sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Uusia käyntejä.

Täällä ollaan taas ja hyvin fiiliksin varustettuna. Olimme eilen juhlimassa tutun 30 -vuotis syntymäpäiviä ja sihautin itsekin muutaman siiderin juhlan kunniaksi. Univelkaa on tältä viikonlopulta kertynyt melkoinen määrä mutta kaikki oli kyllä sen arvoista. Huomenna voidaan ottaa univelkoja sitten takaisin.

Sain viime viikolla postitse ajan sädehoitoklinikan lääkärin tapaamiseen maaliskuulle. Tarkoitus on ilmeisesti laatia suunnitelma sädehoitoa varten. Olen kyllä jo tietoinen että leikatun rinnan alueen "käräyttämistä" tullaan harrastamaan 25 kertaa, mutta ajankohta on vielä hieman epäselvä. Uskoisin aikataulun siis selviävän ensimmäisellä käynnillä. Tiedossa on myös perinnöllisyyslääkärin tapaaminen maaliskuun alussa ja sitä ennen minun pitäisi tehdä "sukukartoitus" perinnöllisyyteen liittyen. En ole kuullut että suvussamme olisi yhtään rinta-, tai munasarjasyöpätapausta joten sikäli kartoituksen tekeminen tulee olemaan "helppoa". 

Ruokahalu on edelleen äärimmäisen hyvä ja jostain syystä mieleni tekee mieli juuri näitä epäterveellisiä rasvaisia ja suolaisia ruokia. Olen päättänyt, että niin kauan kuin minua "myrkytetään" sytostaateilla, niin kauan syön justiinsa sitä mitä mieli tekee. Sen jälkeen laitan itseni elämäntaparemonttiin ja teen kaikkeni myös ruokavalion ja liikunnan suhteen ettei tämä viheliäinen kutsumaton vieras pääse palaamaan takaisin. Se, että teen kaikkeni ei tarkoita totaalikieltäytymistä näistä "kielletyistä herkuista" mutta niitä rajoitetaan kyllä erittäin rajusti. Jokainen minut tunteva tietää ettei itsekurini riittäisi mitenkään täydelliseen "herkuttomuuteen".

Nyt kiitän kaikkia kannustajiani antamastanne tuesta ja siirryn sohvanpohjalle isännän kainaloon <3
Ihanaa iltaa kaikille!

p.s. pertsa pääsi taas mukaan juhliin:

7 kommenttia:

  1. Oletpa kaunis ihminen. Niin sisältä kuin ulkoa. -" Taistelen taisteluni niin kuin elän elämäni. Itken kun itkettää, nauran kun naurattaa, rakastan koko sydämestäni, suren suuresti. Elän. "-

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis tuo peruukki!
    Sulla on asenne kohdallaan, tsemppihalit lähetän <3

    Kata

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvän näköinen tuo perukki, vaikka mielestäni olet kaljunakin kaunis...:)
    Sinulle on kaunis pään muoto...
    Aurinkoa päivääsi♥

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, sä olet kaunis. Sulla on aivan ihana hymy, ja tosi kauniit silmät! Ja ennenkaikkea sun asenne on mahtava! Ei muutaku tsemppii vaa edelleen :)

    VastaaPoista