Ne viimeiset sanat...

Tässä sitä nyt ollaan - kirjoittamassa tämän blogin viimeisiä sanoja. Niin vaikeaa ja niin haikeaa.

Tämä blogi on ollut yksi suurimmista terapiamuodoista, joita olen matkallani saanut ja tarvinnut. 

Olen saanut purkaa tuntojani kirjoittamalla - jota rakastan. Olen saanut aivan valtavan määrän tukea, jota en olisi koskaan osannut odottaa. Olette olleet mahtavia.

Koska elämässäni kääntyy nyt uusi sivu, on aika jättää hyvästit tämän blogin merkeissä. Koska tunnen kuitenkin itseni, enkä osaa lopettaa jotain näinkin ihanaa kuin kirjoittaminen, jatkan ajatuksieni kirjoittamista uudessa blogissani: 

Pikkusen pilkottu <3

En voi todeta kuin suuri ja vieläkin suurempi KIITOS kaikille, jotka olette ollut lukemassa ja tukemassa matkaani <3 Olette arvokkaita!

Vihdoinkin on tultu tähän
vaik pelkäsinkin sitä vähän
Etten olisi enää tässä
tätä päivää näkemässä

Viimeinen kerta takanapäin
rakas ystävä lähelläin
Jakamassa tärkeän hetken
vihoviimeisen hoitoretken

Niin onnellinen olla saan
kun saavuitte mua tukemaan
Ilman teitä en olisi tässä
täysillä kiinni elämässä

On aika tullut teitä kiittää
ei vain tahdo sanat riittää
Toivottavasti tiedätte sen
tukenne suuren merkityksen

Nyt vahvana kohti uutta vuotta
ei murehdita elämää syyttä suotta
Kun pelon hetket vielä koittaa
ei yksin tarvitse niitäkään voittaa

Toivon teille valtavasti hyvää
niin paljon iloa ja rakkautta syvää
Muistakaa myös hymyä jakaa
se tunteen onnellisen takaa

<3

Syöpämuija kiittää ja kumartaa <3

Los katastrofes....!!

Ilta kuin suoraan vakuutusyhtiön mainoksesta....

Seuraa arvoitus...

Mitä tapahtuu, kun joulukuusen alle sijoitetaan yksi kissa ja yksi koira?

EI MITÄÄN.

Mutta kun kissa ampaisee kuusen alta pois ja samaisella sekunnilla koira onnistuu takertamaan jalkansa kuusen valoihin, on katastrofaalinen tapahtumankulku valmis ja kuva sen kertokoon...

Olen vannoutunut "ei murehdita turhia" - ohjeen sanansaattaja, mutta juuri hetki sitten tuntui siltä, että tämä vuosi ei vain ollut minua varten.

Koko tämän vuoden olen ollut mielestäni jokseenkin urhea. Minua henkisesti ei kaatanut ero, eikä syöpäkään - mutta sitten tämä helvetin joulukuusi kaatui ja tuntui että olen romahtamispisteessä!!!

Tuli tunne, että nyt saisi jo tämä vuosi loppua ja parempi vuosi alkaa saapumaan pian keskuuteemme. 

Tuo rikki mennyt peili ei vain kuulemma tiedä niitä ihan kaikken parhaita aikoja, mutta sitten on aika lakata taikauskomasta JUST NYT.

Mutta ei hätää - nyt on kuusi nostettu taas paikalleen ja kerätty sirpaleet lattialta. On istuttu alas ja hengitelty. Nyt on aika kääntää katse tulevaisuuteen ja nostaa hymyä taas naamalle. Kyllä se tästä <3

Ihanaa joulun odotusta ihan jokaiselle <3

Viimeisiä viedään...!!

Viikko taas vierähtänyt melkosen sukkelaan ja joulu sen kun lähestyy. 

Helpotin omaa joulustressiäni eilen ilmoittamalla ystävilleni, ettei meiltä lähde tänä jouluna kortin korttia, eikä lahjoillekaan ole annettu pientäkään ajatusta. 

Uskon, että jokainen meidät tunteva tietää (ja ymmärtää), että heidän olemassaolonsa on meille arvokasta ilman konkreettista joulumuistamistakin <3 Juuri nyt ei vain oikein ole voimia huolehtia näistä jouluisista "velvollisuuksista".

Kunhan nyt lapsille saataisiin vielä lahjat hankittua niin sitten olisi joulu meidän osalta pulkassa.

Havahduin tänään hoksaamaan, että viimeinen hoito lähestyy. En saata uskoa, että maanantaina astun syöpäklinikan hoitohuoneesta sisään todennäköisesti ja toivottavasti VIIMEISEN KERRAN <3 

Aivan hullua ja niin sairaan upeeta! Vaikea kuvitella miten hulluja fiiliksiä pää on täynnä maanantaina, jolloin asia konkretisoituu! WOW <3

Jotain kivaa pientä on vietävä kyllä kiitokseksi hoitohenkilökunnalle ja erityisesti omahoitajalleni <3

Niin paljon tekisi mieleni jo nyt vuodattaa kiitoksia ihan jokaiselle, mutta säästän ne maanantaihin.

Ensi viikolla elämme jännittäviä aikoja, sillä saan avaimet uuteen kotiin. Tiedossa siis joulun lisäksi maalausta, puunausta ja muuttoa. Ei käy aika "joululomalla" ainakaan pitkäksi...

Jouluaattona on kuitenkin aika rauhoittua perinteiden pariin vanhempieni luokse koko perheen voimin. 

Luojan kiitos äiti ja iskä jaksaa laittaa aivan täydellisen joulun tänäkin vuonna jotta saadaan tähänkin elämäntilanteeseen jotain hetkellistä "balanssia".

Nyt on aika lähteä makselemaan "kalavelkoja" ja toimia kuskin roolissa naapureita varten. Tulen kirjoittamaan viimeistään maanantaina ultimaalisista viimeisen hoidon fiiliksistä. IIIIK <3

Ihanaa joulun odotusta höpöntit <3

Täydellinen viikonloppu ja ahdistava joulu.

Jehna mikä viikonloppu takana!

Tein oman elämäni historiaa (jälleen) ja lähdin viettämään täydellistä lauantaita LAHTEEN. Itselleni täysin vieras kaupunki osoittautuikin paaaaljon suuremmaksi kuin olisin osannut kuvitellakkaan. Kunnon CITY <3

Tyttöjenpäivä + ilta koostui huikeasta porukasta. Vanhasta työkaveristani Mintusta, josta on vuosien hiljaiselon jälkeen kuoriutunut äärimmäisen hyvä (ja hullu) ystävä ja sitten Niina, johon tutustuimme Mintun kanssa yhdessä Bikini Challengen yhteistreeneissä Tampereella syksyllä. About vartti tapaamista sai meidät kaikki huomaamaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Kyllä apina toisen apinan tunnistaa - ja kolmannenkin <3

Kurvasimme Mintun kanssa Niinan luokse heti lauantai aamupäivästä ja lähdimme tutustumaan Lahden ostosmahdollisuuksiin. Eihän me päästy kuin Lahden keskustaan asti, kun nälkä oli jo vallannut jokaisen leidin mielen. Lahden Santa Fe:n sitten syömään jättiburgereita ja ribsejä ja ja ja ..... <3

NAMS!

Maittavan aterian jälkeen koitti ostosreissu Lahden sydämessä, jonka jälkeen uskomattomalle jälkiruoalle Niinan luokse. Voi sitä herkkujen (ja turvotuksen) määrää.... eikä loppua näkynyt...

 nammmmm!!!

Otettiin siinä sitten ruoan päätteeksi pikku päikkärit, jotta kisakunto olisi huipussaan illalla yökerhossa.

Lähtötunnelmista nautittiinkin sitten oikein useampi tunti tutustuen ja jutellen niitä näitä. Aivan mieletön ilta kertakaikkiaan <3

Kolme apinaa <3

Lähtötunnelmia

Sissi <3 Unikaverihalinalle....

