Tässä sitä taas ollaan - tilanteessa jossa maltti olisi valttia.
Eilen olin vielä aivan vakuuttunut siitä että maltan kyllä odottaa aivan rauhassa postia syöpäklinikalta mutta pelko se taas kolahti kalloon täydellä voimalla ja nyt odottavan aika käy taas pitkäksi. Liian pitkäksi.
Menin sitten hädissäni jo soittamaan syöpäklinikalle ja utelemaan tulevan käynnin ajankohtaa.
Langan toisessa päässä uskomattoman ystävällinen naishenkilö osasi kuitenkin kertoa että tietoni olivat saapuneet klinikalle "vasta" eilen. Esitin yllättynyttä. Aivan kuin en olisi tiennyt, että sain itsekin tulokset vasta eilen.
Ystävällinen hoitaja kehoitti soittamaan uudelleen perjantaina - jos en malta odottaa postiluukun kolahdusta.
En tietenkään malta. Todennäköisesti näppäilen numeron jo torstai-iltana ennen nukkumaan menoa valmiiksi.
Puhelun jälkeen vaivuin vielä epätoivoisempaan tekoon.
Sain eilen jälkitarkastuksessa mammografia ja ultrakuvat CD - levyllä mukaani. Sanoivat että kuvat eivät säily ikuisesti heidän tietokannassaan joten nyt ne ovat tallella myös minulla.
Menin tosissani laittamaan levyn koneeseeni - aivan kuin odottaen sieltä jotain uutta tietoa?
Siinä minä sitten katselin epämääräisiä mustavalko - otoksia ja toivoin osaavani tulkita niistä uusia asioita.
Oikeastaan ainoa mitä kuvista ymmärsin, oli teksti kuvan ylälaidassa "Mehiläinen Leppävaara".
Johan sen nyt järkikin sanoo että silloin kun kuvat otettiin, ei kenelläkään ollut vielä tietoa koko samperin syövästä.
Alkaa vahvasti näyttämään siltä että olisi pikapikaa tarvetta myös pään alueen kuvaukselle.
Nyt alan katsomaan Emmerdalet nauhalta ja nauttimaan mahdollisimman normaalista illasta.
ootsä kyllä semmonen höperö, ihana <3. Nauru kuplii kurkussa, kiitos siitä :D . mukavaa iltaa.
VastaaPoistat.luuri-iinako se oli..
Hahaha, on sulla sana hallussa! Näinkin vakava aihe ja osaat kirjoittaa siitä pilke silmäkulmassa ja teksti on muuten todella miellyttävää lukea ja kielioppi hallussa. Sussa taitaa olla kirjoittajan vikaa ;) (hassu sanonta ;o).
VastaaPoistaVoi ihana! <3 Odottaminen ei tosiaan ole helppoa, eikä varsinkaan tässä tapauksessa. Soitat vaan jo torstaina ja sanot ettet muista tarkkaan minä päivänä sun piti soitella uudelleen... ;)
VastaaPoistaTsemppiä pitkiin päiviin! <3
Laura
Huomaa kyllä kuka on sukua kellekin. Mitä mainioin suunnitelma siskoseni :D <3
Poistaodottavan aika on pitkä aina ,on tilanne mikä tahansa. Jaksuja taas ja et sä vielä höperöitynyt ole toivottavasti ;) ja tuo teidän koira, aikamoinen söpöläinen.
VastaaPoistaTiedän tunteen! Mulla oli jälkitarkastus viime viikon torstaina ja tänään kävin syöpiksellä JA eka tiputus on ensi viikon torstaina! iiik! Ja nyt se jännitys alko noiden tiputusten suhteen. Tää on kyllä yhtä odottamista ja jännittämistä koko tauti ;)
VastaaPoistaJaksamista!
-Annika-sisko ;)
Tsemppiä Annika <3 Kerro sitten mitä dropit saa aikaan? Vai olisiko lista "mitä ne ei saa aikaan" lyhyempi? ;)
Poista