Ilon aiheita

Pääsin kuin pääsinkin eilen vihdoin kotiin. Pientä takapakkia toi kuitenkin kuume joka nousi heti kotiin saapuessani. Siinä ei ollut itku kaukana. Soitin päivystykseen ja tiedustelin kuinka toimitaan. Sain ohjeeksi, että mikäli kuume jatkuu vielä aamulla tulen uudelleen näytille verikokeita varten. Oli todella helpottavaa tietää ettei tarvinnut lähteä enää samana iltana takaisin sairaalaan.

Tänään aamulla kuumetta todentotta taas oli ja valmistauduin lähtemään verikokeisiin. Soitin vielä etukäteen päivystykseen kysyäkseni mahdollista odotusaikaa mutta en saanut mitään yksiselitteistä vastausta joten lähdin köröttelemään sairaalaa kohti.

Verikokeet otettiin lähes samantien kun saavuin paikalle ja lääkärikin otti minut heti vastaan. Verikokeiden tulokset eivät luonnollisesti olleet vielä valmiit, mutta keskustelimme oireistani ja voinneistani. Jäin vielä odottelemaan verikokeiden tuloksia eikä niidenkään odottelu kauan kestänyt. Kaikki veriarvot olivat oikein hyvät. Tulehdusarvot olivat vielä vähän koholla, mutta lääkäri sanoi ettei sen suhteen pitäisi olla huolissaan. Pääsin siis takaisin kotiin ja aamun jälkeen kuumetta ei ole ollut :) JIPPII!

 

Iloisen fiiliksen myötä päätin kokeilla väkertää itse toffee -karkkeja. En erityisemmin edes pidä perus kermatoffeesta mutta ajatus toffeiden valmistuksesta oli mukava. Siispä ryhdyin tuumasta toimeen. Toffeet jopa jotakuinkin onnistuivat vaikkakin ovat todella makeita. Eikä ihme, sillä en tiennytkään toffeiden sisältävän lähinnä sokeria, kermaa, siirappia, sokeria ja sokeria. Karkkeja pitäisikin oikeastaan valmistaa enemmän itse niin näkisi miten karu sisältö niissä todellisuudessa onkaan. Kiitos tämän toffee -kokemuksen, jätin tänään perjantainamit ostamatta. Tämähän vaikuttaa siis hyvältä "karkkiterapialta". En siis syönyt omia tai kaupankaan karkkeja.

 

Miksi juuri nyt taas yritän päästä näistä järkyttävistä herkkuhimoista eroon johtuu siitä, että olen saanut näitä kuuluisia "sytokiloja". Sairaalassa sain aivan käsittämättömän turvotuksen ympäriinsä. En usko että olen saanut sairaalaruoalla itseäni sellaiseen paisumukseen joten hassua miksi juuri sairaalassa minulle aina käy niin. Onko nesteytyksellä kenties sormensa pelissä?

Ensin turpoaa sormet (erityisesti tippakäden) ja sen jälkeen naama. Silmänympäryksiäni koristaa valtavan paksut pussit ja posket pullottaa kuin hamsterilla konsanaan. Ja voin vakuuttaa, etten säilönyt poskiini sairaalapöperöitä ;)

Tilanne on helpottunut hieman täällä kotioloissa, mutta painoa on kyllä pölähtänyt pari kiloa lisää.

Olen siis paisunut hoitojen aloituksesta n. 6kg. HII-O-HOI!

En ole kuitenkaan huolissani niinkään painostani vaan tästä kammottavasta turvotuksesta joka on jo todella ahdistava. Tähän väliin on kuitenkin taas tsempattava itseään ja todettava, että TÄMÄ ON VAIN VÄLIAIKAISTA!

Tässä kohtaa onkin aika hehkuttaa, että YHDEN KUUKAUDEN kuluttua tähän samaan aikaan olen saanut viimeisen sytostaattitiputukseni! VIIMEISEN!

<3

Näihin tunnelmiin....