Kunnon hehkutusta, mutta illasta tuli ihan täydellinen. Tanssia, iloa, hyvää seuraa - ihan mahtavuutta <3

Uusi päivä jo kehitteillä...

Joulu kolkuttelee ovella, ja minä normaalisti henkeen ja vereen jouluihminen en ole vielä koskenut yhteenkään joulukoristeeseen. Tässä kohtaa on pakko kyllä kosauttaa "huonoäiti" leima otsaan, koska tunnelma ei vain ole ollut yhtään "jouluinen".

Onneksi lasten isä on kuitenkin hoitanut "hyvän vanhemman" tehtävää kunniallisesti ja haki omalta tontilta eilen lasten kanssa kuusen jonka sitten koristelivatkin <3

Omassa mielessäni on vain muuttolaatikot ja tuleva rumba. Paljon hankittavaa ja liian vähän rahaa = stressi.

Tässä kohtaa otetaan iskän "kaikki järjestyy" -neuvot käyttöön <3

Ihan varmasti järjestyy.

Lasten kanssa on puhuttu ja puhumista tulee riittämään jatkossakin. Yllättävän hyvin ovat tulevat muutokset ottaneet, mutta varmasti vastoinkäymisiäkin on vielä tulossa. 

Pääasia lienee kuitenkin se, että olemme lasten isän kanssa äärimmäisen hyvissä väleissä ja pyrimme asettamaan lapset nyt etusijalle <3

Ihan jännityksellä jään odottamaan, mitä tuleva vuosi tuo elämääni tullessaan... Toivottavasti jotain tätä vuotta arkisempaa kiitos <3

Neuvo, jonka haluan nyt antaa teille kaikille: Nauttikaa siitä tavallisesta ja tylsästä arjesta <3

Herceptiniä ja Lontoota!

Noniin - vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt.

Torstaina koitti TOKAVIKA Herceptin -hoito ja olen aina pitänyt kyseisen hoitopäivän vapaana töistä, jotta saan nukkua hoitoväsymykset pois ja ottaa päivän ihan rauhassa. Kaikki on sujunutkin aina oikein loistavasti, kunnes tietenkin sen ainoan kerran, kun olisi kiire lentokentälle, hommat uhkaa mennä puihin.

Saavuin syöpikselle normaaliin tapaan ja tiedustelin, missä hoitohuoneessa tälläkertaa olisin. Ei löytynyt muijaa kenenkään listasta ja selvittelyn jälkeen ilmeni, että joku oli vahingossa poistanut hoitopäiväni varauslistalta tyystin. Lääkettä ei luonnollisestikaan oltu sitten toimitettu ja alkoikin kiivas soittelu "lääkkeensekoitusyksikköön" (= ei aavistustakaan mikä oli tämän kyseisen yksikön oikea nimitys). Lääke luvattiin kiireellisenä ja alle tunnissahan se paikalle jo saapuikin. Mieletön palvelu jälleen kerran <3

Lääkettä odotellessa sattui kuitenkin jotain melko dramaattista kun yksi sytostaattipotilaista menetti tajuntansa kesken hoidon. Pulssi tippui ilmeisesti vaarallisen alas, koska henkilökunta säntäili sinne tänne pitkin syöpiksen käytäviä huutaen "ELVYTYS ELVYTYS" ....

Pakko sanoa, että melkoinen paniikki ja ahdistus iski itsellekin päälle. 

Rehellisesti sanottuna olisin varmastikin paennut paikalta kotiin saakka, jos olisin odotellut omaan sytoon pääsyä. 

Potilas elvytettiin ja kaikki päättyi kuitenkin onneksi hyvin.

Vasta nyt ymmärrän, miksi sytostaattien aikaan hoitajat kävivät tiuhaan kyselemässä vointia....

Pääsin lopulta omaan tiputukseeni ja koska aikataulu alkoi uhkaavasti kiristyä, pistettiin tiputukseenkin vauhtia. Lopulta tiputus kesti alle puoli tuntia ja ehdin hienosti lennolle <3

Lontoon reissu olikin sitten oikein mieleinen. Minäkin lentopelkoinen en sitten pelännytkään lennoilla yhtään. Ihmeparantuminen!

Kun matkaseurue koostuu yhdeksästä miehestä ja minusta (=duuniporukka), on lopputulos aika pubipainotteinen. Pubeja siellä sitten riittikin joka kadunkulmassa. Eikä puhettakaan, että ilman välipysähdyksiä oltaisiin liikuttu yhtään mihinkään. Sangen hauska reissu joka tapauksessa, eikä nähtävyyksittäkään täysin jääty.

Ehkä tärkein nähtävyys....

Kello ;)

Niitä onnenhetkiä kun pakenin pubista vohvelille

Treenikausi on edelleen tauolla ja huomisen luomenpoiston johdosta tulee olemaan tauolla vielä pienen tovin. Ruokailut pitäisi nyt saada edes takaisin ruotuun, jotta olisi fyysisestikin vähän parempi olo...

Muuten asiat saavat luvan mennä omalla painollaan ja yritän olla stressaamatta mahdollisimman vähän.

En ole vastaillut vielä kommentteihinne, mutta olen äärimmäisen kiitollinen tästä suuresta tuesta jota olette jälleen kerran lähettäneet <3 En tosiaankaan ole yksin.....

Kun kaikki muuttuu

Pahoittelut tästä ennätyspitkäksi venyneestä kirjoitustauosta. Kuten viimeksi jo hieman avasin, elämässäni on tällä hetkellä niin suuria muutoksia, ettei kirjoittamisesta ole kertakaikkiaan tullut yhtään mitään.

Melkoinen vuosi takana - ei voi muuta sanoa!

Tammikuussa koittaa kuitenkin elämässäni uusi aika. Sen lisäksi, että pääsen vihdoinkin elämään "terveempää" elämää ja jättämään syövän takaa-alalle, koittaa elämässäni myös toinen suuri muutos - muutto.

Olen muuttamassa pois yhteisestä kodistamme ja se, jos jokin tulee mullistamaan elämääni konkreettisesti.

Kulunut vuosi on opettanut minulle paljon elämän äkkinäisyydestä - lähes halolla päähän lyötynä.

Koska rypeminen ei ole kuitenkaan vaihtoehto, on syytä nostaa leuka ylös ja jatkaa elämää entistä kokeneempana - entistä rohkeampana - mitään katumatta <3

Tänään koittaa TOKAVIKA Herceptin ja tyttäreni lähtee seuraneidikseni. Illalla tunnelmat kohoavat melkoisiin svääreihin, sillä matka kohti LONTOOTA alkaa!!

Ei voisi reissu tulla yhtään parempaan saumaan - sen vain sanon!

Kunhan kotiudun reissusta, tulen kirjoittamaan pitkät pätkät ajatuksistani. Malttakaa vielä siihen asti <3

Kiitos tuesta <3

Ja mm. näille pjöntöille erityiskiitos olemassaolostanne <3

murut

Pikavisiitti

Ihan ensiksi isot pahoittelut, että kirjoitustauko on venynyt luvattoman pitkäksi. Kaikenlaista on ehtinyt elämässä viikon aikana tapahtumaan, mutta niitä en toistaiseksi ala tässä availemaan... 

Tästä johtuen pää ei ole oikein toiminut tämän blogin "hyväksi" joten päätin pitää pienen kirjoitustauon.

Täsmällinen ruokavalio ja treenit ovat olleet myös tauolla, joten niistäkään ei ole mitään uutta kirjoitettavaa. Ainoa "uutinen" lienee -3 kg painonpudotus - ei hyvä.

