perjantai 30. marraskuuta 2012

Voi myrsky!

Käsittämätön myrsky ulkona. Koko yön on viuhunut ja paukkunut. Ihme että sähköt ovat edelleen toiminnassa. Käytiin koiran kanssa pyörähtämässä metsän siimeksessä mutta myrsky on niin kova ettei siellä kauaa viihdy -ei emäntä eikä koira.  Koiralla kun energiaa kuitenkin riittää on syytä koittaa hetken kuluttua uudelleen.

Hain eilen pipot joista kerroin ja ne ovat aivan kertakaikkisen ihania. Tässä kuva yhdestä ihanasta:

Nuthat
Mä olen nyt niin hurahtanut näihin ihastuttaviin pipo-, ja huivivalikoimiin mitä maa päällään kantaa. <3

Tänään olisi pitkään odotettu peruukin sovitus mutta keli on niin kamala etten tiedä uskallanko lähteä liikenteeseen. Toivotaan että myrsky laantuisi päivän edetessä.
Olo on flunssainen mutta yleisesti ottaen hyvä. Ääni on käheä ja pelkään enemmän kuin paljon että ääni lähtee ennen huomisia pikkujouluja. Yritän tänään hoitaa itseäni kuntoon luonnon antimilla. Koska vointi on kuitenkin "kivuton", en aio valittaa :)
Tarkoitus oli käydä mekko-ostoksillakin pikkujouluja varten mutta haaveeksi taitaa jäädä. 

Sain eilen postissa Kelan hyväksytyn päätöksen lääkkeiden erityiskorvattavuudesta. Nyt olen "saanut" kelakorttiini astmamerkinnän kaveriksi ikuisen rintasyöpä -merkinnän. 
"Kerää koko sarja!"

Nyt lähden keittelemään itselleni teetä.
Ihanaa päivää kaikille myrskystä huolimatta <3

6 kommenttia:

  1. Myrskyää kyllä kovasti,mutta ihanaa kun tulee lunta :) Noi pipot on kyllä aivan mahtavia, tahtoo kanssa!

    VastaaPoista
  2. Meillä varoitetaan aina, ettei saa mennä myrskyllä metsälle. Voi kaatua puu päälle tai laho oksa romahtaa kallolle. Eikä sun piposkaan sellaista kestä, siinä menee sitten kyllä tajukin. Ole varovainen.
    Hyvä kun ne kivut vähenivät. Toivotaan, ettei ne löydä takaisin.
    Kristiina

    VastaaPoista
  3. Täälläkin tuulee ja tuiskuu! Toi pipo on aivan ihana <3 Mistä sä siit oot tommosia hankkinu? Mä oon miettiny just et sit ku perde ei pysy päässä ni kivoja pipoja pitäs hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googleta "Nuthat" -pipo! Sieltä löytyy ainakin facebookin kautta saa tilattua :) Iiihania kaikenlaisia värejä! :)

      Poista
    2. Jepjep! Lähti kolme pipoa tilaukseen! Hups :P

      Poista
  4. Uusi lukija ilmoittautuu! Tai rehellisesti sanottuna, eksyin blogiisi jo jokin aika sitten. Ihanan positiivinen asenteesi on saanut tämän sivuillesi eksyneen palaamaan tänne uudestaan. :)

    Ihana pipo, väri sopii sinulle hyvin.

    -Marsu-

    VastaaPoista