Minä ja syto-olot olemme jälleen kohdanneet. Mikä jälleennäkemisen "riemu".
Avasin silmäni ensimmäisen kerran kuudelta aamulla mutta koska olin valvonut illalla myöhään päätin "pakottaa" itseni vielä takaisin uneen. Tunniksi jopa vielä onnistuinkin. Heräsin pojan kanssa lopulta seitsemältä tekemään aamupalaa.
Aamulla olot olivat lähinnä maku-, ja silmäoireita mutta päivän mittaan huomasin että aloin tulla taas väsyneemmäksi ja kiukkuisemmaksi.
Ja koska sytoillehan ei mikään luonnollisesti riitä niin oireita on tullut päivän mittaan taas kourallinen lisää.
Suurin inhotus niistä on tällä hetkellä tämä _h-i-t-a-u-d-e-n_ tunne. Pää tuntuu olevan taas täynnä "rauhoittavia" ja ajatus ei kulje. (Voitte vain kuvitella kauanko tätäkin lyhyttä tekstiä olen jo kirjoittanut.)
Suussa on myös kammottava tunne - aivan kuin hampaani ei mahtuisi suuhuni? Tuntuu että hampaita kiristää ja että "heillä" olisi siellä ahdasta. Mutta yllättikö tämä oire? Ei todellakaan yllättänyt.
Kipulääkkeet olen aloittanut nyt ajoissa koska en aio kärsiä samanlaisia Neulasta -kipuja kuin viime kerralla. Tiedän jo valmiiksi että huomenna kivut yltyvät melkoisiksi.
Makuaistiongelmien kanssa on nyt jopa helpompaa kuin viimeksi koska sain vertaiseltani vinkin että ensimmäisen kerran jälkeen on jo paljon viisaampi tietäessään mitä kaupasta kannattaa napata kotiin toiselle kierrokselle ja mitä kykenen syömään.
Ruokakaapin sisältö on siis hyvin yksipuolinen - riisipuuroa, mehukeittoa ja kalapuikkoja.
Tähän hätään en keksi muuta hyvää ja helposti syötävää joka maistuisi edes jollekin?
Vinkkejä otan vastaan muilta saman kokeneilta :)
Nyt nautiskelen takkatulen lämmöstä ja käperryn sohvalle peiton alle potemaan oloja hyvällä omallatunnolla.
Palataan murmelit <3
Kauniita unia :)
VastaaPoistaT.Anni