Sen sijaan fiilistelen aivan valtavasti viikon päästä koittavasta TOKAVIKASTA Herceptin -hoidosta. Uskomatonta, miten lähellä maalia jo olen. Lähellä lähes normaalia tervettä elämää <3

Tässä jos jossain on siis aihetta iloon! <3

Täten siis tulin ilmoittamaan, että kirjoitustauko tulee venymään nyt vielä lisää, sillä pää on aika tyhjä kaikista ajatuksista.

Kuten aiemminkin olen sanonut - "näillä mennään mitä on annettu" <3

Heikko ihmismieli.

Hiiohoi - kävinpäs tänään pyytämässä toisen optikon mielipiteen näköhäikkään. Uskomantonta mutta totta, hänen kantansa oli tismalleen sama kuin silmälääkärin: "Pientä hajataittoa, mutta en sinuna ottaisi laseja vielä tässä vaiheessa" :) Kerrankin optikko, joka ei ollut kiinnostunut vain lompakostani!

Puhuttiin paljon mm. silmien väsymisestä konttorityössä. Koska työskentelen kahden näytön äärellä koko päivän, on se silmille varmasti aika raskasta hommaa. Eikä asiaa helpota se, että palaan tähän kotipäätteelle vielä illalla uudelleen. Kosteustippoja ja taukoja näyttöruudusta niin pitäisi alkaa "lyyti taas kirjoittamaan."

Näillä mennään <3

Tänään piti olla salipäivä, mutta yhden "CheatMealin" jälkeen vaihdoin sen kävelylenkkiin. Ihmismieli oli äärimmäisen heikko astellessani perheen kanssa paikalliseen pizzeriaan. Lautasella köllötti porsaanleike sienikastikkeella ja ranskalaisilla - ja morkkis tuli ennen kuin ehdin palaakaan syödä. Söin silti.

Huomenna koittaa PT treenit ja ruoska viuhuu. Odotan ERITTÄIN innolla!

<3

Lähde googlen kuvahaku

Tuli äidin kanssa pari päivää sitten puhetta "jatkosta ilman syöpää" ja totesinkin äidille, että vaikka kuinka haluan uskoa, että oma syöpätaipaleeni oli nyt tässä, niin jotenkin silti jossain alitajunnassa jyllää pelko siitä, että on vain ajan kysymys koska se palaa. On jotenkin epätodellista ajatella, ettei syöpä saapuisi uudestaan.... Niin jumalattoman katala vihulainen se on.

Nämä ajatukset ovat kuitenkin onneksi vain hetkellisiä pelkoja ja menevät ohi kun kaivan taas esiin normaalin positiivisen asenteeni ... (ja salihousut ;)

Syöpä ei palaa. Piste. 

En halua, en saa, enkä aio uskoa niin. NIH <3

Hymy kerätty siis takaisin pärstään ja hyvillä mielin taas nukkumaan! <3

Hyvää yötä!

P.S. Lipputangolliset - muistittehan liputtaa tänään Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi <3

Riks Raks ja onnistuneet treenit!

Hieronnassa käyty ja TAIVAS miten helpottava kokemus!

En ole kärsinyt minkäänlaisista kivuista, mutta jäykkyyttä on kyllä ollut selvästi havaittavissa. Yläkropan suuren puolieron takia hakeuduin kuitenkin fysioterapeutille, jotta josko hänellä olisi jokin apu asiaan.

Todellisuudessa yksikään fysioterapeutti ei voi muuttaa sitä faktaa, että oikea käteni nyt vain on päässyt heikompaan kuntoon - siihen vaikutan vain minä itse.

JOKATAPAUKSESSA....

Ihan ensiksi vastaanotolla selvisi, että seison pikkusen venkurallaan. Asento lähtee vikaan lantion kohdilta. Tässä on siis korjattavaa.

Ei muuta kuin muija "laverille", naama "reikään" ja selkärangan kimppuun - enpä ole IKÄNÄ kuullut niin vastenmielisiä runksahduksia kuin eilen. RIKS RAKS sanoi selkäranka kun fysioterapeutti paineli rankaa auki. HUHHUH!

Tämän jälkeen käytiin huolellisesti koko yläkroppa läpi ja kartoitettiin hieman alakropan tilannetta. Otin uuden ajan alakropalle parin viikon päähän. Sen jälkeen pidän sitten taukoa, jottei mahdolliset syöpäsolujämät innostu "uuteen nousuun". Sitä tässä ei tosiaankaan haluta!

Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus! <3

Eilinen päivä olikin sitten lepopäivä, mutta tänään ei sopinut enää laiskotella. Kotiuduin juuri äsken iltasalilta ja voi että oli KERRANKIN oikein kunnolla onnistunut treeni "yksin" (=ilman PT:tä). Jostain syystä treeni kulki erittäin hyvin eikä minulle HYVIN tyypillisiä "luovutuksia (kirosanoin)" päässyt tapahtumaan. JES!

Ja mitä iltatreeniin tulee, niin paras aika lienee näemmä klo 20.00 jälkeen, jolloin salilla vallitsee totaalinen treenirauha.

<3

Ruokavalio sujuu muuten ihan kivasti, mutta monestikaan en millään muista laittaa edellisenä iltana seuraavan päivän aterioita valmiiksi. Tämä tarkoittaa aamulla järjetöntä kiirettä ja hirveää ruokasoveltamista pitkin päivää. Hyvin olen tähän asti selvinnyt mutta vielä paremmin selviäisin jos todella saisin kaikki etukäteen laitettua. 

Aamupalan nauttiminen on "pitkä prosessi" mutta se ei haittaakkaan kun menen vasta klo 10.00 joka aamu töihin niin saan työstää aamupalaani ihan rauhassa.

Kuvassa aika tyypillinen aamupalani:

 Puuroa, vehnäleseitä, maitorahkaa, marjoja, Cocovi:n Marjaisa - jauhetta, Cashew -pähkinöitä ja kuvasta poiketen C-vitamiinipore. Joskus saatan heittäytyä oikein villiksi ja keittää vielä kananmunan.

Aluksi tämän aamupalan syöminen oli minulle valtavan haasteen takana, koska olin tottunut syömään aamuisin korkeintaan yhden leipäviipaleen. Nyt tämänkokoinen aamupala menee kyllä alas helposti, mutta nautin sen silti "maltilla". Tästä aamupalasta kuitenkin jo 2-3 tunnin kuluttua syön seuraavan ateriani :)

Voin sanoa, että syötyä tulee päivän aikana melkoisesti.

NAM <3

Sitten vielä tähän NÄKÖasiaan - ongelmat on ja pysyy. Sain vinkin, että kuivat silmät voivat myös aiheuttaa tällaista "näköhäiriötä" ja otinkin "vinkistä vaarin" ja hommasin tipat. Tippoja on nyt tiputeltu - tuloksetta.

Vaihdoimme kotona myös järjestystä ja telkkari siirtyi hieman aiempaa kauemmaksi. Nyt ongelmaksi on tullut myös tekstityksen "sameus" ja tietyistä kanavapalveluista en pysty erottamaan esimerkiksi leffojen nimiä (kun taas mieheni pystyy ne erottamaan). 

Harkitsen nyt vakavasti vielä toisen optikon mielipidettä asiaan. Joku tolkkuhan tähän on saatava?

Takaraivossa vaan kaikuu silmälääkärin vähättelevät sanat hajataitostani....

Vai pitääkö kosteuttavia tippoja käyttää pidemmän aikaa, jotta alkavat vaikuttaa? Tästä kuulisin mieluusti kommentteja jos jollain on tietoa :)

Tunnemyllerrystä ja blogipohdintaa!

Torstain Herceptin meni tavalliseen tapaan - sutjakkaasti ja rennosti pötkötellen. JÄLJELLE JÄI ENÄÄ KAKSI HOITOKERTAA!!!

Ota Banaani

Samaisena iltana olikin sitten taas PT tapaaminen ja sain yläkropalle uuden ohjelman. Nyt treenit jakautuvat neljään eri osaan, joten tulen tekemään jokaisen ohjelman kerran viikossa = neljä treeniä viikossa.

