sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ai mikä syöpä?

Tänään se tapahtui. Minä unohdin sairastavani syöpää.
Olimme suunnitelleet siskoni kanssa Ruotsin risteilyä jo jonkun tovin. Tänään päätimme lyödä asian lukkoon ja varata matkan. Minä mitä mainioimpana matkanjohtajana menin ja varasin matkan - buffettien kera. Nams! Ihastelin varausvahvistusta ja laskin päiviä jo tulevaan matkaan, kunnes se putosi kuin salama kirkkaalta taivaalta. VOI PERKELE - MULLA ON SYÖPÄ! Mitäs nyt?
Miljoona kysymystä pulpahti mieleeni: "Koska sytostaatit on? Saanko matkustaa ulkomaille?"  Tämäkin voi sattua kertakaikkisesti vain minulle.
Varaukseni osui kuitenkin sytostaattien kannalta mahdollisesti ihan hyvään ajankohtaan, nimittäin minulla on matkan alkaessa viikko edellisestä tiputuksesta. Nythän en voi tietää mitä oireita tulen tuosta tiputuksesta saamaan ja kauanko se kestää, mutta niiiiiiiin syvästi toivon, että olisin kunnossa risteilyä (huom! Buffettia!) varten. Tähänkin olen hakenut tukea nyt vertaisiltani. He ovat viisaampia tässä kuin minä.
Täällä minä nyt käkätän itsekseni omalle hölmöydelleni, mutta siskoni totesi tämän varmaan olevan hyvä asia. Pystyin todistetusti unohtamaan sairauden pieneksi toviksi. Pakko myöntää, että olin todellakin autuaan tietämätön koko syövästä matkaa varatessani. Kuinka pöljä voi yksi syöpäläinen olla? PÖLJÄ! Ja kuka pönttö on sanonut että kaljut ovat viisaita?
Odotan kuitenkin äärimmäisen innolla tätä ihanaa reissua ja arjesta irtautumista. Jippii!

Tämän jälkeen on varmaan turha odottaa minulta enää mitään järkevää tekstiä, mutta löpistään nyt muita juttuja kuitenkin. Aloitettiin poikani kanssa tänään aamu ihanalla ulkoilulla. Otin koiran toiseen käteen ja pojan pulkassa toiseen käteen ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta säästä pulkkamäkeen. Ulkoilu on niin ihanaa ja rentouttavaa. Kaikki sohvaperunat - ylös ja ulos ja lenkille! <3
Pakko myöntää, että tuo matkatoilailu aiheutti niin hirvittävän aivojumin, että tulen kirjoittamaan myöhemmin lisää. Ei tästä tule mitään <3

Pulkanvetoapu

6 kommenttia:

  1. <3 ihana päivän piristys <3 Kaljut viisaita? Missä universumissa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tämä teki minutkin aika onnelliseksi <3

      Poista
  2. Uskon, että selviät ekasta cefista ja pystyt nauttimaan matkasta. Mulla pahoinvointi ja väsymys kestivät 5 päivää ja sitten taas olin töissä. Ensi viikolla saan seuraavan satsin. Välillä meinäs multakin unohtua tuo syöpää. Eilen oli vieraita ja oli hauskaa, suunniteltin yhteisiä menoja. Eikä ensimmäisinä tullut mieleen, eihän minä voi, mullahan on syöpää.Ja jos jotain positiivista tästä hakee, tuon tukan hoito on aika helppoa. Ennen meni 1h laittamisen, tukka oli pitkä ja paksu. Nyt perukki päähän ja menoksi. Ihailen sinua kovasti, ei mulla kanttia näytäytyä kaljuna...
    OS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tsempeistä <3 Toivotaan että pääsen itse "yhtä helpolla" :) Ja mitä tukkaan tulee, pokkana vaan kuulana menemään <3

      Poista
  3. Hieno juttu ja oikein ihanata reissua teille:) Minäkin tässä suunnittelen, että hoitojen ja leikkauksen välisellä pakkotauolla voitaisiin pyörähtää jossain vähän pitemmällä, ei kuitenkaan Välimeren rantoja pitemmällä...

    VastaaPoista
  4. Your pet is secure with Luxury Dog Carrier you in your arms. So if you are planning to carry Dog leashes your best canine friend to any party, you can easily do that with small pet carriers.

    VastaaPoista