keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Sytostaatti nro 5 ja pöhnä!

Sytostaattipäivä nro 5 on nyt takana ja mieli on varsin hyvä mutta tokkurainen. Sain nimittäin pahoinvointiin myös "rauhoittavan" pillerin (Temeste?) ja käyn tällä hetkellä melkoisen hitaalla. Pahoinvointia ei ole vielä näkynyt mutta etova olo alkaa hiipiä pikkuhiljaa. Tässä tunnelmaa tämän päivän tiputuksista:


Kirjoitin ensimmäisen osion heti kotiin tultuani ja tässä välissä otinkin sitten päiväunet koska torkahtelin tähän blogini ääreen joten nyt "uudella virralla" taas kirjoittelemassa. Heräsin päiväunilta työterveyslääkärini soittoon ja kuinka ollakkaan koko eilen kiukuttelemani asia hoitui yhdellä puhelinsoitolla. Työterveyslääkäri kysyi mikä hoitotilanne minulla on nyt menossa, mitä syöpäklinikalla on sanottu sairaslomastani ja miltä minusta itestäni tuntuu. Lopputulos oli se, että hän kirjoittaa lausunnon sairaslomaani varten joka tulee jatkumaan kesäkuuhun asti. Kaiken hyvän lisäksi saan tämän kyseisen raportin postitse, joten minun ei tarvitse näissä syto-oloissa lähteä raahautumaan toiseen kaupunkiin keskustelemaan aiheesta. Nyt voin sanoa olevani onnellinen ja annat täydet pisteet työterveyslääkärilleni <3
Ehdotti jopa, että miettisin työhönpaluuta sitten kesäkuussa "osa-sairaspäiväraha" - systeemillä. Eli en lähtisikään töhöttämään suoraan täyttä päivää. Katsotaan sitä sitten ja juttelen asiasta esimiesteni kanssa.

Sitten takaisin tähän pöhnätilaan joka minut on vallannut. Kävin tosiaan päiväunille kesken blogin kirjoituksen ja herätessäni työterveyslääkärini soittoon olin aivan pihalla. Ihmettelin mitä ylipäänsä tein nukkumassa ja missä olin nukkumassa. Niinkin jännittävässä paikassa kuin omassa sängyssäni. IIK! ;)
Olin hiestä märkä ja kun mies yritti tiedustella mahdollista kauppalistan sisältöä en saanut sanottua siihen mitään. Hölmönä vain tuijotin eikä sanaa suusta vain tullut. Päiväni on siis koostunut tähän asti lähinnä lauseista: "Huhhuh mikä pöhnä" "Onpahan olo... ihan kun ois muutaman ottanut liikaa" "Mitä ihmettä tässä pitäis tehdä... Voi hyvänen aika mikä olo". 
Vielä ei kuitenkaan okseta mitenkään erityisen pahasti joten hienoa jos tämä "rauhoittava" lääke tekee sillekin asialle jotain.
Tässä perinteinen heilautus kuva ja tällä kertaa heilautetaan..... kas lempiruokaani - karkkipussia:
 
Karkkipussiin heilautus sytokädellä o/
Tässä vielä tunnelmaa tästä yhdestä vänkän värisestä sytostaatista:


Kiitos tälle päivälle kuuluu miehelleni joka oli tukenani tiputuksessa ja hoivaa minua nyt kotona kunnioitettavasti. Vain yksi pirulainen enää jäljellä ja sen jälkeen on aika juhlaan. Mieheni eilen tiedusteli koska hiukseni alkaisivat kasvaa ja ehdotti, että otamme "hiustenkasvatuskilpailun" viimeisen syton jälkeen. Miten mainio idea! Ajamme samaan aikaan viimeisen kerran hiukset vielä kerran pois ja sitten vain jännittelemään kumman tukka kasvaa nopeammin :) Saas nähdä kuinka pitkään mies aikoo olla mukana kisassa ;)
Olisiko nyt aika jatkaa pöhnäilyä ilman kirjoittamisen haastetta ja toivottaa kaikille oikein mukavaa päivää <3

5 kommenttia:

  1. Oot reipas <3

    ps. mä oottelen niitä bileitä :P

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo hiustenkasvatuskilpailu! :) Parin päivän nettipimennyksen jälkeen kun lukee sun blogia niin näkyy taas tapahtuneen, emäntä on kiskonut jaffaa suoraan suoneen (tai siltä se ainakin näyttää ;D) ja sen lisäks täällä heti aamulla näytellään tällaselle pahantuuliselle karkkilakkolaiselle sen herkkukarkkipussia ;D Mut vakavalla naamalla, teillä on kyllä kivan kuulonen työterkka, kun on oma-aloitteisesti tuosta osa-aikasairajustkahommavipstaakkelista kertonut, pointsit hänelle. Nyt rupeet vaan suunnittelemaan niitä välijuhlia ja ottamaan reteesti, kohta se on ohi! Mutta ihanaa ystävänpäivää ja loppuviikkoa Nunnuli! <3 *syrän*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja oikein ihanaa ystävänpäivää myös sinulle <3 p.s. pahoittelut karkkipussin heilautuksesta ;)

      Poista
  3. Oooo, Pollyt on mun herkkuja - ja mikä suloinen pari 8)

    VastaaPoista