Olen todella innoissani uudesta ohjelmasta joka ei tosiaankaan käy tylsäksi! :)

Huomenna on aika hierojalle (joka kylläkin myös fysioterapeutti) ja tarkoitus olisi hieman avata lihasjumeja. Monethan sanovat, ettei syövän sairastaneen henkilön tulisi käydä hieronnassa, koska mahdolliset syöpäsolut saattaisivat taas aktivoitua ja lähteä liikkeelle. Itse kuitenkin koen, että hieronta on jopa välttämätöntä aktiiviselle salipirkolle - syöpää tai ei.

Mitenkään tiheästi en aio hieronnassa käydä näiden suositusten johdosta, mutta kerta hierontaa silloin tällöin tuskin pajauttaa minulle uutta syöpää kehiin.

Muussa tapauksessa on syöpämuijakin pelkkää jumia vaan, jotta ei sekään kovin järkevältä kuulosta.

Tänään autolla posottaessani mieleni valtasi järjetön tunnemyllerrys. En tiedä, laukaisiko jokin biisi sen, vai mistä se tunne mieleeni ilmestyi, mutta siinä ajellessani purskahdin vain onnelliseen itkuun. 

Aivan mieletön helpotuksen tunne, kun yhtäkkiä sisäistin hoitojen loppuvan ihan pian. Reilu kuukausi ja saan terveen paperit kouraan.

Mieletön fiilis tajuta, että olen tässä elossa - voimissani, keskellä ihan tavallista elämää. <3

Blogin kirjoittaminen on ollut viime aikoina paljon mielessäni. Kuten aiemminkin olen sanonut, aion päättää tämän blogin kirjoittamisen hoitojen päättymiseen.

 Olen kuitenkin pohtinut kirjoittamisen jatkamista ja tullutkin siihen tulokseen, etten taida pystyä enää lopettamaan. Niin terapeuttista ja ihanaa tämä on!

Aion aloittaa uuden blogin hoitojen päättymisen jälkeen, mutta kerron asiasta lisää sitten vuoden vaihteessa.

Ihana tunne tietää, että tämä ajanjakso elämässäni on kohta vain hurja muisto. <3

Upea marraskuu <3

Nyt ei muuta kuin onnellista pikkujouluaikaa. Tonttuilkaa maltillisesti ;)

T. Poromuija

Oikea löytöjen löytö!

Mihin nämä päivät oikein katoaa, kun tuntuu että justiinsa kirjoitin ja kuitenkin kirjoitustauko venyi useampaan päivään? PÖH!

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään elämää mullistavaa. Päivät on koostuneet normaalista arjesta töiden, perheen ja treenien äärellä.

Tiistaina kävin tekemässä jalkatreenin ja nyt voi kyllä sanoa että perille meni. Jalat on yhä jumissa ja mieli on tietysti hyvä kun treeni tuntuu.

Tänään koittaa taas PT tapaaminen ja ymmärsin, että yläkroppa jaetaan nyt kolmeen osaan, jotta saadaan jonkinsortin voimaa lisättyä tähän muuten niin heikkoon yläkroppaan. Jännityksellä ja innolla odottaen....

Tänään on myös HERCEPTIN päivä ja tämän hoitokerran jälkeen jäljelle jää enää KAKSI hoitoa <3 JIPPIJAIJEEEEEEE ja SUPUPPIDUU! <3

Ja nyt mullistavia uutisia "ruokapuolelta" <3

Laitoin tänään testaukseen tämän Cocovin kookosöljyn ja mieleni valtasi vain sana HALLELUJA <3

Miksei kukaan ole koskaan aikaisemmin kertonut tällaisesta monikäyttöisestä ihanuudesta?

Tiesittekö, että tätä voi laittaa ruoan lisäksi myös ihoon ja hiuksiin?

Kokeilin tätä tänään suihkun jälkeen jalkoihini ja voi taivas että jää ihanan pehmeä tunne iholle, miellyttävällä kookoksen tuoksulla höystettynä <3 Ja miten normaalisti niin kuivat jalkani kiiltääkään!

Ainoa miinuspuoli on perässä kulkeva koira, joka yrittää lipsuttaa jalkojani... Enkä ihmettele!!

Lämpimästi siis suosittelen kaikille! Googlaamalla sanan "kookosöljy" käyttötapoja löytyy PALJON!

Tämä tulee jäämään päivittäiseen elämääni, joten tästä lähtien haistun sitten kookokselta - jottas tiedätte!

<3

Raakasuklaan valmistus on nyt hieman viivästynyt, kun tuntuu että jokainen ilta on niin julmetun kiireinen. Makeannälkä kuitenkin nostaa jo sen verran rankasti päätään, että kauaa en voi enää siirtää kyseistä tapahtumaa. Kirjoittelen siis pian myös raakasuklaanvalmistuksen merkeissä.

 <3

No nyt on jaeltu sydämiä melko rutkasti tämän kirjoituksen aikana, mutta kertokoot se hyvästä fiiliksestä joka mielessä vallitsee. Moon kuulkaa aika onnellinen - ja onnekas noin niinkun elämässä yleensä!

Näillä mennään mitä on annettu <3

Iskänpäivää ja vähän arkihöpinää!

Ihan ensiksi haluan toivottaa jokaiselle isälle uskomattoman onnellista isänpäivää!

Spesiaaliterveiset omalleni <3

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut kasvaa hyvin tasapainoisessa ja rakastavassa kodissa. 

Lapsuudesta on niin paljon ihania muistoja siitä, miten iskä otti meitä lapsia mukaan niin moneen juttuun.

Naurettiin yhdessä Eddie Murphyn leffoille, katsottiin lätkämatseja HIFK:iä kannustaen ja räkätettiin vedet silmissä Kummelin vitseille.

En minä ymmärtänyt jääkiekosta hevon humppaa - Kummelista puhumattakaan, mutta olin niin innoissani iskän kanssa vietetystä ajasta ja yhteisestä fiiliksestä ettei sillä ollut mitään merkitystä.

Iskä happy = minä happy <3

Yhteiset muistot eivät suinkaan rajoitu vain TV:n ääreen vaan teimme yhdessä paljon paljon muutakin hauskaa ja nyt itse äitinä pakko vain ihmetellä, että miten ihmeessä iskällä riitti malttia ottaa minua ja sisaruksiani aina joka juttuun mukaan?? Lenkilläkin mennä jolkotin hidasteena - iskää se ei haitannut (tai ainakaan se ei näkynyt) ;)

Iskäni on myös siitä äärimmäisen spesiaalitapaus, että hänellä on hyvin positiivinen elämänasenne noin niinkuin "mieheksi" ;) Hän on opettanut minulle, että kaikki asiat kääntyvät kyllä hyväksi ja ylimääräinen stressi on ihan turhaa. "Kaikki järjestyy" - on hänen yksi tavallisimpia neuvoja, joka pätee yhä niin moneen ongelmaan!
 Hymyä ei iskän vuosista ole puuttunut! <3

Kun sairastuin syöpään, iskän hymy hyytyi hetkellisesti. Yksi vaikeimmista hetkistä oli nähdä iskän tuska ja pelko. Onneksi pian pelko muuttui uskoksi ja lopulta taas hymyksi <3

Nyt siellä tietysti vedetään jo johtopäätöksiä, ettei äitini kuulunut näihin onnellisiin lapsuusmuistoihin, kun en häntä tässä maininnut, mutta se ei pidä paikkansa. Äitienpäivä on sitten erikseen - jos alkaisin nyt kertomaan onnellisia lapsuusmuistoja myös äidistä, niin tästä postauksesta tulisi laittoman pitkä ;)

Laitetaan tähän nyt lyhyesti ja ytimekkäästi äidillekin terveiset:

Rakastan sua - kiitos loputtomasta ymmärryksestä <3

Ja sitten arkisempiin höpötyksiin...

