keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Migreenikohtaus?

Päätin eilen että kokeilen lopettaa särkylääkkeiden syönnin sillä tähän asti olen ottanut niitä jopa varmuuden vuoksi kolmesti päivässä. Jätin "iltalääkkeen" sitten ottamatta ja yö menikin oikein loisteliaasti. 
Aamulla tilanne oli toinen. Avasin silmät ja päässä jyskytti. Nousin ja lampsin suoraan lääkepurkille. 
Taivaallinen 800 mg burana ja kohta helpottaa - tai piti helpottaa.
Päänsärky vain yltyy ja olo heikentyy. Päätin ottaa 1g panadolin vielä buranan kyytipojaksi. Olin ihan varma että niillä lähtee. 
Maija tuli tekemään mulle savulohisalaattia ja pitämään seuraa. Valitettavasti en sitten kyennytkään syömään salaattia koska huono olo yllätti ja jouduin suorittamaan "pöntön halausta".
Maijan lähdettyä päätin käydä nukkumaan. Herättyäni päässäni kävi yhä sama jyske. Harkitsin lähteväni jo päivystykseen mutta päätin ottaa vielä yhden 800 mg buranan ja odottaa.
Vihdoin kipu alkoi hellittää. Lähdin vielä koiran kanssa puolen tunnin metsälenkille haukkaamaan raitista ilmaa ja tilanne parani koko ajan. Nyt vihdoin pääkipu on poissa.
Epäilen vahvasti että kyseessä oli elämäni ensimmäinen migreenikohtaus. Toivon että jää myös viimeiseksi.
Tässä kohtaa suuri halaus niille, jotka kärsivät migreenikohtauksista jatkuvasti. Itse en pysyisi järjissäni.

Tänään on ollut oikeasti sellainen päivä että olen tuntenut itseni sairaaksi. Myssy päässä vaeltanut naama valkoisena sängyn ja vessan väliä. 
Eihän tuo kohtaus nyt syöpään liity mutta pääsin maistelemaan mahdollisesti ripauksen tulevaa sytostaattijaksoa. Epäilen kuitenkin vahvasti että tämä oli vain murto-osa syto-oloista.
Pakko se on vain myöntää että aina ei vaan pysty eikä kykene.

Nyt kun olo on hyvä taidankin lähteä jääkaappiretkelle maistelemaan sitä hyvältä tuoksuvaa savulohisalaattia <3

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä Noora ja iso rutistus <3

    Veikko

    VastaaPoista
  2. muistathan juoda vettä ja vettä..ai niin ja vettttttä (:

    oot reipas <3

    ps. juothan myös vettä!

    VastaaPoista
  3. Hei en tiiä olisko yhtään samaa sulla mutta mä sain tollasen hillittömän päänsäryn kun kanssa lopetin särkylääkkeiden syönnin.Olin joutunu ottaan buranaa yli kolme viikkoo isoja annoksia ja kun lopetin niin tuntu et aivot tulee pellolle kun se särky oli niin järkkyy.Lääkäri vaan totes että se on särkylääkepäänsärkyä -jee! Elimistö on tottunu lääkkeeseen eikä kestä ilman.Ja en mä siis sitä lääkettä päänsärkyyn syöny vaan ihan muuhun ja lääkärin määräyksestä.Toivottavasti sulla jo helpottaa.On sulla nyt ollu kaikenlaista.

    VastaaPoista
  4. särkylääkepäänsärkyä veikkaan myös.burana varsinkin aiheuttaa moista. se on semmonen kyllä mikä räjäyttää pään eikä siitä oikein pääse eroon ku kärsimällä tai sillä särkylääkkeellä. tsemppiä Noora hurjasti kaikkeen! :)

    VastaaPoista
  5. Joo, samaa meinasin juuri kommentoida, että varmaan särkylääkepäänsärkyä. Eli vahvat ja tujut lääkkeet ni pitäs yrittää hissuksiin vähentää.. :)

    VastaaPoista