perjantai 5. lokakuuta 2012

Ei niin loistokas päivä

Aamu alkoi vauhdikkaasti koska nukuttiin lahjakkaasti pommiin.
Normaalitilanteessa olisin varmaan pinkonut täyttä häkää aamutoimet mutta tänä aamuna en. Päätin, ettei minulla ole enää mihinkään kiire. Mies tosin saattaa olla hieman eri mieltä, mutta eipä tuo mitään ääneen uskaltanut sanoa. Ei kai nyt "kuolevalle vaimolle" :) 
Älkööt järkyttykö.. tämä nyt on lähipiirin keskuudessa mustalla huumorilla höystetty jo kertaalleen käytetty vitsi :)

Toimistolla ehdin piipahtaa toviksi ja tehdä taas muutaman rästityön valmiiksi kunnes ajatukset alkoivat taas harhailla ja työnteosta ei meinannut tulla enää mitään.
Lähdin taas kuskin hommiin loppupäiväksi ja tämä viimeinen päivä kuskin roolissa oli kyllä kaikista tuskaisin.
Joka paikkaa alkoi kolottaa ja vahvasti epäilen, että kuumekin on tulossa. 
Tämä tietysti herätti jo lievän hysterian omassa päässäni: "Mitäs se syöpä nyt tästä tuumaa?" aivan kuin jokin nyt radikaalisti muuttuisi yhden kuumeen takia. 
Äidillä oli rauhoittavat sanat tähänkin. Ei se vaadi kuin yhden puhelun ja kaikki on taas hyvin.

Jämähdimme myös ruuhkaan joten kotimatka tuntui loputtomalta. Mielessä oli vain kuva lököhousuista ja sohvasta, johon oli rakennettu peitoista juuri minulle sopivan kokoinen pesä. 
Vaadin myös takkatulen täksi illaksi. Sitä vielä tässä sohvalla köllötellessä odottelen....:)

Ainiin, unohdin kertoa että soitin taas Naistenklinikalle ja kysyin, että saanko magneettikuvauksen tulokset todella vasta 15.10 lääkärin vastaanotolla. Hoitaja sanoi, että normaalin käytännön mukaan tuloksia pitää odottaa 2 viikkoa, mutta koska olen näin nuori niin olen "etuoikeutettu" ja saan tulokset "jo" viikossa.
Kuulostaa hurjalta. Viikkokin tuntuu ikuisuudelta!
Olen tietysti onnellinen että saan olla näin "etuoikeutetussa" asemassa, mutta samalla toivon ettei kukaan muu kärsi minun etuoikeudestani. Oli nuori tai vanha.

Maanantaina sitten magneettikuvaukseen jännittävällä mutta hyvällä mielellä.



2 kommenttia:

  1. Hei Noora, voisit koittaa tivata tutkivalta lääkäriltä siinä magneettikuvaustilanteessa että miltä siellä näyttää. En kyllä tiedä pystyvätkö sun tilanteessa antamaan vastauksia edes heti. Tiedän että eivät sitä ainakaan "saisi" tehdä. Varmaan just siks ettei tulis vääriä tulkintoja. Ja ehkä riippuu siiäkin mitä paikkaa kuvataan, että pystyykö edes heti arvoimaan vai ei.

    Itse kuitenkin olin niin herkeämätön kun maksastani löydettiin kaksi kasvainta ja olin kuvauksissa. Tosin minulla ennuste oli todella hyvä. Mutta silti siellä oli se epäilys. Kysyin sitten heti kuvien jälkeen, että no miltä näyttää ja lääkäri suostui vastaamaan. Kohdallani oli täysin vaarattomat verikasvaimet, joten ehkä siksi pystyi antamaan vastauksen heti. Mutta halusin kertoa, josko haluat yrittää edes kysyä :). Viikko tuntuu varmasti piinallisen pitkältä. VOIMIA

    jenni s.

    VastaaPoista
  2. Kiitos jenni s. :) Yritän olla sinnikäs ja tiedustella mitä näkyy. Hoitaja kuitenkin mainitsi, että lääkärin on vertailtava jokaista kuvaa (mammografia, ultrat + magneettikuvat) toisiinsa ennen kuin voi antaa mitään varmoja vastauksia.

    VastaaPoista