Flunssa vihdoin selätetty ja ensimmäinen treeni suoritettu kevyemmällä teholla. Todella hyvä mieli, että pääsee taas normaaliin treeniarkeen kiinni.

Kävin torstaina tapaamassa pikaisesti PT:tä ja otettiin väliaika inbody -mittaus. + 2kg rasvaa eikä grammaakaan lisää lihasta! Tässä kohtaa malttamattomuus nosti päätään ja äärimmäinen turhautuminen valtasi mieleni. Hulluna olen huhkinut, eikä missään näy - (paitti rasvana persiissä) !!

Painonnousu oli odotettavissa, koska sitähän tässä ollaan vähän haettukin. En ihan syyttä suotta ole syönyt 2500 kcal päivässä. Turhahan se on mennä huhkimaan liian pienellä rasvaprosentilla jos meinaa lihasta kasvatella. 

Painonnoususta en siis suinkaan ole harmissani, vaan nimenomaan lihaskasvun jämähtämisestä!

Ei auta kuin kerätään hymy takaisin nassuun ja kohti uutta huomista! <3

Aloitin tänään (ja aika usein muutoinkin) aamuni puurolla sekä maitorahka-mansikka-mustikka -sössöllä. Otin tänään myös Cocovi:n Marjaisa -jauheen käyttöön ja lisäsin tuohon aamusössön sekaan.

Marjaisa

Marjathan on myös yksi loistava "luonnonlääke" - todellista superfoodia! Itse käytän kyllä marjoja ihan sellaisenaan ruokavaliossani, mutta päätin ottaa tämän myös vielä lisäksi käyttöön.

"Keräsimme yhteen purkkiin luonnon parhaat antioksidanttien lähteet - kotimaista mustikkaa, tyrniä ja marja-aroniaa, terästettynä gojimarjalla ja acailla. Mukana on myös "jumalten ruoka" eli raakakaakao, yksittäisenä ruoka-aineena eniten antioksidantteja ja yli 1200 vaikuttavaa ainesosaa.

Marjaisasta saat antioksidantteja, entsyymejä, flavonoideja ja vitamiineja elimistösi hyvinvointiin. Ei mitään keinotekoista - ei yhtään E-koodia, ei keinotekoisia makeutusaineita tai aromeja. Mitään raaka-ainetta ei ole lämpökäsitelty joten kaikki kehollesi arvokkaat vaikuttavat aineet ovat edelleen kehollesi käyttökelpoisessa muodossa"

Lähde: Cocovi

Huomenna suunnittelin tekeväni elämäni ensimmäistä kertaa raakasuklaata IHAN ITTE. Saas nähdä mitä siitäkin tulee <3

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Muistakkee hymyillä <3

Postia postia postia!! :)

Tänään oli hieno päivä! Postiluukku kolahti ja Cocovilta tilaamani paketti saapui. Olo oli kuin pikkutytöllä jouluaamuna avatessani pakettia.

Hieman innostuin tilausta tehdessäni, mutta kun löysin NIIN paljon kaikkea varteenotettavaa ja tarpeellista - HUPS!

Cocovi herkkuja <3

Näillä jokaisella tuotteella on oma "funktio" osana tätä minun elämäntaparemonttia ja ajattelinkin, että voisin jatkossa hieman "esitellä" näitä uusia ystäviäni ja niiden tehtäviä sitä mukaa kun otan näitä käyttöön. Ihan en uskalla aloittaa kertarykäisyllä kaikkien käyttöä, jotta vatsa ei järkyty.

IIK - OLEN IHAN INTOA TÄYNNÄ!!

Tänään ajattelin aloittaa tuosta pika-pakurista <3

"Pakurikääpä on useilla varttuneilla lehtipuilla esiintyvä pikimusta lahottajasieni. Suomessa pakurista on keitetty sota-aikana korvikkeeksi ns. tikka-teetä".

Pakurillahan on ihan huikeat terveysvaikutukset sen antioksidanttien ansiosta ja "syöpäpiireissä" tätä on myös paljon suositeltu käytettäväksi niin sanottuna "luonnon syöpälääkkeenä." Näihin uskoo ken haluaa ja minä lukeudun näihin jotka haluavat :) <3 

Kuka olet?

Tästä se siis lähtee! :)

Jotain muutakin jännittävää postiluukusta tänään kolahti ja se oli aika Töölön sairaalaan plastiikkakirurgin juttusille terveen rinnan poistoa varten. Jotenkin ensimmäinen tunne oli hirvittävä jännitys, vaikka kirjeen saapuminen olikin täysin tiedossa - tätähän tässä on odotettu!

Tapaaminen on "vasta" (jo) helmikuussa, joten aikaa valmistautua on kuitenkin rutkasti. Siihen mennessä pitäisi sitten tehdä lopullinen päätös rinnanpoistoon liittyvistä toimista - poistaakko koko räpylä vai tehdäkkö säästävä leikkaus (= rinta tyhjennetään ja tilalle laitetaan implantti).

Olen jo aika isosti kallistunut jälkimmäiseen vaihtoehtoon. 

Näyttävästi mitä kauemmas syöpä menee, sitä avoimemmaki käyn vaihtoehdoille. Vielä on onneksi aikaa miettiä ja kirurgillakin on varmasti omat suosituksensa...

Nyt lähden pötköttelemään tuohon lattialle koiran viereen, joka on vielä hieman tokkurassa illan nukutuksesta. Kävimme tänään tarkastuttamassa Kinan silmien terveydentila, sekä kuvauttamassa lonkat. Priimaa näytti molemmissa <3

 Huisin mukavaa illanjatkoa kaikille <3

P.S. Herää kysymys, miksi ihmeessä joku on löytänyt blogiini käyttämällä hakusanoja: "Ilman pikkuhousuja auton kyydissä"

Tutkimattomat ovat googlen tiet...

Ihana (syntinen) viikonloppu ja prilliongelmia :)

Nyt tuli kyllä laittoman pitkä kirjoitustauko, mutta ei auta kuin korjata tilanne pikimmiten!

Ihan ensiksikin uutinen silmäpuolelta; Voi olla, etten tarvitsekaan silmälaseja. 

Kyllä - olen itsekin aivan äimänä tästä tilanteesta!

Kävin siis optikon suosituksen mukaan silmälääkärillä, jossa silmien terveydentila tutkittiin ja samalla tsekattiin myös näkö (uudelleen). Silmälääkäri totesi, että hajataittoa kyllä löytyy, mutta hänen mielestään niin vähän, ettei laseille ole tarvetta!

No perkule - onhan se nyt selvää, että optikko haluaa myydä meikäläiselle lasit, mutta saako ne todella huijata tällaisessa tilanteessa vain myynnin takia?

Onhan sekin toki mahdollista, että masiinat on antaneet eri tuloksetkin, kun metodi näöntutkimukseen oli kummallakin taholla täysin eri, mutta että näin vikaan olisi tulokset menneet?

NOH - ongelmahan on nyt seuraavanlainen:

Työskentelen kahden näyttöpäätteen äärellä kaiket päivät ja hakeuduin nimenomaan optikolle, koska en mielestäni näe hyvin työskennellessäni. Teksti on ikäänkuin epäselvää vaihdellessani katsetta kahden ruudun välillä. 

Optikon kehoitus laseista kuulosti hyvältä, koska ajattelin saavani apua työskentelyyni. MUTTA sitten ilmestyy (mielestäni) luotettavampi taho - The Silmälääkäri, joka sanoo ettei lasit ole minun ratkaisuni tähän asiaan, muttei osannut ottaa kantaa sen enempää tähän näköongelmaani, vaan kirjoitti laskun ja toivotti hyvät jatkot.

Herää siis kysymys, että MITÄ HELV***IÄ nyt?

Noh - tätä täytyy nyt pohtia....

