torstai 29. marraskuuta 2012

Ihana päivä!

Ihana aamu. Ihana päivä.
Aamu ilman minkäänlaisia kipuja tai oireita. Ei kuivannut edes suuta mikä on mieletöntä!
Aamu aloitettu pään heilautuksella peilin edessä - ei lähtenyt tukka vieläkään.
Pidän pojan vielä tänään kotona jotta olisi varmasti terve mennessään huomenna hoitoon. Onhan minulla tänään voimiakin jo aivan uudella tavalla.
Olen taas siivoillut ja pessyt pyykkiä nyt kun siihen on kerrankin jaksamista. Pojan kanssa leivoimme mustikka-muffinssejakin. Nam (kai?)

Onpa aivan kertakaikkisen ihanaa kun ulkona on lunta. Ei sitä paljon ole mutta sen verran että siitä sopii jo iloita. Tuuli on kova mutta päätimme silti mennä pojan ja koiran kanssa tuiskuun nauttimaan raittiista ilmasta. Teki kyllä todella hyvää.

Eilen illalla koin uskomattoman valon hetken saadessani riisipuuron valmiiksi. Se todella maistui RIISIPUUROLTA! Lisäsin kyytipojaksi vielä mustikkakeittoa ja se oli uskomattomin herkku pitkään aikaan.   Tänään paistoin kalapuikkoja ja olen enemmän kuin onnellinen niiden maistuessa LÄHES kalapuikoilta. 
Arjen pieniä - suuria iloja <3

Tänään on tiedossa ystävien tapaamista herkkujen merkeissä ja saan samalla noudettua ystäväni tekemiä uusia Nuthat- pipoja. Uusien pipojen myötä on mukavampi toivottaa kalju tervetulleeksi!

Ihanaa lumenvalkoista päivää kaikille <3

Pieni murunen ulkoiluttaa sytohuuruista äitiään 

2 kommenttia:

  1. Noista pipoista oon kyl vähä kade ;P

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjotus!! :) Tuli täälläkin tosi hyvä mieli sun makuaistin palaamisesta ja onnellisuudesta. <3

    Laura

    VastaaPoista