sunnuntai 30. joulukuuta 2012

suunnitelmat heittää häränpyllyä

Niin meni uudenvuoden suunnitelmat kertaheitolla uusiksi johtuen tapauksesta nimeltään "TÄI".
Nämä pienimuotoisemmat "kutsumattomat vieraat" ovat rantautuneet lastemme päihin ja tänään on alkanut totaalinen täirumba.
Voitte vain kuvitella miten paljon hehkutan nyt kaljuni puolesta. Eläköön kalju ja täitön pää <3

Nyt on haravoitu lasten suortuvat, pesty tekstiilejä ja lasten päät. Ja mikä mainiointa - saunan valmistuminen sai juuri pientä lisäpotkua koska peitot ja tyynyt on heitettävä kuumaan, kun pakkastakaan ei meille enää suotu.
Enpä olisi arvannut että vastavalmistuneen saunan pääseekin korkkaamaan peitot ja tyynyt - meidän sijasta.
Eipä pääse tekemisenpuute yllättämään.

Aamu alkoi tänään varsin ihanasti. Lähdimme naapurin ja koirien kanssa tunnin peltolenkille ja teki niin hyvää. Tuollaisia aamuja lisää niin lähtee päiväkin hienosti käyntiin. Raittiilla ilmalla vain on uskomaton voima henkiselle sekä fyysiselle hyvinvoinnille.

Nyt on saunakin ensi kertaa lämmitetty ja kohta lähdemme testaamaan löylyt. Tässä hieman tunnelmaa vielä vähän keskeneräisestä saunasta:


Nyt lähden nauttimaan ensimmäisistä löylyistä ja yöksi lähden ystäväni luokse joten palailen kirjoittelemaan varmaankin huomenissa.
Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

2 kommenttia:

  1. Auts, täit on kyllä viheliäitä pikku kavereita. Just ennen joululomia tein töissä aikamoista täisyyniä. Ihme juttu mistä niitä aina joka talvi ilmestyy kouluihin ja päiväkoteihin.
    Toivottavasti oli hyvät löylyt. Uuden puun tuoksu on niin hyvä <3

    VastaaPoista
  2. Hö, meillä oli nuita kanssa pariin otteeseen muutama vuosi takaperin. On kyllä aika ruljanssi niiden kanssa.

    VastaaPoista