Torstaina oli PT - tapaaminen ja vuorossa oli yläkropan extratreeni. Ei tehty siis perus yläkroppaohjelmaa vaan PT olikin laatinut jotain ihan muuta - superjärkyttäväextraSAIRAS supersarjatreeni. UGH!

Tuli kyllä todettua, ettei meikäläisellä ole yläkropassa voimaa nimeksikään ja pisteenä i:n päälle aivan valtava puoliero. Leikatun puolen käsi on aivan onneton ja vasen jumppaa tuplasti paremmin. Tästä on noustava - ja pian!

Viikonloppu olikin sitten jotain ihan muuta kuin treeniä....

Peli-ilta

Pelasimme ja herkuttelimme lasten kanssa, kuten meillä on perjantaisin tapana tehdä. Tällä kertaa herkuttelu jäi kuitenkin päälle, sillä lauantaina koitti siskoni tuparit...

Sinä olet minun siiskoniiiii....

Näin lupaavasti se alkoi - pikkudrinkeillä, mutta siihen se juomispuoli melkein sitten taas jäikin. Kahden siiderin jälkeen ei enää maistunutkaan ja siirryin veteen. On se kyllä jännä juttu miten tuo Kuningas Alkoholi ei enää vain uppoa. 

Siitä tulee itseasiassa aika kiva fiilis - siis nimenomaan juomattomuudesta! Siitä tunteesta, kun hoksaan miten hauska ilta voi olla vesiselvänäkin!

Taivas

Tänään on palattu ruokaruotuun ja nautin juuri äsken yhden lemppari-iltapaloistani <3

NAMM!

Kuten kuvasta näkyy, annos sisältää:

Jääsalaatti

Kurkku

Kirsikkatomaatti

Viinirypäle

 Feta (3 % Valkosipuli - Basilika)

Raejuusto

Paahdettu pinjansiemen

Olin ajatellut mennä tänään treenaamaan, mutta kuinka ollakkaan ystävämme Flunssa saapui täysin odottamatta kylään. Täällä sitä nyt kökötetään villasukat jalassa peiton alla ja tankataan vitamiineja kitusiin.

Harmillista, että nämä flunssat iskevät juuri silloin kun motivaatio tuppaa olemaan huipussaan. Ei siis auta kuin kohdata jälleen se tosiasia, että tässä on loppuelämä aikaa treenata - muutama päivä ei muuta mitään <3

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Arkinen IIK! :)

Mitä aikaisempaan kirjoitukseeni tulee, haluan kiittää kaikkia kovasti tuesta. <3 Jos positiivisuuteni meinaa kokea kolauksen, te olette kyllä aina nostamassa sen takaisin "jaloilleen."

 Huikeaa!

Kaikenkaikkiaan en anna kuitenkaan tällaisten tilanteiden masentaa, vaan kasvattaa. Aina voi oppia lisää!

Palasin juuri alakropan treenistä ja kylläpä vain hymyilyttää. Sain nostettua painoja tavanomaisesta, joten huomenna ihan kivoilla fiiliksillä PT tapaamiseen :) Ruokavaliokin on ollut mielestäni kiitettävä ja paino ei ainakaan ole laskemaan päässyt. 55 kg -> 56,4 kg. JEI <3

Päivän ruokamäärät on olleet nyt siinä 2500 kcal hujakoilla. nams!

Sain silmälääkäriajan jo perjantaille, enkä tiedä yhtään mitä odottaa. Jos jollakulla on (ja varmaan onkin) kokemusta, mitä silmälääkärissä dusataan, niin kaikki info on tervetullutta :) 

Sen verran sain vinkkiä, että autolla ei kannata tulla, jos silmiin pruitataan jotakin "laajentavia" tippoja. HUI!

Toivottavasti näen kuitenkin kävellä takaisin junalle? ;)

Silmälasien hankintakin jännittää (onpahan aikuisellakin jännityksen aiheet!!) kun ei ole minkäänlaista kokemusta. Ne ainokaiset lasit, mitä olen koskaan kokeillut, eivät ole istuneet tähän päähän sitten millään tavalla. Soitin jo tänään rakkaalle ystävälleni (joka omistaa sentään tyylitajua) jotta hänen on pakko lähteä sitten valitsemaan lasit kanssani. Ei raasu uskaltanut kieltäytyäkkään, kun tiesi muuten syöpäkortin vilahtavan ;)

Olin ajatellut jotain tämäntyyppisiä:

Lähde: Googlen kuvahaku

Jos ei noilla korjaannu hajataitot niin ei sitten millään!  Onkohan ne rouvan päässä edes oikein päin? ;)

Toivottavasti prillien sovittamiseen saa myös käyttää rutkasti aikaa, koska vahvasti epäilen, että tulossa on PITKÄ prosessi! <3

Tähän hätään ei muuta tähdellistä - onnea on PIENEN pienet "murheet" <3

Julkisen kirjoittamisen varjopuolet

Aloitin aamuni tänään optikon näöntarkastuksella ja hajataittoahan sieltä pukkaa! Sain lisäksi myös lähetteen silmälääkärille, kun jotain muutakin feelua näyttäisi silmissä olevan. En ymmärrä näistä silmälasihommeleista yhtään mitään, mutta sen verran sain vihiä että prilliostoksille olisi pian lähdettävä. IIK!

Sitten sosiaalisen median varjopuoliin....

Sain tänään yllättävältä taholta voimakkain kirosanoin varustetun puhelun, jossa selvisi melkoisia "väitteitä" minun ja mieheni elämästä. Kiteytettynä (ilman kirosanoja) sanoma oli jotakuinkin sellainen, että estän miestäni elämästä.

Tämä kaikki selviää kuulemma facebookista (viittaus blogiin?) - "Kaikkihan sen näkee!".

Sen enempää en luonnollisesti julkisesti ala tätä asiaa avaamaan, mutta antoihan tämä taas ajatuksenaihetta koskien blogin kirjoittamista yleisesti!

Se, että kirjoitan omasta elämästäni - MINUN tekemisistäni, enkä niinkään esimerkiksi mieheni tekemisistä, tarkoittaa näköjään automaattisesti sitä, ettei mieheni tee mitään. Eihän hän mitenkään voi, koska minä kiellän - tietysti.

Se, että käyn salilla, tarkoittaa automaattisesti sitä, että minä sysään lapset hänelle heti kun hän raskaan päivän päätteeksi palaa töistä kotiin. Ajatella - hän JOUTUU viettämään aikaa omien lastensa kanssa ilman minua yli tunnin. Hirveää!
Ja mieshän ei käy itse salilla - koska en kirjoita siitä.

Poikienreissuista puhumattakaan - niihin mies ei osallistu koskaan, koska en mainitse niistä täällä.

Tämä on jännä ilmiö, miten paljon ihmiset luulevat tietävänsä toisten elämästä vain facebookin tai blogin perusteella. En minäkään sentään koko meidän elämää facebookissa tai blogissani jaa - luojan kiitos!

Tämä on minun päätökseni kirjoittaa blogia - ei mieheni päätös, joten miksi ihmeessä jakaisin hänen asioitaan täällä?

Täten siis haluan kertoa, ettei mieheni elämästä tarvitse olla huolissaan. Hän on aikuinen ihminen, joka elää kyllä ihan oman järjen voimin haluamallaan tavalla.

<3

Tässä jokaiselle meille ajatuksenaihetta - myös itselleni, äkkipikaiselle rontille :)

MUOKS!
Heti tuli tuomitsevia kommentteja soittajaa kohtaan. Toivoisin enemmän kannanottoja näihin julkisten blogien varjopuoliin YLEISESTI :) Kiitos <3

Onnea ja kiukkuakin!

Sinne män taas yksi viikonloppu!

Perjantaina päätin lähteä ihan extemporee naapurin kanssa "humputtelemaan" paikalliseen tanssibaariin. Itse toimin taas kuskina ja jälleen kerran tuli todettua, miten hauskaa voi vesiselvälläkin muijalla olla.

