailun jälkeen katsomassa "Love is all You need" -romanttisen hömppäelokuvan. Ihana ja ajankohtainen.

Kertoi rintasyövän sairastaneesta naisesta ja hänen rakkauselämästään. Wau! Kolahti kyllä muhun aivan täysin.

Käytiin vielä nauttimassa ravintolassa vähän iltapurtavaa ja sitten Outille yöksi. Olipa vallan ihana ilta!

<3

Tässä aamun tunnelmia pipolla ja ilman. Tänä aamuna näytin ilman pipoa aivan transulta (kaikella kunnioituksella heitäkin kohtaan).