keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pehkoasiaa

Peruukki on nyt valittu ja kotiutunut.
Äitini oli eilen peruukkiliikkeessä jo puoli tuntia ennen minua ja olivat siellä jo etukäteen hieman katselleet minulle sopivia malleja. Äitini oli sanonut kampaajalle oman veikkauksensa minun valinnastani ja kuinka ollakkaan arvaus osui oikeaan - valitsin juuri sen mitä äitini epäilikin. Kyllä äiti tyttärensä tuntee <3
Päädyin pitkään malliin jotta saan hetken nauttia pitkistä kutreista ja koska tunnen itseni ja ailahtelevan mieleni niin hyvin - on minulla mahdollisuus leikkauttaa peruukki sitten nättiin lyhyeen malliin (joka myös jo tiedossa).

Tässä hieman fiiliksiä kokeilusta:

olisiko pitänyt valita tämä ;)
Tässä kuitenkin peruukki johon päädyin. Paketissa lukee "Tatjana" joka kuvastaa peruukkiani äärimmäisen hyvin :)

Tatjana
Sytoaivoillani tajusin eilen illalla että olen unohtanut täysin järjestää koirani hoitopaikan tälle päivälle. Minullahan on tutkimuksia aamulla ja illalla eikä tullut mieleenikään etten ehdi käymään kotona päivällä. Onneksi koirani kasvattaja asuu melko lähellä ja ojensi auttavan kätensä - jälleen.
Olen niin kiitollinen Susann <3

Kävin tänään aamulla gammakuvauksessa. Kuinka ollakkaan painelin jälleen pontevasti väärään rakennukseen sisään. Ehdin lopulta juuri ja juuri sovittuun tutkimukseen. Äiti oli tukena mukanani mikä oli todella mukavaa. 
Minulle laitettiin saapuessani taas merkkiainetta ensin suoneen jonka jälkeen tuli odottaa 20 min. Odotuksen jälkeen minuun työnnettiin vielä radioaktiivista ainetta. Olen taas säteilevä - näkyisipä se ulospäinkin :)
Tänään illalla on vielä pään magneettikuvaus klo 18.15 ja siskoni lähtee mukaani.
Vitsit miten ihanaa on kun on aina joku joka tarjoutuu mukaani. Eihän tukihenkilön tehtävä ole juuri muuta kuin istua vieressä ja olla mukana pitämässä seuraa mutta mielestäni se on niin arvokasta <3
Kenenkään ei pitäisi käydä tätä matkaa yksin.

Tulin minäkin tekemään tänään vähän hyvää. Ystävälleni (joka myös työkaverini) järjestettiin tänään pieni yllätys ja haettiin töistä kesken kaiken pois joten minä tulin tekemään hänen työvuoronsa loppuun.
Ja katsokaas mitkä ihastuttavat korvakorut lepäsivät näppäimistölläni:

Pölleröiset
Olen aivan kertakaikkisen hulluna pöllöihin ja taas minut päästiin yllättämään <3
Tontut olivat muka asialla mutta väitän kyllä että veljeni vaimoneen (ei kai yhdestä vaimosta voi sanoa vaimoineen?) on kyllä antanut tontuille vihiä <3

Nyt valmistaudun henkisesti illan koitokseen - kaljuun. Käyn peilaamassa tukkaani vielä tovin verran ja sitten on aika jättää hyvästit tälle olemattomalle - mutta uskolliselle pehkolle.
Kiitos arvon pehkoseni että olet palvellut minua nämä kaikki vuodet ohuella olemassaolollasi mutta peittänyt kuitenkin suuria hörökorviani uskollisesti. Nähdään taas keväällä :)
<3

5 kommenttia:

  1. Ihana peruukki ja korvikset SEKÄ tsemppiä kaljun leikkuuseen. Sä pääset näkemään sen mitä moni pohtii mutta ei uskalla ottaa selvää: Siis millehän MÄ näyttäisin kaljuna...

    VastaaPoista
  2. Kylläpäs säteily näkyy ulospäinkin: olet nimittäin säteilevän kaunis Tatjana-peruukkisi kanssa. :) Tosi hyvä valinta!

    Ihanaa, että sinulla on noin paljon tukea ympärilläsi. Minä yritän parhaani mukaan olla tukena äidilleni, jolta löydettiin keväällä täysin yllättäen (jo levinnyt) syöpä.

    Mukavaa iltaa toivottaen
    -Marsu-

    VastaaPoista
  3. Ihan loistavasti passaa Tatjana teikäläisen päähän :) Hieno on!

    VastaaPoista
  4. Minun piti kommentoida samoin kuin Marsu yllä; että näkyyhän se Noora, sä olet ihanan säteilevä kaunis nainen! Ja ihana Tatjananakin, tosi magee peruukki! :)

    Iiih, mäkin oon ihan hulluina pöllöihin :-).

    ja ps. Mä olen kans aina pitänyt kaljuja naisia tosi rohkeina ja cooleina ja miettinyt miltä itse näyttäisin mutta ei taitais olla rohkeutta ajaa päätäni kuitenkaan.

    -j

    VastaaPoista
  5. Kiitosta paljon tuurauksesta! Valitettavasti joudun sua työllistää muutaman viikon päästä, kun lähden reissuun... Jos vaan pystyt siihen. Tai sitten pistetään pojat hommiin, ihan kun niillä ei olis jo tarpeeksi töitä :)
    Tulethan joskus käytille Tatjanan kanssa, niin hörpätään glögit!

    -Johku

    VastaaPoista