Aloitimme karaokepuolesta, jossa hoilottelin karaokekansan piinaksi varmaan kymmenen kappaletta. Laulajia oli todella vähän, joten pistin sitten oikein kunnolla ranttaliksi.

Karaokesta siirryttiin sitten hyötyliikkumaan tanssilattialle vesipullo visusti kourassa. Ai että kun oli onnistunut ilta <3

Piipahdin tänään kotiintullessani peilin edessä ja nappasin pipon pois päästä. Pöyhin hiuksiani ja minut valtasi taas melkoinen onnentunne. HIUKSET HIUKSET HIUKSET! 

Onhan nämä vielä aika raakileet, eivätkä oikein asetu kauniisti, mutta jumalavita MULLA ON HIUKSET! Kerrankin normaalinpaksuiset hiukset! Olen aina kärsinyt todella todella ohuista luiruhiuksista ja nyt olen vihdoin saanut niihin vähän eloa! 

UH - ihhana syöpämuija!

Mietin, voiko tämä olla sytostaattien ja muiden syöpämyrkkyjen tekosia, kunnes hoksasin jotain järkeenkäypää - RUOKAVALIO!

Ei ihme, ettei hiukseni ole ennen näyttänyt elonmerkkejä, kun ruokavalio on ollut jotain aivan kamalaa. Paljon paljon paljon sokeria, rasvaa ja hiilihydraatteja - lähes mitätön määrä vihanneksia, marjoja, proteiinia, hyviä rasvoja, tärkeitä vitamiineja..... lista on loputon.

Luojan kiitos olen "valaistunut" :) <3

Tänään oli treenipäivä ja kotiuduinkin juuri hetki sitten salilta. Kuvittelin, että näin iltasella siellä ei olisi ruuhkaa mutta PYH - muillakin näytti olevan motivaatiot huipussaan! Se on tämä maanantai kun kaikki tulevat pumppaamaan viikonlopun hiilaripöhöt pois ;)

Itse en ollut pumppaamassa niinkään hiilaripöhöjä, vaan suunnatonta ketutusta kuntaamme kohtaan. 

Kuten olen kertonutkin, tyttäreni on 8 -vuotias tokaluokkalainen neiti. Meillä lähin koulu on 9 kilometrin päässä kotoa ja asumme vaarallisen tien varrella. Täten tyttö on saanut koulukyydin tähän asti ovelta ovelle.

 Nyt kuitenkin jokin tärkeä taho on kunnassa päättänyt, että ensi perjantaista lähtien tyttö saa taksikyydin vain bussipysäkille 4 kilometrin päähän, jossa hänen tulee vaihtaa kulkuneuvoa bussiin. Eihän tässä varsinaisesti mitään "kummallista" ole muuten, kuin että tämä taksi ajaa sitten bussin perässä TYHJÄNÄ aivan samaan paikkaan, mihin bussikin.

Eikös olekin järkevää? Säästö se on pienikin säästö?

Tuntuu jotenkin hullulta, että aiemman 20 minuutin koulumatkan sijaan siihen menee jatkossa n. 1 h.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!

Kahden vuoden kuluttua taksikyyti evätään todennäköisesti kokonaan ja neidin tulisi kävellä joka aamu 4 km  bussipysäkille  ja joka iltapäivä 4km kotiin tuota vaarallista tietä. Se tekee minun matikallani 8 km kävelyä päivittäin. Minusta aika paljon 10 vuotiaalle, tai sitten olen vain herkkis.

Minkälainen on sitten tämä meidän vaarallinen tie?

- 80km / h rajoitus

- Ei kävelytietä, eikä edes pienenpientä piennarta - kulku vain autotiellä.

- Ei valaistusta 

- Aktiivinen sorarekkaliikenne

- Mutkainen tie, jossa näkyvyys on mitätön

Edes aikuinen ei kävelisi tuota tietä talvipimeässä, kun tiet ovat muutenkin kapeammat ja liukkaat, eikä tiellä ole minkäänlaista valaistusta - rekkaliikenteestä puhumattakaan. Miten ihmeessä sitä voidaan odottaa lapsilta?

Tiedän tiedän tiedän, on sitä ennenkin hiihdetty kesät talvet kouluun 20 km / suunta, mutta nyt eletään kuitenkin 2000 -luvulla ja tällaiset asiat pitäisi olla ihan toista luokkaa?

Tänään lähestyin kuntaa viestillä, jossa pyysin että päättävät tahot tulisivat itse marssimaan tämän "koulumatkan" kävellen. Ehkä siitä löytyisi uutta näkökulmaa asiaan?

Nyt on pakko myöntää, että kaipuu kaupunkiin on vahvasti läsnä.

Kaikesta huolimatta sain purettua kiukun pääosin treeniin, joten nyt on jo rauhallinen ja hyvä mieli. Haluan uskoa ihmisten "hyvyyteen" ja toivon, että tällekin saadaan jokin järkevä lopputulos! :)

Täten siis toivotan hyvillä mielin kaikille oikein hyvää yötä <3

Herceptiniä ja treeniä!

Tavallinen Herceptin -päivä takana. Tein pienen poikkeuksen rutiiniin ja jätin osan esilääkkeistä ottamatta. Esilääkitys aiheuttaa koko päiväksi niin järjettömän väsymyksen ja tänään oli tiedossa PT -treenit, joten en tosiaankaan halunnut mennä treenaamaan puoliteholla. Sain siunauksen hoitajalta.

Syöpiksellä oli rauhallista ja uppouduinkin tiputuksen aikana lainaamaani kirjaan; Liza Marklund - Studio Sex.

Leppoisaa syöpispötkötystä

Puolivälissä tiputusta väsymys kuitenkin voitti ja torkahdin loppuajaksi. Levänneenä oli sitten hyvä jatkaa kotiin - päiväunille. Väsymystä siis oli esilääkkeen poisjättämisestä huolimatta, mutta päikkäreiden jälkeen olin täysin terässä treenejä varten. 

Kävimme PT:n kanssa aluksi mennyttä viikkoa hieman läpi; Kuinka minulla oli mennyt ruokavalion ja treenien kanssa. Sen jälkeen jatkoimme keskustelua ravintoasioista. Keskityimme tänään puhumaan hyvien rasvojen tärkeydestä ja sainkin paljon uutta tietoa ja vinkkejä.

Kaloreita olen puputtanut n. 2000 - 2300 kcal / päivä ja mitä todennäköisimmin sekin on nyt liian vähän. 

Kartoitamme ensi viikon aikana todellisen päiväkulutukseni, jotta saamme selville myös todellisen ruoantarpeeni massan kasvatusta varten.

Itse treeni oli TODELLA haastava. Kuten PT:kin mainitsi, yläkroppani lihakset painivat ihan eri sarjassa verrattuna alakroppaan. Olin todella kuvitellut, että yläkroppa olisi saanut jo ihan hyvän peruskunnon mutta BUHAH - voima ja koordinaatit olivat aivan hukassa.

Maasta se pienikin ponnistaa, joten maltti lienee valttia tässäkin asiassa. Niin ja tietenkin kova treeni - ei se lihas pelkällä maltilla kasva!

Olo on iloinen ja onnellinen koska havahduin eilen, että jäljellä on enää 3 hoitokertaa. KOLME kertaa, jonka jälkeen saan käteeni "terveen" paperit! En saata uskoa tätä! <3

Samalla se tulee tarkoittamaan blogini päättymistä. Ajatus tuntuu aika haikealta, mutta toisaalta on aika siirtyä eteenpäin. Olen miettinyt aloittavani mahdollisesti uuden blogin, joka käsittelisi elämäntapamuutostani (treenejä, ruokaa, elämää syövän jälkeen jne...) eli oikeastaan aika paljon samaa mitä nytkin, mutta syöpä saisi jäädä enemmän takaa-alalle. JES <3

Toivottavasti tiedätte, miten arvokasta kaikki tukenne on ollut. Tuntuu, etten osaa sitä edes oikein sanoiksi pukea, mutta toivon, että kiitollisuuteni välittyy sinne kuitenkin jotenkin.

