maanantai 17. joulukuuta 2012

Ruokaa ja kipuja

Ruokaaaaaaa.......
Koko viikonloppu meni järjettömän ruokahalun merkeissä ja voin sanoa että paino on lähtenyt jyrkkään nousuun. Tuntuu että ehdin miettimään ainoastaan ruokaa ja mitä seuraavaksi söisin.
Tällä kertaa edes makuaistittomuus ei ole esteenä sopivan ruoan löytämiselle. Kaikki mikä vain vähän edes maistuu tai menee kurkusta näppärästi alas on käypää ravintoa.
Olen saanut "äkkinälän" takia myös kiukunpuuskia ja yllättävä nälänhetki tuntuu maailmanlopulle.

Kynnet ovat todella hatarassa kunnossa ja liuskottuvat ikävästi. Sipaisin eilen taas vahvistavaa lakkaa josko ymmärtäisivät pysyä matkassa mukana.

Viime yönä alkoi sitten taas "neulasta -karkelot". Olin ottanut särkylääkesatsin jo illalla ennakoivasti ja yöllä heräsin ottamaan lisää. Tällä hetkellä lasken minuutteja koska saan ottaa seuraavan annoksen koska alaselkäkivut ovat palanneet melkoisena.
Toisaalta tekisi mieli käpertyä kipuilemaan sohvalle mutta jostain syystä kivun "unohtaa" paremmin touhutessa. Ristiriitaista.
Enää 7 minuuttia seuraavaan lääkesatsiin - uskon selviäväni.

Huomenna olemme menossa Maijan kanssa ikuistamaan kaljumme valokuvausliikkeeseen. Meistä otetaan virallinen "kaverikuva". Nähtäväksi jää minkälaiset munapääkuvat saadaan aikaiseksi.

No mutta kas - nälkä yllättää joten siirryn jääkaapille.
Tulen taas kirjoittelemaan kun on ajatuksia mielenpäällä.

<3
Päivieni ilo

1 kommentti:

  1. Ikäviä nuo kivut :( Eikö niihin saa mitään tujumpaa lääkettä lääkäriltä ?

    VastaaPoista