Eilinen aamupäivä meni oireettomasti kuten edellisessä kirjoituksessa jo kerroinkin. Iltapäivällä alkoi tulla lieviä väsymysaaltoja. Torkuin sohvalla jonkin verran ja toisena hetkenä olin taas pirteänä touhuilemassa kotitöitä.
21.30 aloin olemaan jo sen verran väsyinen, että päätin lähteä suosiolla kokeilemaan unta.
Uni tulikin erittäin nopeasti ja yökin meni oikein hyvin. Ei siis tietoakaan "duracell" - olosta. Hyvä kuitenkin niin.
Aamulla heräsin klo 7.00 pirteänä ja virtaa sopivasti täynnä. Siivoilin aamun kuluksi ja lähdin koiran kanssa metsään lenkille. Aamu alkoi siis oikein ihanasti.
Tänään tiedossa lisää siivoilua kun kerran olo on näin pirteä - se täytyy käyttää hyödyksi.
Tunnin kuluttua tulee se ikävä osuus - Neulastan pisto. Ensimmäinen kerta lienee vaikein mutta eiköhän siitäkin selvitä. Hyvän asian puolesta! Eipähän tarvitse niin kamalasti pelätä pöpöjä ja sairastumista.
Kyselin jo mieheltäkin suostuisiko hän pistämään, mutta ei kuulemma suostu. "Miehet....ja heidän sankarillisuus"
Pakko se on sitten vain itse uhrautua! :
Tämä nyt oli tällainen pikapäivitys. Lähden keittelemään rooibos -teetä itselleni ja kohta alkaa sitten päivän tohinat - tai lepo - oman olon mukaan :)
Ihanaa päivää kaikille.
Voi sinua pikku Nunnuliina ,kyllä sinä olet mahtava tyttö ,täytyy sanoa ,ei pienintäkään nekatiivistä kommenttia mistään tähän astisista hoidoista ! Jos et sinä selviä tästä niin kuka sitten ? Tsemppiä edelleenkin ,mutta kyllä sinulla on lupa välillä olla myös heikko ,hyvää päivän jatkoa rakas kulta !
VastaaPoistat mummo
Sä oot ihan uskomaton mimmi. :) Ihana! <3
VastaaPoistaLaura