Olen saanut teiltä valtavan paljon tukea, voimaa ja paljon ajateltavaa.

Kiitos <3

Tämä nyt ei ollut kuitenkaan vielä blogini päätös, vaan jatketaan höpöttelyä nyt sinne uuteenvuoteen asti. Nyyhkyttelen "hyvästit" vasta sitten ;) <3

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3

Aihetta hymyyn!

Ensiksi haluan hehkuttaa, miten hurahtanut olenkaan "ensimmäiseen" dekkariini (Liza Marklund - Uutispommi.)

 Aivan huippukirja johon tosiaankin jäin koukkuun. Ei siitä montaa päivää ole, kun lainasin tuon paksun kirjan ja nyt on menossa jo loppujännitykset. Huomenna kirjastokortti taas laulaa.

Ei olisi vielä hetki sitten uskonut, että tämä umpisivistymätön muija herää keskellä yötä klo 04 ja saa kuningasidean alkaa lukemaan. Niin siinä kuitenkin kävi. Jo maittoi uni taas muutaman jännittävän sivun jälkeen... <3

klo 04.00

Tänään se sitten koitti; Vuoden viimeinen keskustelu onkologini kanssa. Sydän pumppaa nomaalisti ja verikokeiden tuloksetkin erinomaiset - syöpämarkkeritkin näytti pelkkää priimaa <3

Sain lähetteen terveen rinnan poistoon ja jään odottelemaan yhteydenottoa ... jostain? KÄÄK - unohdin kysyä mihin lähete meni? HUPS! No, eiköhän asia selviä kunhan ottavat yhteyttä "sieltä jostain" :)

Lääkärikäynnin jälkeen pukkasi fysioterapiaa ja olihan siellä yhä vain tiukkaa kiristystä leikatun puolen kainalosta ranteeseen. Hyvin sai fyssari runtattua kiristyksiä pehmeemmiksi mutta vielä vaan jäi hommaa parin viikon päähän. Toivottavasti kiristykset helpottavat pidemmäksikin aikaa.

Kun päivän askareet oli saatu päätökseen, päätin kurvata vielä iltatreeniin salille. Treeni kulki ja hiki tuli. Nyt on luonnollisesti tosi hyvä mieli <3

Heiaheiaaa

Eilisen haikeudet ovat tänään olleet tipotiessään ja naama kääntynyt taas hymyyn. Onnea on ... niin hitsin moni asia <3

....tämäkin <3

Haikeuksia.

Se kuka ei ole ollut hevosten kanssa tekemisissä, ei tiedä hyvästä mitään ;)

Naama vääntyi jo aamusta leveään hymyyn, kun pääsin hoitamaan näiden pipanoiden aamutoimia <3

Pipanat <3

Mama ja vaavi  toivottelee huomeneita <3

On niin uskomatonta, miten paljon voimaa voi yksi pieni eläin ihmiselle antaa. Ei eläimiä ihan turhaan "terapiakäytössä" pidetä <3

Syöpäasiat ovat olleet tämän kuukauden ajan jonkin verran mielenpäällä varmaankin erityisesti tämän "vuosipäivän" johdosta. On huikeaa huomata, miten nopeasti vuosi on mennyt, mutta samaan aikaan sitä muistelee juuri niitä ensimmäisiä hetkiä kun diagnoosi vapisi kourassa. Mielessä on vahvasti se suru ja pelko, mikä vallitsi minun ja lähipiirini ympärillä.

En edelleenkään voi herkistymättä kuunnella Johanna Kurkelan - Ainutlaatuinen -kappaletta, jonka ystäväni lähetti minulle sairastuttuani. Silti kuuntelen sitä aika-ajoin.

Biisin soidessa palaan elävästi takaisin aikaan, jolloin sairastuin.

On hienoa huomata olevansa tämän järjettömän vuoden jälkeen tässä - täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Samalla mieli on kuitenkin haikea ja surullinen heidän tähden, jotka eivät ole enää tässä. Poden myös toisinaan huonoa omaatuntoa iloitessani omasta kohtalostani.

Kuten olen aiemminkin sanonut, en ole koskaan ollut katkera siitä, että juuri minä sairastuin.

Katkeroituisinko, jos tilanteeni ei olisi näin onnellinen?

En usko. En halua uskoa.

Mutta vaikka en ole katkera omasta sairaudestani, olen katkera heidän puolestaan, jotka ovat joutuneet antautumaan.

Yritän kuitenkin uskoa, että kaikella on jokin tarkoitus. Se kai helpottaa vähän.

Mennyt vuosi on ottanut ja antanut, mutta ennen kaikkea opettanut. 

Olen onnellinen ja äärimmäisen kiitollinen saadessani olla vielä tässä.

Minun aikani ei ollut vielä.

<3

Lupauksien lunastusta.

Kerrankin kiireetön viikonloppu.

Aamu alkoi erittäin mielekkäästi salitreenin merkeissä ja päivä lähtikin siitä todella kivasti käyntiin. 

En yleensä käytä kuntoklubin suihkuja, koska koen jotenkin vaivalloiseksi pakata mukaan treenikamojen lisäksi myös pyyhkeen, saippuan, vaihtovaatteet yms. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen ja aiheutin titlooppina melkoista hämmennystä vanhemman rouvan keskuudessa.

Rouva istui infrapunasaunassa (josta suora näkyvyys pukuhuoneeseen) ja siinä paidattomana seisoessani mummo oikein kurottautui töllistelemään saunan ikkunasta kohti minua. Taisi siinä olla rouvalla suukin auki hetkellisesti, ennen kuin ymmärsi vetää pään ikkunan luota takaisin "piiloon".

Vähän siinä rupesi itseä naurattamaan, kun ei rouva varmaan tarkoittanut ihan niin selvästi töllistellä ;)

Mitä treeniin tulee, niin homma sujui oikein kivasti. Uusi treeniohjelma on aina mielekäs muutos ja motivaatio tuntui olevan kohdillaan. Tätä siis lisää JES <3

Marssin salin jälkeen kauppaan ja "eksyin" lakupisteelle jossa yllättäen yksi blogini lukijoista bongasi minut. BUSTED.

Olipa varsin aurinkoinen keskusteluhetki ja tuli aivan mielettömän hyvä mieli kannustuksesta, jota sain kasvotusten - JEE <3

Kiitos siis rohkeudesta hänelle :)

Tietokone ei auennut koko päivän aikana, kuten olin itseni kanssa sopinutkin. Koneella istumisen sijaan sain puunattua kodin siistiksi ja tehtyä metsäretkenkin pojan ja koiran kanssa. On tullut pojan kanssa myös pelattua ja leikittyä. Ihanan tehokasta ja mieletön fiilis <3

Toteutin myös kirjasuunnitelmani ja marssin eilen työpäivän päätteeksi lähikirjastoon hakemaan aikuisikäni ensimmäistä kirjaa; Liza Marklund - Uutispommi. 

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa aloitin lukemisen ja tänään oli sitten päivällä taas jatkettava. Yksi blogini lukijoista varoittelikin jo, että lukemiseen jää koukkuun. Näkisin tämän kuitenkin huomattavasti mukavampana "addiktiona" kuin Internetin jatkuva töllääminen.

Tein hetki sitten vielä Kinan kanssa kahdestaan syksyisen iltalenkin ja voi että kun toinen näyttää niin söpöltä uudessa kurapuvussa. nim. "kyllästynyt kurahelmoihin."

söpöliini

JIPPII!

Tänä iltana minulla on vielä ihana tehtävä naapurissa - hevosten hoitaminen. Lupauduin naapurini avuksi ja tästä tehtävästä minä pidän <3

Huippuhauskaa viikonloppua kaikille! <3

Ei ole se omena kauas puusta....